Etelässa pienen lapsen kanssa

Eräs äiti

Heippa!
Ajattelin tässä kirjoitella omia mietteitä pienen lapsen kanssa matkustelusta. Surullista, että täällä arvostellaa kovin sanoin niitä jotka haluavat lomalle pienen lapsen kanssa.

Muutama vuosi sitten olin tyttömme kanssa Teneriffalla viikon lomalla, tyttömme oli sillon 1v vanha. Mukana olivat mummi, ukki ja veljeni perhe. Isä ei saanut lomaa, joten lähdimme tytön kanssa sitten.

Lentomatka meni oikein hyvin, tekemistä riitti ja nousut ja laskut ei vaivanneet, silloin joi tyttö aina mehua/maitoa. Samalla lennolla oli muitakin saman ikäisiä lapsia ja ei ainakaan muiden matkustajien kanssa mennyt sukset ristiin.

Hotellihuoneessa oli oma keittonurkkaus, jossa valmistimme aamupalan. Meillä oli omat puurot mukana. Samaten purkkiruuat oli omasta takaa, koska en ollut varma miten tytsky söi paikallisia purkkiruokia. Vaippoja oli muutamalle päivälle ja loput ostin läheisestä kaupasta, myös siellä oli tuttuja merkkejä.

Paluu matkalla lentomme oli myöhässä ja se lähti vasta yöllä klo 3, joten itkua riitti aina siihen asti ku lentokoneen valot sammuivat, silloin myös nukahti tyttö.

Loma oli tosi onnistunut ja nyt olisi taas keväällä haaveissa lähtee etelään, ja toivottavasti saadaan tällä kertaa isäkin mukaan.

Kaikki jotka suunnittelevat lomaa pienen lapsen kanssa, niin rohkesti vaan matkalle. Ei pidä välittää niistä jotka tuomitsevat heti. Itsehän tunnet lapsesi parhaiten ja tiedät pärjääväsi hänen kanssaan.

6

1221

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomalainen maailmal

      mahtava loma...tehtiin aamupalat itse tyyliin... en kyllä kehtaisi edes ääneen sanoa...? Miksi lentokoneessa piti valot sammuttaa...miten syönti ja muut jutut onnistui pimeässä?

      • Hyvää yötä

        No voi hyvää yötä, siellä taas Pertta Peräkylästä kirjoittelee kun on päässyt netin ääreen. Aivan järkyttävää että joku tekee itse vauvalle aamupuuron, joo. Kamalaa. Ihan vaan tiedoksi Pertta, yleensä yölennoilla sammutellaan ne ylimääräiset valot että halukkaat voi nukkua, mutta vasta niiden ruokailuiden ym jälkeen. Ei siellä säkkipimeää silti ole, että älä hätäile, voit kyllä yölennon seuraavalla kerralla ottaa, vaikka ihan kokeilun vuoksi. Jotain jännitystä elämääsi edes.

      • huvittaa
        Hyvää yötä kirjoitti:

        höpö sillä6 tunnin lennoilla ei juurikaan nyt nukkumaan pysty....ruokailu, muu tarjoilu nousu ja laskut...iahn turhaa väittää tietävänsä ja vielä ilkeään sävyyn kertovansa...ja kyllä tuo äiti kertoi tehdeensä aamupalt itse...ei siis vauvanpuuroa. Opi, näe ja kirjoita sitten. vain. Mutta sehän on todistettu että vain juntti porukka käy enää Kanarialla ja tässä taas yksi niitti siihen arkuun.

    • muutkin huomioon

      Eli muut matkustajat joutuivat sitten elämään ja kuuntelemaan oman rakkaasi huutamista montakin tuntia??
      Kiitos vaan siitäkin.
      Monet ihmiset eivät välittäisi kuunnella, ovat itsekin väsyneitä..mutta nythän kaikki juoksivatksin sinun tahdissasi, elleivät omistaneet korvatulppia.

      Tämä on juuri sitä itsekkyyttä, muiden pitää vaan sietää, sehän on vain vauva joka rääkyy monta tuntia.......ei kiitos.

      • Leila ;)

        "muutkin huomioon" just joo. Ihan vaan tiedoksi, että itsekin paljon ikääni nähdeän (16v) matkustelleena voin kertoa, että kertaakaan ei ole vauvan itku häirinnyt lennolla. Ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään, niin kyllä, olen lentänyt ainakin viitisenkymmentä kertaa, ja usein mukana on ollut pieniä lapsia ja vauvoja, jotka myös ovat itkeneet nousussa ja laskussa, kerran koko lennon ajan. Tosin lento oli vain lapista helsinkiin. Enemmän häiritsevät ne lisäksemme koneen varmaankin ainoat suomalaismatkustajat, jotka 11 tunnin lennon ajan kittasivat viinaa takanamme, puhuivat kovaan ääneen kännissä ja heiluttivat penkkejä. Lisäksi hyvin häiritseviä ovat netin keskustelupalstoilla valittavat ihmiset (juu, joku neropatti nyt ilmoittaa että minäkin lukeudun heihin. Terävä huomio). Myös lapsi-ja vauvaperheillä on oikeus nauttia lomasta siinä missä muillakin.

        Ps. En ota kantaa siihen, kuinka mukava loma on, kun tehdään itse aamupalat, jokainen taaplaa tyylillään. Sitäpaitsi vauvan kanssa matkustettaessa pitää aina vähän joustaa. En myöskään ota kantaa siihen, kuinka hvä lomakohde Teneriffa on. En ole käynyt, enkä haluaisi.

      • Täti
        Leila ;) kirjoitti:

        Minusta on ihan ok että pikkulapset matkustavat ja ymmärrän itkut, riehumiset, selkään potikimiset ja kakanhajut ja kaikki. Mutta en sitä että matkakohteeksi valitaan toisella mantereella oleva kohde! Viisi tuntia jaksaa jotain koliikki- tai korvakipuisen lapsen tyynnyttämistä kuunnella tai yrittää neuvotella selkään potkivasta ipanasta vanehmpien kanssa mutta ei kymmentä tuntia.... kun muutenkin niin rankka matka.

        En ole ihan varma edes että onko tosiaan niin autasta kokemusta lapsellekaan ja hänen kehitykselle...?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      456
      925
    2. 56
      589
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      573
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      51
      555
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      165
      535
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      232
      514
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      72
      477
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      456
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      92
      445
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      430
    Aihe