ruokkimasta ja tarkkailemasta metsästä puulatomme luota, avasimme lapiolla käytävän sinne ladon alle kun supikoirat pitää myyrät loitolla ladosta ja näin myyräkuumeen riski vähenee. matkalla jututimme konekuskia joka piti ruokatuntia koneensa äärellä kantokasan luona. kyselimme siinä onko tässä kantojen ja riskujen keräilyssä taloudellista kiannattavuutta olemassa ja ilm,eisesti palkkakuskina hän sanoi olevansa lähes varma että ei mitään järkeä ilman yhteiskunnan kompensaatiota. hän kertoi että ensin palstalle tarvitaan hakkuuketju eli kaatokone ja ajokone. sitten tarvitaan risujen paalauskone ja yleensä taas ajokone, sitten kaivinkone kannon nostoon ja taas ajokone. sitten ajetaan ainespuut pois, erikyydillä sitten nuo oksaniput ja vielä erikseen kannot. hänen mukaansa äärimmäisen harvoin nuo ajamiset saadaan hoitedettua samalla ajokoneella joten jo pelkkä koneiden kuljetus on suhteeton kulu verrattuna saatavaan hyötyyn. tämän ammattilaisen arvion jälkeen olemme kyllä ymmällään, onko risupaketti puhdasta aluepolitiikkaa ja vaalikarjan ruokintaa.
vaimon kanssa
tultiin supikoiria
24695
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
KUN OMAA TYÖPAIKKAANSA MOITTI.Muutenkin on alalla työttömyyttä , ja hirmukalliit koneet seisoo
tyhjänpanttina. Muutenkin kuskilta on pallohukassa , kun ei huomaa ,että laikutus tulee tehtyä kantojen
noston yhteydessä , (joka kumminkin metsän uudistamisen vuoksi on pakko tehdä ,) samalla kun kannot poistetaan.
Nykyään kun istutuskin tehdään koneellisesti , niin sekin onnistuu kun maasto on valmiiksi puhdas ja esteet tasattu.
Kokonaisuutena , kun katsellaan , esim yhtiö nimeltä PONSSE , saa melkoisen työllisyyden myös metalli
tehtailleen , tuhansia metallimiehiä tarvitaan ennen kuin yksikään risupaketti lähtee metsästä.
Tämä kuski ei tuntunut käsittävän edes sitä , että ne paperiteollisuuteen tehtävät työt ,koneilla, ovat
aivan muuta , kuin enerkian tuottamista , typerille kapikettujen ja supikapi koirien ruokkijoille , joiden tekemä työ on älyttömintä , mitä olen pitkään aikaan kuullut , uteliaisuus asioista , mistä eivät ymmärrä
kummastakaan mitään, että oikein lapiolla ketuille ja supeille onkaloo tykemässä olipa AAMUN AVAUS.
-kai veitte vielä lautasliinatkin , että on hienompi myyriä nakertaa.
Kenellä on nykyään latoja metsissä 1800 luvulla oli pehkulatoja suoalueilla , nyt ne on jo mädäntyneet.
- mahtaa tällä kuskilla olla työnteko lopuillaan , kun työnantaja saa vihiä miehen (naisen) ajatusmailmasta.
esim. koneiden kuljetukset on varsin huokeita , yrittäjillä on oma kalusto johon kone ajetaan , sidotaan
ja siirretään , näppärää touhua , aamulla tuolla ,illalla täällä satojen neljö kilometrien etäisyydet vaihtuu.
muutamassa tunnissa.
Kannot irtoo kerta kouraisulla minuutissa useita , ja kannossa on puun suurin osa kuutioissa mitaten , n.
järeän tukin verran puuta , eli 1/3 osa , miksi se pitäisi jättää hyödyntämättä. kun vielä samalla tehdään
uudisistutuksen esityö.
Ymmärtääkö DEMARI DUUNARI YLEENSÄ YHTÄÄN MITÄÄN.
ANTAKAA MUN KAIKKI KESTÄÄ , EI VOI MUUTA SANOA. !!!
ilmeisen tietämättömään kuskiin enerkiapuun osalta, täällä ainakin hakkuutähteen ajaa sama kone joka korjaa tukitkin. Hakkeen vain tienvarresta ajaa umpilaidoin varutettu kuormuri.
Nuo risutukit tuntuu olevan katoavaa kansanperinnettä
ja energiapuun korjuun samaan. Vaikka metsästä ei vietäisi egergia puuta risuakaan tarvitaan silti harvesteri ja kuormatraktori, sekä auto viemään tukit ja kuitupuut tehtaalle.
"Metsänomistaja ei saa kantorahaa luovuttaessaan kannot energiaksi, mutta uudistusala tulee kannonnoston yhteydessä muokatuksi, ja tästä työstä veloitetaan hinta, joka on normaalia muokkaustaksaa alempi.
Maannousemasienen vaivaamille aloille kannonnosto on hyväksi, koska kantojen mukana lähtee suuri osa sienen elämisalustoista ja uusien kuusentainten tartuttaminen juuriyhteyksien avulla estyy".
http://www.lalli.fi/Lusto/lusto042003/puuenergia.html
Samalla kertaa kun nostetaan kannot, tulee maa muokatuksi uusille taimille, sekä torjutaan maannousemasientä.
asiaan melkoisen syvällisesti ja havannoineet seuraavaa; Monimuotoisuus saattaa kärsiä
Ravinnehävikki alentaa perustettavan metsän kasvua
Tienvarsipinojen aiheuttamat haitat (maisemalliset syyt, teiden ahtaus ym.)
Kantojen mukana tulevat epäpuhtaudet ja kivet kuluttavat laitteita ja aiheuttavat siten kustannuksia
Maaperän köyhtymisen vaikutukset pitkällä tähtäimellä, lannoitus lisäkustannus maanomistajalle
Maaperän tiivistyminen
Mahdollinen vaikutus eliölajeihin
Hieskoivun liiallinen leviäminen alueelle ja siitä aiheutuvat hoitokustannukset
Ei tiedetä kannonnoston vaikutuksia tulevalle metsälle, voi tulla yllätyksiä lisäksi emme ole löytäneet luotettavaa tietoa ratkaisun kokonaiskustannuksista. kannonnostoonhan soveltuvat yleensä vain kuusikot ja jokainen voi miettiä mikä on kannon kasvun aika että uusi sato saadaan.männythän kasvattaa sen paalujuuren hyvin syvälle joten sen nosto on vaikeaa ja männyt kasvaa yleensä kivennäisillä mailla joten siitä seurasa ongelmia haketuksessa. koivun kannot taas mätänee helposti. suomessa on huomattavia määriä kesantopeltoa ja luonnonhoitopeltoa joista maksetaan viljelijälle monta sataa euroa per hehtaari ilman että sormea tarvii koukistaa. eikö olisi järkevää että nämä pellot otettaisiin energian tuotantoon noilla samoilla tuilla.
maaperä ei köyhdy, ravinteet voidaan palauttaa..
maisema monipuolistuu..
kannot puhdistetaan ennen murskausta..
köyhtyminen tuossa jo olikin, ainoastaan energia käytetään hyödyksi, ravinteet voidaan palautta..
maaperä ei tiivisty..
eliölajit monipuolistuu..
koivun kasvatusta tulisi lisätä..
kesannosta ja LHP:stä on toki kuluja, tyhjästä ei mitään makseta..
kunviedään kannot ja kuusikosta huvin usein myös latvat ja oksat lähtee alueelta suuri määrä ravinteita ja kaiken lisäksi kannonnosto altistaa maaperän suuremmalle eroosiolle kuin perinteinen laikutus tai mätästys. tuhkahan on kyllä erinomainen maanparannusaine metsään jos sitä tarkoitit mutta sekin pitää kuljettaa polttopaikalta metsään ja vielä levittää paikanpäällä. näin meillä kertyy aina vain enempi polttonestekuluja joista sitte osuus taas pitäis kerätä uusiutuvista lähteistä. loputon oravanpyörä.....
Onko tullut vienosti hymyileviä ihmisiä vastaan , kun olette kaupassa käyneet , tai muuten immeisten
kanssa asioineet.
Mahdatteko tietää ketkä ne kapeat tiet yleensä hoitaa ja ylläpitää , kun niitä käytätte ,oliko se leveä
leikkuupuimurikin pariviikkoo sitten juuri näillä teillä ,kun teitä vastaan tuli ,mahtoiko tulla kenties
isännän itsensä kunnostamaa tietä , teitä vastaan.
Taitaa teidän kengän pohjissa lähtee enempi ravinteita metsistä , kuin energia kannoissa , niitä kun haetaan kerran 70 vuodessa ja te ramppaatte yhtenään siellä kapisupien häiriönä.
Ilmankos yks kettu kerran tuli nauraen vastaan , olitte juuri silloin olleet siellä , ihmettelin nauravaa
kettua , mutta en ihmettele enää , SE SELKIS NY.!
kaikkea oikoa en näe eroa laikutuksen tai aurauksen ja kannonpoiston välillä, kuluja toki syntyy mutta minkas teet, velvoitteet on täytettävä, itsehän meidät EU:hun äänestetti pää punaisena.
tehdään tapauskohtaisesti. Ravinnerikkailta mailta voi kannot ja risut kerätä, mutta köyhemmiltä metsämailta on parempi jättää metsään tuottamaan uusia ravinteita.
"Tienvarsipinojen aiheuttamat haitat (maisemalliset syyt, teiden ahtaus ym.)" Mitä ne metsäteiden varrella haittaa, nehän on tarkoitettukin metsätalouden käyttöön.
Mitä sitten jos kesantopellot istuttaa metsälle, ja tarvittaisiinkin äkkiä reservissä olevia peltoja viljan viljelyyn, kestäisi monta vuotta että pelto olisi taas viljelykelpoinen metsityksen jälkeen.
"Hoidetun viljelemättömän pellon hoito:
Hoidettu viljelemätön pelto on säilytettävä sellaisessa kunnossa, ettei sen käyttö maataloudellisiin tarkoituksiin vaarannu.
Viherkesannot sekä tarvittaessa avo- ja sänkikesannot, on niitettävä kerran kasvukauden aikana 31 päivään elokuuta mennessä."
Järkeä päässä , ne alkaisi kiireesti tekemään YHTEISTYÖTÄ Kaupunkien puhdistamo kuivaaine
jätekasojen PRIKETÖIMISEKSI , yhdessä suurten metsäfirmojen kanssa , ja uusi tuote käytettäisiin
metsien lannoitteeksi.
- Mutta kun aivot ovat paperipussiin verrattavia puhallettuja tyhjiöitä , niin pitää vaan
"KETKUILLA" ja harata vastaan joka asiassa.
-Uudesta lannoitteesta hyötyisi koko yhteiskunta , ja - SUOMEN SUURIN YMPÄRISTÖONGELMA ,-
TULISI RATKAISTUKSI.
Tämä on MAAVAARIN ratkaisu isoon ongelmaan
budjettikirjaa joka sivulta mitä sieltä löytyisi tähän uusiutuvaan energiaan liittyvää, likkö sitten yhtä kiusallisia lukuja kuin tuon kansallisen tuen kohdalla.
havainneet lintupoikuieiden katoamisen noiten supikoirien suihin;)
on, vai kiusaako se että yhteskunta maksaa osan ruokalaskustasi.
kiertokulkua, eläimillä on paljon suurempi oikeus syödä toisia eläimiä kuin tulla ammutuksi tien varresta läheltä lavamaasturia kalliiden elektroonisten apulaitteiden varustetun energiarehulla ruokitun koiran väsyttämänä. kyllä jämpti on näin.
on osa luontoa, sillekin on oikeus ottaa sapuska myös villistä luonnosta, jos niin näkee.
supikoira Suomen alkuperäislajistoon kuulu.
on eduskunnassa päättämässä energian hinnasta ja verotuksesta, tuo sanomasi jäte olisi uusiutuvaa energiaa, ja sillä tuotetulla sähköllä on takuuhinta, vois tulla omaan nilkkaan, sulla ei ole mihkään onkelmaan ratkaisua, pelkkää sanan helinää hyvin vaimeata .
ja autonsa päästöt. mitkään moottorin savutusta ja öljyvuotoja koskevat lait ei ulotu maajussin koneisiin, urakoitsijoiden koneita jo hieman valvotaan. ja mitähän niissä maatilojen takapihoilla palaa usein, ei ainakaan bioenergiaa, swen verran om bigmenttiä liekin värissä ja kitkeryyttä savussa.....
ei veronmaksajien eikä kuluttajan mutta jonkun suihin ...
päästötön mutta kun tankki halkiaa
se nyt tiedetään mihin ne katoavat
TOSIAANKAAN VOI ODOTTAA JÄRKEILYÄ. !
- sosdemoiden äly näytti taas toimimattomuutensa. , valitettavasti.
Mutta eihän se ole maaseudun ongelma , typeryydelle kun ei voi mitään
apua tarvitseville, saattaa tarvitsijoiden joukossa olla joku jussikin.
helinä helinä jatkuu ja kauas kuuluu kun oikein isoilla kirjaimilla kirjoitat.