Mun marsu kuoli tällä tavalla:

Isabella

Mun marsu (s. 1.7.03 t. 15.4.04) kuoli tällä tavalla. Toivottavasti joku jaksaa vaivautua lukemaan murheellisen kertomuksen...

Tulin koulusta kotiin kolmen aikaan iltapäivällä. Riisuin ulkovaatteeni ja reppuni. Yhtäkkiä kuulin oudon äänen. Kohta tajusin että se kuului rakkaan 9,5 kk vanhan marsuni häkin luota. Ääntä en oikein osaa selittää. Se oli vähän niinkuin matalan kuikutuksen ääni, mutta paljon kärsivämmän kuuloinen. Se oli kamalaa. Juoksin häkin luo ja kutsuin marsuani nimellä "Roope". Kutsuin Roopea n. 15 kertaa. Romeo ulisi kamalasti... Lopulta uskaltauduin katsomaan sen koppiin. Huomasin että Roope oli kyljellään, ja sen pienet jalat tärisivät kouristusmaisesti. Nostin kopin pois Roopen päältä katsoessani mikä sillä oli. Näky oli kamala. Siinä se pieni raukka inisten makasi. Uskalsin silittää sitä. Panin käteni Roopen kuonon eteen että se tietäisi kuka sitä hoivaa. Itkin hirveästi (ajatellessani Roopen kuolevan) olin juuri edellisenä iltana lukenut marsun kuolemasta... Juoksin keittiöön nopeasti puhelimen ääreen ja soitin äidille. Kerroin itkien että Roope on luultavasti halvaantunut. Äiti sanoi soittavansa isälle heti, että isä tulisi katsomaan Roopea. Äiti sanoi että hoida Roopea ja pidä sitä sylissä. Lopetin puhelun. En uskaltanut ottaa Roopea syliini ilman että olisin käärinyt pyyhkeen sen ympärille. Hain pienen pyyhkeen ja nostin Roopen häkistä varovasti syliini. Roope oli tosiaan halvaantunut. Toinen puoli sen ruumiista notkahteli puolelta toiselle. Menin olo-huoneen sohvalle istumaan ja tuijotin Roopea. Pidin kättäni sen kuonon edessä että se tuntisi olonsa turvalliseksi sylissäni. Itkin koko ajan. Rukoilin mielessäni että Roope ei saa kuolla. Ei näin nuorena... Puhelin Roopelle kaikkea. Puhuin ihanista yhteisistä hetkistä.. Sanoin Roopelle koko ajan "koeta kestää, älä kuole vielä, sun pitää kestää". Isä tuli kotiin ja alkoi soittelemaan eläinlääkäreille. Itkin ja odotin kutsua eläinlääkärille. Pidin Roopea sylissäni. Yhtäkkiä sen koko ruumis tavallaan rentoutui. Muistin että sillä tavalla marsut kuolevat... Ravistelin Roopea hellästi ja kysyin Roope? Roope? Roope? Roope?. Ei mitään elossa olemisen merkkejä. Katsoin Roopea vähän aikaa ja sanoin sitten mä rakastan sua, ikuisesti. Kävelin keittiöön juuri kun isäni oli soittamassa taas jollekin. Sanoin "ei me keretä enää". Isä kysyi: "Kuoliko se?". Mä sanoin itkien että kyllä, ja laskin Roopen keittiön pöydälle. Isä otti mut syliinsä ja lohdutti sanomalla "sillä oli tosi hyvä elämä meidän luona". Kaappasin Roopen syliini ja menimme isän kanssa ulos ottamaan siitä viimeiset valokuvat. Sain ottaa itse vielä pari kuvaa Roopesta. Soitin äidille Roopen kuolemasta (äiti oli todella surullisen kuuloinen). Käärin Roopen lämpimään pyyhkeeseen ja siirsimme sen pahvilaatikkoon kun kaikki perheenjäsenet olivat nähneet sen vielä kerran. Sitten Roope pistettiin pakastimeen. Siellä se vieläkin makaa. Hautaamme sen mahdollisimman pian aurinkoiselle pihamaalle...

Vielä pieni runo Roopen muistoksi:

Olit pieni marsu vain,
mut silti mun rakkainpain.

Eräänä päivänä mun syliin sä nukahdit,
etkä enää siitä herätä voinut.

Meiltä jäi paljon hetkiä kokematta,
mutta silti en voi olla kysymättä:
"Miksi lähdit sä luotamme pois?",
en sua vielä antanut ois.

Nyt tiedän että olet turvassa,
marsujen taivaan suojissa.

Lepää rauhassa.. Ikuisesti.. Pikku Roope...

Ikuisesti rakastaen ja muistaen
omistajasi: Isabella.

143

14205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Isabella

      Tarinan nimet on muutettu!!! Tuolla yhdessä kohdassa marsun nimenä on Romeo, mutta nimi ei pidä paikkaansa. Marsun nimi on siis Roope.

      • hessu

        ...saiko sun marsu koskaan c-vitamiinia kun se sai tollaisen halvauksen kerran?


      • Anonyymi

        Ihan kauhee tarina!! Aloin itkee heti ku luin et se alko tärisee! Oman marsun kuolemasta on kohta vuos ja hänen sisko on vielä hengissä mutta toivon jokapäivä että toffee olisi hengissä! Voimia


    • Hunaja

      Mul meinas tulla kyyneleet silmiin ku luin tota...
      Mul oli itelläni 2 marsuu ja ne oli yli 5 vuotta.
      Eräänä päivänä sit mut rusettimarsu (nimeltä roosa) Oli alkanut vain löhöillä kopissa ei liikkunut ei syönyt.huomattiin heti et se oli sairas ku ei syöny mut ei näyttäny kärsivän (vielä) no tarkotuksenahan on aina soittaa eläinlääkäriin mut oli jo ilta. Joten ei voitu viel mitään. No sitten kun menin seuraavan kerran taas kattomaan häkissä olevaa roosa ja sileäkarvaista (lulua) niin näin lulun syömässä heinää ja roosan olevan kopissa peppu ulkona päin.
      Lopetin oman hengitykseni ja katsoin hengittikö roosa... ei hengittänyt. avasit nopeasti häkin ja nostin kopin pois.. näin siellä roosan silmät auki elottomana... itkin ja silitin roosaa... hautasimmesen sitten seuraavana päivänä ja hoitelimme sitten viimeistä marsuamme lulua vaikka roosa oli ikävä :(
      mutta viikon päästä roosan kuolemasta marsumme lulu oudosti halvaantu... aamulla se ei kunnolla päässyt kävelemään ja iltapäivällä se yritti kävellä vaikka ei päässyt enää ylös.
      Soitimme välittömästi eläinlääkärille (oli sunnuntai) mutta eläinlääkäri sanoi ettei ehdi ottaa lulua lopettettavaksi mistä kummastuin paljon... sillä eläinlääkärithän ovat juuri esi tuollaisia varten... joten ei auttanut muuta kuin odottaa ja tietää että eläintä satui.
      Lopulta illalla lulu oli kopissaan ja kun tulin häkille se hengitti hyvin hyvin hyvin hitaasti. silmät painuivat hyvin hitaasti kiinni päin ja lopulta hengitys lakkasi.. ruumis oli vielä vähän iakaa lämmin silitin ja itkin mutta olin helpottunut että lulu ei einää joutunut kärsimään tuskistaan.
      En ikinä anna eläinlääkärille anteeksi lulun kärsimystä. Lulu haudattiin roosan luon seuraavana päivänä.. kesti kauan ennenkuin pääsin kuolemasta yli... he kuolivat 2003 kesällä.
      Joten tiedän miltä susta tuntuu :(
      oon ilonen jos joku jakso lukee tän.

      • Isabella

        Kyllä se sai c-vitamiinia!!!!


      • Janita
        Isabella kirjoitti:

        Kyllä se sai c-vitamiinia!!!!

        Millä tavalla annnoit c-vitamiinia?Minkä merkkistä?

        Tarina oli todella surullinen :( Osanottoni!


      • Maria
        Janita kirjoitti:

        Millä tavalla annnoit c-vitamiinia?Minkä merkkistä?

        Tarina oli todella surullinen :( Osanottoni!

        Annoin c-vitamiinia jokaisen tuoreruoka (paitsi salaatin) viipaleen päällä n. hyppysellisen. Se oli (hetkinen käyn katsomassa) sellaista kuin cvitamin c-vitamiini jauhe marsuille. Valko/oranssissa purkissa. Lisäksi joskus saatoin tipautella juomaveteen c-vitamiini tippoja noita cvitamin merkkisiä. Roope sai myös joka päivä c-vitaminoitua marsulle tarkoitettua siemensekoitusta. Roope oli ostettu eläinkauppa AKVAARIOSOPISTA. Siellä ei tiedetty mitään Roopen alkuperästä eikä sitä mistä se oli sinne tuotu, mutta ne sanoivat että ulkomailta jostain varmaan. Siinä on varmaan vika, koska ulkomailla joissakin maissa marsuja kohdellaan huonosti. Yksi kasvattaja sanoi että AKVAARIOSOPIN marsut ei elä kovin kauaa... Sillä oli aika monta kokemusta. Siinä varmaan vika. Seuraava marsu haetaan kasvattajalta. Miettikää tarkkaan haluatteko hankkia vain puoli vuotta kestävän ilon AKVAARIOSOPISTA.


      • rex
        Maria kirjoitti:

        Annoin c-vitamiinia jokaisen tuoreruoka (paitsi salaatin) viipaleen päällä n. hyppysellisen. Se oli (hetkinen käyn katsomassa) sellaista kuin cvitamin c-vitamiini jauhe marsuille. Valko/oranssissa purkissa. Lisäksi joskus saatoin tipautella juomaveteen c-vitamiini tippoja noita cvitamin merkkisiä. Roope sai myös joka päivä c-vitaminoitua marsulle tarkoitettua siemensekoitusta. Roope oli ostettu eläinkauppa AKVAARIOSOPISTA. Siellä ei tiedetty mitään Roopen alkuperästä eikä sitä mistä se oli sinne tuotu, mutta ne sanoivat että ulkomailta jostain varmaan. Siinä on varmaan vika, koska ulkomailla joissakin maissa marsuja kohdellaan huonosti. Yksi kasvattaja sanoi että AKVAARIOSOPIN marsut ei elä kovin kauaa... Sillä oli aika monta kokemusta. Siinä varmaan vika. Seuraava marsu haetaan kasvattajalta. Miettikää tarkkaan haluatteko hankkia vain puoli vuotta kestävän ilon AKVAARIOSOPISTA.

        Jos marsu on tuotu eläinkauppaan ulkomailta on kyseessä yleensä silloin "tukkumarsu".
        Ulkomailta löytyy noita isoja eläintukkuja, joissa tehtaillaan eläimiä ja myydään eläinkauppoihin, joissa eläintilanne on huono. Ja senhän tietää ettei sellaiset eläimet terveitä ole, ovat varmasti pahasti sukusiittoisia ja sairastuvat herkemmin.
        Kaverillani on myös fretti, joka on ilmeisesti ns. tukkutuote ja tuolta samaisesta eläinkaupasta ostettu. Se on myöskin sairastellut jatkuvasti kun taas kasvattajalta ostettu on pysynyt terveenä.

        Jos marsun ostaa eläinkaupasta niin suosittelen aina kysymään eläimen alkuperää. Jos ne sanovat sen tulleen ulkomailta, niin ei kannata ostaa. Kasvattajilta saa terveempiä eläimiä.


      • Isabella
        rex kirjoitti:

        Jos marsu on tuotu eläinkauppaan ulkomailta on kyseessä yleensä silloin "tukkumarsu".
        Ulkomailta löytyy noita isoja eläintukkuja, joissa tehtaillaan eläimiä ja myydään eläinkauppoihin, joissa eläintilanne on huono. Ja senhän tietää ettei sellaiset eläimet terveitä ole, ovat varmasti pahasti sukusiittoisia ja sairastuvat herkemmin.
        Kaverillani on myös fretti, joka on ilmeisesti ns. tukkutuote ja tuolta samaisesta eläinkaupasta ostettu. Se on myöskin sairastellut jatkuvasti kun taas kasvattajalta ostettu on pysynyt terveenä.

        Jos marsun ostaa eläinkaupasta niin suosittelen aina kysymään eläimen alkuperää. Jos ne sanovat sen tulleen ulkomailta, niin ei kannata ostaa. Kasvattajilta saa terveempiä eläimiä.

        Taisin tuossa paljastaa oikean nimeni eli se on Maria...:)


      • TheGuinea
        Maria kirjoitti:

        Annoin c-vitamiinia jokaisen tuoreruoka (paitsi salaatin) viipaleen päällä n. hyppysellisen. Se oli (hetkinen käyn katsomassa) sellaista kuin cvitamin c-vitamiini jauhe marsuille. Valko/oranssissa purkissa. Lisäksi joskus saatoin tipautella juomaveteen c-vitamiini tippoja noita cvitamin merkkisiä. Roope sai myös joka päivä c-vitaminoitua marsulle tarkoitettua siemensekoitusta. Roope oli ostettu eläinkauppa AKVAARIOSOPISTA. Siellä ei tiedetty mitään Roopen alkuperästä eikä sitä mistä se oli sinne tuotu, mutta ne sanoivat että ulkomailta jostain varmaan. Siinä on varmaan vika, koska ulkomailla joissakin maissa marsuja kohdellaan huonosti. Yksi kasvattaja sanoi että AKVAARIOSOPIN marsut ei elä kovin kauaa... Sillä oli aika monta kokemusta. Siinä varmaan vika. Seuraava marsu haetaan kasvattajalta. Miettikää tarkkaan haluatteko hankkia vain puoli vuotta kestävän ilon AKVAARIOSOPISTA.

        No ensiksi otan osaa suruusi..

        Ihmettelen eläinkauppoja kun ei etes tiedetä mistä marsu on sinne tullut, eivät kai välitäkkään kaikissa eläinkaupoissa..


      • Marsuli
        TheGuinea kirjoitti:

        No ensiksi otan osaa suruusi..

        Ihmettelen eläinkauppoja kun ei etes tiedetä mistä marsu on sinne tullut, eivät kai välitäkkään kaikissa eläinkaupoissa..

        Olen Eläinten Puolesta Rescue-Teamin jäsen (perustaja-) ja me aiomme tehdä valituksen tod.näk. yhdestä eläinkaupasta täältä meiltä päin. Kaverini osti sieltä marsun, joka on kanssa noita ns. tukkumarsuja, kun on ulkomailta. Hänenkään marsu ei elänyt vuoden vanhaksi... Eli todella suosittelen katsomaan jo sitä miten ne marsut asustavat siellä eläinkaupoissa ja sukupuoli kannattaa tarkistaa ITSE! Jos kauppias ei anna sitä katsoa niin sitten älkää ostako. Myös monta marsua samassa häkissä herättää epäilyksiä siitä, että tytön ostaessa voikin se olla jo paksuna, jos voi olla yhtään mahdollista että joukossa olisi poikamarsu. Naaras voi tulla 4-viikkoisena paksuksi. Eli ÄLKÄÄ OSTAKO MISSÄÄN NIMESSÄ SÄÄLISTÄ ELÄINTÄ AJATUKSENA ETTÄ SE PÄÄSEE POIS! Mieluumin ilmoittakaa heti eläinsuojeluviranomaisille, koska jos ostatte eläimen, se antaa tilaa heti uusille eläimille, joita kohdellaan huonosti...


      • Isabella
        Marsuli kirjoitti:

        Olen Eläinten Puolesta Rescue-Teamin jäsen (perustaja-) ja me aiomme tehdä valituksen tod.näk. yhdestä eläinkaupasta täältä meiltä päin. Kaverini osti sieltä marsun, joka on kanssa noita ns. tukkumarsuja, kun on ulkomailta. Hänenkään marsu ei elänyt vuoden vanhaksi... Eli todella suosittelen katsomaan jo sitä miten ne marsut asustavat siellä eläinkaupoissa ja sukupuoli kannattaa tarkistaa ITSE! Jos kauppias ei anna sitä katsoa niin sitten älkää ostako. Myös monta marsua samassa häkissä herättää epäilyksiä siitä, että tytön ostaessa voikin se olla jo paksuna, jos voi olla yhtään mahdollista että joukossa olisi poikamarsu. Naaras voi tulla 4-viikkoisena paksuksi. Eli ÄLKÄÄ OSTAKO MISSÄÄN NIMESSÄ SÄÄLISTÄ ELÄINTÄ AJATUKSENA ETTÄ SE PÄÄSEE POIS! Mieluumin ilmoittakaa heti eläinsuojeluviranomaisille, koska jos ostatte eläimen, se antaa tilaa heti uusille eläimille, joita kohdellaan huonosti...

        Voisitteko tehdä valituksen tästä AKVAARIOSOPISTA??? Jos sulla on maili nii voisitko mailata mulle osoitteeseen [email protected] ?


      • luulaa3
        Marsuli kirjoitti:

        Olen Eläinten Puolesta Rescue-Teamin jäsen (perustaja-) ja me aiomme tehdä valituksen tod.näk. yhdestä eläinkaupasta täältä meiltä päin. Kaverini osti sieltä marsun, joka on kanssa noita ns. tukkumarsuja, kun on ulkomailta. Hänenkään marsu ei elänyt vuoden vanhaksi... Eli todella suosittelen katsomaan jo sitä miten ne marsut asustavat siellä eläinkaupoissa ja sukupuoli kannattaa tarkistaa ITSE! Jos kauppias ei anna sitä katsoa niin sitten älkää ostako. Myös monta marsua samassa häkissä herättää epäilyksiä siitä, että tytön ostaessa voikin se olla jo paksuna, jos voi olla yhtään mahdollista että joukossa olisi poikamarsu. Naaras voi tulla 4-viikkoisena paksuksi. Eli ÄLKÄÄ OSTAKO MISSÄÄN NIMESSÄ SÄÄLISTÄ ELÄINTÄ AJATUKSENA ETTÄ SE PÄÄSEE POIS! Mieluumin ilmoittakaa heti eläinsuojeluviranomaisille, koska jos ostatte eläimen, se antaa tilaa heti uusille eläimille, joita kohdellaan huonosti...

        Eräänä aamuna noin kymmenen vuotta sitten kaverini soitti itkien että hänen marsunsa oli saanut poikaset ja kaikki paitsi yksi olivat kuolleet. Kaveri oli ostanut marsun eläinkaupasta, eikä siitä muistaakseni kovin kauaa ollut. Ei ollut ollut muiden marsujen kanssa sen jälkeen kontaktissa ja oli siis ihan poikanen vielä itsekin. Eihän ne pennut tietenkään selvinneet ja hyvä että tämä hyvin nuori emo selvisi. Menin heti kaverini soiton jälkeen hänen luokseen ja yritimme yhtä elossa olevaa vauvaa syöttää (koska emo ei ollut siitä kiinnostunut) ja kävimme eläinkaupassa hakemassa apua. Eläinkauppa ei auttanut mitenkään, edes marsulle käyvästä tuttipullosta emme saaneet alennusta vaikka marsu oli myyty tiineenä! Viimeinenkin poikanen tietenkin kuoli vielä samana päivänä. Jos oltaisiin vaan oltu vanhempia oltaisiin varmasti älytty tehdä jotain sen eläinkaupan suhteen... eivät ottaneet minkäänlaista vastuuta tapahtuneesta! Eli ihan tosissaan, tarkistakaa marsujen alkuperä ja kauppiaan asiantuntemus. Tai vielä parempi, ostakaa osaavalta kasvattajalta marsunne!


      • !MinÄ!

        Otan osaa todella koska minulla on 2 marsua ja tiedän kuinka ihania ne on! Ja vaikka meillä lopettittin koira ja se lopetteeiin eläinlääkärissä olen sille naiselle vihainen! Se on kuinmurhaamista joten miksi eläimet voi lopettaa mutta ihmisiä ei!


      • jussin mamma
        !MinÄ! kirjoitti:

        Otan osaa todella koska minulla on 2 marsua ja tiedän kuinka ihania ne on! Ja vaikka meillä lopettittin koira ja se lopetteeiin eläinlääkärissä olen sille naiselle vihainen! Se on kuinmurhaamista joten miksi eläimet voi lopettaa mutta ihmisiä ei!

        olet ilmeisesti lapsi, etkä siis jaksa vielä ymmärtää että kipesä, tuskainen ja parantumattomasati sairas eläin on armelianta lopettaa. Kuolleet eivöt kärsi. Miksi siis KIDUTTAA rakasta eläintä pitämällä sitä hengissä, ellei ole toivoa parantumisesta ja tuskan loppumisesta? Lemmikin ottaessaan jo täytyy olla valmis luopumaan siitä aikanaa ja olla myäs valmis viimeiseen palvelukseen eli saattamaan toivottomasti sairas eläin lopetettavaksi.Tämä pätee kaikkiin eläimiin, hiirestä hevoseen. 5 koiraa ja 3 kissaa viimeiselle matkalle saattaneena, 50 ämmä eli


      • isabella maria
        Isabella kirjoitti:

        Taisin tuossa paljastaa oikean nimeni eli se on Maria...:)

        ei ketään kiinnosta mikä sun oikee nimes on, hohhoijaa...


      • Anonyymi

        Sun ei tarvi alkaa valittaa jos joku sanoo oman nimin


      • Anonyymi
        isabella maria kirjoitti:

        ei ketään kiinnosta mikä sun oikee nimes on, hohhoijaa...

        Kuitenkin kiinnostaa lukea palstaa. Onko pakko töykeillä?


      • Anonyymi
        isabella maria kirjoitti:

        ei ketään kiinnosta mikä sun oikee nimes on, hohhoijaa...

        Sun mielipide vaan. Jokainen kertokoon mitä tahtoo. Ei tarvii ilkeillä.
        Miksi luit palstaa kerran ei kiinnosta?


    • samanlainen kohtalo

      Otan osaa! Mullakin kuoli marsu reilu viikko sitten en tiedä mikä sille tuli, oli viikonloppu, mun marsu, Matami oli masentuneen näköinen ja ihmetteli mikä sillä oli. Aamulla hain sen mun viereen sängylle ja olin tosi huolissani. Mikään eläin lääkäri ei ollu auki joten sen ois vasta voinnu viedä maanantai aamuna lääkäriin. Nukahdetin Matami mun vieressä kunnes yhtäkkiä heräsin kun se sai jotain kohtauksia ja nostin sen syliini, se haukko 3 kertaa henkeä, pää rotkahti ja sit se kuoli, Huusin ja itkin ettei se voi lähteä nytten, mun pieni enkeli, pikku prinsessa. Mutta se oli jo lähteny. Se oli vasta 6 kuukautta. Kyyneleet valuu vieläkin pitkin mun poskia. On niin vaikea uskoa tätä. Toivotan sulla oikein paljon jaksamista ja voimia!

      Haleja Matamin omistajalta

    • marsuja rakastava

      otan osaa..ja oon pahoillani kun kävi näin...
      suuret osan ottoni

      • Isabella

        Kiitos=) Jaksamisia ja halauksia myös Matamin hoitajalle!!! Kiitos vielä kerran osanotoista=)


    • Äiti jo...

      Hei

      Tosi surullista on. mulla oli kans nuorena marsu sille kävi vähän samanlailla kun tulin kotiin niin äiti sanoi se on halvaantunut... se ei enään pysynyt pystyssä toinen puoli halvaantui vietiin se eläinlääkärille ja se laittoi sille piikin se kuoli siihen heti se oli mun elämäni ihanin lemmikki. haudattiin se meidän äidin äidin koti pihalle ja aina vietiin sinne kukkia myös serkkuni marsu on siellä.halit sulle

    • dfjsdö

      Mulla tuli ihan kyyneleet silmiin ku luin tämän tarinan :'(

      • otan osaa!

        sama minä itkin kanssa tämän lukiessani. tosin se johtuu myös paljolti siitä että olin löytänyt oman marsuni juuri kuolleena häkistään... :'(


    • huolestunut omistaja

      kuoleeko marsut oikeasti tuolla tavalla? en haluu että mun marsulle käy noin vatatkaa, siis kuoleeko KAIKKI marsut noin?

      • simppuli

        Minun marsu kuoli tänä syksynä (2007) syöpään. Se oli 2 vuotias, ja Romeo nimeltään. (kutsuimme rupsuksi =) ) Sairaus alkoi luultavasti loppukesästä kun alkoi näkyä merkkejä (ei syönyt hyvin, pieniä papanoita, ei "uikuttanut" kuten tavallisesti kun jääkaappi avattiin, ja piiloutui koppiinsa). Romeo oli hankittu kasvattajilta, ja oli eloisa ja hyväkuntoinen. Olen samaa mieltä ettei kannata hankkia ainakaan jyrsijöitä akvaariosopista, koska niiden alkuperiä ei kunnolla tarkasteta, ja sukusairaudet ovat myös hyvin mahdollisia. (omien kokemusten perusteella). Ystäväni kaverin marsukin oli ostettu sieltä, eikä elänyt kovinkaan pitkään. Kannattaa siis päivittäin tarkistaa onko marsulla kaikki kunnossa. =)


      • Anonyymi

        Onkohan sisäsiittoisuudesta kyse? Poikasia tehtailtu rahan kiilto silmissä eikä perinnöllisistä sairauksista piitattu?


    • Roope </3

      Kauheata...Meinasin itsekkin purskahtaa itkuun tuota sinun teksiäsi lukien...:( Meillä on kolme marsua... Otan sinuun AINA osaa!

    • osan ottaja

      otan osaa mua rupes itkettää vaik mun hampsteri on kuollu mut noin koskettavaa se ei ollu meil on marsu seki kuolee koht

      saan sit kaks marsuu

      • Ihminenpuskasta

        Joo kommentoin tosi vanhaa juttua mut siis toi "meil on marsu seki kuolee koht" toi oli järkyttävää luettavaa!!!!!!!!!


      • Anonyymi
        Ihminenpuskasta kirjoitti:

        Joo kommentoin tosi vanhaa juttua mut siis toi "meil on marsu seki kuolee koht" toi oli järkyttävää luettavaa!!!!!!!!!

        No älä muuta sano. Toi ihminen pitää selkeästi eläinten henkiä arvottomina. Itse ainakin sain vaikutteen että tuo odottaa oikein marsunsa kuolemaa saadakseen uusia. Mäkin olen hyvin myöhässä ja tuon ihmisen "Uudet"kin marsut ovat luultavasti jo kuolleet.

        Osan otot kaikille perheenjäsenen menettäneille.


    • ei kukaan

      Voi!

      Ihan tuli kyyneleet silmiin, kun luin Roopen tarinan.
      Muistu mileen miten meidän kaksi marsua kuoli viime vuonna ihan muutaman kuukauden välein.
      Mekin pantiin marsut pakkaseen, ja haudattiin ne sitten keväällä kotipihalle omenapuun alle.
      Voimia sulle, ja teille kaikille.

    • KillerKitty

      Harmi että nuin kävi. Mutta veikkaisin näin ollen sen saaneen sydän kohtaukset tai aivo infaktin(anteeksi puhun kummilla sanoilla mutta oon sairaan hoito puolellta) Ainakin oireet viittaisivat siihen. Ja sellaisen saatuaan ihminenkään ei elä kuin max. viikon ellei ole puoli kuolleena laitteissa. Marsun elämä ei ole mikään hirmu pitkä mutta se arvostaa varmasti hoitoa. Nyt ne istuvat pilvien päällä marsutaivaassa :), Niiden on hyvä olla eikä niihin satu enään.

      • Lääketieteen opiskel

        ...sillä ne ovat sydänkohtaus ja aivoinfakti. -.-


      • Luul
        Lääketieteen opiskel kirjoitti:

        ...sillä ne ovat sydänkohtaus ja aivoinfakti. -.-

        Siis oletko miettinyt jos kirjoitettiin niin että tuli vahingossa kirjoitusVIRHEITÄ!!! Itselläkin ainakin tulee paljon kirjoitusvirheitä juuri koneella kirjoittaen, koska space näppäintä on kiva painaa.


      • Lääketieteen opiskel
        Luul kirjoitti:

        Siis oletko miettinyt jos kirjoitettiin niin että tuli vahingossa kirjoitusVIRHEITÄ!!! Itselläkin ainakin tulee paljon kirjoitusvirheitä juuri koneella kirjoittaen, koska space näppäintä on kiva painaa.

        Siis miten se liittyy kirjoitusvirheisiin? Space on välimerkki, eikä se liity mitenkään yhdyssanoihin. On tainnut äidinkieli väliin.


      • Hölmöt
        Lääketieteen opiskel kirjoitti:

        Siis miten se liittyy kirjoitusvirheisiin? Space on välimerkki, eikä se liity mitenkään yhdyssanoihin. On tainnut äidinkieli väliin.

        miten niin ei liity jos spacea painaa käy vaikka näin. sade takki


      • ei kukaan

        no toinen marsu, joka kuoli ensiksi, sillä oli synnynnäinen sydänvika, ja kuoli siihen.

        Toisella kasvoi etuhampaat liian pitkiksi, ja se muutenkin lopetti syömisen.
        me käytettiin sitä eläinlääkärissä, ja eläinlääkäri lyhensi hampaat. Hän sanoi, että marsun pitäisi ruveta hampaitten lyhentämisen jälkeen syömään normaalisti, mutta seuraavana yönä marsumme lähti sateenkaari sillalle.


      • dsad
        Lääketieteen opiskel kirjoitti:

        ...sillä ne ovat sydänkohtaus ja aivoinfakti. -.-

        muttaoletidiootipitäskönäinkirjottaa?


      • Sairaanhoitaja91

        Tuota nyt pitää tähän todella vanhaan ketjuun vastata mutta milläköhän sairaanhoito alalla tämä kyseinen kirjoittaja mahtanee olla. Ihminen ei todellakaan kuole tai edes vammaudu kaikissa infarkti tapauksissa ainoastaan silloin on siihen riskit jos apua ei saa nopeasti. Kyseisen väitteen kirjoittaja taitaa olla kirjoitus hetkellä lapsi tai teini. Sainpahan naurut ja uutta tietoa että ihminen elää max. Viikon sydän tai aivoinfarktin jälkeen tai sitten puolikuolleena laitteissa. 😂 todellakin toivon ettei yksikään terveydenhuollon ammattilainen luule noin. Toivon myös että tämän kirjoittanut on opiskellut hieman lisää asiasta.


      • Vekkupoi
        Sairaanhoitaja91 kirjoitti:

        Tuota nyt pitää tähän todella vanhaan ketjuun vastata mutta milläköhän sairaanhoito alalla tämä kyseinen kirjoittaja mahtanee olla. Ihminen ei todellakaan kuole tai edes vammaudu kaikissa infarkti tapauksissa ainoastaan silloin on siihen riskit jos apua ei saa nopeasti. Kyseisen väitteen kirjoittaja taitaa olla kirjoitus hetkellä lapsi tai teini. Sainpahan naurut ja uutta tietoa että ihminen elää max. Viikon sydän tai aivoinfarktin jälkeen tai sitten puolikuolleena laitteissa. 😂 todellakin toivon ettei yksikään terveydenhuollon ammattilainen luule noin. Toivon myös että tämän kirjoittanut on opiskellut hieman lisää asiasta.

        Rtyhmä olet, ei tunteita, niinkuin ei sairaanhoitajilla yleensäkkään.


    • jj

      mulkin on marsu ja se on 2 ja puol vuotias mut se on ollu mul vasta päälle 2 kk ja jos se kuolia oia ihan kauhetta muuten sen nimi on pepsi ja se on ainakin luulen et se on rusetti marsu jos se kuolis se ois ihan kauheeta tietty toikin et sun marsu kuoli on kauhetaa mut jos mun kuolee niin se on tärkeempää koska se on mulle rakas ja se on mun oma

      • väkisss

        melkein rupesin itkemään kun meidän marsu (väikkä, 5v ) on just tässä sylissä... ;( mutt toi pakastaminen oli ällöttäväää .... =P


      • aandb4ever

        Otan osaa.. Pari kyyneltä vierähti jo poskelle, kun luin nää KAIKKI..Tosi surullista.. Voimia kaikille


      • vi##u
        väkisss kirjoitti:

        melkein rupesin itkemään kun meidän marsu (väikkä, 5v ) on just tässä sylissä... ;( mutt toi pakastaminen oli ällöttäväää .... =P

        hei haloo et itke (mutt toi pakastaminen oli ällöö)
        onksul vähä ongelmii HÄ


      • näsä123
        vi##u kirjoitti:

        hei haloo et itke (mutt toi pakastaminen oli ällöö)
        onksul vähä ongelmii HÄ

        tottakai voi itkeä mistä sä sen luulet tietäväs


      • Ihminenpuskasta

        Kaikille oma marsu on tärkein vitsin pälli


      • marsuuu1111
        vi##u kirjoitti:

        hei haloo et itke (mutt toi pakastaminen oli ällöö)
        onksul vähä ongelmii HÄ

        Siis pakko kirjoittaa tähän vanhaan ketjuun mut siis pakastaminen on normaali sillä talvella saattaa olla hankala haudata jäiseen maahan ja tuskin kukaan haluu heittää sen marsun ruumista mätänemään jonnekkin roskikseen ja oot aika neiti bitc


    • jasmin lundberg

      mun marsu nimelta pepsi kuoli 22.6.2010 oikeesti mul on niinikävä sitä tätä viestii kirjota itkien mut tiiän et se on turvassa taivaassa ja jatselee mua sieltä ja tietää et mul on sitä ikävä oikees ti kirjotan tän viestinkin itkien pepsille marsu taivaaseen

      • jasmin lundberg

        äsköseen ja se kuoli marsu halvaukseen ja se oli vasta ollu mul viisi kuukautta ja se oli vasta kaksi ja puoli vuotias terveiset pepsille taivaaseen mä rakastan sua ikuisuuden nähdään taivassa terveisin omistajasi jasmin lundberg 11 vuotias PEPSI OLIT MMAILMAN RAKKAIN MULLE JA TARKEIN JA ENSINMÄINEN MARSU MUISTA S E IKUI SUUDEN RAKAUDEELA JASMIN LUNDBERG 11 VUOTIAS PEPSI LUNDBERGILLE NOIN KAKSI JA PUOLI VUOTIAALLE


    • Milla98

      Rupesin melkein itkemään, tuo oli todella surullinen kertomus. Runo oli ihana.

      • osaanotottt

        empulle ja santulle voimia sinne taivaaseen..6,5 vuotiaat veljekset toiselle pistetään tänään piikki ja toinen kuoli syöpään :( t.12 vuotias poika.


      • ihana!

        IHANA!!!


    • gtrjtyk

      Se kuoli vähän samanlailla kun mun hamsteri. Olin vain tullut huoneeseeni, ja huomannut että Jasu tärisee. Tiesin heti mitä oli tapahtumassa, ja menin ottamaa sen syliini. Siinä se sitten oli, yritti liikkua, mutta ei voinut, tärisi niin kauheasti. Se nukahti siihen hetkeksi, ja soitin hädissäni äidille, mutta tämä oli töissä eikä vastannut. Viimein hän tuli kotiin ja olin syöksynyt kertomaan Jasusta. Äiti oli selittänyt:
      - Onhan se jo vanha. Mä tuun kattoon sitä.
      Äiti katsoi sitä, antoi sille vähän kalkkunaleikettä, jotta se saisi proteiinia. Sitten veimme sen nukkumaan. Seuraavana päivänä kun heräsin, äiti tuli katsomaan Jasua ja herätti minut. Sitten hän sanoi, että Jasu oli nukkunut pois. Olin noussut sängystäni, ja mennyt katsomaan Jasua. Se oli kuollut syödessään, ja sen pää oli ruokakipossaan. Otin sen viimeisen kerran syliin, annoin sille pusun ja kuiskasin:
      - Sä oot mulle se kaikkein rakkain.
      Äiti haki kauniin liinan ja laitoimme sen sen sisään ja hautasimme kuolleen kissamme viereen. Muistan kuinka tyhjältä minusta oli tuntunut seuraavana yönä, kun olin itkenyt itseni uneen.

      Rakastin hamsteriani melkein enemmän kuin vanhempiani, olisin voinut vaikka kuolla hamsterini puolesta.

      • Ihminenpuskasta

        Minunkin hamsu on kuollut, se tapahtu niin että oli noin viikon ihan hajalla se ei välillä nähnyt silmillään ja nukku koko ajan sit yhtenä päivänä löysin sen kuolleena ja oli tosi tyhjä ja vähän helpotyunut olo kun sen ei ois tarvinnu enää olla niin kipeä..... Pelkästään kun aattelen sitä niin en pysty keskittyyn mihinkään.... otan osaa... itekkin oisin voinu kuolla sen puolesta oli vasta 1v ja 2kk


    • Marsun haluaja

      Otan osaa todella paljon. Minua alkoi itkettää kuin luin tämän kertomuksen. Miten vanha olit kun näin surullista tapahtui?

      • alina1234

        Ensimmäinen viesti on 6v vanha!


      • miikasurullinenn
        alina1234 kirjoitti:

        Ensimmäinen viesti on 6v vanha!

        meidän ensimmäinen marsumme kuoli kun ei pystynyt enää syödä..olihan jo 6,5 vuotias.seuraavaksi tänään luultavasti lopetetaan toinenki marsumme kun sillä on sama sairaus..he olivat vielä veljeksiä ja 6,5 vuotiaita...voi voi..en vain osaa muuta sanoa :(olen 12 v..


    • jenna.nyppeli

      vilikin kuoli ja itkin kans hirveenä sun tarina kosketti mua ja vili tuli mieleen mut onnek mulla on vielä taku

      • Pari kyyneltä khyl poskelle vierähti, kun ajattelin mun hamsteriani. Mun hamsterini oli kuollu hakiessaan ruokaa. Pää ruokakupissa, siihen kuollu :<
        Se ei vaa jaksanu enää. Nyt mulla on 2 marsua, onnen lemmikeistä ostettu, suosittelen tuota kauppaa, myyjät tietoisia, kertovat marsuista, sen luonteesta ja yksi näytti minulle miten kynnet leikataan. Todella ihanaa henkilökuntaa. MUT OTAN OSAA KAIKILLE, JOTKA ON MENETTÄNY RAKKAAN MARSUNSA


    • marsujarakastan<3

      yksi marsuistani kuoli eläinlääkärin syystä. olin ollut malmin apexilla marsun kanssa liian pitkien hampaiden takia, ja se sai nukutuksen ja ne leikattuiin, mutta ähetettiin heti kotiin vielä nukuksissa ja kotona kun se heräsi sen oikea jalka ei enään toimit koska unilääkettä oli ollut liikaa! samana iltana se kuoli :(. nykyään käyn haumaussa Pilvi Lassilan luona. Hän on maailman paras ja osaa oikeasti marsuista paljon.

      • riprakasmarsu

        Rakkain marsuni kuoli viime viikolla. Sillä oli virtsarakon tulehdus. Kävimme myös Malmin Apexilla, jossa se sai antibiootit, mutta myös pistoksena kipulääkettä. Epäilen, että se kuoli kipulääkkeen yliannostukseen. Eläinlääkärikäynnin jälkeen se ei kyennyt enää syömään, koska oli niin sekaisin ja aamulla se oli kuollut. Tuon tulehduksen olisi pitänyt hoitua ihan antibiooteilla. Ennen eläinlääkärikäyntiä se söi hyvin tukiruokaa, joten se varmaan olisi sen avulla selvinnyt, kunnes tavallinen ruoka olisi alkanut taas maistua.


    • ----

      Eilen se vielä leikki, tänä aamuna masentuneesti makoili. Heti kun heräsin aamulla ja näin miten se makasi siellä, tiesin että jokin ei nyt ole ihan kunnossa. Niinpä sitten Veijo kuoli.. Varmaa syytä en vielä tiedä mutta se oli pakko olla se masennus, kun ostin Veijon pari vuotta sitten, se alkoi melko nopeasti masentumaan ja ostettiin sille kaveri. Ne oli molemmat onnellisia mutta sitten muutto taisi vaikuttaa niihin, tai ainakin Veijoon. Täällä uudessa kodissa Veijo alkoi heti masentumaan ja osasin jo odottaa mitä oli tapahtumassa. Luin netti sivuilta että jos marsu on kiintynyt kotiinsa, muutto masentaa niitä ja masennus voi johtaa kuolemaan. Veijo jätti Panun yksin, yritän leikkiä Panun kanssa niin paljon kuin on ikinä mahdollista.

    • surullinen ;(

      Mä olen todella todella pahoillani ;( osan otot ;( tämä sai minut todella kovasti itkemään ;( Tuli mieleen se kun oma kanini kuoli syliini ;(

      • byhyyyyyyyyy

        sitä samaa mä itke koko elämäni jos yksiki marsu delaa


      • @marsu:(

        Otan osaa :(


    • Äiskä..

      Pari v sitten tulin iltapäivällä kotiin, ennen tytärtäni. Kuulin Paavon -marsumme- huutavan minulle, kutsuvan, jotenkin karmivalla tavalla, josta jo tiesin, ettei kaikki ole hyvin.
      Otin Paavon syliin, ja silittelin, mutta Paavosta ei enää juttelijaksi ollut, kouristeli hetken aikaa.. ja kuoli..

      Edellinen marsumme, paavon seuralainen, kuoli hyvin nuorena, n vuoden ikäisenä. Oli hiukan erikoisen näköinen, näytti enemmän hamsterilta, ja olenkin jälkeenpäin miettinyt, että on varmaankin ollut ylijalostettu, ja kuollut todennäköisesti synnynnäiseen sydänvikaan tms.

      Ikävää, jos lemmikeiksi myydään tietentahtoen terveydentilaltaan mitäsattuu lemmikkejä, on aina iso suru, kun kaveri lähtee.
      Aikuisellekin.

      Omien kokemusten, sekä täällä luetun perusteella epäilen, että marsu on niin seurallinen pikku "otus", ettei halua kuolla yksin. Jos mahdollista, menevät kaverin seurassa (Paavokin kai koitti vielä lämmittää kylmennyttä kaveriaan, kun tiukasti vieressä pysyi), tai yksin ollessaan29 pyrkivät odottamaan, että pääsevät kuolemaan omistajansa syliin.

    • sydän murtu taas

      otan osaa xd

    • Otan osaa :(

      Moikka :(

      Oikeasti muutama kyynel tippui, kun sen pikkuinen vartalo rentoutui.

    • Toivoton^^

      Koskettavia tarinoita oli monella. ; <

      Miun marsu Osku on nyt lakannut syömästä, pelottaa että sen aika alkaa pian olemaan ohi.
      Olimme pari päivää sitten eläinlääkärillä, koska marsullan oli iso talipatti, joka piti tyhjentää. Tyhjennys sujui hyvin, Osku sai antibiotti kuurin ja piikin niskaan. No siitä se alamäki sitten alkoi, Osku ei ole suostunut syömään kunnolla. Vain vähän heinää natustaa ja äsken sain sen syömään ulkona ruohoa. Papanat on säälittävän pieniä, kun se ei tuoreruokaa ja pellettejä syö.
      Soitin juuri eläinlääkärille, käskettiin soittamaan huomenna aamulla jos Osku ei siihen mennessä ole alkanut syömään. Olen kaikkea muuta kuin toiveikas. Ikää veijarilla on jo yli 4½ vuotta, ja talipatin tyhjennys aiheutti varmaan aika paljon stressiä, plus antibiottikuuri. En kuitenkaan syytä eläinlääkäriä, en usko että se hänen syynsä oli.

      Ajatus siitä, että miun pikkupallero ei ehkä olekaan täällä vähän ajan päästä, ahdistaa ihan mielettömästi. En tiedä mitä voin tehdä sen hyväksi, pakko vain odottaa ja toivoa parasta.

    • Tikru-marsu

      Eilen kuoli minun pikku marsuni ikää vain melki 3v. Oli ilmeisesti säikähtänyt jotakin ääntä ja kopissa ollessaan taittanut niskat nurin. Voi tätä tuskaa kun se oli vielä niin pieni. ;(

    • !Minä!

      Surullista en haluasi koke atuollaista meidän marsujemme kohtaan! Saiko se c.vitamiinia? Olen lukenut että marsuaj pitää olla kaksi koska ne voi kuolla yksinäisyyteen! Minulla melkeinpisara peinas poskelle vieähtää ko luin OTAN OSAA!

    • Mä itkin täällä kun luin Roopen tarinan :' ( Osan otot!
      Mulla on yks marsu (sen takia yks koska se tappais jos joku olis sen kaa)
      se on nyt 5v ja 10 kk ja varmaan sanoo kanssa moikka kohta... Mutta ymmärtäähän sen et kaikki kuolee... Se on vaan niin surullista kun oma rakas mussu kuolee..

    • Akvaariosoph sucks

      Ostettiin 5 vuotta sitten akvaarioshopista 2 ''urosmarsua'' (niittenpitiollauroksia)
      Parin viikon päästä olin kaverin kaa olkkarissa tietokoneella sitte me ihmeteltii että mitä pieniä vaalenpunasia möllejä siellä myöri, yllätysyllätys se toinen marsuista oliki ollu tyttö. Sitte me erotettiin tytöt eri aitauksee ja pojat eri aitauksee ja ne oli ne pennut keskenää ehtiny pariutuu nii oliki siinä hoitamista j amyymistä ku marsuja suunnilleen 50 kappaletta ._. sitte se yksi oli puolisokea ylipieni ja pyöri aina ympyrää eikä se syöny eikä mitää sanonu. Vaikka me syötettii niitä ja hoidettii parhaamme mukaan nii silti niistä tuli kannibaaleja ja ne söi toisiaan ._. sitte iskä joutu puolet niistä tappamaan ja ne jotka oli terveitä ja hyvin voivia nii myytiin pois. Paripäivää sitten ostettiin tutuilta 2 urosmarsua ja tälläkertaa varmisttettiin ainakin miljoona kertaa että ne ovat poikia ^^

    • Nice ihminen

      Roope oli kyllä jo tosi vanha.
      Marsuthan elää yleensä 6-8 vuotta.
      Mutta otan osaa suruusi.
      Minäkin saan kaksi mursua heinäkuussa.

    • heippa!

      Ostin marsuni kasvattajalta ja se oli jo valmiiksi tiineenä ja synnytti yhden poikasen ja hyvin se elää ja on terve. Mutta nyt synnyttäneellä marsulla on joku ongelma. Se ei syö eikä juo. Kohta on edessä varmaan lopettaminen. :(

    • IHMEISSÄÄN!

      Täs tulee meijän marsujen tarina:
      Mun pikkusiskon kaverin marsun kaveri kuoli ja mun kani karkas joten se marsu muutti meille. Kun sille hankittiin 2 kaveria niin menimme BAUHAUSSIN lähelle citymarkettiin ja siellä oli jokin eläinkauppa sit menin sinne eläin puolelle ja näin 2 6kk vanhaa tyttö marsuu (luulen että ne oli tyttöjä mutta nämä olivat ensimmäisiä marsujani joten en itse osannut katsoa sukupuolta.) Pyysin äidin katsomaan niitä ja äiti suostui ostamaan ne minulle. Kun ne tulivat minulle ajattelin että nyt olen hyvin onnellinen. No sekin loppui kun 2 kk sen jälkeen se marsu joka tuli ensimmäisenä kuoli :(. Minulla on vieläkin sitä ikävä! No minulle jäi 2 "uutta" marsuani ja ne alkoivat "nahistella" ja niin ne tekevät vieläkin! no huolen aiheeni syttyitänä aamuna kun heräsin ja marsujeni häkistä kuului epätavallinen vinkaisu. Sitten aloin etsiä siihen netistä ratkaisuaja päädyin tänne! MITÄ MINUN PITÄISI TEHDÄ?

      • Myöhästynyt

        Varmana aika pikkasen liian myöhään vastaan mutta ne pitäs laittaa eri häkkeihin jos ne tappelee. Sitten antaa kuitenkin valvonnan alla leikkiä lattialla kahdestaan. :)


    • Minäkin menetin

      Itselläni eka marsu oli serkun vanha, joutui siitä luopumaan allergian vuoksi.
      No sille sitten hankittiin kaverini marsujen poikasista kaveri, molemmat olivat tyttöjä.

      Tämä ensimmäinen kuoli kotioloissa parin viikon sairastelun jälkeen, koko ajan oli pellettivelliä pitänyt suoraan suuhun syöttää. Jäljelle jäänyt marsu oli selvästi masentunut tämän jälkeen, joten hankittiin hyvin asiallisesta eläinkaupasta kaveri, joka on meillä vieläkin. Oli ollut kaupassa aktiivinen ja helposti käsiteltävä, vapaaehtoiset hoisivat kaikkia kaupan eläimiä päivittäin, eli hyvässä kuosissa oli ko. paikka. Nykyään sitä ei kuitenkaan ole.

      No pari vuotta sitten vanhempi marsu sairastui kesälomalla. Eläimet olivat silloin mummillani hoidossa ja kun mummi havaitsi toisen marsun takaraajojen halvaantuneen, hälytti hän pohjois-Karjalassa kierrelleet vanhempani takaisin kotiin. Nämä sitten veivät marsun lääkäriin ja marsulla todettiin kasvain selässä. Marsu jouduttiin lopettamaan. Minulle asiasta kerrottiin vasta muutama päivä myöhemmin kun vanhempani tulivat hakemaan pois kesäleiriltä. Sanoivat, etteivät halunneet häiritä leiriäni. Itse olisin kuitenkin halunnut kuulla asiasta heti. Viimeksi nähdessäni marsu oli hyvässä kunnossa ja jaksoi vinkuakin. En siis mitenkään voinut valmistautua asiaan.

      Päätettiin olla enää uutta marsua hankkimatta, koska itsellänikin ikää on jo sen verran, että muutan pian pois kotoa, eivätkä vanhempani jaksa marsua hoitaa. Lellitään tälle marsulle hyvä elämä ja lemmikkien hankkimista voi taas harkita asetuttuaan aloilleen. Hyvin tuntuu meidän rasvapallero yksinkin pärjäävän ja me tietysti jutellaan sille paljon, jottei kokisi itseään yksinäiseksi. Parasta juttuseuraa taisi kuitenkin olla astianpesukone näiden kahden vuoropuhelusta päätellen.

    • Sama kokemus mullaki

      Todella surullisia tarinoita teillä! :(

      Meillä kolmas marsu (Nekku) kuoli ummetukseen. Ihmeteltiin pitkään mistä sen ruokahaluttomuus johtui eikä se suostunut syömään yhtään mitään. Yritettiin sitten kotoa soittaa eläinlääkärille mutta kaikki ajat olivat menneet mutta saatiin sitten päivystävä aika joka oli illalla. Valitettavasti oltiin jo liian myöhään liikkeellä - marsu oli alkanut jo haista ketoosilta ja sen koko vointi oli todella huono. Ajeltiin sitten sinne päivystävälle, ja siinä sitten hetken päästä ihmettelin että miksi marsu oli jotenkin oudon eloton - se makasi mun siskon sylissä käpertyneenä sen käden ympärille eikä sen viiksikään värähtänyt kun toistelin sen nimeä. Tosiaan eipä siinä sitten ehtinyt paljon mitään miettiä kun nostin marsun varovasti ylös ja se suorastaan valahti käsilleni... Itse asiassa tästä alle minuutin päästä lääkäri avasi oven ja minä ja siskoni oltiin ihan lukossa ja itkettiin vaan koko ajan. Tä on jättänyt mulle kyllä traumat lemmikin kuolemasta, vaikka tiiän että se joskus kumminkin tulee kaikkien eteen, toivottavasti nämä meidän kaksi muuta marsua elävät vielä pitkään, Nekku oli kahden muun marsumme sisko... R.I.P Nekku♥ ):

    • Marsutäti

      Voimia!
      Marsun kuoleminen on aina raskasta ja surullista, voin sen omakohtaisista kokemuksista sanoa. Tärkeintä on jo ennen marsun hankintaa ottaa riittävästi selvää sen hoidosta, jottei ikäviä yllätyksiä satu.
      Joskus marsu kuitenkin kuolee ennenaikaisesti, vaikka sitä hyvin hoidettaisiinkin.
      Marsu on pieni ja suloinen eläin ja sen kuolema aiheuttaa suuren surun, johon vain aika auttaa. Muistele iloisia hetkiä marsusi kanssa!

    • tyttö2

      voi roope parka :(

    • voih :(

      mun marsu kuoli just, tuli melkeen tippa linssiin :( sis just äsken oltiin rannalla ja tultiin kotiin ja ruusu makaa kuolleena :( ja vähä aikaa sitte mun toinenki marsu kuoli :(

    • 15w poika

      mun oma marsu nimeltään (mussukka) kuoli eilen ja ikää oli 8,5v
      ja toinen kuoli 6,5v (lempi) pari vuotta sitten siskoksia surettaa =(( kuolikohan vanhuuteen vai mikäköhän oli ;(

    • --Poni--

      Mul on 2x marsua.
      En oo kunnol hoitanut niit äiti uhkaa mulle et ne kohta annetaan jollekin muulle.
      Ne on vasta varmaan 1,05
      Mut niit ei myyty sitenkää!
      Oon 9-10v. tyttö aina on muuta tekemistä!
      Mut Miks ne ois mukamas pitäny myyä ku Lumikki ja Rusina kaksoset rakastaa mua!
      Lumikki ainakun otan Rusinan ja Lumikin sänkyyni,Lumikki Koi´ttaa kurotella mun olkapäälle.Sit laitan kummatkin olkapäilleni!
      Lumikki tykkää myös kattoo ikkunasta ulos!
      Olin eilen aamul laitta massa Rusinaa häkkiin ni Lumikki meni liian reunalle ja tipahti onneks vaan lyhyen matkan korkuu delta!
      Kyl se osaa oottaa mut näinpä kävi sit sille....
      Ei onneks kuollu!
      Lumikki myös on meinannu tipuu mut kamuni ja mä pelastetiin se!
      Kun onn suurin piirtein 17- 19v. ne kuolee!


      Tietääks joku:
      Lumikin tassus on kuollut karheeta ihankun,kovanleivän muruja?
      ja sil on myös punainen täplä vasemmassa tassussa oon rasvannu mut se vaan vaalenee?;)

    • veke ja emma

      mä rupesin ihan itkeen kun luin tän jutun itelläni on 1 marsu lämin osan otoni marsultani ja minulta

    • Tosi surullista! Otan osaa kaikkien menetykseen, mulla on kuollu mun yks tosi rakas kissa! Hipsu ;( Se oli tosi ihana ja nukku mun viekussa ja puri nenästä silleen ihanasti, se oli tosi kiltti! Mut hei, teijän eläimet kuoli syystä, mun kissalla ei ollu syytä kuolla! se oli ihan terve! sit se jäi auton alle ja se oli maailman kauhein asia jota mulle on käyny! se oli kauhheeta ssiel ooli paljon verta ja mun kissan poski oli ihan veressä..Mä inhoon sitä päiväää!!! Oon surullinen teijän kaikkien puolesta, toivottavasti te pärjäätte♥ :(

    • <3

      Osanottoni, tiedän tunteen, rakkaan ystävän menettäminen on aina niin sydäntä riipivän kamalaa, eikä siihen koskaan totu.

    • marsufani

      Otan osaa :'(

      Minulekkin tapahtui sillain, että mun iskä laitto ruokaa ja mu äiti oli töissä ja menin kattomaa mitä mun marsut tekevät, nii yks mun marsuista ei liikkunu. Nii mä kutsuin sen nimee ja se ei vastannu, kun otin kodin missä ne nukkuu, nii näin että toinen marsuista oli kuollu. Sillä oli diabetes, koska se joi paljon vettä. Mä muistan kuinka paljo mä itkin.

    • northe

      Meidän 4v marsu Samu kuoli tänään klo 20:45.. Oireet tuli tosi nopeasti. Eilen ei suostunut syömään ja oli masentuneen oloinen eikä kyennyt virtsaamaan tai ulostamaan.. lähdettiin viemään päivystykseen samantien kun tulin kotiin. Siellä kuvattiin ja todettiin että oli virtsaputkessa melko isokokoinen kivi ja mahaan oli ehtinyt tulla jo vähän kaasua. Eläinlääkäri ehdotti lopettamista mutta halusimme vielä yrittää kun toivoimme että mahdollisuus selviämiseen olisi:( eläinlääkäri nukutti ja tyhjensi rakon, ja pesimme marsun ja sai kipulääkityksen.. en kyllä tiedä toimiko eläinlääkäri täysin oikein kun ei edes tunnistanut onko marsu tyttö vai poika ja muutenkin hieman sekoili. Esimerkiksi kun kysyin milloin herää nukutuksesta vastaus oli "jos herää" ja hän luuli täyttä virtsarakkoa kasvaimeksi aluksi... uskon kuitenkin että Samun päivät olivat täynnä:( emme olisi voineet enempää tehdä. Samu heräsi nukutuksesta tänään aamulla, mutta oli kuin aivan eri marsu kuin aiemmin. Ei liikkunut, ei nuuskinut, makasi vain apaattisena paikallaan.. annoimme ruiskulla ananasmehua suuhun ja toivoimme että se olisi auttanut poistamaan kiven.. mutta ei. Menin illalla kotiin ja aivan kuin se olisi odottanut että ehtii nähdä vielä minut ennen kuin lähtee. Olisimme vieneet lopetettavaksi mutta kunnassamme ei ollut päivystävää lääkäriä, eli oli pakko vain odottaa.. uskomme kuitenkin että kipupiikki vielä vaikutti mikä eilen illalla hänelle annettiin. Pitelin Samua yli kolme tuntia sylissä ja rauhoittelin ja silittelin, mutta kun kouristukset pahenivat laitoin kantokoppaan kun tuntui niin pahalta. ;( heti kun lähdin huoneesta, Samukin lähti taivaaseen. Sulo-kaveri jäi vielä kaipaamaan:( hänkin on 4v ja hänellä on kanssa yksi kasvain, mutta kuulemma ei ainakaan vielä vaikuta elämään sen suuremmin.. saa nähdä miten hänen nyt käy:( ikävä on kuitenkin loputon

    • Marsu hani

      Voi, aloin itkeä kun luin tuota.. Tuo runo oli tosi koskettava ja ihana! Keksitkö sen itse? Tosi suullista oli sen kuolema.. Meidänkin marsu halvaantui, mutta ensin vaan takapää, mutta sitten kokonaan. Me ei edes soitettu eläinlääkärille, kun tiedettiin ettei enää ehtisi. Laskin mun marsun lattialle, mutta siihen se velttoontui ja kuoli. Roopesi eli kuitenkin hyvän elämän, ja kuitenkin aika pitkän, mun marsuni oli vain 3... :`(

    • jj Jasmin

      No siit on ny sit pian 4 vuotta ku tuo mun rakas Pepsi kuoli.

    • pinja rakastaamarsui

      Ai kauhee.. mikä tarina tuli melkein tippa linssiin kun luki tuota:(
      otan osaa paljon

    • eliza931

      mullakin on kuollut jo kaksi marsua, toinen oli 4.5 vuotias ja toinen kuoli pari viikkoa sitten kun sillä oli syöpä; 6 vuotias. Vielä yksi terve vilkas marsu jäljellä (6 vuotias) Kannattaa käydä murmelin marsulan sivuilla lukemassa vinkkejä marsun hoitoon tai lainata kirjoja. Uskon että toi syöpämarsuni kuoli koska ei saanut tarpeeksi vitamiineja ja hivenaineita. Toisaalta se oli aika nirso.

    • Puippu

      Aloittaja, jos joskus vielä palaat lukemaan tätä ketjuasi, haluan kiittää paljon ihanasta runostasi. Se kosketti minua ja näköjään monia muitakin samettihuulien omistajia täällä ja sai minut itkemään kaipauksesta.

      Marsu on niin pieni eläin, vain noin kilon painoinen mutta mennessään se jättää tonnin verran rakkautta taakseen ja yhtä painavan surun omistajan sydämeen...

      Ei kukaan koskaan oikeasti kuole, ruumis on kuin vaate joka kuollessa riisutaan ja jonka jälkeen alkaa uusi ihana elämä. Ja joskus tapaamme pienet puippumme uudelleen. Sitä ennen keskitytään ajattelemaan kauniita muistojamme ihanista marsulapsistamme.

    • nuppu rakas muistossani

      Otan osaa :( minun marsu kuoli viisi päivää sitten en tiedä mihin se kuoli mutta se oli outo noin viikon ja sanoin siitä äidille ja äiti sano varataan aika nupulle joten se kuoli sitä ennen siis tarina meni näin .. Olin menossa elokuvaa katsomaan kaverien kanssa annoin marsuille vielä heinää ennen kuin lähin sitten elokuva kesti yli tunnin tulin kotiin riisuin ulkovaatteet ja menin syömään sitten menin suihkuun kun tulin menin huoneeseen ja näin kun nuppu makasi mökin vieressä ja nöpö kaveri vieressä sitten menin lähemmäksi nöpö juoksi mökkiinsä ja nuppu nukkui ja sitten huusin "nuppuu, nuppuu ,nuppuu" ei mitään reaktiota sitten koskin sitä se ei liikkunut joten aloin itkeä kun tajusin että se oli kuollut ja menin äitini luo ja näytin vain käsi merkkejä kun en pystynyt sanomaan mitään ja äiti juoksi huoneeseeni hän ihmetteli mitä on tapahtunut ja sanoin äidille että "nuppu on kuollut " ja istuin sänkylleni ja itkin itkin ja itkin ja sitten meen äiti otti nupun ja veisen pois ja se haudataan huomenna pihaan se kuoli 15.10.2013 ja en tiedä kellon aikaa mutta huomasin itse vasta 11.30 ja olin kaksi päivää koulusta pois kun olin niin surullinen

      • nuppu rakas muistossani

        Ja nuppu oli vasta 1 vuoden ja 5kk


    • Otan osaa :c

      Ihan hirveetä :o

    • Surullista

      Mulla on tuolla keittiössä marsu ihan masentuneena. Kävely vaappuu ja silmä on tulehtunut. On tulossa hirveä yö. Hyvästelin sen jo ja pelkään että aamulla on pikku mussukka poissa! Jaksamisia kaikille meille lemmikkinsä menettäneille

    • ronkku

      mä rupesin itkemään tota tarinaa lukiessani :'(

      • cinttu

        mua alko itkettää


    • miss u Nekku

      Meidän oma tyttömarsu kuoli viime yönä/tänä aamuna ja ikävä on kova

    • olen pahoillani

      otan osaa!! :(

    • SYITÄ ON MONIA

      Oliko Roopella Marsutoveria? Marsut kuolevat myös nuoremmkn,jos niillä eu ole kamua. Ne ovat LAUMAELÄIMIÄ!

    • surullinen:'(

      multa on kuollut kaks marsuu toinen kuoli ku sen maha oli ihan pallo ja muuten se oli ihan laiha ja si se kuoli ja toinen kuoli nii sil oli kapi ja jalka halvaantunu mua nii ärsyttää ku me ei viety niitä eläin lääkäriin ja ne joutu kärsimään olin silloin vielä aika pieni eilkä tiedetty marsuista paljon ei hoidettu kunnolla jne..nyt meil on kaks marsuu toinen 2½ v toinen 1v nyt hoidetaan paremmin ja tiedetään marsuista enemmän..ja muuten onko cavia complete hyvää pellettiä marsuille?

    • ...

      Marsuni kuoli pari viikkoa sen jälkeen kun sain sen.. Sen alahampaat oli todella pitkät ja se ei syönyt lähes mitään. Välillä se koitti syödä ruokaa yms ja tukiruokittiin sitä. Sitten kävimme eläinlääkärissä katkaisemassa marsun alahampaat. No kaksi päivää sen jälkeen oli kuollut yöllä, sillä oli todella laiha jo meille tullessaan, eikä lihonut yhtään... :"(
      Marsu oli luultavasti vain 1,5kk vanha ;(
      Ikävä pikkuista

    • Angel1

      Otan kovasti osaa, tiedän hyvin miltä tuo tuntuu. Haleja sinne !

    • marsumammarakastaa

      osan ottoni :(

    • Kiki marsuni

      mun marsu kuoli sillee Olin yö kylässä noin 1 viikon verran kummitädillä kun tulin kotiin se oli elossa mutta ei syönyt juonat tai liikkunut se oli vain paikoillaan sitten sen hengitys lakkasi ja silmät vaipuivat kiinni ja huomasin sen olleen kuollut itkin ja soitin kaverille että se oli kuollut en mennyt seuraavana koulupäivänä kouluun vaan olin sen haudalla lähes koko päivän itken Kiki marsuni perään vielläkin :,( se on vaan niin hirveää kun oma lemmikki kuolee ja voimia kaikille marsun menettäneille

      • R.I.P. Pikkumyy

        Meidän marsu kuoli pari viikkoa sitten mä tunnen itseni syylliseksi siihen marsut tuli meille vähän yli 2 v ne eli onneaLlisena mut sitte loppu kesästä toinen ei syönyt kunnolla ja mä vaadin että se viedään eläin lääkäriin sitte äiti ja isä vei sen ja otti sen kaverin mukaan tueksi. Sitten kun tulin koulusta kotiin sanottiin että lääkär sano että hammastulehus ja ylennettiin hampaita. Seuraavana päivänä ku tulin koulusta menin suoraan koneelle tekee läksyjä. Sitte äiti sano mulle että otetaan Pikkumyy syliin mentiin häkille ja nostettiin pesä niin se makasi siellä kuolleena ja toinen marsu itki vietiin se olohuoneesen ja pidettiin sylissä itkettiin hirveesti sitte äiti sano että eläinlääkäri oli sanonu että jos se ei ookkaa hammastulehus vaan kasvain niin se kuolee R.I.P.Pikkumyy me ja Mymmeli kaivataan sua ♥ musta tuntuu että oon syyllinen sen kuolemaan koska mä vaadin että se viedään lääkäriin :'(


      • Anonyymi
        R.I.P. Pikkumyy kirjoitti:

        Meidän marsu kuoli pari viikkoa sitten mä tunnen itseni syylliseksi siihen marsut tuli meille vähän yli 2 v ne eli onneaLlisena mut sitte loppu kesästä toinen ei syönyt kunnolla ja mä vaadin että se viedään eläin lääkäriin sitte äiti ja isä vei sen ja otti sen kaverin mukaan tueksi. Sitten kun tulin koulusta kotiin sanottiin että lääkär sano että hammastulehus ja ylennettiin hampaita. Seuraavana päivänä ku tulin koulusta menin suoraan koneelle tekee läksyjä. Sitte äiti sano mulle että otetaan Pikkumyy syliin mentiin häkille ja nostettiin pesä niin se makasi siellä kuolleena ja toinen marsu itki vietiin se olohuoneesen ja pidettiin sylissä itkettiin hirveesti sitte äiti sano että eläinlääkäri oli sanonu että jos se ei ookkaa hammastulehus vaan kasvain niin se kuolee R.I.P.Pikkumyy me ja Mymmeli kaivataan sua ♥ musta tuntuu että oon syyllinen sen kuolemaan koska mä vaadin että se viedään lääkäriin :'(

        Ei ollenkaan ollut syysi. Oikein toimit kun eläinlääkäriä olit vaatinut. Sama lopputulos olisi ollut joka tapauksessa, varmaan sen tiedätkin nyt.


    • Ainaeläinlääkäriin

      Edellinen: Marsuhan pitää aina viedä eläinlääkäriin jos se on sairas!

    • marsu kuoli :( :( :(

      Katoin aku ja seitsämän ihmettä kun se aku oli perussa siellä syötiin marsun lihaa :(
      Marsua painettiin sydämmestä että veri pakkautuisi mahaan ja sitten se kuolee :( sanon että eläinrääkkäystä se on

      • Kuikkakui

        Mäkin katoin sitä ja kun ne piti sitä marsua siinä kameran eessä nii mä alan itkee ja sanon isille että vaiha kanavaa.


      • Marsukuoli

        Vitun growtopiA jonne


      • Anonyymi

        Törkeää toimintaa. Toivottavasti on tavat muuttuneet niilläkin kiduttajilla.


    • pikku mintun tarina

      otan osaa kaikista kuolemista.. mun gerbiili Minttu kuoli syksyllä :((
      yhtenä aamuna huomasin että sillä oli pieni patti mahassa sitten vaan luulin että se on joku rasvapatti mutta sitten se vain alko kasvaa totesin että mintulla on kasvain..itkin melkeen kaikki illat siitä. kunnes eräänä päivänä huomasin että minttu oli laihtunut paljon seurasin minttua monta päivää kunnes huomasin että se ei juo eikä syö.. sitten eräänä päivänä koulusta kotiin tulleena kävin katsomassa minttua miten se voi en lötänyt minttua mistään mutta katsoin mun toisen kerpun alta ja.............................................se oli kuollut... ihankun mun sydän ois pysähtynyt hetkeks en voinut uskoa että minttu oli kuollut. juoksin äkkiä isosiskoni luokse ja itkin ja sanoin MINTTU ON KUOLLUT!!!!!!! ),: sitten siskoni tuli katsomaan sitä ja me nostettiin se laatikkoon jonka me koristeltiin kauniisti. sitten laitettiin minttu sinne a haudattiin se takapihalle ja nyt siellä se lepää rauhassa.

    • Ikävämarsuja

      Mun marsu Kuku kuoli n. Puolvuotta sitten. Illalla se ei syönyt ja oli mökissä ja tärisi. Tehtiin sellasta "löysää" ruokaa jota sen ois helpompi syödä mut ei. Seuraavana päivänä kuku makas mökissä kuolleena. Kuku oli nirso eikä kyllä suostunut syömään vitamiinia.eilen toinen marsuni Taika lopetettiin. Se näytti aamulla siltä et sen ois vaikee saada henkee ja se ei syönyt mitään. Iskä lähti viemään eläin lääkäriin ja mä lähin kouluun. Kun tulin koulusta kysyin isältä "no mikä sil oli " iskä vastas "tosi iso kasvain ja se on nyt untenmailla" ja muserruin heti lattialle kun sain kuulla et menetin toisen rakkaan marsuni

      • Anonyymi

        Sairasta! Olet täysin pihalla.


    • SurullinenMarsu

      Ihan kamalan surullista :"( otan osaa... Mulla oli kaksi marsua mutta toinen (Mona) kuoli viime syksynä. Tässä sen tarina:
      Olin menossa nukkumaan mun pikkuveljen kanssa ja iskä oli tulossa peittelemään. Katsoin marsunkoppiin ja näin sielä monan ja Moussan ( tai luulin näkeväni ) pirteinä. Iskä katsoi vielä sinne koppiin ja sanoi että minä oli kuollut. Itkin kamalasti ja toinen marsu varmaa oli ihan ihmeissään. Mentiin alakertaan ja otettiin molemmat syliin. En mennyt seuraavana päivänä kouluun koska olin niin murheissani ja halusin jäädä hoitamaan toista marsua ettei kuolisi yksinäisyyteen. Haudattiin toinen illalla ja itkettiin ihan kamalasti. Moussa oli mun sylissä katsomassa. Nyt siitä on vuosi mutta Moussa on jotenkin rauhallinen. Se makaa kopissaan ja hengityksestä kuuluu ääntä. Sille kyllä vielä ruoka maittaa mutta onhan se jo 5 vuotta ja 5kk vanha... Olen nyt itkenyt ihan kamalasti ja lukenut tätä. Luulenpa että sen päivät on tässä

    • Salamajaröllitukee

    • Föbö

      Voi otan osaa. Kaikkihan täältä joskus kuolee, mut sun marsu oli vielä ihan vauva. Onneks tulit kotiin ja marsu sai kuolla syliisi turvassa. Nyt sillä on hyvä olla marsujen taivaassa.

    • AnniinaV

      Otan osaa toi oli varmaan sulle todella rankkaa!
      Mun marsu kuoli 22.12.2015 imusolmukesyöpään. Huomasin yhtenä iltana että Ellillä (siis marsullani) oli patit etutassujen edessä. Seurailtiin hetken tilanneetta mutta ei muuttunut kuin isommiksi patit joten varattiin aika eläinlääkäriin. Siellä huomattiin vielä Ellin leuan alla oli patti. Lääkäri kertoo että sillä olisi omusolmuke tulehdus tai syöpä ja saatiin antibioottia mukaan. Vähän ajan päästä Ellin takatassujenkin vierellä oli patit, paino tippus nopeasti ja nenä vuosi. Laitoin patjan hänen ja kavereidensa häkin viereen ja nukuin siinä. Joka ilta otin Ellin syliin ja itkin koska tiesin että se kuolisi kohta. Menin kaverilleni yöksi hieman ennen joulua. Aamulla äitini soitti että Elli oli kuollut. Hautasimme Ellin illalla.
      Rakastin Elliä todella paljon♡

    • Eläimetonparhaita

      Mun marsu kuoli tänään eli 12.8.2016 n. Klo 18.09 :( ikävä on suuri ja vielä myöhäiset osaan otot :(

    • Marsuclarkku

      Mun marsu kuoli tänään voimia mä itken ihan sikanaja oliko roopella kaveria??

    • Ripisabellanmarsut

      Itkin koko lukemisen,voi ei ihan kamalaa.😥itken vaa tääl

    • Liinuliina

      Itkin siitä lähtien kun sanoit nostavasi pyyhkeellä Roopen😭😭Menen heti halaamaan Marsujani

    • marsujenrakastaja

      Kukaan ei haluisia marsun kuolevan :((

    • homolapsi

      Tuntuu että joka vuos joku kirjotti tänne jtn vaikka eihän se eä mtn auta. Otan kyllä osaa tuosta marsun kuolemasta ja tuntui pahalta lukea :-(h

    • Sannariina

      On kyllä vaikeita nuo lemmikin kuolemat, tosi kaunis tarina Roopesta. <3 Mulla on ollut nyt kymmenen vuotta marsuja, yksi kuoli viikko sen jälkeen kun tuli eläinkaupasta eikä syy koskaan selvinnyt, vaikka käytettiin eläinlääkärissä kun epäiltiin että ei voi hyvin. Muut marsut mulla on eläneet pitkään, osa elinsuojeluyhdistykseltä saatuja, osa eläinkaupasta ostettuja. Kaikki tuota yhtä kukuunottamatta on eläny yli neljä vuotiaiksi ja vanhimmat yli seitsemän vuotiaiksi.

      Valitettavasti vanhuus ei marsuillakaan tule yksin, ja usein flunssa on sitten lopulta vienyt marsulta voimat. On ne kuitenkin myös ihmeellisen tarmokkaita, kun mun yksikin marsu kuusivuotiaana sai aivohalvauksen / aivoverenvuodon, ja vaikka toipuminen kesti pari kuukautta, se toipui täysin omaksi vauhdikkaaksi itsekseen vielä tuonkin ikäisenä!

      Mun marsuilta on leikattu virtsakiviä (leikatkaa muuten kurkusta se tummanvihreä kuori juustohöylällä pois niin vähennätte virtsakivien syntymisen mahdollisuutta), annettu loishäätöä, antibioottikuuria flunssaan ja syötetty ruiskulla viikkotolkulla kun suoliston toiminta antibiootin takia hidastunut jne. Nyt mulla on neljä onnellista, kaksi alle vuoden ikäistä ja kaksi melkein kuusivuotiasta tyttöä. <3

    • demelza

      moimoi,olipa kaunis kertomus,kiitos.kaverin marsu kuoli eilen,siksi luin tämän ja tippa silmässä..

    • Anonyymi

      Hei!
      Tarina Roopesta oli surumielisen kaunis. Luin tämän, koska hyvästelin juuri oman marsun pitkilli yöunille. Se en hyvin heikkona, mutta järjestelin sille mukavat ja lämpimät oltavat. Tuskissaan ei ole, mutta itselle raskasta hyvästellä paras ystävä(joka ollu mukana elämässä niin pitkään). Kauniita unia omalle Choco professorille, nuku hyvin ja siirry marsun taivaan nurmikko laitumille💕💕 Tavataan taivaassa kun oma aika koittaa.
      T:16v tyttö, joka on saanut viettää elämästä 5 vuotta rakkaimman proffessoorinsa kanssa

    • Anonyymi

      Minun marsuni kuoli tänään syliini. Palasin kalareissulta ja lähdin moikkaamaan marsuani Väinöä. Väinö ei näyttänyt normaalilta. Tunsin ettei se ollut syönytkään mitään kun luut tuntui niin selvästi. Kupissa oli ruokaa ja juotavaa. Otin Väinöt syliin ja kävin maahan makaamaan. Väinön tasapaino ei ollut normaali ja se kuullosti kärsivältä. Soitin äidilleni ja kerroin mitä on tapahtumassa. Äiti kertoi puhelussa että se on tekemässä kuolemaa. Koitin pidättää itkua, mutta en voinut. Itkin marsu mahan päälläni. Silitin sitä ja juttelin menneitä mitäkä olimme tehneet. Väinö tuntui tyytyväiseltä ollessaan sylissäni. Väinö makasi siinä rauhallisena silmät kiinni. Kuoli. Silitin häntä vielä ja itkin tasaisesti. Nousin sändylleni vain makaamaan kuollut marsu sylissäni. Katsoin vain kattoa ajatellen tilannetta. Toivottavasti hänellä oli hyvä elämä. Makasin samassa paikassa. Vanhemmat saapui ja nosti marsun sylistäni. Vei jonnekkin ja seuraavana päivänä hautasimme Väinön takapihalle. Ei olisi pitänyt lähtä viiden päivän reissulle. Olisi pitänyt pysyä kotona jotta oisin itse voinut hoitaa häntä. Minulla on sentään vielä rakas kissani. Hän lohduttaa välillä kansa.

    • Anonyymi

      Otan osaa Roopen kuolemasta 😭😭

    • Anonyymi

      Tosi surullista tulin kattoo vaa googleen et mitkä on merkkejä marsun kuolemasta ku mun marsu on kohta jo 9v ja ei reagoi mihinkään ja on tosi laiha eikö syö paljoo nyt on marsu sylussä ja siktä tulee välillä löysää kakkaa

    • Anonyymi

      Aika surullista

    • Anonyymi

      Surullinen kohtalo ollut pikkulemmikillä kun liian aikaisin oli mentävä.
      Koskettava, kaunis runo tehty varmasti rakkaudella marsun muistoksi.
      Kirjoittajan isä oli oikeassa, rakastavassa kodissa marsulla oli hyvä olla.
      Ikäviä asioita valitettavasti tapahtuu välillä eikä niille mitään mahda.
      Aikaa tapahtuneesta on kulunut mutta rakkaat muistot varmasti säilyneet sydämessä.

    • Anonyymi

      Surullista

    • Anonyymi

      Joo mu marsu lopetetaan huomenna koska sil on rasvapatti (joka ei haitannut enne, lääkäri on sanonu) ja ny sen on pakko lähtee. Oon 13v tyttö ja jouduin jo näin nuorena tehdä ite tä lopetus päätöksen. Ja onnea sulle marsun lähtö on vaikea paikka, tiiän koska oon viimeiset 6kk itkenyt luullen että nyt se kuolee.

    • Anonyymi

      Onko se edelleen pakkasessa

    • Anonyymi

      Osanotot kaikille lemmikkien menettäneille

      • Anonyymi

        Kiitos.


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe