MIA PARKA

Nyt kyllä pakko sanoa, nähtyäni Mian pk.huoneessa häätöäänestyksen jälkeen.
Tyttö ei ole henkisesti ehkä ihan terve.Talossa olo ottaa nyt liian koville.
Ilmeet ja jutut oli hyvin sairaanoloisia nyt.
Onneksi hän pääsee sunnuntaina kotiin lepäämään.
19412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Nyt tulee esiin juuri se mitä nimeämisperusteissakin mainittiin, että arvostelee ja syyttää kyllä kernaasti muita rankalla kädellä mutta ei itse kestä kritiikkiä yhtään. On toki rankkaa tajuta, että hänestä ei talossa pidetä, mutta normaali, tervejärkinen ihminen alkaisi tässä kohtaa miettiä, mikä siihen on syynä ja yrittäisi sitten muuttaa käyttäytymistään ja toimia jatkossa toisin.

Äänestä
  • 10 asukasta 16 sta nimesi mian, taitaa olla jonkunlainen ennätys.

    17 nimeämispistettä.

    Äänestä

Enään 22 tuntia Miaa BB 2010 ssä, sit alkaa rumba hahahahahah =))))

Voi mia minkä teit, voipi joutua jonkunlaiseen hoitoon kuhan ulos tuolta joutuu . Jotain avohoitoa tulee kyllä tarvitsemaan.

Äänestä

sanoo että mia ulos talosta mutta sanon kuitenkin että habib joutais mielestäni ekaks ulos kun se on niin tapettia kokoajan vaikkakin kieltämättä mia kultapienen mielenterveys on kyllä koetuksella tsemppiä mia.

Äänestä
  • Itse olen niin kyllästynyt koko miiaan että en toivo hänelle enään mitän hyvää, en ikinä halua kuulla tai nähä miiasta yhtään mitään.

    Äänestä

Minä ihmettelen suuresti, että mihin perustuu ajatus Miian älykkyydestä! Moinen lahjakas aivotuotanto ei ole tullut millään lailla esille talossa, likö talon ulkopuolellakaan. Älykkyyttä ei ole se, että vittuilee koko ajan muille ja leikkii kivikovaa pimua. Kaiken vähiten sivistymättämyys näkyy Miiassa sydämen sivistyksen totaalisena puuttumisena. Ei todellakaan ole mikään älykkö!

Uskon, että osa syy Miian hajoamiseen on juuri siinä, että tajuaa jollain tasolla oman tavallisuutensa ja jopa tyhmyytensä. Tätä ei Miia-polon psyyke kestä.

Äänestä
  • mia o vaan omasta mielestään älykäs, hoitoa tarvii ja pikaisesti.

    Äänestä

  • vaan ihmettelemistäs siellä 3-vuoro pas*aduunis ja surkeassa murjussas, yliopistoon menevälle kateellinen harppu.

    Äänestä

  • ---l-- kirjoitti:

    vaan ihmettelemistäs siellä 3-vuoro pas*aduunis ja surkeassa murjussas, yliopistoon menevälle kateellinen harppu.

    -----

    Äänestä

  • inhokki n:o1 kirjoitti:

    -----

    Miia sanoi että Nino on ihan jees -aina silloin kun hän esittää minua"!! Mitä V***ua!!!??? Sekopää koko akka!

    Äänestä

  • huhhuij kirjoitti:

    Miia sanoi että Nino on ihan jees -aina silloin kun hän esittää minua"!! Mitä V***ua!!!??? Sekopää koko akka!

    MUTta Miiahan on aikas viihdyttävä hänen hajoilua on hauska katsoa joten pysyköön talossa. Siis siellä on näitä tapetteja joiden nimiä ei edes muista..

    Äänestä

  • PRO MiiU kirjoitti:

    MUTta Miiahan on aikas viihdyttävä hänen hajoilua on hauska katsoa joten pysyköön talossa. Siis siellä on näitä tapetteja joiden nimiä ei edes muista..

    Onpa kumma jos Mialla ei ole kalossinkuva takapuolessaan tänä iltana. Se kai onkin hänelle parasta, koska kantti ei kestä BB:n ilmapiiriä ei missään tapauksessa tehtäviä, jotka varmastikin vielä vaikeutuvat.

    Äänestä

  • ---l-- kirjoitti:

    vaan ihmettelemistäs siellä 3-vuoro pas*aduunis ja surkeassa murjussas, yliopistoon menevälle kateellinen harppu.

    Yliopisto se vasta paskaa onkin, mia hajoaa sinne ei sen pää kestä sellaista. Miasta ei ole edes työelämään kun hänellä on psyykkisiä ongelmia ja todella pahoja. Kyllä duunarin hommat aina kirjoen lukemisen voittaa.

    Yliopiston käyneillä menee valmistumisen jälkeen 13 vuotta että saa duunarin kiinni palkoissa =)

    Mia tosin menee hoitoon, eikä minnekään yliopistoon =)))))

    Äänestä

nyt tulee tehdä se päätös, että pidätte sen talossa. Tästähän se vasta hauskuus lähtee. Hajoaminen siellä tuo kivaa meille ja konflikteja,juu kato näin se on.

että eikun kaikki vaan puhelin käteen sen kikkelin sijaan ja äänet kebabhabibille----> uLOOOS!

Äänestä
  • Juu habib kyllä äänestetään ulos mut ensin miia ulos.

    Äänestä

  • OUUU JEEE kirjoitti:

    Juu habib kyllä äänestetään ulos mut ensin miia ulos.

    MIa on koko BB historian vihatuimpia ihmisiä Jelenan ohella, yhtä paljon faneja kummallakin. Mia lähtee tänään Habib säästyy . Mia on sairas, talossakin kaikki vihaa sitä.

    Äänestä

  • habib ensin ulos kun on niin pirun tylsä mia tuo taloon sentään jotain säpinää p*rkele.

    Äänestä

Mia on leuhkinut älykkyydellään, silti kyseenalaistaa jatkuvasti älykkyyttään.
Hokemalla tuolla pk.huoneessa, olevansa niin erilainen kuin muut talossa.
Korostaa myös olevansa selvästi muiden yläpuolella.Tuollainen ole tervettä, normaalia.
Voi pyhäsylvi!!! Kaikkihan siellä on erilaisia!!!
Eikö se sitä raukkaparka edes ymmärrä, sillä leuhkimallaan viisaudellaan?

Kysehän on siitä, miten talossa tullaan toimeen erilaisena, erilaisten ihmisten kanssa.
Mia on todellakin ERILAINEN kuin muut siellä, mutta ei positiivisessa mielessä.
Mia on erittäin sopeutumaton.Itsetunto on niin alhaalla, että se aiheuttaa koko ajan ongelmakäyttäytymistä.

On rankkaa epäillä olevansa ei suosittu ja sitten saada sille oikein varmistus tälläisessä ohjelmassa.
Toivon hänellä olevan tukijoukkoja talosta tultuaan, tämä kaikki voi olla liian rankkaa Mian tapaiselle nuorelle naiselle.

Mia on tehnyt harvinaisen selväksi, ettei ole alunalkaenkaan tajunnut koko bb.talon ideaa.
Myös sen, että hän on hyvin sopeutumaton tälläiseen taloon/ohjelmaan.
Mutta, ei ole ensimmäinen tökerö.Onhan näitä ongelmatapauksia siellä ollut muitakin.

Äänestä
  • Miassa on kovin monta ikävää puolta jotka sopivat narsistiseen persoonallisuushäiriöön=( Vakava sairaus mutta erittäin harvoin itse narsisti myöntää sairauttaan ja hakisi apua. Vika on aina muissa koska narsistit ovat kaikkitietäviä/ osaavia, oikeutettuja sanomaan ja tekemään ihan mitä huvittaa, ihan milloin vain. Säännöt eivät koske heitä, niitä muokataan halutessa jne......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Romahtaa tuolla kirjoitti:

Nyt kyllä pakko sanoa, nähtyäni Mian pk.huoneessa häätöäänestyksen jälkeen.
Tyttö ei ole henkisesti ehkä ihan terve.Talossa olo ottaa nyt liian koville.
Ilmeet ja jutut oli hyvin sairaanoloisia nyt.
Onneksi hän pääsee sunnuntaina kotiin lepäämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu