Saamme rakentaa 1-2 krs talon tontille, jonka luoteisreuna on maisemaa kohti. Haluaisimme miel. yksikerroksisen talon, jossa vähintään olohuone, ruokailutila, vanhempien makuuhuone, sauna ja vilvoittelupaikka olisivat takapihaa ja maisemaa kohti. Millaisen pohjan tekisimme? En ole löytänyt talofirmojen malleista mitään sopivaa.
Vastaukset 13
...mieluisaa valmismallia, niin sitten viimeistään yksilöllinen suunnittelu on perusteltua. Joskus kannattaa jopa valmismallin valinnassa käyttää ammattisuunnittelijaa vinkkimiehenä.
Tonttikuvauksesi on riittämätön, että voisi varmaksi lähteä neuvomaan, mutta muutama sananen ilmansuunnista.
Maisema luoteessa on aika hyvä, sillä ilta-aurinko on samalla kantilla kesäisin. Ja yksi suunnittelun tärkeimmistä lähtötiedoista on juuri auringon valon suunta. Itse yleensä piirrän ensimmäiseksi paperille auringon valon suuntanuolet klo 17 ja 20, sillä noihin aikoihin todennäköisimmin kesäpäivinä syödään ja saunotaan. Ja kun kierrät taloasi auringonvakon mukana, asettuvat huoneet todennäköisimmin siten, että kaakkoissivulla ja/tai koilispäädyssä on leimallisemmin makuuhuoneita ja luoteissivulla/lounaispäädyssä oleskelutiloja ja saunaosasto siellä takasivun koilispäässä.- Zabadak
Sekö sitten on onnellisinta, että syödessä paistaa aurinko silmään?
Voi talon sijoittaa muutoinkin ;) Zabadak kirjoitti:
Sekö sitten on onnellisinta, että syödessä paistaa aurinko silmään?
Voi talon sijoittaa muutoinkin ;)...kanssa on helpompi elää kuin liian vähäisen. Jos aurinko häikäisee, sitä pistetään kaihtimia hitusen pienemmälle. Ja tottahan omansa kanssa saa menetellä toisinkin - päivällisterassi talon varjoisalle puolelle. On kuitenkin pääsääntö, että ihmiset toivoo päivällisterassille auringonvaloa klo 17:00.
- Maisemakoti
on harjun laella s.e. maisemasivu aukeaa tosiaan luoteeseen, tosin tontti on mutkassa, joten maisemaa on 120 astetta tien puoleisen laidan ollessa lyhyempi. Molemmilla puolilla on talo, tontin koko noin 2500 m2. Tontti nousee tieltä maisemaa eli takareunaa kohti muutaman metrin.
Saunaosastoa olen kaavaillut koilliskulmaan. 4 h k olisi helpompi saada mieleiseksi, mutta tarvitsemme ainakin 5h k. Maisemakoti kirjoitti:
on harjun laella s.e. maisemasivu aukeaa tosiaan luoteeseen, tosin tontti on mutkassa, joten maisemaa on 120 astetta tien puoleisen laidan ollessa lyhyempi. Molemmilla puolilla on talo, tontin koko noin 2500 m2. Tontti nousee tieltä maisemaa eli takareunaa kohti muutaman metrin.
Saunaosastoa olen kaavaillut koilliskulmaan. 4 h k olisi helpompi saada mieleiseksi, mutta tarvitsemme ainakin 5h k....lisää muuttujia nyt. Viimeisen kuvauksen perusteella tutkisin myös rinnetalovaihtoehtoja. Joko kokokellarillinen tai puoli kerrosta porrastava, jossa kadun puoli olisi kaksi kerrosta korkea ja maisemasivu 1 kerroksinen - mahdollisesti tavanomaista korkeammalla huonekorkeudella.
Kellariin sisääntulon toiselle puolelle yksi maakuhuone/työhuone ja toiselle puolelle autotalli, niin yläkertaan riittäisi se 4 h k. Puol kerrosta porrastavan etusivulle laittaisin edelleen alas yhden makuuhuoneen, sisääntulon ja autotallin sekä niiden päälle kolme makuuhuonetta, jolloin maisemasivulle jäisi keittiö, ruokailutila, olohuone ja saunaosasto.rauno_kangas kirjoitti:
...lisää muuttujia nyt. Viimeisen kuvauksen perusteella tutkisin myös rinnetalovaihtoehtoja. Joko kokokellarillinen tai puoli kerrosta porrastava, jossa kadun puoli olisi kaksi kerrosta korkea ja maisemasivu 1 kerroksinen - mahdollisesti tavanomaista korkeammalla huonekorkeudella.
Kellariin sisääntulon toiselle puolelle yksi maakuhuone/työhuone ja toiselle puolelle autotalli, niin yläkertaan riittäisi se 4 h k. Puol kerrosta porrastavan etusivulle laittaisin edelleen alas yhden makuuhuoneen, sisääntulon ja autotallin sekä niiden päälle kolme makuuhuonetta, jolloin maisemasivulle jäisi keittiö, ruokailutila, olohuone ja saunaosasto....verra, että tuollainen tontti kannattaisi vaaita hieman tarkemmin ja hyvin suunnitella. Ihan ilmeisesti hyvä tontti, johon saa upean talon, mutta huonolla suunnittelulla se kääntyy todella huonoksi lopputulemaksi. Olennaisia kysymyksiä tonttiin liittyen voisi hakea arkipäivän askareista: pohdippa vaikkapa sitä, miten kulkee tie miljoonien kauppakassien kanssa autolta jääkaapille?
- Maisemakoti
rauno_kangas kirjoitti:
...verra, että tuollainen tontti kannattaisi vaaita hieman tarkemmin ja hyvin suunnitella. Ihan ilmeisesti hyvä tontti, johon saa upean talon, mutta huonolla suunnittelulla se kääntyy todella huonoksi lopputulemaksi. Olennaisia kysymyksiä tonttiin liittyen voisi hakea arkipäivän askareista: pohdippa vaikkapa sitä, miten kulkee tie miljoonien kauppakassien kanssa autolta jääkaapille?
mutta ei kiitos kolmitasoista kotia. Pyrkimys on yksitasoiseen. Loivan rinteen talo istuisi tontille parhaiten, mutta ne on suunniteltu yleensä laskevaan rinteeseen. Tontti on kohtuullisen pitkä, joten tasamaan talokin onnistuu tontille oikein hyvin.
- rk
Maisemakoti kirjoitti:
mutta ei kiitos kolmitasoista kotia. Pyrkimys on yksitasoiseen. Loivan rinteen talo istuisi tontille parhaiten, mutta ne on suunniteltu yleensä laskevaan rinteeseen. Tontti on kohtuullisen pitkä, joten tasamaan talokin onnistuu tontille oikein hyvin.
...tehtyä tarvittaessa monenmoiselle tontille, mutta useimmiten hyvin suunnitelluissa taloissa maastoa muokataan vähänlaisesti. Kuvassa tasamaataloa sovitellaan selkeälle rinnetontille.
http://www.taloapu.fi/kuvat/riittavastisalaojamursketta.jpg
- Ajatuksia..
Yleensä suunnittelun lähtökohtana tosiaan on auringon valo, jolloin oleskelutilat (olohuone, keittiö, sauna, terassi jne) sijoitetaan etelän/lännen suuntaan. Mutta onhan se lopulta makuasia, mihin tiloihin sitä 'voimakkainta' luonnon valoa kuhunkin vuorokauden aikaan haluaa.
Jos haluat, että "olohuone, ruokailutila, vanhempien makuuhuone, sauna ja vilvoittelupaikka olisivat takapihaa ja maisemaa kohti", niin etsi tai suunnittele sellainen talopohja, jossa nämä tilat ovat samalla seinustalla. Talo asetellaan tontille sitten siten, että tämä seinusta on luoteisreunan myötäisesti. Jos kaava sen sallii.
Nopeasti katsottuna löytyi tällainen: http://www.finndomokoti.fi/Mallistot#/Casa/148/368
En kommentoi pohjaratkaisua muutoin, kuin vain, että tuossa mainitsemasi tilat ovat suunnilleen 'sinne päin'.- Maisemakoti
pisti silmään itselläkin viime viikolla. Paria muutakin valmista pohjaa olen pyöritellyt, mutta kaikissa on jotain vähän vinksallaan. Tontille ajetaan lounaiskulmasta ja siihen kulmaan tullee autokatos ynnä varastot, joten haluaisin sisäänkäynninkin olevan lähellä lounaiskulmaa. Silloin keittiö ja muut oleskalutilat tulisivat luonnollisesti lounais-etelä-luodepuolelle ja saunaosasto koilliskulmaan. Siinäkin suhteessa casa 148 on hyvä alku...
- Ajatuksia..
Maisemakoti kirjoitti:
pisti silmään itselläkin viime viikolla. Paria muutakin valmista pohjaa olen pyöritellyt, mutta kaikissa on jotain vähän vinksallaan. Tontille ajetaan lounaiskulmasta ja siihen kulmaan tullee autokatos ynnä varastot, joten haluaisin sisäänkäynninkin olevan lähellä lounaiskulmaa. Silloin keittiö ja muut oleskalutilat tulisivat luonnollisesti lounais-etelä-luodepuolelle ja saunaosasto koilliskulmaan. Siinäkin suhteessa casa 148 on hyvä alku...
Tuota Casan pohjaa voisi ainakin sen verran muokata, että keittiö siirtyy 'vierashuoneen' paikalle, sisäänkäynti oikealle sen viereen ja 'vierashuone' nykyisen sisäänkäynnin paikalle. Lisäksi pesuhuonetta ja saunaa voisi sovitella olla nykyisen 15.6 makuuhuoneen paikalla, joka puolestaa siirtyy talon oikeaan päätyyn. Näin saataisiin oleskelutilat erilleen 'rauhallisemmista' makuuhuoneista.
- Maisemakoti
Ajatuksia.. kirjoitti:
Tuota Casan pohjaa voisi ainakin sen verran muokata, että keittiö siirtyy 'vierashuoneen' paikalle, sisäänkäynti oikealle sen viereen ja 'vierashuone' nykyisen sisäänkäynnin paikalle. Lisäksi pesuhuonetta ja saunaa voisi sovitella olla nykyisen 15.6 makuuhuoneen paikalla, joka puolestaa siirtyy talon oikeaan päätyyn. Näin saataisiin oleskelutilat erilleen 'rauhallisemmista' makuuhuoneista.
ajatuksesi vahvistavat omiani :-) Tuosta on haittana vain pitkän käytävän muodostuminen taloon, mutta se vaikuttaa väistämättömältä, jos oleskelutiloja ei laita keskelle taloa.
- Ajatuksia..
Maisemakoti kirjoitti:
ajatuksesi vahvistavat omiani :-) Tuosta on haittana vain pitkän käytävän muodostuminen taloon, mutta se vaikuttaa väistämättömältä, jos oleskelutiloja ei laita keskelle taloa.
Käytävähän siihen syntyy. Jotta käytävästä ei muodostu pimeää ja ahtaantuntuista, niin muutama vinkki. Ensinnäkin olisi hyvä, jos käytävälle laittaa hieman enemmän leveyttä, vaikka ns 'hukkatilaahan' se periaatteessa on. Tuollainen 1400 mm leveys tekee käytävästä jo paljon avaramman oloisen.
Toiseksi siirtäisin käytävän päässä olevan vessan toisaalle, jolloin käytävä päättyy ulkoseinään. Tällöin saadaan käytävän päätyseinään korkea ikkuna, joka tuo valoa tilaan ja samalla se ikäänkuin vähentää käytävämäisyyttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99929Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?155869- 64730
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 47614
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä31562Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30547Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.36521Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee450518- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 44471
- 42460
- 30456
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39424