ERCP

Minulle tehtiin ERCP 2.8.10, jossa yritettiin poistaa sappitiehyeeseen jämähtänyt kivi. Sappirakko poistettiin 2007. ERCP:ssä ei saatu kiveä pois, nyt menossa ensiviikolla uuteen toimenpiteeseen. Kyselisin muilta kokemuksia toimenpiteen uusinnasta. Epikriisissä jonka sain parin päivän kuluttua, mainittiin, että toimenpide tehdään yleisanestesiassa, mutta nyt tulleessa kutsussa kuvailtiin tuleva toimenpide täsmälleen samalla tavalla, joka jo tehtiin 2.8.10. Mulla tuli 2.8 illalla sairaalassa hirveä kramppi kaksi kertaa koko kehon ympäri. Hoitajille yritin kertoa tuntemuksistani, he eivät osanneet sanoa mitään, kohauttivat vain olkapäitään.

Pääsin kotiin seuraavana päivänä, sain ensin aamupalan klo 11 ja heti sen jälkeen sain lounaan. Kotiuduttuani mulla on ollut koko ajan noita kamalia "kramppeja". Tuntuu kuin sydän pysähtyisi, eilen illalla tuli viimeksi erittäin kova kramppi ja menin sohvalle mahalleen, siihen nukahdin reiluksi puoleksi tunniksi. Viikko toimenpiteen jälkeen kävin osastolla kyselemässä, että mikä se voisi olla, koska se vei niin totaalisesti voimat, henki salpautui ja tuli huono olo. Eivät osanneet siellä edelleenkään kertoa, eivätkä osanneet kertoa, että mistä saisin tietoa. Yksi hoitajista sanoi, että jos jatkuu niin käypä päivystyspolilla. En ole saanut aikaiseksi käydä siellä. Kramppi ei kestä kuin noin pari kolme sekuntia, mutta niitä tulee useita pitkin päivää. Vaikeaa kuvailla miltä se tuntuu, mutta ihan kuin sydän pysähtyisi hetkeksi ja voisi kuvailla myös siten, että mahassa keskellä on jotain, joka ei siellä mahdu olemaan. Olisiko ne laittaneet stentin väärään paikkaan?? No ei kai sentään, olen kuitenkin pystynyt syömään normaalisti, joskin huomattavasti kevyemmin ja vähemmän kerralla. 2007 rakko siis poistettiin ja samalla lääkäri kertoi aamulla, että oli yrittänyt kursia mun palleatyrän samalla jotenkin!!! Voisikohan näillä olla jotain tekemistä oireeni kanssa. Luin vanhoja vuosilta 2004 ja 2006 olevia juttuketjuja ERCP:n liittyen ja kaikilla oli mennyt ihan hyvin eikä mainittavia jälkioireita ollut tullut. Kurkkukipu oli myös minulla, mutta se meni ohi parissa päivässä. Wikipediassa kerrottiin tästä ERCP:stä, että mieluummin tehtäisiin magneettikuvauksella, jos mahdollista, mutta kun nyt on tarkoitus tosiaan poistaa se kivi tiehyestä.
Olen hiukkasen hermostunut, pelottaa, uni ei meinaa tulla, asiat pyörivät mielessä. 2007 jälkeen olo ollut aika ok, välillä kuitenkin maha paisui kuin olisi edelleen sappivaivoja.

Olisiko joku kiltti ja kertoisi omista kokemuksistaan vielä, joka olisi käynyt hiljakkoin ERCP:ssä.
0514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ERCP toistamiseen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu