Kyse on 12 viikkoisesta rottweileristä, jolla etutassut kääntyy hieman ulospäin, onko kokemuksia ja mitä kannattaa tehdä?. Syötän RC:n rotikan omaa penturuokaa ja koira ei ole lihava vaan hoikka. Ell sanoi rokotuksen yhteydessä, että pitää seurailla tilannetta. Otan mielelläni vastaan kokemuksia jos teillä muilla on kyseistä ollut ja onko normaalistunut kasvun myötä.
Vastaukset 5
- Neljän suora
Jos ne kääntyvät vain hieman ulospäin niin ei ole hätää, suoristuvat sitten kun rintakehä leviää, yleensä viimeistään aikuisena. Voihan tietenkin olla myös perinnöllistä tämmöinen, mutta koiran kannalta tuskin haitallista. Edellisellä nartullani kääntyi toinen etunen hiukan ulospäin, samoin kuin se emällä, eli todennäköistä oli että perintönä tuli. Ei haitannut koiraa, eikä näkynyt juurikaan kuin istuessa, näyttelyissä voitti usein (sertit, cacicibit jne sai).
RC on laadukas ruoka, joten en usko että hätää on. Hyvä kun pidät pennun hoikahkona, sopusuhtainen lienee parasta pikkupennulle ja 4 kk ylöspäin lievästi hoikka. Aika massavassa kunnossa meinaan tälläkin palstalla tuntuu ihmiset kioriaan pitävän, pennusta saakka.
Seuraile tilannetta ja jos huolestuttaa liikaa niin käykää näyttämässä hyvälle ortopedille. - Nahjus
Meillä on nyt 1,5 vuotias rwu ja sama ongelma havaittiin heti pienestä saakka, kun etutassut oli selkeesti kääntynyt ulospäin. Lääkärikin katsoi niitä rokotuskerroilla, huomasi saman, mutta sanoi että siinä ei nyt voi kun odotella mihin suuntaan homma etenee. Vaihdettiin siinä ruokaakin, syötettiin ensin kasvattajan suosittamaan Eaglea, sen vaihdettiin Hillsiin jota edellinen 11-vuotiaamme söi koko ikänsä. Lääkäri ei tiennyt, onko sillä loppu viimetteks mitän merkitystä, emmekä mekään vielä tänä päivänä tiedä. (Nyt syö Nutra choicea, Hills ei sopinut, kakka tuli ihan liimaiseksi)
Mutta homma kehittyi niin että siinä vuoden ikää lähestyessä jalat alkoi suoristumaan ja on nyt aivan normaalit ja hyvät. Säikähdettiin koiran ollessa puolivuotias, kun se alkoi pahasti ontumaan (meillä edellinen pentu jouduttiin puolivuotiaana lopettamaan pahan kasvuhäiriön takia), mutta kyseessä taisi olla vaan joku venähdys, meni parissa viikossa ohi. Nyt on ollut jalat siitä saakka kunnossa. Ollaan pidetty pentua hoikkana koko ajan, ei kuitenkaan luurankona :o)
Eli se voi korjaantua itsessään, se voi tosin kestää kuukausiakin. Jos se selkeesti pahenee, niin sitten kannattaa kuvauttaa. Me kuvattiin aika ajoin noita jalkoja ja seurattiin silleen, mutta se ei siitä sitten pahentunut. Onneksi!- Nahjus
Siis kameralla kuvattiin, ei kuvautettu röntgenissä :o)
- ujru
...sinun ottaa yhteyttä koirasi KASVATTAJAAN??!! Uskon, että sieltä saat parhaan avun (mikäli hän asiansa osaa!).
Eiköhän tuo tänne kirjoittelu näinkin vakavassa asiassa ole se viimeinen keino saada totuudenmukaisia/ fiksuja ruokintaohjeita......!- Nahjus
Meidän tapauksessa ei kasvattaja ole ollut missään yhteyksissä sen jälkeen kun koira sieltä haettiin, ei ole tullut vastauksia mihinkään viesteihin ja kyselyihin. Jotta onhan niitäkin tapauksia sitten :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS571830Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13830Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41688Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43621
- 80596
- 47594
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 42499