Kadonneen jäljillä oli jälleen liikuttavan koskettava. Kyse oli meidän ikäluokan miehestä, joka lähti etsimään isäänsä, josta ei muuta tietoa kuin nimi ja sekin noin sinne päin. Jännitystä lisäsi vielä, että lapin sodassa saksalaisten rivissä taistellut itävaltalaismies olisi jo 95 v jos elää. Ja elossa ja hyväkuntoisena löytyi ja ajaa vielä autoakin, siis 95v mies.
Aivan uskomaton tarina, joka sai onnellisen lopun.
http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/viihde/kadonneen_jaljilla/taustaa_haastattelut?1176604
Aivan uskomaton tarina, joka sai onnellisen lopun.
http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/viihde/kadonneen_jaljilla/taustaa_haastattelut?1176604
Vastaukset 4
Vanhimmat
juuri uusintana kolmosella...
ja etenkin kun ne silloiset saksalaisten jättämät lapset koettiin niin häpeällisiksi, - uskoisin että tämäkin mies sai lapsena tuntea ja tuta mikä oli, lapseen ne rovaniemen polttamiset ja muut rötökset oli helppo kohdistaa ja kostaa.., tuli ihan hyvä mieli kun hänet otettiin niin varauksetta perheen jäseneksi..sai ehkä hieman hyvitystä :)
P.s. en tosin tiedä millainen lapsuus tällä isän etsijällä lienee ollut..
kertoi ohjelmassa, että ei tuntenut kasvatusisäänsä koskaan isäkseen ja äiti paljasti vasta myöhemmin, että isä on/oli itävaltalainen. Katsoin tänään tulleen uusinnan ja kyyneleet tulivat, oli niin liikuttava.
Ystävätär soitti äsken ohjelman katsottuaan ja sanoi itkeneensä liikutuksesta.
Ystävätär arveli, että osaisimmeko me suomalaiset ottaa "uuden sukulaisen " noin lämpimästi perheeseen kuuluvaksi, kuin velipuolet vaimoineen ottivat Pentin? En ihmettele, että Pentti on harkinnut muuttavansa pysyvästi Itävaltaan.
Pitäisköhän minunkin lähteä etsimään sitä juoppoa,joka jätti perheemme kuin paskakasan minun ollessa 6 vuotias.