”Osmo Soininvaara: Mitä opimme kuntaliitoksen kaatumisesta?”
Voiko sellainen kaatua mikä ei ole pystyssäkään?
”Ei mennyt tämä kuntaliitoshanke ihan niin kuin suunniteltiin, vaikka maakunnan johtavat poliitikot olivat sitä käynnistämässä. Kun kuunteli vastustavia puheenvuoroja, vahvaksi vaikutelmaksi tuli, että ratkaisevaa oli pelko paikallisen identiteetin häviämisestä, kun kunnasta tehdään liian iso. Paikallisen identiteetin hävittäminen taas on aivan tarpeeton hinta kuntaliitokselle, koska siitä ei ole mitään hyötyä millekään asialle. Pitäjä- ja kylähengen ylläpito olisi pikemminkin vain vahvistanut suurkuntaa.”
Tällaisilla tunneseikoilla, joiksi ”paikallinen identiteettikin” (mitä sillä sitten tarkoitetaankin) on lienee tulkittava, tuskin oli merkitystä kuntalaisille näiden punnitessa niitä faktoja joita suurkuntaan siirtyminen olisi aiheuttanut.
”Yhdistymissopimuksessa yritettiin paikallisesti päätettäviä asioita siirtää niin vahvasti paikallisesti päätettäväksi kuin vain kuntalaki suo. Valitettavasti se ei suo läheskään riittävästi. Toivottavasti tämän hankkeen kohtalo ryydittää valtiovaltaa uudistamaan kuntalakia.”
Soininvaara toivonee sellaista kuntalakiuudistusta jossa kunta voitaisiin vastoin sen asukkaiden tahtoa pakottaa suurkuntaan, sillä mitä järkeä olisi kuntaliitoksissa jos kuitenkin jätettäisiin päätöksenteko vanhoille kunnille???
”Sopimuksessa oli kyllä kohta, jossa merkittävästi päätösvaltaa esitettiin siirrettäväksi aluelautakunnille, mutta noita lautakuntia ei ollut mahdollista valita kunnallisvaalien yhteydessä suorilla vaaleilla. Suurkunnan valtuusto olisi nimittänyt ne. Se on tietysti kovin eri asia. Toivon muutosta edes niin, että mahdollisuus valita kunnanosavaltuustoja palaa lakiin.”
Jos jokin instanssi ”seuraa”, ”tekee esityksiä” ”ottaa kantaa” tai ”toimii kanavana” niin vaatii melkoista omantunnon venymistä väittää että tuolla instanssilla olisi merkittävää päätösvaltaa. Lähinnä koomisuutta on siinäkin väitteessä, että kuntalakia pitäisi uudistaa siksi, että tuo nyt jo ”merkittävästi” ei siis soisikaan päätösvaltaa ”läheskään riittävästi”. Kuluja tuosta ruljanssista sen sijaan olisi saatu aikaiseksi.
”Vielä parempi olisi, jos otettaisiin käyttöön aluekuntamalli, joka valitettavasti hylättiin PARAS-hankkeen yhteydessä. Yhdessä päätettävät tai toteutettavat asiat siirrettäisiin aluekunnalle (eli maakunnalle) mutta peruskunnat jäisivät. Tällä saavutettaisiin suurkunnan hyödyt mutta ei saataisi sen haittoja. Ymmärsin, että aluekuntamallin rakentamiseen olisi lähtenyt koko maakunta, myös Orimattila ja Sysmä.”
Yhdessä on kautta historian aina voitu päättää ja toteuttaa vaikka maailmansodista. Mutta jos verotusoikeus siirrettäisiin aluekunnalle niin peruskuntien pyörittäminen olisi ihan turhaa nimellisdemokratiaa ja byrokratiaa.
”Olisin myös halunnut tehdä suurkunnasta Hollolan kunnan, jonka sisällä ovat Lahden ja Heinolan kaupungit. Lahti ja Heinola ovat kansallisesti ja kansainvälisesti niin tunnettuja, ettei näitä nimiä olisi kannattanut hävittää, mutta vanhan emäpitäjän nimi olisi paremmin kuvannut sitä, että maakunta yhdistetään kunnaksi eivätkä pienemmät kunnat liity Lahteen.”
Nimiasialla ei kuntaliitoksissa ole kenellekään mitään käytännön merkitystä. Mihin ne nimet mihinkään kartalta katoaisi? Mutta kun liitoshaihattelua ei aikanaan pystytty perustelemaan millään faktoilla niin ei tietenkään nytkään.
”Kovin epätyydyttävänä pidän myös sitä, että yhdistynyt kunta olisi vuodesta 2018 alkaen menettänyt valtionosuuksia kuusi miljoonaa euroa. Summa on melkein kokonaan peräisin verotulojen tasausjärjestelmästä. On aivan oikein tasata verotuloja rikkaiden ja köyhien kuntien välillä, mutta nykyinen mekanismi saa aikaan sen, että kuntaliitokset ovat kannattavia vain rikkaiden kuntien kesken tai vain köyhien kuntien kesken, mutta ei niin, että kuntaliitoksessa on mukana rikkaita ja köyhiä. Mekanismia pitää muuttaa.”
Kyllä silloin on päättäjiltä pallo pahasti hukassa, jos kuntaliitosten kriteerinä pidetään sitä saadaanko enemmän tai vähemmän valtionosuuksia!!! Mekanismia pitäisi todellakin muuttaa.( eri asia sitten on mitä mekanismia itse kukin tarkoittaa).

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.