ostamien hyvä vaihtoehto! Olen ajatellut ostaa sellaisen 10 hehtaarisen metsäpalstan jonka arvoiksi on arvioitu tällä hetkellä noin 17000 euroa. Mietin vain että onko tuo helppo myydä pois vaikkapa 5 vuoden jälkeen ja pääsenkö rahallisesti edes omilleni? Mitä mieltä olette.
Onko metsätilan
Kannattavaako?
3727
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minun näkemykseni on, että historiallisesti nähtynä metsä on ollut aina kannattava sijoitus. Tulevaisuuden uhkakuvia on tietysti, että puunjalostus loppuu, eikä puuta enää osteta. Myös erilaiset ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat metsätaudit ovat riski.
Kaikenkaikkiaan näkisin riskien eniten liittyvän siihen, että tämä nykyisenkaltainen maailmantalous hajoaa omaan mahdottomuuteensa...mutta silloin kyllä metsien lisäksi kaikki muukin menettää arvonsa.
Nyt metsä on juuri tuon em. seikan vuoksi aika kysyttyä, mikä näkyy hintapyynneissä ..mutta eiköhän sitä metsää kysellä viidenkin vuoden perästä..jos elämä rauhallisena edelleen jatkuu.
ja pidä 10 vuotta, hinta tuplaantuu.
Kyseinen metsäpalsta ilmeisesti melkoisen taimikkovaltainen. Ei huono sijoitus silti tuohon hintaan.