Fimo-korujen lakkaus

Mitä oikein olette käyttäneet, kun olette lakanneet fimosta tekemänne teokset? Itse olen käyttänyt kiilto vernissaa (gloss varnish), jota tuli ostettua paikallisesta Sinellistä. Ongelmana on ollut, että tuo lakka on alkanut tummumaan ja kulumaan irti koruista jo muutaman päivän käytön jälkeen. En ole käyttänyt koruja suihkussa ja olen myös yrittänyt laittaa lakkaa mahdollisimman ohuesti, mutta ei auta. Ajattelin ostaa jotakin toista lakkaa, mutta ennenkuin tuhlaan yhtään enempään rahaa ajattelin kysyä, että onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia tästä tai jostakin toisesta lakasta vai onko teidän lakat pitäneet?
25511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulle on kurssilla opetettu että massojen kanssa osa maaleista ja lakoista on ehdottomasti kiellettyjä ja vain vesiliukoiset toimivat. Itse käytän Fimon omaa lakkaa.

Luulen että kannattaisi kysyä varmistusta Pörröltä aiheesta, on ehdottomasti suomessa noista massoista tietävin. Yhteistiedot löytyvät täältä
http://www.askartelumassat.com

Äänestä

Miksi pitäisi lakata, niissähän on aivan kiva pinta muutenkin. Olen yhden kerran lakannut saadakseni vähän eri värisen, mutta tulos on se, että koru on parin vuoden jälkeen yhä kuin vastalakattu, eli ei kuivunut koskaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiiltoa pintaan kirjoitti:

Mitä oikein olette käyttäneet, kun olette lakanneet fimosta tekemänne teokset? Itse olen käyttänyt kiilto vernissaa (gloss varnish), jota tuli ostettua paikallisesta Sinellistä. Ongelmana on ollut, että tuo lakka on alkanut tummumaan ja kulumaan irti koruista jo muutaman päivän käytön jälkeen. En ole käyttänyt koruja suihkussa ja olen myös yrittänyt laittaa lakkaa mahdollisimman ohuesti, mutta ei auta. Ajattelin ostaa jotakin toista lakkaa, mutta ennenkuin tuhlaan yhtään enempään rahaa ajattelin kysyä, että onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia tästä tai jostakin toisesta lakasta vai onko teidän lakat pitäneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu