Jaahas!

Sitä vaan vedetään hirttä niin että roikina kuuluu. Minä tässä ajatelen, että pitäisi jotain kirjoittaakin.

Täytyy kohta ottaa yhteyttä Römpsänperälle. Lienevätkö jo laittaneet huussi- ym. asiansa kuntoon? Kun viimeksi kävin siellä oli vanha puucee vielä pystyssä. Harmaa ja hiukan vinokin tuo pytinki jo oli silloin.

Hiukan minua arvelutti Anselmin lujuuslaskelmat. Mitä tapahtuukaan kun Amalia istunnoissaan aiheuttaa pienen vinokuorman. Hupsis vaan ja Amalia on vaaka-asennossa kakkeluurien kera. No, kyllä tapahtumien kulku selviää Anselmillekin. On siinä Anselmin kuulo ja muukin terveys vaarassa.

Tuollaistahan se rakkaus ja muukin elämä on. Kyllähän te sen tiedätte minua paremmin.
8366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

seurustelin vielä herrojen Pihkala/Valtaojan kanssa, joskin käytyäni läpi keskustelun ja kannanotot niin homoudesta/lesboudesta, kuin paavin konservatismista, jouduin toteamaan ettei heistä petikavereiksi ollut.

Mahallani luin hyvässä valossa, mutta kun pää jo toisen kerran painui kirjaan, suosiolla jätin sinänsä mielenkiintoisen vuoropuhelun.

Hauskemmalta kuullostaakin Römpsänperän maanläheiset aiheet, voi kuvitella millainen olisi Amalian vokabulääri hyyskän kaatuessa:D Niin, että hoitele vaan hommat ajoissa.

Äänestä
  • Onko Römpsänperän huushollissa yhtäläisyyksiä Juutas Käkriäisen talouteen? Aivan äskettäin tuli telkkarista tästä elokuva. Huussikin rojotti vinksallaan. Katselin vähän tätä eloisaa elämää, vaikka olen kyllä nähnyt aiemmin ja lukenut myös kirjana. Tuskinpa Römpsänperällä on pantu toimeksi arvostettua pienteollisuustoimintaa, joka on pitkälti kertomuksissa nimetty Kiteeläiseksi yritteliäisyydeksi, jota viranomaiset kateuksissaan jahtasivat vaihtelevalla menestyksellä.

    Äänestä

  • r.riusa kirjoitti:

    Onko Römpsänperän huushollissa yhtäläisyyksiä Juutas Käkriäisen talouteen? Aivan äskettäin tuli telkkarista tästä elokuva. Huussikin rojotti vinksallaan. Katselin vähän tätä eloisaa elämää, vaikka olen kyllä nähnyt aiemmin ja lukenut myös kirjana. Tuskinpa Römpsänperällä on pantu toimeksi arvostettua pienteollisuustoimintaa, joka on pitkälti kertomuksissa nimetty Kiteeläiseksi yritteliäisyydeksi, jota viranomaiset kateuksissaan jahtasivat vaihtelevalla menestyksellä.

    ja Kuusamon kiusaus sekä Kaakon kateus
    ne ovat jo käsitteitä.
    Anselmilla ja Amallialla lie osuutta tai siis päinvastoin noista ainaski kahella lie ossuutta Anselmin ja Amamaliian olotilanteisiin?

    Äänestä

Älä siä, Ruuneperi, heti aamusta ruve palstakavereitas morkkamaa. Ei meet on nukuttu enää pitkään aikaan!

Eikä neet nukus siäl Römpsämperälkä. Amalia on jo pari tuntii vetänyh hirsii sen uurem mukavuuslaitoksen paikalle, ja siit se tärinä ja pörinä johtuu. Anselmiki tulee kalsaraitaan nostellen nurkan takaa ja haukottelee sihem mallii, et hyvä oj jos suu ei repe. Se on kyl yrittäny jatkaa nukkumist, vaikka korvatulpist hualimati Amaliam hirrevveto oj jokuv verran härinny. Luanto kumminki alako kutsuu sitä, ja nurkan taka oli mentävä.
Nys se yrittää livahtaa rakkaam muijansa huamaamati tupaam, muttei onnistu.

Miä olen sev verran hianotunteinen etten ruve selostamaa römpsämperäläisten intiimei aamukeskustelui.
Jos jotaki kiinnostaa, asiaa voi tiarustella niittel likinaapurilta. Se asuu viiren kilometrim päässä.

Oikeem miälenkiintost torstakipäivää toivoen nimimerkki: Yks henkilökohtasest kaikkiem pualest

Äänestä
  • Älkäs ny ymmärtäkkö vääri, mut ko nää ova nii syvällissi keskustelui et näit ei kaik ymmär.

    Meet homekorva ollaa vaa hilja ja kuunnella!

    Neet menne iha sisäl ast ja ova niin tietävvii.

    Äänestä

  • Roskastaja kirjoitti:

    Älkäs ny ymmärtäkkö vääri, mut ko nää ova nii syvällissi keskustelui et näit ei kaik ymmär.

    Meet homekorva ollaa vaa hilja ja kuunnella!

    Neet menne iha sisäl ast ja ova niin tietävvii.

    nämä onkin niitä kutsuttuja ja valittuja ihan Ruunen pyhimpään asti saavat astua.

    Äänestä

käy sujuvasti tuo lässytys!

Äänestä
  • mistäs sää nii päättele,ett ollais hamppattomi. Tarkisti just peilist, ja jos ei se kovast valehdellu,nii näys olevas viäll tallell. Oleks unhottannu,ett se huumorin kukkane on se parahin kukka. Nii et sillai.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Sitä vaan vedetään hirttä niin että roikina kuuluu. Minä tässä ajatelen, että pitäisi jotain kirjoittaakin.

Täytyy kohta ottaa yhteyttä Römpsänperälle. Lienevätkö jo laittaneet huussi- ym. asiansa kuntoon? Kun viimeksi kävin siellä oli vanha puucee vielä pystyssä. Harmaa ja hiukan vinokin tuo pytinki jo oli silloin.

Hiukan minua arvelutti Anselmin lujuuslaskelmat. Mitä tapahtuukaan kun Amalia istunnoissaan aiheuttaa pienen vinokuorman. Hupsis vaan ja Amalia on vaaka-asennossa kakkeluurien kera. No, kyllä tapahtumien kulku selviää Anselmillekin. On siinä Anselmin kuulo ja muukin terveys vaarassa.

Tuollaistahan se rakkaus ja muukin elämä on. Kyllähän te sen tiedätte minua paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu