psykopaatteja ja muista persoonallisuushäiriöisiä ei pitäisi päästää ehdonalaiseen, ei koevapauteen eikä siviiliin. Persoonallisuushäiriöistä ei voi parantua, eikä sellainen henkilö tunne katumusta. Jos ihminen ei kunnioita toisia ihmisiä, ei ansaitse mitään muilta. Oikeastaan persoonallisuushäiriöiset pitäisi kokonaan eristää muista, viedä vaikka Afrikkaan pitämään seuraa muille eläimille.
Mielestäni
Kyllä luonto hoitaa!
13228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Persoonallisuushäiriöinen ei automaattisesti ole mikään hullu. Persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen voi tuntea katumusta. Otathan asioista selvää ennenkuin kirjoitat tänne moista soopaa.
No sanopa minkä persoonallisuushäiriön omaava voi tuntea katumusta? Ei ainakaan psykopaatti tai narsisti. Tai no, siinä olet kyllä oikeassa että voi tuntea katunusta, katuu kiinnijäämistään ja pohtii mikä meni pieleen ja mitä seuraavalla kerralla pitää tehdä toisin, muttei kadu itse tekoja!
Eläimelliset tappajat tulee pitää laitoksissa, ellei vankiloissa niin vankimielisairaaloissa. Hölmöimmänkin humanistin näkemykset näissä asioissa tuppaavat muuttumaan siinä vaiheessa kun joku loisijamato ampuu tai puukottaa hänen läheisensä.
Nimenomaan sana "persoonallisuushäiriö" voi aiheuttaa mielleyhtymiä paremmin tunnettuun antisosiaaliseen eli epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön. Näitä kahta ei pidä sekoittaa toisiinsa. EPÄVAKAASEEN PERSOONALLISUUSHÄIRIÖÖN ei kuulu perusoireina katumuksen ja häpeän puute, jatkuva valehtelu, epäempaattisuus, vääristynyt moraali tai tarve manipuloida ja hyväksikäyttää toisia. Päinvastoin epävakaa persoona saattaa tuntea jatkuvaa katumusta, häpeää ja epävarmuutta asioista, jotka terveestä ihmisestä tuntuvat mitättömiltä ja epäolennaisilta.
Valjakkala on nimenomaan sitä aggressiivista psykopaattityyppiä, jolla ego on kivitalon kokoinen, vaikka mitään edellytyksiä ei olekaan.
Tarkoitin siis ryhmän B kaikkia muita paitsi epävakaata persoonallisuushäiriötä. Tosin ei epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsiväkään välttämättä sopeudu yhteiskuntaan...
"Persoonallisuushäiriöinen ei automaattisesti ole mikään hullu"
Kertoisitko mikä on hullu? Onko rikollista olla hullu? Voiko hullu parantua? Oletko sinä hullu kun et sitten keksinyt hullumpaa vertauskohtaa? Toisaalta ei hullumpaa...Sinua vastaan on näyttöä, sillä tunnet kai sanonnan, hullu saa olla mutta ei tyhmä, ja sinä olit tyhmä kun pidät hullua hulluna.)
Sitä paitsi kaikista järkevintä olisi, että jos on ennestään istunut yhden elinkautisen, niin seuraavan joutuisi seisomaan.) Kuka kannattaa?
Minusta epävakaa persoonallisuus kuulostaa jotenkin harmittomalta./jos ei pärjää niin yhteiskunnan on autettava. Eri asia psykopaatti kuin tuollainen ressukka
Et taida tietää millainen on epävakaa persoonallisuushäiriö. Epävakaa persoonallisuushäiriö altistaa rikollisuudelle. Paloittelumurhaaja Virpi Buttilla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Myös Adolf Hitlerillä oli epävakaa persoonallisuushäiriö. Epävakaa persoonallisuushäiriö on hyvin lähellä psykopatiaa.
No eikä ole. Epävakaa persoonallisuushäiriö tarkoittaa vähän yksinkertaistaen sitä, että henkilön tunteet ovat normaalia voimakkaampia. Ei sillä ole psykopatian kanssa tekemistä.
Kalman laki hoitaa....
Sen spykopaatin, narsistin tuntee vain ne tyypit joille sellainen hirviö on tullut livessä vastaan