Olen kahden lapsen äiti, kysymykseni koskee nuorimmaista lastani, hän on nyt 5,5 kk ikäinen. Pojalla on ihmeellistä punaista näppyä kasvojen alueella varsinkin poskissa, mitähän nämä voisivat olla? Luin maitoruvesta ja pojan oireet ehkä sopisivat. Neuvolaan soitin ja käskivät jättämään lisäruuat soseet jne kokonaan pois lapsen ruokavaliosta. En ole enää uskaltanut soseita antaa vaan pelkkää maitoa, imetän edelleen mutta korvikkeet tulivat kuvaan kuukausi sitten, koitin pojalle pataattia, perunaa, luumua, tykkäisi kovasti, mutta jos näistä allergiaa. Tosin nuo vaan eivät häviä mihinkään, välillä iho parempi. Neuvola loppukuusta.
Onko kenelläkään muulla vastaavaa?
Onko kenelläkään muulla vastaavaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Maitorupihan on täysin sama asia kuin atooppinen ihottuma. Voivat nuo toki sitäkin olla, mutta yleensä atooppisessa ihottumassa iho on hilseilevän kuiva. Ihmettelen neuvolan suositusta. Nykysuositusten mukaan, mikäli allergiaoireet eivät aiheuta kipua lapselle, ei mitään ruoka-ainetta tulisi välttää. Ajatuksena on, että lapsi siedättyy saamalleen aineelle ajan kanssa. Todennäköisesti kuvaamasi näppylä on yliherkkyysoiretta, joka menee ajan kanssa ohi. Mikäli jätät herkistävän ruoka-aineen kokonaan pois, on riskinä, että allergia pahenee.
Hmm, meillä ilmeni maitoallergia juuri näppylöillä kasvoissa, kaulassa ja korvien takana, reisiin tuli helottavan punaiset ihottumat (välillä paremmat, välillä taas lehahtivat). Meillä siis atooppinen ihottuma (maitorupi) oli seurausta maitoallergiasta. Mietin vain, että teillä nuo korvikkeet tulleet käyttöön, josko olisi vauva altistunut? Kannattaisiko olla yhteydessä neuvolaan jo ennen tuota varattua aikaa? Meille neuvola suositteli yksityistä lääkäriasemaa ja altistusta, jossa vauva oireili jo 1 ml korviketta. Voisit alkuun olla täysin maidottomalla (ja kananmunattomalla, koska kananmuna on yleisin lasten allergian lähde) ruokavaliolla, eli kaikki maitotuotteet (myös voit, useimmat sipsit, yms. kaikki, jotka sisältävät maitoproteiinia (hera- kaseiini-, maitoproteiini-, maito-, tms. jauhe) ja katsoa auttaako vauvan oireisiin.
Meillä vauva on myös allerginen bataatille ja porkkanalle...
Täältä löytyy jos jonkinlaista tohtoria. Kaikki näkevät oman lapsensa oireet sinun tarinassasi. Kannattaisiko kuitenkin viedä hänet lääkäriin? Lääkärillä on sentään koulutus näppyjen arvioimiseen ja hän jopa näkee ne. Surullista, jos lähdet ruokavalioitasi muuttamaan nettipalstan mielipiteiden pohjalta.
No aika halvalla ja helpolla pääsee, jos on syömättä/juomatta maitotuotteita 2 viikkoa! Aikuinen ihminen ei tarvitse lehmän maitoa elääkseen. Eikä noin lyhyt aika vaikuta edes kalsiumtasapainoon.