Etsitkö lastenhoitajaa Varsinais-Suomessa tai Raumalla?

Etsitkö luotettavaa ja osaavaa lastenhoitajaa?

Olen 17v (täytän 18v ensi vuonna) lukion toista luokkaa käyvä nuori nainen. Asustelen lähellä Uuttakapunkia ja Raumaa, ja vahtisin mielelläni näissä tai lähistöllä olevissa kunnissa/kaupungeissa asuvia lapsia. Vahtiminen myös Turussa tai esimerkiksi Kaarinassa sopii hyvin viikonloppuina ja loma-aikoina, ja toimisin mielelläni 'kesävahtina' paikkakunnalla kuin paikkakunnalla, vaikka seuraavaan kesään onkin vielä aikaa...

Minulla on käytössäni mopo, jolla pääsen liikkumaan suht vapaasti. Minulla on useiden vuosien kokemus lastenhoidosta (suosittelijoita löytyy), ja olen ollut harjoittelijana päiväkodissa. Eniten minulta löytyy kokemusta alle 3-vuotiaista lapsista (totta kai myös vanhemmista aina 10v asti), ja olen tälläkin hetkellä lukion kurssin puitteissa harjoittelussa päiväkodin pienten ryhmässä. Voin totta kai näyttää tarvittaessa työtodistuksen.
Olen osallistumassa kahden viikon päästä pidettävälle MLL:n lastenhoitajakurssille, joten pian olen myös 'virallisesti' lastenhoitaja
Olen hoitanut myös vaikeasti kehitysvammaista lasta.
Enimmilläni olen hoitanut neljää lasta samaan aikaan, ja olen myös ollut useasti 'yövahtina'.

Olen luotettava ja rehellinen ihminen, joka tulee toimeen ihmisen kuin ihmisenkin kanssa. Kotityöt ja lemmikkieläimet eivät ole minulle mikään kauhistus, pidän eläimistä ja kotityöt kuuluvat lastenhoitajan työnkuvaan. En ole allerginen millekään.

Hoitajana uskon, että lapset todella tarvitsevat sopivissa määrin rajoja ja rakkautta, joten minun syliini pääsee aina. Enkä usko että pieni huumorinpilke silmäkulmassa on missään tehtävässä pahasta.
Myös maalaisjärki on osoittautunut monissa 'ongelmatilanteissa' hyödylliseksi.

Jos pienintäkään tarvetta osaavalle hoitajalle löytyy, otathan yhteyttä vaikka sähöpostiini:
[email protected]

vaikka sitten vain kysyäksesi jotain minusta tai kokemuksistani lastenhoitajana!
2351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nostelen hieman :)

Äänestä
  • nostelen vielä hieman :)
    MLL:n kurssi on nyt käyty ja todistuksen siitä olen saanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


laauraaa kirjoitti:

Etsitkö luotettavaa ja osaavaa lastenhoitajaa?

Olen 17v (täytän 18v ensi vuonna) lukion toista luokkaa käyvä nuori nainen. Asustelen lähellä Uuttakapunkia ja Raumaa, ja vahtisin mielelläni näissä tai lähistöllä olevissa kunnissa/kaupungeissa asuvia lapsia. Vahtiminen myös Turussa tai esimerkiksi Kaarinassa sopii hyvin viikonloppuina ja loma-aikoina, ja toimisin mielelläni 'kesävahtina' paikkakunnalla kuin paikkakunnalla, vaikka seuraavaan kesään onkin vielä aikaa...

Minulla on käytössäni mopo, jolla pääsen liikkumaan suht vapaasti. Minulla on useiden vuosien kokemus lastenhoidosta (suosittelijoita löytyy), ja olen ollut harjoittelijana päiväkodissa. Eniten minulta löytyy kokemusta alle 3-vuotiaista lapsista (totta kai myös vanhemmista aina 10v asti), ja olen tälläkin hetkellä lukion kurssin puitteissa harjoittelussa päiväkodin pienten ryhmässä. Voin totta kai näyttää tarvittaessa työtodistuksen.
Olen osallistumassa kahden viikon päästä pidettävälle MLL:n lastenhoitajakurssille, joten pian olen myös 'virallisesti' lastenhoitaja
Olen hoitanut myös vaikeasti kehitysvammaista lasta.
Enimmilläni olen hoitanut neljää lasta samaan aikaan, ja olen myös ollut useasti 'yövahtina'.

Olen luotettava ja rehellinen ihminen, joka tulee toimeen ihmisen kuin ihmisenkin kanssa. Kotityöt ja lemmikkieläimet eivät ole minulle mikään kauhistus, pidän eläimistä ja kotityöt kuuluvat lastenhoitajan työnkuvaan. En ole allerginen millekään.

Hoitajana uskon, että lapset todella tarvitsevat sopivissa määrin rajoja ja rakkautta, joten minun syliini pääsee aina. Enkä usko että pieni huumorinpilke silmäkulmassa on missään tehtävässä pahasta.
Myös maalaisjärki on osoittautunut monissa 'ongelmatilanteissa' hyödylliseksi.

Jos pienintäkään tarvetta osaavalle hoitajalle löytyy, otathan yhteyttä vaikka sähöpostiini:
[email protected]

vaikka sitten vain kysyäksesi jotain minusta tai kokemuksistani lastenhoitajana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu