Vinkuu ja vetää

Vinku pois

Mulla on nyt toinen urosrotikka, 1 vuotias ja vähän päälle. Edellinen 11-vuotias oli aivan erilainen persoona - ei ikinä maailmassa vinkunut, muutakuin nuorena poikana kun naapurilla oli juoksu. Sillon inisi muutaman kerran kun halus ulos päästä haistelemaan. Oli kiltti tapaus, sai vääntää vaikka solmuun, eikä poika paljoo siihen mitään sanonut. Tottelevainen ja kaikkien kanssa hyvin toimeen tuleva, tuttava- ja naapuripiirissä tunnettiin "maailman kilteimpänä rotikkana". Kaikin puolin luotettava lenkkikumppani, hulluja raivokoiria ohitettaessa sai hihna löysänä mennä hiljaa ja ylväästi ohi, ei lähtenyt leikkiin mukaan, ehkä tosi harvoin nosti vähän irokeesia pystyyn ja murahti, mutta ei mitään pelkoa kiskomisesta.

Nyt sitten, arvon herramme 1 v. Kiltti sekin, ei siis ole kysymys aggressiivisuudesta, kaikille avoin, vähän ehkä liiankin? Lenkillä jotenkin yli-innostuu kaikista koirista ja ihmisistä, jotka sille vähääkää antaa huomiota: Vinkuu jo kilsan päästä, vetää hieman ja pyrkii useasti luokse. Joskus harvoin ohittaminen sujuu vetämättä ja hihna löysällä mutta sillonkin vinkuu ku hullu. On saanut tutustua pienestä pitäen muihin koiriin, sillä on tietyt leikkikaverit, joiden kans leikkii hyvin, ja sitten taas on opetettu myös että ohittaessa mennään vaan ohikin. Hyvin sosiaalinen tapaus ja tosi positiivisesti siis (ainakin vielä?) tapaa muita, mutta on se vaan niin ärsyttävää toi vetäminen ja vinkuminen. Vetäminen pysyy suht pienenä, eli saan kyllä sen pienenäkin naisena ihan kuriin, mutta ärsyttää se pienikin.
Sitten tämä vinkuu ja "vaatii" myös kotona. Jos on nälkä, jos on tylsää. Aamuisin varsinkin vinkumista esiintyy. Koiran kanssa käydään joka päivä vähintään metsässä juoksentelemassa, jota rakastaa yli kaiken, saa juosta vapaana ja leikkiä, on frisbee juttuja, pallo, keppi, ym. leikkejä ja sisällä keksitään älyllisiä ratkaisutehtäviä sille, välillä pyörälenkki, muiden koirien tapaamista jne. Eli ei pitäs olla liikunnan ja tekemisen puutetta - paitsi tietty pitkät työpäivät yksin kotona.

Millasia rotikoita teillä on, ovatko hiljasia vai vinkuja? En oo tajunnu että rotikkakin näin paljon vinkuu? En jotenkin ajatellu sitä sen luonteenominaisuuteen... tietty kokemusta vain yhdestä edellisestä.

ja miten sais ton yli-innostuneisuuden talttumaan ja vetämisen / vinkumisen pois ohittaessa? Ite pyrin oleen rauhallinen ja päättäväinen, eikä ruveta riuhtoon remmiä tai muuta. Joskus menee hyvinkin. Ei olla käyty missään koulutuksissa, auttaisko se?

1

516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jouhannnan

      tähän minäkin haluaisin vastauksen :) itselläni 3-v rotikkauros, kiltti hänkin..ja hieman hömppä, mutta lenkillä, kun ollaan, haistaa toisen koiran jo kilsan päästä ja sitten alkaa se ujellus ja piippaus ja hyppiminen ja pomppiminen ja pyrkiminen toisen koiran lähelle..taloudessani on kaks rotikkapoikaa, tämä kiljukaula 3wee ja sitten toinen uros 6wee, vanhemman kanssa ei mitään ongelmaa.. ääh raskas ääni.. samallailla aamuisin "wiik wiik wiik wiik" ja me käymme ulkona vähintään sen 4 krt päivässä, ja saa myös juosta vapaana ja leikimme keppileikkejä sun muita piiloleikkejä.. mikähän neuvoksi? :/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1083
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      521
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe