Hei, onkohan samassa tilanteessa olevia?
En sitten unelmoi pelkästään vauvasta vaan olen valmis vastaanottamaan kasvavan ihmisenalun, en siis unelmoi pelkästä vauvasta jos jotkut sen niin käsittävät.
Elän rakastamani miehen kanssa ja meillä menee hyvin. Molempien elämäntilanne sopii lapsen saamiseen, ei siis ole rahahuolia. Pärjättäisiin kyllä vaikka olisin äitiyslomalla. Miehellä vakituinen työ, minulla pätkätöitä. En ole urakeskeinen ihminen ja olen valmis jäämään kotiin pariksi vuodeksi kun lapsia joskus toivon mukaan saan. Ollaan molemmat 26v. Olemme puhuneet asiasta ja mieheni on sanonut että haluaa lapsia mutta ei vielä. Itse en millään malttaisi odottaa vaan haluaisin alkaa yrittämään heti. Lapsen saaminen alulle saattaa kestää kovinkin kauan ja kaikki eivät lapsia saa ollenkaan. En myöskään haluaisi olla kovin paljoa vanhempi kuin nyt olen ensimmäisen lapsen syntyessä. Voisin tietysti jättää oma-aloitteisesti pillerit pois mutta en voi sitä tehdä koska se ei vaan ole oikein miestäni kohtaan. En voisi sen kanssa elää lopun elämääni. Jos sattuisi "vahinko" tiedän että se ei olisi miehelleni katastrofi koska ollaan asiasta puhuttukin että sille ei sitten tehdä mitään.
Asutaan kovin pienessä asunnossa (38m)se on yksi este mieheni mielestä lapsen saamiselle. Uuden asunnon hankinta on kuitenkin mahdollista korkeintaan kahden vuoden kuluttua ja niin kauan en minä halua odottaa. Mielestäni pienet tilat ovat toki hankalat mutta järjestelykysymys.
Olen tällä hetkellä vähän neuvoton. Asia vaivaa minua kovasti mutta en taida voida asialla mitään.
Jos jaksoit lukea tänne asti niin kiitän..
En sitten unelmoi pelkästään vauvasta vaan olen valmis vastaanottamaan kasvavan ihmisenalun, en siis unelmoi pelkästä vauvasta jos jotkut sen niin käsittävät.
Elän rakastamani miehen kanssa ja meillä menee hyvin. Molempien elämäntilanne sopii lapsen saamiseen, ei siis ole rahahuolia. Pärjättäisiin kyllä vaikka olisin äitiyslomalla. Miehellä vakituinen työ, minulla pätkätöitä. En ole urakeskeinen ihminen ja olen valmis jäämään kotiin pariksi vuodeksi kun lapsia joskus toivon mukaan saan. Ollaan molemmat 26v. Olemme puhuneet asiasta ja mieheni on sanonut että haluaa lapsia mutta ei vielä. Itse en millään malttaisi odottaa vaan haluaisin alkaa yrittämään heti. Lapsen saaminen alulle saattaa kestää kovinkin kauan ja kaikki eivät lapsia saa ollenkaan. En myöskään haluaisi olla kovin paljoa vanhempi kuin nyt olen ensimmäisen lapsen syntyessä. Voisin tietysti jättää oma-aloitteisesti pillerit pois mutta en voi sitä tehdä koska se ei vaan ole oikein miestäni kohtaan. En voisi sen kanssa elää lopun elämääni. Jos sattuisi "vahinko" tiedän että se ei olisi miehelleni katastrofi koska ollaan asiasta puhuttukin että sille ei sitten tehdä mitään.
Asutaan kovin pienessä asunnossa (38m)se on yksi este mieheni mielestä lapsen saamiselle. Uuden asunnon hankinta on kuitenkin mahdollista korkeintaan kahden vuoden kuluttua ja niin kauan en minä halua odottaa. Mielestäni pienet tilat ovat toki hankalat mutta järjestelykysymys.
Olen tällä hetkellä vähän neuvoton. Asia vaivaa minua kovasti mutta en taida voida asialla mitään.
Jos jaksoit lukea tänne asti niin kiitän..
Vastaukset 3
Vanhimmat
En nyt tiedä olenko ihan samassa tilanteessa muuten ku että vauvakuumetta on ja on ollut jo vuoden verran... Ollaan mieheni kanssa samaa ikäluokkaa kuin tekin. Tilanne sellainen että mies vakitöissä ja mä oon ollut nyt työttömänä ja työpaikan justiin sain... Ongelmana meille lähinnä se että olen vauvakuumettani "paasannut" miehelle kyllästymiseen saakka ja hänelle tullut sellainen tunne että ei ikinä. Joten mun täytyy nyt rauhoittua asian kanssa ja keskittyä uuteen työhöni. Minulla on ennestään jo lapsi entisestä liitostani ja nykyisen mieheni kanssa olemme olleet vasta 1½ vuotta yhdessä, joten eipä tässä nyt vielä ehkä olisi kovin ajankohtaistakaan... Mua jäi häiritseen et miksi ette voi muuttaa ennemmin isompaan asuntoon? Teilläkö on omistusasunto? Onhan sitä toki asuttu "ennen vanhaa" todella pienissä asunnoissa ison perheen kanssa, joten tuskin siinä ongelmaakaan olisi. Mutta neuvoksi annan omasta kokemuksesta ettei siitä kannata "paasata" eikä "ruikuttaa" miehelle tai haaveesi menevät entistä kauemmaksi... Odota vaikka puoli vuotta ja kysy miehesi mielipidettä uudelleen...niin minä ajattelin...tosin eipä sitä uudesta työpaikasta heti kehtaa äitiyslomalle jäädä... :) Ja mua pelottaa myös se että jos niitä lapsia ei tulekkaan, vaikka itselläni onkin jo yksi niin ei koskaan tiedä saako toista tai saako mieheni... Mutta ymmärrän tilanteesi hyvin...samassa veneessä ollaan... Tsemppiä! :)
Olin ihan samanlaisessa tilanteessa, paitsi asunto oli kyllä isompi, mutta sain asiat etenemään kun kerroin miehelleni että todellakin haluaisin jättää pillerit pois jo senkin takia että niitä on tullut syötyä niin pitkään ja lääkkeitä ei huvittaisi vetää jatkuvasti. Mieheni vastusti hiukan ajatusta, mutta totesi että ei voi minua estääkään. Alkuun (n.2 kertaa) käytettiin sitten kondomia, mutta kun ajatus siitä että voisin tulla raskaaksi muutti seksin niin paljon jännittävämmäksi, niin miehenikin innostui ja suostui jättämään nekin pois! Eli askel askeleelta edettiin, kunnes jo kohta mieheni oli vähintään yhtä innostunut ja käytti lapsensaantihalujani myös hyvänä syynä harrastaa mahdollisimman usein seksiä :) Ei kestänyt kauaakaan kun olin sitten raskaana, ja miehenikin on pitänyt tätä raskaus synnytys vauva-aikaa elämänsä parhaimpana asiana. Taitaa miehet vaan tarvita pientä töytäisyä oikeaan suuntaan..
Kuulostaapa niin kovin tutulta.. =) Olemme vähän nuorempia miekkoseni kanssa(minä 20 ja mies 21) mutta seurusteltu/oltu kihloissa/asuttu yhdessä 4 vuotta. Suhteemme on tasapainoisen arkista, työasioita myöten elämä on kondiksessa. Mutta ukko-perhana kun vaan ei halua jälkikasvua vielä..eikä vielä..eikä vieläkään...eikä vieläkään...ehkä joskus sitten.......
Että tässä kanssa loistavia vinkkejä odotellessa.. Olen yrittänyt itkemällä, huutamalla, vitsillä, nauramalla, vikittelemällä, puhumalla asiaa...mutta ei niin ei...
Toissakesänä sain vielä keskenmenon 7.viikolla, jonka jälkeen toivo lapsosista on vain kasvanut..(mies oli helpottunut ettei vielä tarvinnutkaan ottaa vastuuta pikkuisesta...) Mutta todellakin,et ole ainoa ongelmasi kanssa. =)
Tsemppiä! ja toivotaan että nuo miehet pikapuoliin saisivat jonkinlaisen "valaistumisen".. =D