päänvaiva

Poliisille aiheuttaa päänvaivaa erilaiset nettikiusaamis- tapaukset, (esim. tapaukset jossa rekisteröityneen käyttäjän käyttäjätunnuksia on urkittu. Sillä on tehty erilaista ilkivaltaa ja niiden pohjalta on tehty toinen käyttäjätunnus ja sillä on tehty ilkivaltaa lisää. Toisen henkilön nimellä ja yhteystiedoilla on tehty käyttäjätunnuksia lisää, ja niiden pohjalta on tehty jopa ilkivaltaa lisää. Seurustelun päättyessä toinen osapuoli on tehnyt toisesta osapuolesta deittiprofiilin, siihen on pistetty härskejä vitsejä ja jopa puhelinnumero. Facebook-palveluun on tehty jopa valeprofiili toisen henkilön nimellä)

henkilön etu- ja sukunimi saattaa löytyä jopa jostakin vetoomuksesta, myöhemmin käy ilmi että kyseinen henkilö ei ole nimeään kyseiseen vetoomukseen laittanut.

laittomat uhkaukset ovat lisääntyneet, keskustelupalstoilla uhitellaan muita kirjoittajia niin että fyysinen turvallisuus saattaa olla uhattuna. Uhkailu voi olla erilaista ja se voi kohdistua jopa toiseen keskustelupalstalla olevaan kirjoittajaan.

myös toisen henkilön henkilötietojen käyttö esim. perättömissä tarinoissa on nykyään vakava ongelma.

henkilötietojen kysyminen on lisääntynyt keskustelupalstoilla, ja henkilötietoja kysytään kaikenlaisin keinoin.

Erilainen häiriköinti, (esim. Viestiketjujen täyttäminen asiattomilla viesteillä on nykypäivänä vakava ongelma)

kunnianloukkaus tapaukset ovat lisääntyneet, esim. kunnianloukkaus tulee kyseeseen jos toisen henkilön nimellä lähetellään törkyviestejä esim. facebook-palvelussa. kunnianloukkaus tulee kyseeseen myös siinä tilanteessa jos henkilön omistamalla käyttäjätunnuksella lähetellään erilaisia törkyviestejä. kunnianloukkaus on kuitenkin asianomistajarikos eli asianomistajan täytyy itse viedä asia eteenpäin.
1262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

koulukaveri tekee toisesta koululaisesta profiilin, (esim. facebook, suomi24, irc-galleria) ja alkaa lähettelemään törkyviestejä muille koululaisille. Luonnollinen henkilö rekisteröityy jonkun palvelun käyttäjäksi, ja antaa sinne omat henkilö- ja yhteystietonsa. (etu- ja sukunimi, osoitetiedot ja sähköpostiosoite) Luonnollisella henkilöllä saattaa olla jopa useampi palvelu käytössä ja useampi sähköpostiosoite useammassa palvelussa, hakkeri voi ottaa selvää missä luonnollinen henkilö on/on ollut töissä ja saada sitä kautta jopa tietoa työnantajasta. (työnantajan nimitiedot) Hakkeri voi myös selvittää luonnollisen henkilön kotiosoitteen, ja ruveta levittämään jotain haittaohjelmaa netissä ja tallentaa henkilötietoja/käyttäjätunnuksia (esim: facebook, suomi24, irc-galleria) nettipalveluista hakkerin tietokoneella olevaan haittaohjelma verkostoon. hakkeri rekisteröityy palvelun käyttäjäksi toisen henkilön käyttäjätunnuksilla/salasanoja käyttäen ja alkaa kirjoittelemaan törkyviestejä (esim. henkilön ex-työnantajasta, nettikiusatusta tai jostain muusta henkilöstä) tämän jälkeen luonnollinen henkilö alkaa ihmettelemään kun sähköpostiosoitteisiin alkaa tulla vastauksia näihin törkyviesteihin ja ne vastaukset eivät ole mitään lempeitä kohteliaisuuksia.

parisuhteessa olevasta henkilöstä on voitu tehdä ns. valeprofiili jossa haetaan sellaista hävytöntä seksiseuraa, sitten ihmetellään yhdessä kun puhelimet alkaa laulamaan.

yksittäisiä käyttäjätunnuksia/salasanoja hakkerit urkkivat aina silloin tällöin, ja kaiken mahdollisin tavoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


21212121313131313131 kirjoitti:

Poliisille aiheuttaa päänvaivaa erilaiset nettikiusaamis- tapaukset, (esim. tapaukset jossa rekisteröityneen käyttäjän käyttäjätunnuksia on urkittu. Sillä on tehty erilaista ilkivaltaa ja niiden pohjalta on tehty toinen käyttäjätunnus ja sillä on tehty ilkivaltaa lisää. Toisen henkilön nimellä ja yhteystiedoilla on tehty käyttäjätunnuksia lisää, ja niiden pohjalta on tehty jopa ilkivaltaa lisää. Seurustelun päättyessä toinen osapuoli on tehnyt toisesta osapuolesta deittiprofiilin, siihen on pistetty härskejä vitsejä ja jopa puhelinnumero. Facebook-palveluun on tehty jopa valeprofiili toisen henkilön nimellä)

henkilön etu- ja sukunimi saattaa löytyä jopa jostakin vetoomuksesta, myöhemmin käy ilmi että kyseinen henkilö ei ole nimeään kyseiseen vetoomukseen laittanut.

laittomat uhkaukset ovat lisääntyneet, keskustelupalstoilla uhitellaan muita kirjoittajia niin että fyysinen turvallisuus saattaa olla uhattuna. Uhkailu voi olla erilaista ja se voi kohdistua jopa toiseen keskustelupalstalla olevaan kirjoittajaan.

myös toisen henkilön henkilötietojen käyttö esim. perättömissä tarinoissa on nykyään vakava ongelma.

henkilötietojen kysyminen on lisääntynyt keskustelupalstoilla, ja henkilötietoja kysytään kaikenlaisin keinoin.

Erilainen häiriköinti, (esim. Viestiketjujen täyttäminen asiattomilla viesteillä on nykypäivänä vakava ongelma)

kunnianloukkaus tapaukset ovat lisääntyneet, esim. kunnianloukkaus tulee kyseeseen jos toisen henkilön nimellä lähetellään törkyviestejä esim. facebook-palvelussa. kunnianloukkaus tulee kyseeseen myös siinä tilanteessa jos henkilön omistamalla käyttäjätunnuksella lähetellään erilaisia törkyviestejä. kunnianloukkaus on kuitenkin asianomistajarikos eli asianomistajan täytyy itse viedä asia eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu