Erään ystäväni kanssa mietimme, kumpi tausta antaa paremmat eväät sijaisvanhemmaksi?
Sekö että on omia olemassa olevia lapsia, vaiko
se että ei ole lapsia, mutta haluaisi lapsia?
Joku kirjoitti jossain, että ns.lapsettomat- lasta haluavat menisivät edelle pysyvissä vauva-pikkulapsi sijoituksissa. Tiedä häntä pitäneekö paikkansa?
Sijaisvanhemmuudenhan ei pitäisi tietenkään olla mikään lapsettomuushoito, eikä olekkaan, vaan nimensä mukaisesti sijaisvanhemmuutta.
Jos itse olisin sossu,
antaisinko mieluummin esim. vauvasijoituksen naiselle, jolla jo on kokemusta vauvanhoidosta (omia biolapsia). Lisäksi antaisinko mieluummin vanhemmalle, jolla nämä kokemukset omista vauva-ajoista eivät olisi kovin kaukaisia? Antaisinko mieluummin reilusti alle 40v. kuin 4ov.täyttäneelle?
Vai ajattelisinko, että hänellä jo on lapsia, miten rahkeet riittää sijoitettavaan?
Jokainen hoitaa vauvaa ensimmäisen kohdalla "ensimmäistä kertaa", oli hän sitten sijoitettu, adoptoitu tai biolapsi.
Sijoitettavien lasten kohdalla poikkeuksen tekee se, että kylkiäisenä tulee paljon muutakin (biovanhemmat, sos.vir.omaiset yms...),
kuin pelkästään vauvanhoidon opettelu...Toisekseen rinnalla kulkee se konkreettinen luopumisen kipeys on pelottavaa antaa itselle lupaa kiintyä, kun ei tiedä tulevaisuudesta.
Onko täysin lapsettomalla enempi annettavaa sijoitettavalle lapselle kuin "lapsellisella"?
Uusitilanne ja käytäntö verottavat voimavaroja.
Lapsellisella vanhemmalla on voimavaranaan lastenhoidosta saamansa aiempi kokemus, tietyt asiat tilanteet on jo eletty, käyty läpi.Hänellä voi olla enemmän herkkyyttä huomata, mikä kuuluu ns. normaaliin lapsen kasvamiseen, tai mikä taas on selkeää oirehdintaa.
"Lapsellisella" vanhemmalla käytännön homma (lastenhoito) alkaa heti sujumaan ja voi suoraan alkaa työstämään asemaansa sijaisvanhempana.
Toisekseen kun on omia lapsia, ei lapsesta luopuminen ole ehkä niin kipeää, kun on ne omat lapset, jotka ovat olemassa.
Muistutettakoon, että lapsesta luopuminen on kyllä aina olemassa, oli hän sitten oma tai lainalapsi.
Viimeistään lapsen aikuistuttua joutuu siitä biolapsestakin luopumaan. Omalle biolapselle voi sattua jotain, luopuminen on läsnä aina.
Joku sanoikin joskus, että "elämä on yhtä luopumista". Näinhän se on.
Luovumme lapsuudenperheestä perustaaksemme oman perheen tms... Luovumme nuoruudestamme kasvaaksemme aikuisiksi, aikuisuudesta tullaksemme vanhukseksi jne...
-tuumailija-
Sekö että on omia olemassa olevia lapsia, vaiko
se että ei ole lapsia, mutta haluaisi lapsia?
Joku kirjoitti jossain, että ns.lapsettomat- lasta haluavat menisivät edelle pysyvissä vauva-pikkulapsi sijoituksissa. Tiedä häntä pitäneekö paikkansa?
Sijaisvanhemmuudenhan ei pitäisi tietenkään olla mikään lapsettomuushoito, eikä olekkaan, vaan nimensä mukaisesti sijaisvanhemmuutta.
Jos itse olisin sossu,
antaisinko mieluummin esim. vauvasijoituksen naiselle, jolla jo on kokemusta vauvanhoidosta (omia biolapsia). Lisäksi antaisinko mieluummin vanhemmalle, jolla nämä kokemukset omista vauva-ajoista eivät olisi kovin kaukaisia? Antaisinko mieluummin reilusti alle 40v. kuin 4ov.täyttäneelle?
Vai ajattelisinko, että hänellä jo on lapsia, miten rahkeet riittää sijoitettavaan?
Jokainen hoitaa vauvaa ensimmäisen kohdalla "ensimmäistä kertaa", oli hän sitten sijoitettu, adoptoitu tai biolapsi.
Sijoitettavien lasten kohdalla poikkeuksen tekee se, että kylkiäisenä tulee paljon muutakin (biovanhemmat, sos.vir.omaiset yms...),
kuin pelkästään vauvanhoidon opettelu...Toisekseen rinnalla kulkee se konkreettinen luopumisen kipeys on pelottavaa antaa itselle lupaa kiintyä, kun ei tiedä tulevaisuudesta.
Onko täysin lapsettomalla enempi annettavaa sijoitettavalle lapselle kuin "lapsellisella"?
Uusitilanne ja käytäntö verottavat voimavaroja.
Lapsellisella vanhemmalla on voimavaranaan lastenhoidosta saamansa aiempi kokemus, tietyt asiat tilanteet on jo eletty, käyty läpi.Hänellä voi olla enemmän herkkyyttä huomata, mikä kuuluu ns. normaaliin lapsen kasvamiseen, tai mikä taas on selkeää oirehdintaa.
"Lapsellisella" vanhemmalla käytännön homma (lastenhoito) alkaa heti sujumaan ja voi suoraan alkaa työstämään asemaansa sijaisvanhempana.
Toisekseen kun on omia lapsia, ei lapsesta luopuminen ole ehkä niin kipeää, kun on ne omat lapset, jotka ovat olemassa.
Muistutettakoon, että lapsesta luopuminen on kyllä aina olemassa, oli hän sitten oma tai lainalapsi.
Viimeistään lapsen aikuistuttua joutuu siitä biolapsestakin luopumaan. Omalle biolapselle voi sattua jotain, luopuminen on läsnä aina.
Joku sanoikin joskus, että "elämä on yhtä luopumista". Näinhän se on.
Luovumme lapsuudenperheestä perustaaksemme oman perheen tms... Luovumme nuoruudestamme kasvaaksemme aikuisiksi, aikuisuudesta tullaksemme vanhukseksi jne...
-tuumailija-
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minusta vastausta kysymykseen kumpi on parempi sijaisvanhempi, lapseton vai "lapsellinen", ei ole mahdollista antaa.
Sijoitettavalle lapselle etsitään sopivia vanhempia ; esim. jollekin lapselle on hyvä päästä perheeseen, jossa jo on lapsia ja toiselle ei sovi kuin ainoana lapsena oleminen.
Silloin kun vauvaa sijoitetaan on sijaisvanhempien oltava iältään biologiseenkin vanhemmuuteen pystyviä, mutta tästä on poikkeuksia esim. perheessä on jo saman bioäidin lapsi/lapsia ennestään.
Kirjoituksesi oli niin selkeä vastalause, ettei sijaislasta pidä antaa ensisijaisesti, lapsettomille äideille...kysyit ja melkein vastasit omiin kysymyksiisi.
Jos saat sijaislapsen ja sinulla omiakin, et voi ajatella, että lapsi olisi sinulle valmis hoidettava, koska sijaislapsi vaatii paljon erilaisia tukitoimia/terapiat ym. eikä siihen auta, että olisit omia hoitanut, moni lapseton on voinut hoitaa vaikka kuinka paljon lapsia muuten, että hän olisi äiti ja maalaisjärki varmaan auttaa tässäkin.
Minusta taas se, että on omia on EHKÄ suuri haitta....koska siinä voi lapset helposti joutua eriarvoiseen tilanteeseen, usein se oma kuitenkin on numero yksi ja sitten vasta sijaiset, vaikkei sitä kukaan myönnäkään.
Eikä sekään ole selviö, että nuoret hoitaisi paremmin pientä lasta, kuin nelikymppiset.
Kyllä se on aivan ihmisestä kiinni, kuka sopii sijaisäidiksi/isäksi, hoitamisessa vaaditaan kuitenkin hieman erilaista maailman katsomusta ja ehkä pikkasen "hullunrohkeuttakin" ottaa toisen lapsi ja ottaa kokonaisvastuu hänestä, ehkä se on elämän isoimpia asioita...ihmiselämä...
Minä ainakin annan suuren arvon kaikille sijaivanhemmille, koska tiedän, että työ on vaativaa ja vastuun kantaminen toisen lapsesta on niin kallisarvoista, että sitä ei voi verrata mihinkään.
Toivotaan, että olemme kaikki lapsille oikeudenmukaisia ja rakastamme heitä sydämmen lämmöllä.
on kyseenalaista antaa "lainalapsi" naiselle/miehelle, jotka ovat lapsettomia, sillä perustelulla, että he ovat lapsettomia.
Koska MISSÄÄN TAPAUKSESSA sijaisvanhemmuutta
EI voida rinnastaa lapsettomuuden ns."hyvittämiseen" ikäänkuin adoptioon.
Tätä "hyvittämistä" tapaa niin sijaisvanhemmuus asioissa, kuin adoptioissa. Sosiaalityöntekijät laittavat täysin lapsettoman etusijalle niihin nähden, joilla jo on lapsia vaikka se ei todellakaan aina ole lapsen etu.
Täysin lapsettomalla varmasti tulee helposti se ristiriita, että aletaankin "omimaan" lainalapsi omaksi ja myös sitäkautta esim.biovanhemmat-suku nähdään pakollisena tympeänä riippana. Tämä taas ei voi olla heijastumatta lapseen. Samoin voi nousta kiintymyksen esteeksi lapsettomuudesta kumpuavat tunteet.
En missään tapauksessa näkisi, että lapseton olisi EHKÄ parempi sijaisvanhempi.
Jos pitäisi arvata EHKÄ , nii itse kyllä väittäisin myös, että perhe jossa on jo lapsia olisi EHKÄ parempi, koska heillä on kokemusta lastenhoidosta omiensa kautta. Heillä lapsi ei myöskään tulisi kenenkään "oman"korvikkeeksi, vaan nämä perheet jotka lähtevät sijaisvanhemmaksi,lähtevät siihen pyyteettömästä halusta hoivata lasta.
On aivan eriasia työskennellä lastenparissa, kuin kantaa kasvatuksellinen vastuu omasta lapsesta koko ajan. Oman lapsen kasvatuksellinen vastuu kun ei lopu kello 16.00 vaan jatkuu ympärivuorokauden.
Mutta me olemme yksilöllisiä. Joku vanhempi, jolla ei ole lapsia voi sopia erittäin hienosti sijaiskasvattajaksi, samoin vanhempi jolla jo on omia lapsia.
Jokainen vanhempi tietää, jolla on omia lapsia, että jokaisella lapsella on aivan oma paikkansa vanhemman sydämessä. Näin myös sijaislapsen kohdalla. Ei olemassa olevien lasten määrä tee vähemmäksi sitä rakkauden määrää, jota vanhempi hoidettaviaan kohtaan tuntee.
Vanhemman rakkaus on juuri niin suurta kuin sen antaa olevan.
Olemme taipaleen alussa aloittaneet lapsettomina, mutta minä hoitanut hyvin paljon lapsia.
Minusta tämä aihe saa monen tulistumaan ja kai aiheella onkin sellainen tarkoitus vastaan lapselliset-lapsettomat, eikö?
Ollaanko me syntymä lapsettomat taas nostettu haavojamme nuolemaan, jotka joskus on satuttanut meitä tosi syvältä, antakaa meidän olla rauhassa.
Emme varmaan kovin paljoa ole huonompia, kuin te lapselliset, vakka meille ei omaa lasta olekaan suotu.
Sääli sitten niitä sijaislapsia, jotka meenkin perheen siipien alle on otettu ja saatu kodin lämmöstä nauttimaan.
Emme ole koskaan heitä omineet ja bio-sukuihin on yhteyttä pidetty, jos joku häiriö bio-suku sattuu meenkin matkaan, niin tuntuu niitä olevan muillakin, siis lapsellisilla, sijaisvanhemmilla.
Mitä tulee hoitoon, meillä on vielä pelkästään erityislapsia, jotka ovat tulleet osasta pitkäaikas hoidosta sairaalasta ja silloinkaan ei ole epälty meen hoitamiskykyä....uskon muiden lapsettomien sijaisvanhempain ajattelevan samoin.
Se on kurjaa jos sijaisvanhemmat, osaa ruveta kinaamaan ja pahottaan toistensa mieliä tälläisellä halpamaisella tavalla, kuin syyllistään lapsettomien sijaisvanhempain hoidonlaadun, kai sen tekee jokaisen sosiaalityöntekijä, eikä täällä yleisellä palstalla ruveta sättiin muita, ei kai se tee lapsettomasta pariskunnasta huonompaa ihmistä, vaikkei omia ole suotukaan.
Meille lapset ovat kaikki kaikessa, tuskin niitä meille olisi annettu, sen ekan sijoituksen jälkeen, jos emme olisi osanneet toimia oikein.
Kaikkien tuntema sanonta kateus vie kalatkin järvestä, pätee näköjään sijaisten palstallekin.
Luulin, että sijaisvanhemmat ovat ihmisarvoa kunnioittavaa väkeä, vaan mitä huomaankaan, rasistista väkeä on ainakin muutama joukkoon löytänyt tiensä.
Vielä älkää olko tuomitsemassa meitä lapsettomia, jotka olemme saaneet mahdollisuuden toimia äitinä ja isänä, johon teillä on muutenkin etuoikeus.
Antakaa meidän iloita lapsiemme kanssa!
Tietämättäni loukkasin sinua.
Olen syvästi pahoillani. Olet varmasti lainalapsillesi paras mahdollinen äiti ja se oikea äiti juuri heille.
Luin uudestaan kirjoitukseni ja katsoin ikäänkuin sinun vinkkelistäsi ja ymmärrän loukkaantumisesi. Sitä en kuitenkaan halunnut kirjoituksellani tehdä. Pyydän vielä kerran anteeksi.
Sinunkaltaisesi ihminen on varmasti niitä aarteita, jotka voin sanoa, sosiaalitoimito on onnekseen saanut kaitsemaan niitä lapsia, jotka juuri sinun rakkauttasi ja hoivaasi ovat tarvinneet.
Olet ÄITI lainalapsillesi, siinä missä minäkin omille biolapsilleni.
En ole yhtään sinua parempi.
Jatkoin vain ap:n pohdintaa täysin irrallisena ja omasta näkökulmasta.
Olet oikeassa, kumpiakin tarvitaan. Valmiita perheitä ja perheettömiä.
kaiken sen tietämyksen varassa joka sos.työntekijällä on, hän valitsee lapselle vanhempia. ei vanhemmille lasta.
sijaisvanhemmista on pulaa, sillä tarvitaan reserviäkin, että olisi mistä valita.
ja sen lisäksi lapset ovat aina vaan vaativampia ja heidän oireilunsa vakavampia. enää ei riitä, että antaa leivän ja paijaa poskea. sijaisvanhemmuus on sukeltamista kuohuvaan koskeen täysin ilman tietoa ylös pääsemisestä.
lapseton pariskunta, joka on lapsettomuutensa läpikäynyt on yhtä loistava sijaisvanhempi kuin kuka tahansa. ekä tosiaan parempikin, sillä he ainakin ovat joutuneet miettimään mitä lapsi heille merkitsee.
omat lapset taas antavat käsityksen ns. normaalilapsesta: piiloutuvat, hiljaisesti oirehtivat kehityshäiriöt on helpompi huomata, kun on nähnyt muutakin.
mutta niin tai näin. kyse on lapsesta joka on jo kovia kokenut. ja hänelle sopivasta perheestä.
Tärkeintä sijaisperhettä etsiessä ei ole se onko perheessä omia lapsia vai ei. Siinä vaiheessa mietitään mikä olisi juuri tälle lapselle paras paikka. Jos perheessä ei ole aikaisemmin sijoitettuja lapsia, perhe tsekataan tarkemmin kuin sellainen jonne on jo sijoitettu.
Asiaan vaikuttaa niin moni asia, mutta biologisten lasten puuttuminen ei ainakaan vielä oman urani aikana ole kertaakaan tullut vaikuttavaksi asiaksi. Aivan muut asiat ratkaisevat.