Voiko joku kiistää tämän ?

Valkoihoinen -

Jos asiaa ajatellaan tilastollisesti siten, että suhteutetaan romanien tekemät henkirikokset romanien määrään niin te olette ylivoimaisesti koko maailman rikollisin rotu. Ja reippaasti. Se on matemaattinen facta. Antaako jumala teille unessa näitä tappokäskyjä? Pelottavaa, että maanpäällä kävelee tuollaisia aikapommeja.

14

958

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A****a

      Te olette minun todistajani, sanoo Herra, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, jotta te tuntisitte minut ja uskoisitte minuun ja ymmärtäisitte, että minä se olen.
      Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule.
      Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.
      Minä olen ilmoittanut, olen pelastanut ja julistanut, ekä ollut vierasta jumalaa teidän keskuudessanne.
      Te olette minun todistajani, sanoo Herra.

    • Yks tumma

      jotta pysyttele tivisti kotitiloissa että sua ei vaan maailman rikollinen rotu tapa.

      Ja muita ottaa ilta lääkkeesi!

    • 00000000000000000000

      Te olette maailman murhaavin kansa. Murhaatte jopa omia lapsianne. Teinä en puhuisi mitään. Eikä sillä hyvä, vaan raiskaatte myös omia lapsianne. Se on matemaattinen facta. Olette maailman rikollisin kansa, teitän päämiehiänne myöten. Se on toduus.

      Suomalaiset murhaajat

      Artikkelit, jotka ovat luokassa Suomalaiset murhaajat
      A
      Juhani Aataminpoika
      Aksel Nikanor Aarre-Davidsson
      B
      Jarmo Björkqvist
      Virpi Butt
      F
      Juha Valjakkala
      Johannes From
      H
      Jussi Albert Haapala
      Matti Haapoja
      Reijo Hammar
      Lennart Hohenthal
      J
      Lauri Johansson
      K
      Lauri Kara
      K jatkuu
      Väinö Kilpiäinen
      Ensio Koivunen
      Toivo Koljonen
      L
      Jannis Lakopoulos
      Lalli
      Ilpo Larha
      M
      Karl Emil Malmelin
      Otto Metsänen
      Mika Muranen
      Jouko Myssylä
      N
      Sulo Nykänen
      P
      Katariina Pantila
      P jatkuu
      Tauno Pasanen
      Oskar Pirinen
      Markus Pönkä
      S
      Aina Sainio
      Eugen Schauman
      Jammu Siltavuori
      Veikko Sippola
      T
      Ernst Tandefelt
      Antti Taskinen
      Kalle Tuomisto

      Tässä alkuun, voi teitä.

      Bodominjärven murhat – Wikipedia
      Hannes Markkula: Bodomin murhat. Gummerus, 2005. ISBN 951-20-6756-0. Hannes Markkula: Suomalainen murha. Eurooppalainen Kustannustalo, 1991. ...
      fi.wikipedia.org/wiki/Bodominjärven_murhat - Välimuistissa - SamankaltaisiaNäytä lisää tuloksia kohteesta fi.wikipedia.orgLuokka:Suomalaiset murhaajat – MurhaWiki
      Sivut, jotka ovat luokassa Suomalaiset murhaajat. Seuraavat 28 sivua kuuluvat tähän luokkaan. Sivujen kokonaismäärä luokassa on 28. ...
      www.murhawiki.com/Luokka:Suomalaiset_murhaajat - Välimuistissa - SamankaltaisiaLuokka:Suomalaiset rikolliset – MurhaWiki
      7. tammikuu 2009 ... Tässä luokassa ovat kaikki suomalaiset rikolliset. ... [ ] Suomalaiset murhaajat (28). S. [ ] Suomalaiset seksuaalirikolliset (10) ...
      www.murhawiki.com/Luokka:Suomalaiset_rikolliset - Välimuistissa - SamankaltaisiaWapedia - Wiki: Luokka: Suomalaiset murhaajat
      Wiki: Luokka: Suomalaiset murhaajat. Alakategoriat. Suomalaiset sarjamurhaajat. Sivut kategoriassa "Suomalaiset murhaajat" ...
      wapedia.mobi/fi/Luokka:Suomalaiset_murhaajat - Välimuistissa - SamankaltaisiaPaloittelusurmaaja ompelutöissä - näin murhaajat viettävät aikaa ...
      16. heinäkuu 2008 ... Suomalaiset murhaajat kuluttavat aikaansa joko työskentelemällä, opiskelemalla tai osallistumalla toimintakursseille.
      www.iltalehti.fi/.../200807167952099_uu.shtml - Välimuistissa - SamankaltaisiaSuomalaisten enemmistö: Murhaajat vankilaan - eikä ikinä pois ...
      24. heinäkuu 2010 ... Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että elinkautisvankien tulisi istua vankilassa loppuelämänsä. Asiasta kertoo Savon Sanomien ja ...
      www.uusisuomi.fi/.../97842-suomalaisten-enemmisto-murhaajat-vankilaan-eika-ikina-pois - VälimuistissaMatti Haapoja oli muuten kova jätkä! | Facebook
      Luokat: Suomalaiset murhaajat | Suomalaiset elinkautisvangit | Itsemurhan tehneet (read less). Matti Heikinpoika Haapoja (16. syyskuuta 1845 Isokyrö–8. ...
      www.facebook.com/group.php?gid=58036156194 - VälimuistissaSisällissodassa rauhallisista suomalaisista tuli verenhimoisia ...
      7. lokakuu 2009... mikä äkisti muutti rauhantahtoiset suomalaiset verenhimoisesti ... rauhallisista suomalaisista tuli verenhimoisia murhaajia ...
      www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/...rauhallisista...murhaajia/1135249872974SUOMI-ALBANIA?? - Monikulttuuriset perheet - Äidit ja isät ...
      Lieventyykö sinun mielestä murha jos tekijä on suomalainen, minusta ei, kaikki murhaajat ovat samaa paskasakkia, kansalaisuudesta riippumatta. ...
      keskustelu.suomi24.fi/node/1626292 - Välimuistissa - Samankaltaisia

      • 0000000000000000

        Suomalaiset esitellään asehulluina saamelaisten murhaajina — Uusi ...
        12. helmikuu 2009 ... Kristian Smeds on tehnyt kyynisimmän ohjauksensa, keskieurooppalaisen ja etenkin saksalaisen nykyteatterin illuusiottomuutta henkivän ...
        www.uusisuomi.fi/.../49901-suomalaiset-esitellaan-asehulluina-saamelaisten-murhaajina - Välimuistissa - Samankaltaisia

        Suomalaiset rikolliset - MuroBBS - Plaza
        25. heinäkuu 2008 ... Tuo kirja on nimeltään Kuusi suomalaista murhaa. Luin sen Jammu-kappaleen ja Kyllikki Saaren tapauksen tuossa pari vuotta sitten. ...
        murobbs.plaza.fi › ... › Yleistä keskustelua - Välimuistissa - Samankaltaisia

        Suomalaiset murhat - Offipalsta.COM
        1 viesti - Viimeisin viesti: 24. huhtikuu 2002
        Suomalaiset murhat. Auli Kyllikki Saari Suomen ehkä eniten tutkituin ja arvoituksellisin rikos on Auli Kyllikki Saaren murha Isojoella ...

        [PDF] Tyypillinen suomalainen henkirikos
        Tiedostomuoto: PDF/Adobe Acrobat - Pikakatselu
        Tyypillinen suomalainen henkirikos on yksityisasunnossa tehtävä ryyppyriita- tappo. Aseena on keittiöveitsi ja tekoajankohtana viikonloppu

        En viitsi enenpää

      • elukat

        kaikki mustalaisten tekemiä murhia. Nykyään niitä kutsutaan myös suomalaisiksi.Aalkreiniksi.

    • Vaalea Sveittista

      Voi meitä syntisiä.

      1 Niin Jumala puhui kaiken tämän:

      2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta.

      3 "Sinulla ei saa olla muita jumalia.

      4 "Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla. 5 Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. 6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

      7 "Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.*

      8 "Muista pyhittää lepopäivä. 9 Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, 10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. 11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

      12 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

      13 "Älä tapa.

      14 "Älä tee aviorikosta.

      15 "Älä varasta.

      16 "Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan.

      17 "Älä tavoittele toisen taloa. Älä tavoittele hänen vaimoaan, älä orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä on hänen."

      18 Koko kansa oli todistamassa jylinää ja leimahtelua. Se kuuli, miten torvi soi, ja näki, miten vuori savusi. Ihmiset vapisivat tämän nähdessään ja pysyttelivät loitolla. 19 He sanoivat Moosekselle: "Puhu sinä meille, me kuuntelemme. Mutta Jumala älköön puhuko meidän kanssamme, se on meille kuolemaksi." 20 Mooses vastasi kansalle: "Älkää pelätkö. Jumala on tullut tänne pannakseen teidät koetukselle ja herättääkseen teissä pelon ja kunnioituksen häntä kohtaan, ettette enää tekisi syntiä."

      21 Niin kansa pysytteli loitolla, mutta Mooses lähestyi tummaa pilveä, jossa Jumala oli.

      22 Herra sanoi Moosekselle:

      "Sinun tulee sanoa israelilaisille: Te itse näitte, että minä puhuin teille ylhäältä taivaasta. 23 Älkää asettako mitään minun rinnalleni, älkää tehkö itsellenne jumalia hopeasta tai kullasta. 24 Rakentakaa maa-alttari minua varten ja uhratkaa sillä polttouhrinne ja yhteysuhrinne, lampaanne ja nautanne. Paikassa, jonka pyhitän omalle nimelleni, minä tulen luoksenne ja siunaan teitä. 25 Mutta jos teette minulle kivialttarin, älkää tehkö sitä hakatuista kivistä, sillä jos käsittelette kiveä teräaseella, teette sen epäpyhäksi. 26 Älkääkä tehkö minun alttarilleni portaita, ettei niitä noustessanne häpynne paljastuisi.

      • lugos

        kuka pöhkö herätti ton matkaraamatun.

      • Vaalea Sveitsistä

        Sinä raukka ilkeilet ja valehtelet.
        Jatka vain vain näin eteenpäin. Piru kohmiloi jo kämmeniään ja odottaa sinua onnellisena. Siitä vaan ja eteenpäin mars.

      • endaksi
        Vaalea Sveitsistä kirjoitti:

        Sinä raukka ilkeilet ja valehtelet.
        Jatka vain vain näin eteenpäin. Piru kohmiloi jo kämmeniään ja odottaa sinua onnellisena. Siitä vaan ja eteenpäin mars.

        eiks meidän romanit vois muuttaa Ranskaan.

    • m.l...

      tuossa on vinha perä jos ajatellaan henkirikoksia koska suomessa on 10000 romania ja 5000000 asukasta eli joka 500. tappo/murha pitäisi olla romanin tekemä jotta olisi suhteessa väkilukuun. mutta kun katsellaan esimerkiksi raiskaustilastoja niin romanit ovat varmasti siinä taasen aliedustettuna... hyvää syksyä ja siunausta vaan sinullekin.

      • lolol0plppppp

        Suomalaiset poliitikot ovat korruptoituneita rikollisia

        Jälleen näemme, että suomalainen sanomalehdistö ei lainkaan hoida tehtäviään vallan vahtikoirana. Sanomalehdistö ei ole käsitellyt viime aikoina esillä olleeseen vaalirahoitussotkuun liittyvää korruptiota läheskään riittävän ammattitaitoisesti. Aihetta ohimennen sivunneet artikkelit on tehty ns. juosten kusten. Kuka tahansa random-yksityishenkilö pystyy helposti kirjoittamaan korruptioskandaalista paljon asiantuntevammin kuin ammattimaiset sanomalehtitoimittajat, kuten Sanna Ukkola jne. Suomalainen "tiedonvälitys" on siis surkean huonolla tasolla.
        Suomalaiset poliitikot ovat korruptoituneita rikollisia. Toimittajat kuitenkin nuolevat heidän perseitään. Suomalaiset toimittajat eivät lainkaan tunnu tajuavan, että median tehtävänä pitäisi olla nimenomaan vallanpitäjien tekemisten seuraaminen, analysoiminen ja kritisoiminen kansan intressien valvomiseksi. Suomalainen media on vallanpitäjien käsikassara, poliittisia vallanpitäjiä palveleva propaganda-automaatti. Kuka tahansa yksityishenkilö pystyy omassa blogissaan ohimennen tekemään parempaa journalismia kuin esim. Helsingin Sanomien tai Ylen uutistoimittajat.
        Suomalaiset poliitikot ovat korruptoituneita rikollisia ja toimittajat heitä palvelevia kastroituja orjia.

      • 456789098765
        lolol0plppppp kirjoitti:

        Kyösti Kakkosen Tokmanni-ketjun logistiikkakeskus nousi Mäntsälään vuoden 2008 aikana. Urakan "kiinteistönkehittäjänä" (what the hell ever that is) toimi vanha tuttumme Nova Group, jolla oli, niin kuin tiedämme, yhteistä yritteliäisyyttä Kakkosen kanssa myös vaalirahoituksessa. Se on päässyt jo unohtumaan, että Nova Groupin suunnitelmissa oli tuoda myös kuljetusliike DHL:n logistiikkakeskus Mäntsälään.

        Mäntsälän kunta neuvotteli Nova Groupin kanssa pitkin vuotta 2008 DHL:n sijoittumisesta Kapuli II:n yritysalueelle. Nova Groupin mukaan DHL halusi ostaa koko alueen, ensin kaksi hehtaaria 6000 neliön toimistoa varten, sitten viisi hehtaaria 22.500 neliön varastoa varten. Nova Groupin ehtona oli, että alue (koko seitsemän hehtaaria) tasaittaisiin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen kokonaan samaan tasoon. DHL:n perään ymmärrettävästi kuolannut Mäntsälän kunta ryhtyi tätä tasausta toteuttamaan omaan piikkiinsä kesällä 2008. Ihan halpaa ei lanaaminen ollut; kokonaiskustannukset olivat lähes 1.5 miljoonaa euroa.

        Alun perin arvioidusta mentiin pitkäksi 385.000 euroa, eikä Mäntsälän kunnan kaavailemasta kustannusten vaiheistamisestakaan tullut mitään, eli kaikki oli maksettava heti ja kunnan toimesta. Rahaa siis paloi enemmän ja nopeammin kuin on ajateltu. "Asiakkaan kiireen johdosta" kunta päätti myöntää 1.364.000 euroa hankkeen toteuttamiseen. Rahat otetttiin terveysaseman rakentamiseen varatulta momentilta, ja sekä kunnanhallitus että -valtuusto siunasivat päätöksen. Voitte piruuttanne arvuutella, minkä puolueen enemmistöllä molempia elimiä pyöritettiin.

        Mitään vahvistusta sille, että DHL olisi suunnitellut Mäntsälään yhtään mitään, ei löydy. Etelä-Suomen Sanomat julkaisi 26. elokuuta 2008 uutisen, jonka mukaan neuvottelut ovat käynnissä DHL:n ja Mäntsälän välillä. Kumpikaan osapuolista ei suostunut tällaisia väitteitä kommentoimaan.
        DHL kyllä ilmoitti vain kahta päivää ESS:n jutun jälkeen aikovansa irtisanoa tuotannollisista ja taloudellisista syistä Suomessa 120 työntekijää. Mäntsälän kunnanhallitus ja -valtuusto tekivät em. päätöksensä 29.9. ja 13.10., eli tämän jo kuultuaan. Mahtoivat luottaa asiaansa.

        Vielä 8.10. Mäntsälän lehti kirjoitti, että Tokmannin tuoreen logistiikkakeskuksen viereen on nousemassa "uutta logistiikkaa". Samalla lehti kuitenkin kaunistelematta kertoi, että kunnalle asiasta saattaisi tulla 1.365 miljoonan euron lisäpieti.

        Vain viikkoa myöhemmin, 15.10., Mäntsälän viikkouutiset tiesi kertoa, että DHL oli "perunut tulonsa". DHL:n www-sivuilta ei löydy ensimmäistäkään viitettä siitä, että yrityksellä olisi ollut mitään Mäntsälään liittyviä suunnitelmia. Homman jäätyä kunnan syliin kunnanjohtaja Esko Kairesalo ilmoitti, ettei peruuntuminen johtunut kunnasta, vaan asiakkaasta, ja että alueelle "vuorenvarmasti" saataisiin merkittäviä toimijoita ja uusia työpaikkoja. Blogia lukevat mäntsäläläiset voivat valistaa, miten tässä on käynyt. Käsittääkseni on ollut hiljaisempaa kautta.

        Eli summa summarum: Mäntsälän kunta katsoi ex-linnakundi Arto Merisalon Nova Groupin lupauksen ison kuljetusfirman tulosta niin vakuuttavaksi, että siirsi lähes puolitoista miljoonaa euroa rahoja kuntalaisten terveyspalvelujen parantamisesta maan lanaamiseen DHL:n tieltä.

        En käynyt tsekkaamassa, mutta toivottavasti tuli tasaista. Entä miksi DHL karkasi? Sanna Ukkola ja kumppanit, puhelin kouraan ja ainakin seuraava lista läpi: 1) Esko Kairesalo 2) Suomen DHL 3)Arto Merisalo 4) Mauri Pekkarinen (just in case)

        Tokmannin logistiikkakeskus Mäntsälän Kapuliin sen sijaan nousi, ja kyllä on komea. Kun Kyösti Kakkoselle taannoin oltiin ehdottamassa vuorineuvoksen arvonimeä, asiaa ajoivat mm. Ilkka Kanerva (kok), Paavo Lipponen (sd), Mauri Pekkarinen (kesk), Paula Lehtomäki (kesk), Liisa Hyssälä (kesk), Sauli Niinistö (kok), Jarmo Korhonen (kesk)ja Toivo Sukari (Maskun kalustelato) sekä ei ehkä aiemmat tiedot huomioiden kauhean yllättäen Kevan ex-toimari Markku Kauppinen (kesk) ja Mäntsälän kunnanjohtaja Esko Kairesalo. Ainoa valopilkku tämän tarina tunnelin päässä on se, ettei arvonimeä näin jykevästä nimilistasta huolimatta myönnetty.

        Pohjimmiltaan on tietysti niin, että arvonimet ovat kansanomaisesti ilmaistuna yksi paskan hailee. Enemmän on merkitystä sillä, miksi nämä nimet ovat tällaisessa projektissa tämän nimen taakse keräytyneet, ja sen pohtiminen on masentavaa, koska ennen vuorineuvokseksi kanonisoimista voisi kuvitella olleen vireellä monenlaista pienempääkin projektia. Pidä kiinni kukkarostasi, kansalainen. Ja integriteetistäsi.

        Markku Jokisipilä

      • antikrim.
        456789098765 kirjoitti:

        Ei löytynyt asian kiistäjää.Asia on siis laskennallisesti oikea.

    • K. J. B.

      On se oppimaton yksilö tämä valkoihoinen, ei vieläkään ymmärrä ettei Suomessa tilastoida RODUN perusteella rikollisia, senkun kieltää P E R U S T U S L A K I . Menikö tyhjään kalloon?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6845
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2333
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1887
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      87
      1281
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      98
      1085
    6. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      91
      981
    7. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      980
    8. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      33
      863
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      159
      796
    Aihe