Anoppila

Aloin äskettäin omaiseni kuoltua miettiä perintöasioita tarkemmin.

En ollut aikoinaan välttämättä se kaikkein toivotuin miniä, vaikka välini appivanhempiin ovatkin nykyisin varsin hyvät. Heti taloon tultuani minulle esiteltiin tuore testamentti, jossa appivanhemmat ilmoittivat, että minut (ei nimeltä vaan heidän poikansa puolisona) on erikseen jätetty testamentin ulkopuolelle. Mitään muita rajoituksia testamentissa ei ole. He ainoastaan haluavat talon pysyvän suvussa. En missään olosuhteissa sitä haluaisikaan periä - edes mieheni ei halua - mutta jäin miettimään miten pätevä testamentti on.

Miehelläni ja minulla ei ole lapsia, eikä miehelläni ole sisaruksia. Avioehtoa ei ole. Olisin kiitollinen, jos joku osaisi kertoa mitä tapahtuu, jos mieheni kuolee ennen minua, eli jään hänen perijäkseen. En missään nimessä halua suvun taloa siitä koituvia perintöveroja osakseni.
1406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ilmeisesti testamentissa on tavanomainen määräys, että puolisolla ei ole avio-oikeutta. Siinä voi olla myös sellainen toissijaismääräys, että puolisosi kuoltua perintö menee jonnekin muualle kuin sinulle.
Jos apekset kuolevat ennen poikaansa, niin testamentin määräys avio-oikeuden poistosta vaikuttaa vain teidän erotessa ja siten, että köyhempänäkään et saa perinnön osalta tasinkoa.
Jos apeksien kuoleman jälkeen miehesi kuolee ennen sinua ja olette edelleen lapseton aviopari, niin testamentin avio-oikeus määräyksestä huolimatta perit miehesi. Jos testamentissa on myös sinut ohittava toissijaismääräys, niin et peri miehesi vanhemmilta tullutta perintöä.
Testamentti määräystensä puolesta on pätevä kun se on muuten asianmukaisesti tehty ja todistettu.
Tässä ensihätään jotain, mutta ehkä joku parsii vastaustani huomenna tai kysy lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei-turkulainen kirjoitti:

Aloin äskettäin omaiseni kuoltua miettiä perintöasioita tarkemmin.

En ollut aikoinaan välttämättä se kaikkein toivotuin miniä, vaikka välini appivanhempiin ovatkin nykyisin varsin hyvät. Heti taloon tultuani minulle esiteltiin tuore testamentti, jossa appivanhemmat ilmoittivat, että minut (ei nimeltä vaan heidän poikansa puolisona) on erikseen jätetty testamentin ulkopuolelle. Mitään muita rajoituksia testamentissa ei ole. He ainoastaan haluavat talon pysyvän suvussa. En missään olosuhteissa sitä haluaisikaan periä - edes mieheni ei halua - mutta jäin miettimään miten pätevä testamentti on.

Miehelläni ja minulla ei ole lapsia, eikä miehelläni ole sisaruksia. Avioehtoa ei ole. Olisin kiitollinen, jos joku osaisi kertoa mitä tapahtuu, jos mieheni kuolee ennen minua, eli jään hänen perijäkseen. En missään nimessä halua suvun taloa siitä koituvia perintöveroja osakseni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu