hautaamassa suden repimän lampaan raadon niin mieheni kertoi miten EU työskentelee ilmastonmuutoksen vaikutusten vähentämiseksi sekä yhteisen energiapolitiikan toteuttamiseksi. Osana tätä politiikkaa Euroopan unionin valtion- tai hallitusten päämiehet sopivat maaliskuussa 2007 sitovista tavoitteista uusiutuvan energian lisäämiseksi. Vuoteen 2020 mennessä uusiutuvien energianlähteiden tulisi vastata 20 prosenttia EU:n koko energiankulutuksesta (vuonna 2005 vastaava luku oli 8,5 prosenttia). Jotta tämä yhteinen tavoite toteutuisi, jokaisen jäsenvaltion on lisättävä uusiutuvien energianlähteiden tuotantoa ja käyttöä sähköntuotannossa, lämmityksessä, ilmastoinnissa ja liikenteessä.
Uusiutuvat energianlähteet ovat olennainen osa ilmastonmuutoksen torjuntaa, mutta ne tukevat myös
kasvua, luovat työpaikkoja ja lisäävät energian toimitusvarmuutta eli työtä ja toimeentuloa Suomalaisille mieheni virkkoi ja sanoi vielä lopuksi että Suomi on laittanut vielä paremmaksi ja tavoite on 38 prosenttia energiasta uusiutuvaa. mieheni on hyvä tietämään näissä asioissa.
Uusiutuvat energianlähteet ovat olennainen osa ilmastonmuutoksen torjuntaa, mutta ne tukevat myös
kasvua, luovat työpaikkoja ja lisäävät energian toimitusvarmuutta eli työtä ja toimeentuloa Suomalaisille mieheni virkkoi ja sanoi vielä lopuksi että Suomi on laittanut vielä paremmaksi ja tavoite on 38 prosenttia energiasta uusiutuvaa. mieheni on hyvä tietämään näissä asioissa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
vai onko kyse virtuaalilampaista
SUSILLE , ETTÄ RAADOT PITÄÄ HUKATA ,HAUDATA , JO EI NIITÄ KERRAN SYÖ.
NIIN PERKULEEN AVUTTOMIA KUN OVAT , SAMATEN NOI SUPIKOIRAT , KUN NIILLE
PITÄÄ KÄYRÄ KAIVAMASSA LAPIOLLA JO KOLOTKIN.
-MINUSTA NOI MOLEMMAT ,SUSI JA SUPI PITÄISI SIIRTÄÄ ASUSTELEEN HELSINKIIN
KU TOSTA MAALTA MUUTOSTAKIN PUHUTAAN NIIN VIETÄVÄSTI ,SIÄLLÄ HAASKATAAN RUOKAA YLLIN KYLLIN.
SIELLÄ SUSILLA JA SUPIKOIRILLA OLIS PARATIISI OLTAVAT,KAUPPOJEN RUOKA HÄVIKIT
TULIS HYÖDYNNETTYÄ , JA CITYKANI ONGELMA POISTUIS KERRALLA.
-EI MUUTA KUN EDUSKUNTA VAALEISSA YKKÖSTYKIKS --SUDET KAUPUNKEIHIN JA HETI---
Supiturkki on hieno lahja naiselle. Tietysti minkkiturkki on pehmein tapa sanoa minä rakastan sinua mutta ainakin villiminkin pyydystyksessä voi mennä liikaa aikaa ja terveys. Mutta kyllä supiturkin pyydystäjäkin on melkoinen sankari.
Susiturkki taas on oikein miehisten miesten turkki. Niiden käytön soisi lisääntyvän. Pelkään pahoin että susien siirtoistuttajat tekee Lapin miehen tavoin että laittavat istukkaat kahteen metriin ja vielä nahkoineen! Tosivaatimaton susiturkkimies käyttää sisäturkkia.