Hei vaan kaikille! Olen viime aikoina pohtinut kovastikin tuota työnvieroksuntaa... Nuorempana en edes uskonut moiseen mutta nyt vartuttuani olen huomannut että onpa sukupiirissänikin näitä työnvieroksujia. Eli todella henkilöitä, jotka eivät omien sanojensa mukaan koskaan ole halunneet työelämään. Kyse on kolmesta saman perheen naisesta kolmessa polvessa, mummosta, tämän tyttärestä ja tyttären tyttärestä. Mummo itse jäi työttömyyseläkkeelle noin kymmenen vuotta sitten. Viimeisinä vuosinaan ennen eläkkeelle jäämistään hän teki puistotöitä kaupungilla. Yhä hän jaksaa moittia kuinka oli kuluttavaa olla työelämässä. Tyttärensä (40 ) ei ole iän kuuna päivänä maksanut edes liiton maksuja koska ei tule koskaan menemään "oikeisiin" töihin. Työllistämispätkiä vaan on kerryttänyt. Tyttärentytär (26 v) on yrittänyt työttömyysjaksojensa välillä opiskella mutta mitään koulua ei ole saanut loppuun, kuten ei myöskään äitinsä eikä äitinsä äiti. Mietinkin että mistä tämänkaltainen elämäntapa oikein johtuu... Onko ketään joka osaisi selittää tällaista ilmiötä? Kuinka on mahdollista että pidetään itsestäänselvyytenä, että yhteiskunta elättää jäsenensä? Tottahan se on, että elättää kyllä mutta eikö tällaisten tukien pitäisi olla tilapäisenä apuna elämässä eikä vain se ainoa toimeentulo jota tavoitella? Olen itsekin ollut työttömänä, lyhyitä jaksoja tosin, mutta muistan kuinka työttömyysjaksot olivat rasittavia ja ahdistavia. Tunsin itseni välillä täydeksi nollaksi. Kuinka joku voi nauttia niistä?
Työnvieroksunta
Pohdiskelija 1973
8711
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Asiakkaaksi ohjautui TE-toimistosta työtön, n. 50v, työssä viimeksi vuonna 1999. Pitkäaikaistyötön tosiaan, ja siten oikeutettu työllistämistukeen. Kunnalla, jossa työskentelen, on paljon eri yksiköitä jonne mielellään otetaan työttömiä töihin. Työtä on tarjolla kuudeksi vuodeksi. Hyville työntekijöille tarjottiin jopa elinikäistä jatkopestiä.
Kun terve työmies on ollut vuosikymmenen, parhaat työvuotensa 40-vuotiaasta 50-vuotiaaksi työelämässä, niin sillä aikaa yhteiskunta on tienannut sievoiset rahat. Sata vuotta työtä palkan kanssa, sinä aikana ehtii jo tienata itselleen huomattavasti enemmän kuin tähän saakka tukena saamansa pelkkä työmarkkinatuki! Näinhän sitä tätäkin palstaa lukiessa tulee tietäneeksi.
Tarjosin ensimmäistä työtä, kelpasi. Työtön oli nimittäin ollut noin kerran kuukaudessa töissä pelastusarmeijassa sunnuntaisin (ilmaiset kahvit). Ei voi jättää kuulemma muijaa ilman työtä koko sunnuntaiksi kun lähtee itse pyhänä hyväntekeväisyys keräykseen. Yhteinen aika on tärkeää. (Sitä olikin jo vuosikymmennen verran jo vietetty. Jos ollut sama muija koko ajan.)
Esittelin myös toista työpaikkaa, jonne työtön mielellään sijoitettaisiin. Tätä tutkailtiin, soitin työnjohtajalle ja kyselin asiakkaan esittämiä yksityiskohtia, yritin sopia haastatteluaikaakin asiakkaalle. Ei ottanut tätä työpaikkaa vastaan, koska ensimmäinen jo kävi. Olisi satunnaisesti joutunut käymään työssä viikolla myös pääkaupungissa ( päiväraha matkakorvaus), mutta tällaistä ei voi häneltä edellyttää.
Esittelin kunnan organisaatiosta vielä yhtä paikkaa. Ei vuorotyötä, ei viikonloppuja. Mutta paikkaa arvioidessaan ei voinut tätäkään paikkaa ottaa vastaan, koska oli suostunut jo ensimmäiseen ja vapaaehtoiset järjestö toiminnat olisivat jääneet näin hoitamatta. Selkä ei kuulemma kestäisi istumista toimistohommissa.En sitten enää mitään muita paikkoja tarjonnut.
Siitä lähti iloinen ja hyväntekeväisyys järjestöihin kuuluva työtön jatkamaan lohdullista taivaltaan. Kun löytyi työtä. Ehkä uskon itsekkin, että entiseen paikkaansa hän ei palaa. Uudessa parempi palkka. Ajattelin siinä, että ihan hyvin meni taas tämäkin palaveri, mutta että onhan tää mulle ihan kokopäivätyö ja palkkaakin maksetaan. Meneehän se näinkin. Laitoin meiliä työkkärin virkailijalle haastattelusta, että ottavat sitten yhteyttä työttömään omilla kirjeillään.
Eikä ollut mulla tai työparilla ensimmäinen eikä viimeinen tällainen tapaaminen. Näitä tulee jatkuvasti. Eri "syitä" ottaa vastaan työtä on ihan uskomattomia. Sitten vielä tälläkin palstalla riemuitaan viestikaupalla kun työttömiä haetaan kotoa töihin, kun on toistakytä vuotta lähetetty hakemuksia. Ei teillä taida olla mitään tietoa siitä, minkälaista todellisuus on. Aktiiviset ja työtähaluavat ihmiset ei kauan kortistossa roiku, vaan aina pääsevät jonnekin. Maassa on kuulkaa tuhansia sellaisia työttömiä, joilla ei ole mitään aikomusta hakea työttömyyskorvausta.
Niin tarinat ovat tarinoita.
Mutta totuus onkin sittein eri asia. J
a totuudesta teillä kaalepeilla ei ole mitään hajua, koska olette joku outo muukalaisrotu tällä planeetalla ja onneksi kuolette pian sukupuuttoon.
Minulla ei ole tuollaisia "työn vieroksujia" vastaan yhtään mitään. Jääpähän sitten ne työpaikat sellaisille, jotka niitä töitä haluavat tehdä oikein vapaaehtoisesti.
Minulle ei ole toki viime vuosina tarjottu muita kuin näitä työharjoittelupaikkoja, jossa pitäisi ilman palkkaa tehdä töitä.
Kyllähän se tietenkin on niinkin kun on sellasen vuosikymmenen ollut työttömänä, niin kyllä siinä kynnys töihin menemiseen alkaa kummasti nousta itse kullakin. Sitähän voi jokainen itse kokeilla. Irtisanoo itsensä ja pitää itsensä 10v työttömänä, niin voi havaita että kummasti on vaikea sieltä kotoa enää lähteä. Melkein yhtä vaikeaa kuin silloin kun on menettänyt työpaikkansa ja pitäisi vaan jäädä kotona oleilemaan.
sinä pohdi... teetöitä vaan että muutkin pärjää
Oootteko muuten nähny dokkarin Joutilaat, kertoo itä-suomalaisista työttömistä. Kyllä se voi olla joillekin elämäntapa...
Kyllä se rehellisesti on sanottava, että lottovoitto kun tulisi niin päivääkään en tekisi töitä sen jälkeen. Tästähän se on kyse kun työnvieroksumisesta puhutaan. Onko yksilön työmoraali perinteinen luterilainen (=työ on rukoilemista ja jumalan palvelemista ja siinä on riittävä palkinto) vai jotain muuta. Toiset ovat työhulluja ja jatkavat painamista 12 tuntia päivässä vielä senkin jälkeen kun ovat saavuttaneet aivan riittävän elintason, ja toiset eivät tekisi mitään, jos saisivat 4000, 3000, 2000,... mikä se raja kelläkin on, euroa kuukaudessa ilman työntekoa. Ja toisille riittää se minitoimeentulo, jonka tuilla saa ja sen päälle vapaa-aika on rahaa tärkeämpää.
Itselläni ainut syy edes yrittää työelämään on sukulaisten taholta tuleva sosiaalinen paine. Jos ei tätä olisi ryhtyisin täysipäiväisesti alkoholistiksi ja ryyppäisin itseni hengiltä niin nopeasti kuin mahdollista. Sitä minä haluan tehdä, työ on pakkopullaa rahan ansaitsemiseksi.
Mies ilmoitti ottaneensa kahden vuoden määräaikaisen työsuhteen vastaan ja kiitteli jotta sitten saa liiton päivät nollattua ja pääsee taas ansiosidonnaiselle. Tämä peli on jatkunut niin kauan kuin muistan. Ja kuka maksaa lystin? No me veronmaksajat tietenkin, ja tietysti kaveri osittain töissä ollessaan. Kyllä minua sapettaa, joillakin on pokkaa pitää peliänsä ja päästä helpommalla toisten kustannuksella.
Oletkohan nyt ymmärtänyt jutun väärin?
Jos kyseessä olisi vain tuilla keinottelu, 8 kk:n työpesti olisi riittänyt.
Luultavasti kyse on siitä, ettei tarjolla ollut muuta kuin kahden vuoden määräaika ja työtön oli onnellinen tuosta, koska pääsi töihin ja näin ei putoa pois päivärahan piiristä, jos tuon määräaikaisen työn jälkeen työttömäksi JOUTUU. Mutta kun sitä tahdotaan ymmärtää asiat aina ikävimmän vaihtoehdon kautta...