Matkaoppaat

Mikähän tarkoitus on sarjalla "Matkaoppaat". Minä ainakin kierrän kaukaa ko firman ja sen oppaat.
Kiitos informaatiosta. En totisesti halua, että kun käännän selkäni niin oppaat virnuilevat ja kiroilevat selän takana, jos matksutaja ei ole oikein heidän linjallaan. Ovat aivan erikseen nämä kauhujuopot.
Olen aina luullut, että olen se joka antaa heille työtä. Enkä välttämätön paha ja riesa kysymyksineni tai tapoineni.
Onneksi minun käyttämässäni matkatoimistossa ollaan asiallisia ja palvelumielellä tilanteen mukaan.
3188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että sen matkatoimiston minä kierrän kaukaa.
Kokemuksesta tiedän, että kaikenlaista hankalaakin sattuu, mutta ehdoton enemmistö "matkamuistoista" on positiivinen. Eipä olisi päähäni pälkähtänyt alkaa julkisesti itkemään. Huonoa mainostahan se on.

Siihen myönnän syyllistyneeni muistelemaan nimeltä mainitsemattomien herrojen toikkarointia.
Heidän systeeminsä oli sellainen, että ensin ryypättiin ja sitten sammuttiin. Kun joku heräsi, hän kokeili, oliko jotakin juotavaa jäljellä. Jos oli, hän otti huikat ja sammui uudelleen. Jos ei ollut, hän kävi täydentämässä varastoa. Sopuisasti nämä kaverukset ketään häiritsemättä ryyppäsivät.

Äänestä

Naurattaa lähinnä, kun vertaan omia matkojani noiden opasraukkojen rankkoihin kokemuksiin.
Maita on yli komekymmentä, muttei ole kohdalle sattunut koskaan vielä noin jännittävää.
Erään henkilön pitäisi harkita alanvaihtoa. Mutta kiitos kun raotatte verhojen taakse.
Osaapahan varoa suututtamasta opasta tyhmillä kysymyksillään ja hölmöydellään. Sehän sitä lomaa onkin.

Äänestä

Vähillä ulkomaanmatkoillani olen joka kerta törmännyt ongelmaan. Kun on ilmoitettu, että matkaopas on tavattavissa Hotel Rivolettossa joka päivä klo 11,30-12.00, niin laittaudun paikalle, jos on kysyttävää.

Kun sitten ilmestyn paikalle saamaan opastusta kysymyksiini, ympäröi oppaan pilttuuta joukko turisteja kyselemässä mielestäni jonnin joutavia. Kun sitten kyllästyn seisoskelemaan, otan kylmästi puheenvuoron ja kailotan oppaalle, että minulla on kysyttävää ja kerron odottavani merkkiä, kun on minun vuoroni tulla palvelluksi. Liikun kepin varassa eikä minua huvita pitkiä aikoja kerrallaan seisoskella.

Joskus opas unohtaa olemassaoloni. Joskus ei. Muut opastettavat eivät koskaan ole osoittaneet minkäänlaista hienotunteisuutta kohdallani. Ovat ehkä olleet juomien vaikutuksen alaisina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mishani kirjoitti:

Mikähän tarkoitus on sarjalla "Matkaoppaat". Minä ainakin kierrän kaukaa ko firman ja sen oppaat.
Kiitos informaatiosta. En totisesti halua, että kun käännän selkäni niin oppaat virnuilevat ja kiroilevat selän takana, jos matksutaja ei ole oikein heidän linjallaan. Ovat aivan erikseen nämä kauhujuopot.
Olen aina luullut, että olen se joka antaa heille työtä. Enkä välttämätön paha ja riesa kysymyksineni tai tapoineni.
Onneksi minun käyttämässäni matkatoimistossa ollaan asiallisia ja palvelumielellä tilanteen mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu