varoitan

Ammuin ensimmäisen lokkini 8 vuotiaana, tästä alkoi mesästäjän urani jonka aikana olen ampunut 18 hirveä sekä lukemattoman määrän pienriistaa. Isäni jalan jälkiä kulkien ja hänen toiveensa täyttäen jatkoin tätä harrastustamme, josta sain suunnattoman määrän mukavia kokemuksia ja hetkiä joita ei unohda koskaan. Ajan saatossa vaan on käynyt tämä monille vanhoille metsästäjille kuuluva vaiva(joka jostain syystä on tabu mistä ei puhuta)nimittäin unettomuus.Syy vaivaani on tappamieni ja suolistamieni eläinten katse joka on piirtynyt mieleeni ja palaa aina kun yrittää nukkua, viina auttaa yleensä mutta kun ei jaksa kokoaikaa ryypätäkään. Muut pitävät hulluna jos mainitsen asiasta julkisesti mutta moni on kahdenkesken myöntänyt että tuttu tunne. Nuoret jotka harrastuksen pariin tulette olette valinneet hienon lajin mutta muistakaa ennenkö ensimmäisen kaatonne suoritatte laukaiskaa vain omasta tahdostanne älkää muita miellyttääksenne, ensimmäisen laukauksen jälkeen ei ole paluuta.
151303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

voi tietty käydä jos ei ole omasta tahdostaan hommassa mukana. kannattaa varmaan kumminkin harkita harrastuksen vaihtoa jos ei luonto riitä. tosiasiahan on että kaunisteltiinpa sitä miten tahansa, myös tappaminen kuuluu metsästykseen. ikävintä on mielestäni kun eläin vain haavoittuu ja se pitää erikseen lopettaa. silloin voi hetken olla vähän halju olo, mutta ei ne asiat koskaan ole sänkyyn asti tullu vaivaamaan. yleensä silloin kun saalista sattuu saamaan, on adrenaliinin määrä veressä sen verran suuri että sitä muuttuu sellaiseksi "luolamieheksi" vähäksi aikaa :)

Äänestä

nakkeja tulee aina niiden eläinten katse mieleen, kun ne tulee aitausta pitkin sen teurastajan kohtaan ja ne näkee miehen ottavan piikin esiin jonka se ampuu aivoihin. Mitään nämä viattomat eläimet ei voi.

Ajattele kanoja, kun ne pannaan jaloista siihen telineeseen ja liukuhihna kiertää kunnes heidän vuoronsa tulee menettää päänsä kiljotiinissä. He näkevät vielä kaverinsa pään katkeavan.

Minä peitän silmät aina iltaisin, ettei näkisi noita painajaisia ja kyllä se on auttanut.

Varoitan teitä nuoria älkää syökö makkaraa.

Äänestä

,että vaihdat harrastuksesi postimerkkeilyyn tai pippelinnipistelyyn jos olet noin hellämielinen, oikeasti tämä kirjoittaja on trolli, jonka metsästykokemus on kirjoista/lehdistä luettua.

Äänestä
  • Otat tietenki keskusteluun osaa kokemuksen syvällä rintaäänellä, arvelisin.

    Äänestä

Ei tuntemuksissasi mitään kummallista ole. Normaali ihminen tuntee huonovointisuutta tappaessaan eläimen. Surmatun muisto kulkee mukana elämän ajan.

Teet aivan oikein kertoessasi kokemuksistasi ja varoittaessasi nuoria jättämään pahan kanssa puuhastelun. Juuri tässä auttaakseen ne eläimet sinua öiseen aikaan katsovat.

Äänestä
  • tuollakin lauseella tarkoitit: "Teet aivan oikein kertoessasi kokemuksistasi ja varoittaessasi nuoria jättämään pahan kanssa puuhastelun." tarkoitatko tuolla pahan kanssa puuhastelulla kenties metsästystä? toivon todella että et.

    Äänestä

  • Pystis kirjoitti:

    tuollakin lauseella tarkoitit: "Teet aivan oikein kertoessasi kokemuksistasi ja varoittaessasi nuoria jättämään pahan kanssa puuhastelun." tarkoitatko tuolla pahan kanssa puuhastelulla kenties metsästystä? toivon todella että et.

    Minkä kanssa itse arvelet puuhastellun, kun surmattujen eläinten katseet valvottavat öisin metsästäjää?

    Äänestä

  • Itsekin tappanut kirjoitti:

    Minkä kanssa itse arvelet puuhastellun, kun surmattujen eläinten katseet valvottavat öisin metsästäjää?

    voi puuhastella mitä haluaa. jos ei luonne riitä, niin pyssy kaappiin tai myyntiin. Pirunko pakko siellä metällä on kulkea jos kerran on niin kauhian huono omatunto. Oma valinta se on lopettakaa tuo saatanan säälittävä ruikutus! kyllä minä sanon että metsästys on nuorille hyvä harrastus, olettaen tietenkin että nuori itse haluaa sitä harrastaa. sinun mielestäsi olisi kai parempi että nekin nuoret jotka ovat metsästyksen harrastuksekseen valinneet roikkuisivat kaupungilla, kuseskelemassa kadun kulmiin sen sijaan että viettävät aikaansa luonnossa.

    Joo kyllä metsästys/eräharrastus on nuorille samanlain henkireikä ,ku itte kullekkin.. Moni nuori vaan tarttee sen KIPINÄN. Ja tutun naapurin/sukulaisen yms. joka ottaa kerran junnun mukaan "tutustuu luontoon" Itse oon ollu hirvijahdis 11vuotiaasta tosin välil opiskelin, riiasin yms.. ,nyt 3kymppinen. kannustannu muutaman nuorenkin mukaan.

    Äänestä

  • Pystis kirjoitti:

    voi puuhastella mitä haluaa. jos ei luonne riitä, niin pyssy kaappiin tai myyntiin. Pirunko pakko siellä metällä on kulkea jos kerran on niin kauhian huono omatunto. Oma valinta se on lopettakaa tuo saatanan säälittävä ruikutus! kyllä minä sanon että metsästys on nuorille hyvä harrastus, olettaen tietenkin että nuori itse haluaa sitä harrastaa. sinun mielestäsi olisi kai parempi että nekin nuoret jotka ovat metsästyksen harrastuksekseen valinneet roikkuisivat kaupungilla, kuseskelemassa kadun kulmiin sen sijaan että viettävät aikaansa luonnossa.

    Jos seriffi tällä kertaa sallii vastaamisen kysymykseesi, niin totean, että kuseskelu on vähemmän vahingollinen harraustus mainitsemillesi metsästäville nuorille. Toki älykkäät nuoret löytävät parempaakin tekemistä näiden kahden ääripään väliltä.

    Äänestä

valitettavasti mielestäni haiskahtaa ennakko propagandalta,mutta ei käännä minun mieltäni

Äänestä
  • Terve teille metsien miehet sanompa vaan että joka syksy on kova polte lähtee metsälle tulipa saalista tai ei mutta kun lähdet reissuun ja avaat kämpän oven ja istahdat hämärään ja avaat jonkun tuomasi pullon ja kuuntelet hiljaista metsänkuisketa niin siinä on se jokin jota ei voi sanoin kuvata.ei ole perässä joku sanomassa miks jätii tuon tuohon tai tee sitä sun tätä.kuka on älynnyt metsästyksen tai kalastuksen otta harrastuksekseen niin raakimus ja uskaltaisin jopa väitää heitä tietämätömiksi se joka sen pois yritää viekoitella.

    Äänestä

  • Erä mies kirjoitti:

    Terve teille metsien miehet sanompa vaan että joka syksy on kova polte lähtee metsälle tulipa saalista tai ei mutta kun lähdet reissuun ja avaat kämpän oven ja istahdat hämärään ja avaat jonkun tuomasi pullon ja kuuntelet hiljaista metsänkuisketa niin siinä on se jokin jota ei voi sanoin kuvata.ei ole perässä joku sanomassa miks jätii tuon tuohon tai tee sitä sun tätä.kuka on älynnyt metsästyksen tai kalastuksen otta harrastuksekseen niin raakimus ja uskaltaisin jopa väitää heitä tietämätömiksi se joka sen pois yritää viekoitella.

    Eikö mettän rauhasta ja hiljaisuudesta voi nauttia kuin pyssy selässä ja pullo povessa.

    Äänestä

  • haisuli kirjoitti:

    Eikö mettän rauhasta ja hiljaisuudesta voi nauttia kuin pyssy selässä ja pullo povessa.

    Minä olen ollut niin tyhmä, että olen nauttinut "mettän rauhasta ja ja hiljaisuudesta" sekä pyssy selässä, kädessä ja kämpän naulassa.
    Metsästys on mulle rakas harrastus, ilman pulloa tai ilman saalistakin. Pääasia on, että saan olla luonnossa.
    Sanokkaa ny, olenko ihan tyhmä?

    Äänestä

Itse olen 14 vuotias, 2 vuotta metsästystä harrastanut. Sain ensimmäisen sorsani muistaakseni 21.8.2002 (20.8.2002 alkoi metsästys, eli toinen päivä luvat taskussa) Istuin iskän kanssa nuotiolla kun yht'äkkiä huomasin uros sorsan laskeutuvan ruohikon toiselle puolelle. Sanoin iskälle heti että tuon mie ammun. Nopeesti soutuvene järvee ja kiertämään ruohikkoa hiljaa.. Sorsa lähti uimaan syvemmälle; seurasin sitä ja kyselin iskältä koko ajan että saako ampua jo. Kun iskä antoi luvan, jännitin varmaan 10sek, jonka jälkeen silmäni menivät kiinni ja painoin liipaisinta. Sorsa haavoittui kuolevasti "selkäpanssarinsa" takia, jolloin ammuin nopeasti uudelleen. Ei se kuollut vieläkään kunnolla. Minä tyhmä menin sorsan luokse, otin pillistä kiinni ja laitoin pään veden alle (en tiennyt mitään muuta keinoa). Pidin sorsaa noin 20sek jonka jälkeen nostin sen ja sorsa oli kuollut. Sitten oli semmoinen big smile, mutta jälkeenpäin kaduttaa kyllä se kun hukutin sen.. Mutta en minä mitään yö-unia ole menettänyt :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uneton kirjoitti:

Ammuin ensimmäisen lokkini 8 vuotiaana, tästä alkoi mesästäjän urani jonka aikana olen ampunut 18 hirveä sekä lukemattoman määrän pienriistaa. Isäni jalan jälkiä kulkien ja hänen toiveensa täyttäen jatkoin tätä harrastustamme, josta sain suunnattoman määrän mukavia kokemuksia ja hetkiä joita ei unohda koskaan. Ajan saatossa vaan on käynyt tämä monille vanhoille metsästäjille kuuluva vaiva(joka jostain syystä on tabu mistä ei puhuta)nimittäin unettomuus.Syy vaivaani on tappamieni ja suolistamieni eläinten katse joka on piirtynyt mieleeni ja palaa aina kun yrittää nukkua, viina auttaa yleensä mutta kun ei jaksa kokoaikaa ryypätäkään. Muut pitävät hulluna jos mainitsen asiasta julkisesti mutta moni on kahdenkesken myöntänyt että tuttu tunne. Nuoret jotka harrastuksen pariin tulette olette valinneet hienon lajin mutta muistakaa ennenkö ensimmäisen kaatonne suoritatte laukaiskaa vain omasta tahdostanne älkää muita miellyttääksenne, ensimmäisen laukauksen jälkeen ei ole paluuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu