Leijuminen

Aamulla heräsin ja kun koitin jatkaa nukkumista tunsin ikään kuin leijuvani oman itseni yläpuolella. Olin kuin vaipumassa uneen mutta heräsin siitä taas. Onko muilla ollut samanlaisia tuntemuksia? Tuota voisi verrata hiukan siihen kun joskus näkee unen rajamailla putoavansa ja sitten koko kroppa säpsähtää säikähtää. Tuli mieleen myös joidenkin kuvailemat ruumiista irtaantumiskokemukset. Olin olemassa mutta "irti kehosta" kehon ulkopuolella. Käytän ssri-lääkettä masennukseen ja ahdistukseen. Se aiheuttaa lähinnä lisääntynyttä väsymystä, mutta en tiedä voisiko se vaikuttaa näinkin.
2320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuo on nimeltään Out Of Body Experience, lyhennys OBE, kannattaa sillä hakusanalla etsiä. Selkounien näkijöille tuo on todella toivottu juttu: :)

Äänestä

leijailu siis. On syy mokomaan sitten mikä tahansa. On silti ihanantuntuista liidellä katonrajassa, eteisen yläkaappien korkeudella ja ajatella, että tämä on jotain mahdotonta ja kumminkin tapahtuu. Kaikkein kummallisinta oli kumminkin kun kerran näin itseni makaamassa sängyssäni. Ajattelin, että olenkohan kuollut, ja koitin otsaani. Se tuntui viileältä. Sitten huomasin, että rintakehäni kohosi vähän, ja ajattelin, että en ole kuollut. Tällaista leijailua tapahtuu silloin tällöin, monta kertaa vuodessa kumminkin. Olen myös nähnyt enkelin, eli olen uskovainen. Silti en koe ristiriitaa näissä, paremmin tämä on lahja. Ja jos joku pitää mua sairasmielisenä niin aivan vapaasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yläpuolella kirjoitti:

Aamulla heräsin ja kun koitin jatkaa nukkumista tunsin ikään kuin leijuvani oman itseni yläpuolella. Olin kuin vaipumassa uneen mutta heräsin siitä taas. Onko muilla ollut samanlaisia tuntemuksia? Tuota voisi verrata hiukan siihen kun joskus näkee unen rajamailla putoavansa ja sitten koko kroppa säpsähtää säikähtää. Tuli mieleen myös joidenkin kuvailemat ruumiista irtaantumiskokemukset. Olin olemassa mutta "irti kehosta" kehon ulkopuolella. Käytän ssri-lääkettä masennukseen ja ahdistukseen. Se aiheuttaa lähinnä lisääntynyttä väsymystä, mutta en tiedä voisiko se vaikuttaa näinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu