Pitkät nimirimpsut

ovat turhia. Itse laitoin aikoinani pojilleni kolme etunimeä ja usein olen ajatellut, että kaksi etunimeä olisi ollut ihan riittävä. Nimistä ei ole käytössä kuin se yksi kutsumanimi. Harva (lähisukulaisia lukuunottamatta) edes tietää, mitkä poikien toiset nimet on. Ei niitä yleensä missään kysytä sen jälkeen kun ristiäiset on ohi ja uteliaat kyselyt loppuu. Jos pojat saavat virallista postia esim. hammaslääkäristä, terv.keskuksesta yms., niin osoitekenttään ei ole mahtunut kuin kaksi ensimmäistä nimeä, jotka näyttää sitten töksähtävältä kun kolmas nimi on pudonnut pois, tai siitä on mahtunut vain yksi tai kaksi ensimmäistä kirjainta. Eivätkä nimet ole edes mitään pitkiä, vaan tyyliin Matti Pekka Viljami. Joskus olen ajatellut,että poikien olisi ehkä kätevää jättää keskimmäinen nimi pois aikuisena. No, tehköön niin, jos haluavat.
Äidilläni ei ollut kuin yksi etunimi, samoin anopilla. Yksi nimi tuntuu kyllä hieman liian vähältä, kaksi olisi mielestäni se sopiva määrä.
3368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kolme lasta ja kaikilla kaksi nimeä :):) ei käynyt mielessäkään että pitäisi laittaa kolme nimeä.

Äänestä

Meillä tuo kolme nimeä on suvun perinne, josta toki saa poiketa jos haluaa, mutta perinteitä kunnioittaen suvun jokainen lapsi on saanut kolme nimeä viimeisen 120 vuoden ajan. Poikkeuksina Elsa Anna-Liisa 40-luvulla, silloinkin periaatteessa kolme nimeä, Sari Monika 70-luvulla (äiti suvun ulkopuolinen yksinhuoltaja, jonka tytär "liittyi" sukuun vasta 90-luvulla tavattuaan isänsä ensi kertaa) sekä serkkuni tytär Mia Amanda, asuvat ulkomailla, ja tytön nimellä tarkoitus, "rakkaani". Eli perinteestä saa kyllä ihan vapaasti poiketa, mutta harva haluaa, varsinkin, kun suvussa on muitakin nimenantoon liittyviä perinteitä, esim kolmansien nimien osalta.

Äänestä
  • Minun piti laittaa lapselle Kolme nimeä, ihan vain nimien keksimisen ilosta, mutta päädyttiinkin kahteen nimeen koska se oli paras yhistelmä. Minulla on itselläni kolme nimeä, eikä siitä ole yhtään mitään haittaa. Olisi mielestäni hiukan tylsää jos olisi vain kaksi. Kaikki nimet kun on ihan perus tusina nimiä.
    Niin, ja lapset on yleensä kiinnostuneita toistensa nimistä, tytöt ainakin, ja niitä hienoja ja harvinaisia nimiä sitten huokaillaan ja kadehditaan.. ja saatetaan tietty kiusatakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kätevä emäntä kirjoitti:

ovat turhia. Itse laitoin aikoinani pojilleni kolme etunimeä ja usein olen ajatellut, että kaksi etunimeä olisi ollut ihan riittävä. Nimistä ei ole käytössä kuin se yksi kutsumanimi. Harva (lähisukulaisia lukuunottamatta) edes tietää, mitkä poikien toiset nimet on. Ei niitä yleensä missään kysytä sen jälkeen kun ristiäiset on ohi ja uteliaat kyselyt loppuu. Jos pojat saavat virallista postia esim. hammaslääkäristä, terv.keskuksesta yms., niin osoitekenttään ei ole mahtunut kuin kaksi ensimmäistä nimeä, jotka näyttää sitten töksähtävältä kun kolmas nimi on pudonnut pois, tai siitä on mahtunut vain yksi tai kaksi ensimmäistä kirjainta. Eivätkä nimet ole edes mitään pitkiä, vaan tyyliin Matti Pekka Viljami. Joskus olen ajatellut,että poikien olisi ehkä kätevää jättää keskimmäinen nimi pois aikuisena. No, tehköön niin, jos haluavat.
Äidilläni ei ollut kuin yksi etunimi, samoin anopilla. Yksi nimi tuntuu kyllä hieman liian vähältä, kaksi olisi mielestäni se sopiva määrä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu