Intel

1.
http://plaza.fi/muropaketti/intel-on-nyt-7-arvokkain-brandi

2.
http://plaza.fi/muropaketti/prosessorin-ominaisuuksia-avattavissa-ohjelmallisesti-intel-velottaa-kuluttajilta-50-dollaria

Tälle palstalle asia kuuluu sikäli että samoin kuin erityisesti tuo jälkimmäinen uutinen jakaa mielipiteitä, niin sen lisäksi juopa on osin samoista syistä johtuva kuin se miksi täällä tapellaan. Joidenkin mielestä Intel tekee näin nerokkaasti lisää tuohta, kun toisten mielestä on otettu käyttöön varsin halpamaiset keinot. Moraaliseen puoleen puuttumatta arvelen, että Intel on nyt tehnyt osittain tahattoman suuren strategisen linjauksen, jolla tulee olemaan paljon kielteisiä kerrannaisvaikutuksia Intelille itsellensä. Tarkastellaanpa asiaa.

Kaikelle suuren luokan liiketoiminnalle on oleellista päätöksenteon tukitoimena saatavan tiedon mitattavuus. On tietenkin helppoa laskea minkä verran näitä 50 $:n lisäansioita on saatu, mutta vaikutus imagoon on sitten toinen asia. Tällä hetkellä Intel on siis brandina seitsemänneksi arvokkain ja aina löytyy niitä, jotka katsovat yrityksen loputtoman ahneuden osoitukset hyväksi asiaksi ja tämähän näkyy pörssiarvon nousuna. Toisaalta kaikki eivät ajattele eivätkä toimi pörssikurssien mukaisesti. Monia ärsyttää ajatuskin maksaa kahta kertaa samasta tuotteesta, tai ajatus rampautetusta tuotteesta, joka muuttuu kelvolliseksi vasta lisämaksun jälkeen. Osa ihmisistä tiedostaa, että tällainen toiminta on mahdollista ainoastaan teknisen etumatkan ja markkinaylivoiman myötä. He ymmärtävät, että Intel muuttuu siis sitä härskimmäksi mitä enemmän se saa valtaa.

Tuossa on soppa. Miltä se sitten maistuu? Ainakin sellainen vivahde siinä on, että tämä aiheuttaa Intelin pörssikurssiin kuplan tuntua. 50-päätöksen positiiviset vaikutukset ovat osin laskennallisia ja osin pörssiorientoituneiden spekuloinnin tulosta, mutta saman päätöksen kielteiset vaikutukset näkyvät ehkä keskustelupalstoilla ja muuten ovatkin melko näkymättömiä. Silti ne vaikuttavat - ainakin kuluttajapuolen myyntiin. Ehkä myös osa yrityksistä visioi, että Intelin suvereeni valta-asema johtaisi myös rampautettuihin yritysjärjestelmiin. Ymmärrän, että liiketoiminnassa tällaisen ajatuksen pyörittelylle ei juurikaan ole sijaa, mutta arvelen Intelin välittävän signaalin olevan nyt niin vahva, että moni jo alitajuisesti alkaa näkemään sille olevissa vaihtoehdoissa hyviä puolia - ja korostamaan niitä.
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

American dynamo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu