Miksi

Kun tätä palstaa lukee,niin pitää kyllä jo kysyä mielipiteitä miksi käytte tansseissa?
Itsellä kyllä alkaa todellakin ihmetyttää tämä kirjoittelu ja kyllä samanlaista ihmetystä herättää tanssipaikoilla käyttäytyminenkin.
Mutta sanokaapas mikä motiivi on käydä siellä tansseissa?Sana on vapaa.
Itse ainakin yrittänyt löytää jopa sitä parempaa puoliskoa ja todellakin tykkään tanssia muutenkin.
Monella vain tuntuu menevän näytösluonteiseksi tämäkin homma.
261776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Käydään miehen kanssa yhdessä tanssimassa lähinnä mukavan liikunnan takia. Ollaan harrastettu pitkään lavatanssia. Musiikin kuuntelu, tanssikuvioiden tekeminen ja tuttujen tapaaminen virkistävät kehoa ja mieltä. Nyt kun lapset ovat jo isoja, niin tulee käytyä säännöllisesti lavatansseissa, josta molemmat nautimme.

Äänestä

On vain mukavaa käydä tansseissa, on suuri nautinto maalata musiikin kertomuksen tuottama taulu yhdessä osaavan daamin kanssa.

Äänestä
  • Voi kun kerkiäis vastaamaan. Ehkä myöhemmin.

    Äänestä

Itse miehenä olen miettinyt samaa. Tanssipaikoilla käy monia joilla jo on puoliso, mutta silti käyvät huvikseen tanssimassa. Sitten on niitä jotka yrittävät tosissaan etsiä kumppania, eivät ole kiinnostuneet niinkään itse tanssista vaan siitä toisesta sukupuolesta.

Sitten nämä "huvikseen tanssijat" kehtaavat vielä arvostella niitä, jotka eivät ole niin kiinnostuneita panostamaan jok'ikiseen askelkuvioon ja kiemuraan siellä tanssilattialla. On tehnyt mieli sanoa pari valittua sanaa, mutta olen jättänyt sanomatta.

Eikös perinteisesti tanssit ole ymmärretty miehen ja naisen välisenä kanssakäymisenä, jossa tärkeintä on saada tuntumaa siihen vastakkaiseen sukupuoleen?

Äänestä
  • Mailma muuttuu, ennen varmaan näin asia olikin, toki nykyisinkin jotkut löytävät sen toisen puoliskon tansseista.
    Jokaisella on oikeus tanssia juuri niin taitavasti kun haluaa, ja ennenkaikkea osaa, ja monelle tanssi on todellakin vain liikuntaharrastus, mistä on hyötyä niin kropalle kun mielenterveydellekkin.
    Väittäisin kuitenkin että se hyvin tanssiva mies, tai miksei nainenkin, löytää sen kumppanin helpommin kun vain kävelyaskelia ottava "tanssija".

    Äänestä

  • Mitä tulee tuohon "kehtaavat arvostella" niin jo tätä säiettä lukien näyttäisi siltä, että kyllä se arvostelun kehtaaminen on aivan aivan muissa ihmisissä kuin niissä "huvikseen tanssivissa".

    " Eikös perinteisesti tanssit ole ymmärretty miehen ja naisen välisenä kanssakäymisenä, jossa tärkeintä on saada tuntumaa siihen vastakkaiseen sukupuoleen? "

    Riippuu tietysti siitä, mitä kukin tuolla tuntumalla tarkoittaa. Jos tulkitaan tämä niin, että tanssi mahdollistaa miehen ja naisen luontevan tavan tavata uusia, ennalta tuntemattomia vastakkaisen sukupuolen edustajia, niin juuri niinhän se toimii edelleen tänäkin päivänä.

    Aivan eri juttu on sitten se sopivuus kumppaniehdokkaaksi. Se ei ole muuttunut mihinkään. Kumppanin valinta perustuu alusta alkaen yhteiseen viihtymiseen toistensa seurassa.

    Ainoa ero entisen ja nykyisen ajan välillä on, että miesten asenne naisiin on muuttunut. Näyttäisi siltä, että miehet menevät lavalle ottamaan lavan kauneimman ja parhaan tanssijan, sen unelmiensa naisen.

    Kun sitten jo tanssin alkumetreillä selviää, ettei nainen ole ollenkaan kiinnostunut hänestä, pettynyt mies ei hyväksy sitä ja tanssitaidon hankkiminenkin on ihan liian työlästä. Halutaan kuitenkin "heti kaikki mulle" periaatteella saada keinoista piittaamatta seuraansa nainen, joka ei ole kiinnostunut hänestä.

    Sen sijaan, että mies hyväksyisi normaalisti torjunnan, hän ryhtyy itsekkäästi käyttämään "tanssia" tekosyynä päästä naisen lähelle. No ongelmiahan siitä silloin syntyy miehelle, kun ei tanssi suju eikä seurakaan kiinnosta.

    Miksi etsiä seuraa tällaisilla periaatteilla? Jos mitään yhteisiä elementtejä ei ole, niin mitään ei voi syntyä.

    Jos mies kaikesta huolimatta haluaisi vain tanssia naisen kanssa, niin ehto viihtymiselle on, että hän osaa tanssia sillä tavalla, joka saa naisenkin viihtymään eli kyse on siitä millaisiin naisiin hakunsa kohdistaa.

    Tansseissa molemmilla on samat oikeudet ja vastuut omasta toiminnastaan kuin muillakin. Se, että on mies ja haluaa nauttia naisen seurasta ei ole pelkästään riittävä peruste, koska molemmilla on lähtökohtaisesti sama tavoite tanssimaan mennessään eli viihtyminen. Itsekäs ja ainoastaan omanedun tavoittelu juuri johtaa konflikteihin. Yhdelläkään ihmisellä, joka menee tanssimaan lavoille ei ole velvoitetta olla jonkun kanssa, jos ei hänen kanssaan halua olla.

    Samat kriteerit ovat aina olleet. Ennen vaan kilpailu naisista oli niin ankara, että miesten täytyi pistää kaikki peliin onnistuakseen saamaan seuraansa unelmiensa naisen. Piti olla sosiaalista silmää, oikeanlaista rohkeutta/nöyryyttä arvioida, mihin oli realistisia mahdollisuuksia. Itsesuojeluvaisto oli kohdallaan.Jos tuli tehtyä virhearviointi, niin siitä opittiin eikä edes pälkähtänyt päähän vierittää epäonnistuneesta seuraanpyrkimisestä syytä naisen niskaan, kuten täällä aina tehdään.

    Mitä tuli ennen tansseista yksin kotiin lähtemiseen, niin valtaosa sieltäkin yksin lähti ja siihen oli ihan yhtä yksinkertainen selitys kuin nykypäivänäkin. Ei löytynyt sopivaa kumppaniehdokasta tai kumppaniehdokas oli jo tai ainakin valmiiksi katsottu eikä muut kiinnostaneet.

    Äänestä

  • nykyonnellinen kirjoitti:

    Mitä tulee tuohon "kehtaavat arvostella" niin jo tätä säiettä lukien näyttäisi siltä, että kyllä se arvostelun kehtaaminen on aivan aivan muissa ihmisissä kuin niissä "huvikseen tanssivissa".

    On helppoa puolustella naisten antammia rukkasia miehenäkin, jos on parisuhteeessa tai muuten menee lujaa naisten kanssa. Mielestäni kuitenkin pakkien antaminen muun kuin humalan tai muun häiritsevän käytöksen takia on erittäin epäkohteliasta, varsinkin jos sen tekee naama nyrpeännäköisenä pyytämättä ANTEEKSI - onko tuo meille suomalaisille liian vaikea sana, vaikka olisimme opiskelleet äidinkieltä yliopistossa?
    -Vaihdetaanpa joskus rooleja joskus, naiset koettavat koko illan epätoivoisesti hakea miehiä löytääkseen seuraa me annamme sitten rukkasia ja vetoamme oikeuteemme tehdä näin.
    Voisi näkyä lavoilla monia surullisennäköisiä tyttöjä/naisia.
    mielestäni mustavalkokengät naisella ovat yksinkertaisin tapa naisella viestittää, ettei ole halukas tanssimaan kaikkien kanssa, näin vältytään molemminpuolisilta pettymyksiltä.

    Äänestä

  • V1 kirjoitti:

    Oletko siis sitä mieltä, että naisten velvollisuus on viihdyttää miestä kuin miestä lavalla vaan siksi, että vain tuo mies haluaa hänen seuraansa.

    Olen eri mieltä ja niin on jokainen sukupuolesta riippumatta, joka on siinä tilanteessa. Tanssimaan on tultu ja rivissä tanssitaan kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta ei loputtomasti yhden yksipuolisesti seuranhaluisen kanssa.

    Seuralaispalvelusta saa rahalla velvollisuudesta seurustelevia seuraansa, tansseissa mennään tanssimaan ja kaikki ovat samalla viivalla. Kun seuraa haetaan, se on ansaittava omilla avuillaan eikä toisten määräyksestä.

    Mieluusti asia käännetään aina pakkeihin ja erityisesti hyvin tanssivien pakkeihin.Siis ensin puhutaan seuran hakemisesta ja kun perusteet eivät riitä velvoittamaan toisia seuraan, niin sitten aletaankin puhumaan tanssimisesta ja tietysti pakkien antamisesta. Toisaalta kun puhutaan tanssimisesta niin pitäisi myös tanssia eikä vain keskittyä iskemään seuraa, joita se ei kiinnosta.

    Kun kerran taas otettiin esiin tuo pakkiasia niin,koska aletaan avoimesti puhumaan siitä, missä ja miksi niitä niitä pakkeja oikeesti annetaan? Annetaanko niitä aivan syystä vai ei? Luullaanko vaan vierestä vai tiedetäänkö asian oikea laita? Sen lisäksi on otettava huomioon, että kaikki ihmiset eivät vain osaa käyttäytyä eikä se ole todella tanssitaidosta tai -taidottomuudesta kiinni.

    Ei tietenkään ole coolia, kun pakkeja annetaan surutta juuri niiden "tavistanssijoiden joukosta", jotka eivät ole siellä ns. huvittelemassa, kuten asian ilmaisit. (Se ei ollut minun ilmaisuni. Minusta kaikki ovat siellä huvittelemassa)

    Vaikka olenkin mies ja onnellisessa parisuhteessa elänyt jo neljäkymmentä vuotta ja elän edelleen, jos luoja suo, niin ei se tarkoita, ettenkö asiasta mitään tiedä tai että minulla olisi tarvetta puolustella.

    Naama norsuvitulla myös miehet jakelevat pakkeja naisille ja vielä paljon herkemmin, joten loukkaukset ovat aivan eri asioita kuin seuranhaku tai tanssitaito.

    Minusta on naurettava väittää, että jos joku ihminen on sattunut oppimaan tanssimaan hyvin, hän lakkaa olemasta se mukava ihminen, joka hän oli, kun oli tanssitaidoton.

    No ihmisiä sitä kaikki ollaan. Kai jollakin nousee hattuun sekin, jos osaa tanssia, mutta sellaisella ihmisellä nousee kyllä paljon muutakin sinne, joten arvoistaan seuraa saa tai erityisesti on saamatta, kun luonteelleen uskollisesti käyttäytyy. Ei ihme, ettei kiinnosta moisen kanssa tanssia.

    Naisten kohdalla on varsin usein kyseessä myös miehet, jotka suorastaan ahdistelevat tiettyjä naisia ja vain siksi, että ovat edustavan näköisiä ja tanssitaitoisia. On kuulemma hienoa esiintyä kavereiden edessä heidän seurassaan, kuten he asian ilmaisevat.

    No kukin puolustelee käytöstään, millä haluaaa. Halusinpa nyt vain tuoda tietoon sen, ettei syy kylmäkiskoisuuteen useimmiten ole tanssitaidossa tai sen vaateessa, vaan siitä, että seuraa haetaan piittaamattomasti niiden joukosta, jotka eivät viihdy heidän seurassaan.

    Kiinnostaa tietää. Kun menet ravintolaan tanssimaan, niin lähtevätkö siellä kaikki naiset seuraasi aina kun haluat?

    Minun kokemukseni mukaan juuri ravintolassa pakkeja rapisee jopa siksi, kun mies on selvä.

    Äänestä

  • V1 kirjoitti:

    On helppoa puolustella naisten antammia rukkasia miehenäkin, jos on parisuhteeessa tai muuten menee lujaa naisten kanssa. Mielestäni kuitenkin pakkien antaminen muun kuin humalan tai muun häiritsevän käytöksen takia on erittäin epäkohteliasta, varsinkin jos sen tekee naama nyrpeännäköisenä pyytämättä ANTEEKSI - onko tuo meille suomalaisille liian vaikea sana, vaikka olisimme opiskelleet äidinkieltä yliopistossa?
    -Vaihdetaanpa joskus rooleja joskus, naiset koettavat koko illan epätoivoisesti hakea miehiä löytääkseen seuraa me annamme sitten rukkasia ja vetoamme oikeuteemme tehdä näin.
    Voisi näkyä lavoilla monia surullisennäköisiä tyttöjä/naisia.
    mielestäni mustavalkokengät naisella ovat yksinkertaisin tapa naisella viestittää, ettei ole halukas tanssimaan kaikkien kanssa, näin vältytään molemminpuolisilta pettymyksiltä.

    Roolinvaihto voisi yllättää sinut. Luonto on muokannut naisia etsimään sopivia kumppaneita jatkamaan sukua. Saattaa olla, että siellä olisi vallan vain hymyileviä naisia ja nyrpeitä miehiä.

    Kumppanin etsinnässä tanssipaikalla miehillä on paljon paremmat edellytykset seuran hankintaa kuin naisilla, jotka odottavat rivissä "sitä oikeaa". Tavallisimmin siellä kiihdyttäen loikkii joku juuri, kun se oikea olisi saapunut.

    Mitä kenkiin tulee niin kovasti sinulla on noita ennakkoluuloja. Tanssitaito tai -halu ei ole sama kuin kengät. Ne voi kuka tahansa pukea jalkaansa ja mitä monaisimmista syistä vaikkapa vahingossa.

    Jospa seuraavan kerran tansseissa koittaisit katsella tarkemiin sitä ihmistä kuin vain luulla. Se,että joku käyttäytyy sinua kohtaan huonosti ei todellakaan tarkoita, että kaikki käyttäytyvät huonosti.

    Torillakin on yrittäjäkauppiaista johtajiin ja pultsareihin asti. Kun saat hihaasi kiroilevan pultsarin niin onko kauppiaskin sitten samaa puljua vain siksi, että on torilla.

    Äänestä

  • Yhä tanssitaitoinen kirjoitti:

    Oletko siis sitä mieltä, että naisten velvollisuus on viihdyttää miestä kuin miestä lavalla vaan siksi, että vain tuo mies haluaa hänen seuraansa.

    Olen eri mieltä ja niin on jokainen sukupuolesta riippumatta, joka on siinä tilanteessa. Tanssimaan on tultu ja rivissä tanssitaan kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta ei loputtomasti yhden yksipuolisesti seuranhaluisen kanssa.

    Seuralaispalvelusta saa rahalla velvollisuudesta seurustelevia seuraansa, tansseissa mennään tanssimaan ja kaikki ovat samalla viivalla. Kun seuraa haetaan, se on ansaittava omilla avuillaan eikä toisten määräyksestä.

    Mieluusti asia käännetään aina pakkeihin ja erityisesti hyvin tanssivien pakkeihin.Siis ensin puhutaan seuran hakemisesta ja kun perusteet eivät riitä velvoittamaan toisia seuraan, niin sitten aletaankin puhumaan tanssimisesta ja tietysti pakkien antamisesta. Toisaalta kun puhutaan tanssimisesta niin pitäisi myös tanssia eikä vain keskittyä iskemään seuraa, joita se ei kiinnosta.

    Kun kerran taas otettiin esiin tuo pakkiasia niin,koska aletaan avoimesti puhumaan siitä, missä ja miksi niitä niitä pakkeja oikeesti annetaan? Annetaanko niitä aivan syystä vai ei? Luullaanko vaan vierestä vai tiedetäänkö asian oikea laita? Sen lisäksi on otettava huomioon, että kaikki ihmiset eivät vain osaa käyttäytyä eikä se ole todella tanssitaidosta tai -taidottomuudesta kiinni.

    Ei tietenkään ole coolia, kun pakkeja annetaan surutta juuri niiden "tavistanssijoiden joukosta", jotka eivät ole siellä ns. huvittelemassa, kuten asian ilmaisit. (Se ei ollut minun ilmaisuni. Minusta kaikki ovat siellä huvittelemassa)

    Vaikka olenkin mies ja onnellisessa parisuhteessa elänyt jo neljäkymmentä vuotta ja elän edelleen, jos luoja suo, niin ei se tarkoita, ettenkö asiasta mitään tiedä tai että minulla olisi tarvetta puolustella.

    Naama norsuvitulla myös miehet jakelevat pakkeja naisille ja vielä paljon herkemmin, joten loukkaukset ovat aivan eri asioita kuin seuranhaku tai tanssitaito.

    Minusta on naurettava väittää, että jos joku ihminen on sattunut oppimaan tanssimaan hyvin, hän lakkaa olemasta se mukava ihminen, joka hän oli, kun oli tanssitaidoton.

    No ihmisiä sitä kaikki ollaan. Kai jollakin nousee hattuun sekin, jos osaa tanssia, mutta sellaisella ihmisellä nousee kyllä paljon muutakin sinne, joten arvoistaan seuraa saa tai erityisesti on saamatta, kun luonteelleen uskollisesti käyttäytyy. Ei ihme, ettei kiinnosta moisen kanssa tanssia.

    Naisten kohdalla on varsin usein kyseessä myös miehet, jotka suorastaan ahdistelevat tiettyjä naisia ja vain siksi, että ovat edustavan näköisiä ja tanssitaitoisia. On kuulemma hienoa esiintyä kavereiden edessä heidän seurassaan, kuten he asian ilmaisevat.

    No kukin puolustelee käytöstään, millä haluaaa. Halusinpa nyt vain tuoda tietoon sen, ettei syy kylmäkiskoisuuteen useimmiten ole tanssitaidossa tai sen vaateessa, vaan siitä, että seuraa haetaan piittaamattomasti niiden joukosta, jotka eivät viihdy heidän seurassaan.

    "Tanssimaan on tultu ja rivissä tanssitaan kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta ei loputtomasti yhden yksipuolisesti seuranhaluisen kanssa."
    Minunkin mielestä voi antaa pakit häiritsevän käytöksen vuoksi, jos esim. mies hakee samaa naista 4-5 kertaa illan aikana, vaikka nainen on yrittänyt ilmaista, ettei ole miehestä milläänlailla kiinnostunut.
    Tuolloinkin olisi kuitenkin syytä käyttää sanaa: ANTEEKSI ! ! !

    Äänestä

  • Vergeltungswaffen 1 kirjoitti:

    Niin minusta on puurot ja vellit on pahasti sekaisin, jos ei osata erotella huonoa käytöstä, tanssitaitoa, seuranhakua ja pakkeja omaksi erilliseksi asiakseen. Ne eivät liity mitenkään yhteen muuten kuin, että kaikkia niistä voi harjoittaa tanssipaikoilla. Ihmiset ovat yksilöitä ja kaikkea tapahtuu ihmisten joukossa, mutta se koskee vain niitä ihmisiä, jotka noin toimivat ei kaikkia.

    Miksi koskaan ei puhuta siitä valtaväestä, joka tanssipaikoilla käyttäytyy hyvin, tanssii tyylillään, ovat iloisia ja huvittelemassa niin kuin kuka tahansa, joka lähtee viettämään raskaan työviikon jälkeen huvi-iltaa.

    Äänestä

  • Vergeltungswaffen 1 kirjoitti:

    "Tanssimaan on tultu ja rivissä tanssitaan kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta ei loputtomasti yhden yksipuolisesti seuranhaluisen kanssa."
    Minunkin mielestä voi antaa pakit häiritsevän käytöksen vuoksi, jos esim. mies hakee samaa naista 4-5 kertaa illan aikana, vaikka nainen on yrittänyt ilmaista, ettei ole miehestä milläänlailla kiinnostunut.
    Tuolloinkin olisi kuitenkin syytä käyttää sanaa: ANTEEKSI ! ! !

    Hyviin käytöstapoihin ei kuulu hakea samana iltana useita kertoja henkilöä (miestä tai naista), joka ei ole erityisesti toivonut näin tapahtuvan. Kohteliasta on hakea 1-2 kertaa illassa. Asia on toinen, jos haettava ilmaisee selvästi (mieluimmin sanallisesti) olevansa ilahtunut hausta ja tanssivansa mielellään enemmänkin.

    Äänestä

  • JT kirjoitti:

    Aivan totta, että tiedoksi tämä kaikille yhtenä hyvän tanssietiikan sääntönä. Minä käyn tanssimasa enkä silloin toivo hakijalta esimerkiksi hiihtelyä missä hakijan energia keskittyy siihen että miten monta sanaa kerkiää sanomaan niiden kahden kappaleen aikana ja kerkiääkö informoida koko sukukunnastansa ja mitä ne touhuaa tai muuta sellaista. Neljä kappaletta illan aikana tälläiseltä hiihtäjältä pilasi kyllä iltani. Kun sain suunvuoroa en kehdannut ystävällisenä ja rauhaa rakastavana sanoa suoraan että laita...kiinni! Aloin pelastamaan tulevia iltojani ja siksi otin ohjailevan kannan eli ohjasin keskustelun tanssikursseihin ja ylistin niitä.
    Sanottakoon vielä että yhden tälläisen illan pelasti eräs toinen erittäin fiksu hakija, kun olin lähtenyt piiloon tuota sukuselvittäjää niin tuli toinen ja ilmeisestikin oli odotellut hyvän tovin että kerkeäisi hakemaan minua kun niin määrätietoisesti toimi. Enhän koskaan uskonut että ulkoa tullaan hakemaan ja heti kerralla viedään tanssitaivaaseen. Sanottakoon vielä että kaikki olimme toisillemme tuntemattomia tässä draamassa että vieläkin käyn tansseissa odottelemassa tanssitaivaan kokemuksia

    Äänestä

  • käyn tansseissa kirjoitti:

    "Seuralaispalvelusta saa rahalla velvollisuudesta seurustelevia seuraansa, tansseissa mennään tanssimaan ja kaikki ovat samalla viivalla. Kun seuraa haetaan, se on ansaittava omilla avuillaan eikä toisten määräyksestä."
    -Prostituutio siis parempi asia kuin kohteliaisuus?
    Minä lähden aina, jos joku tulee hakemaan, enkä todellakaan piinaa ketään selvittelemällä sukulaisiani.

    Äänestä

  • JT kirjoitti:

    Hyviin käytöstapoihin ei kuulu hakea samana iltana useita kertoja henkilöä (miestä tai naista), joka ei ole erityisesti toivonut näin tapahtuvan. Kohteliasta on hakea 1-2 kertaa illassa. Asia on toinen, jos haettava ilmaisee selvästi (mieluimmin sanallisesti) olevansa ilahtunut hausta ja tanssivansa mielellään enemmänkin.

    Ei sitä aina eriksee tarvitse toivoa. Kyllä sen näkee ja aistii daamista jos hän haluaa tanssia esim. 8 paria saman miehen kanssa, taisi mennä viimeksi useampikin, mutta mukavaa oli molemmilla.

    Äänestä

Liikunta, mukavat ihmiset, hyvä mieli, hauskanpito ilman liiallista päihtymistä. Siinäpä ne päällimmäiset syyt miksi käyn lavoilla tanssimassa, enkä esim. yökerhossa hillumassa.

Äänestä

Tanssin koska musiikki panee jalat vipattamaan. En voisi mennä konserttiin, jossa esitetään tanssimusiikkia. Suuri kärsimys olisi istua, kun haluasi tanssia.

Tanssi sinänsä tuntuu turhalta ajankululta. Iso mies tanssii? Tanssi vain on niin mukavaa vastapainoa arjen rutiineihin. Upea nainen myös kiinnostaa. En etsi kumppania, mutta silti löydän jatkuvasti naisia joihin voisi rakastua silmittömästi, varsinkin, silloin, kun erehdymme tanssimaan koko illan yhdessä ja olemme lavalla kuin yhtä puuta.
Mielestäni tanssin hauskuus katoa, jos tanssii saman naisen kanssa 1 iltaa kauemmin. Iloisuus katoa ja siitä tulee sellaista puurtamista. Naisen nauraminen vähenee ja samalla oma into hyvään viemiseen vähenee.
Haluan uuden iloisen ja yllättyneen naisen parikseni.

Äänestä
  • On tosiaan jonkinlainen kärsimys mennä esimerkiksi Riku Niemen ja Kari Tapion konserttiin, musiikki on niin hyvää, että melkein sattuu kun ei pääse tanssimaan!

    Onko meillä miehillä tanssiminen kuin naisen iskeminen, uusi valloitus piristää kummasti. Varsinkin jos sattui olemaan mieluisa sellainen! Mutta miksei uudesta tuttavuudesta voisi nauttia pidempäänkin? Minulla ainakin on useita tuttavuuksia, joita haen jokaisena tanssi-iltana. Tanssi sujuu paremmin, kun tuntee naisen ja hänen tapansa tanssia.

    Onhan uusissa hauissa tietty oma viehätyksensä, vielä jos tosiaan osuu kohdalle osaava nainen, jota ei tarvitse kuin vähän ohjata ja jo seuraa höyhenen kevyesti. Enpä ole vielä tavannut vakiotanssitettavistani sitä naista, jonka kanssa tanssiminen olisi "puurtamista"!

    Äänestä

  • Oikeita ja todellisia. Musiikin tuoma kehoefekti on totta ja se on suurin syy myös miksi tanssin. Taas ajankulun koen varsin mielekkäänä juuri tanssiessa. Koen se "kodikkaaksi". Taitavan tanssijan kanssa muodostuu sanaton tila jossa saa paljon paremman yhteyden pariin kuin sanoilla. Musiikki toimii viestikapulana.

    Mielestäni tanssin hauskuu syvenee mikäli tanssipari on "musiikki keskustelukykyinen" ja se hauskuus olisi erittäin kiinostavaa saada jatkumaan ilta toisensa jälkeen. Hyvin kaukainen lienee ajatus mutta ehkä mahdollinen. Puurtamisen tuntu on todellista enempi hälläväliä tyyppisten tanssijoiden kanssa. Kun voi aistia esimerkikisi kunhantanssin asenteen. (kävelijät) .

    En usko siihen että voi ikuisesti olla pari ken on iloinen ja nauravainen yllätyksineen aina. Ei edes kierätykselläkään. Suurin osa on pinta ja tekoiloitsijoita. kuta iloisempi hetkiriemu sitä suurempi möykky sisällä.

    Aito hymy antaa enemmän vaikka harvemmin.

    Äänestä

  • arvoituksia todesta kirjoitti:

    Oikeita ja todellisia. Musiikin tuoma kehoefekti on totta ja se on suurin syy myös miksi tanssin. Taas ajankulun koen varsin mielekkäänä juuri tanssiessa. Koen se "kodikkaaksi". Taitavan tanssijan kanssa muodostuu sanaton tila jossa saa paljon paremman yhteyden pariin kuin sanoilla. Musiikki toimii viestikapulana.

    Mielestäni tanssin hauskuu syvenee mikäli tanssipari on "musiikki keskustelukykyinen" ja se hauskuus olisi erittäin kiinostavaa saada jatkumaan ilta toisensa jälkeen. Hyvin kaukainen lienee ajatus mutta ehkä mahdollinen. Puurtamisen tuntu on todellista enempi hälläväliä tyyppisten tanssijoiden kanssa. Kun voi aistia esimerkikisi kunhantanssin asenteen. (kävelijät) .

    En usko siihen että voi ikuisesti olla pari ken on iloinen ja nauravainen yllätyksineen aina. Ei edes kierätykselläkään. Suurin osa on pinta ja tekoiloitsijoita. kuta iloisempi hetkiriemu sitä suurempi möykky sisällä.

    Aito hymy antaa enemmän vaikka harvemmin.

    Aivan niinkuin itse olisin kirjoittanut, että eipä muuta tarvitse lisätä

    Äänestä

Monien tanssiminen on todellakin näytösluonteista jo siitäkin syystä, kun ne helpoimmat askeleet ja kuviot ovat usein - yksinkertaisuudestaan huolimatta - niitä kaikkein näyttävämpiä. Täysin samasta asiasta kysymys, kun taitoluistelukisoissa on ne loppunäytökset, niin niiden kuviot ovat myös niitä kaikkein helpoimpia, mutta kuitenkin näyttäviä. Näitä helppoja näyttäviä kuvioita kun tanssitaan jopa vuosikymmeniä, niin ei ole mikään ihme että niistä tulee näyttäviä, koska se näyttävyys kuuluu niihin yksinkertaisiin kuvioihin luonnollisena osana.

Varsinaisten tanssitaitureiden kuvioita ja yleensäkään heidän tanssiaan moni ei ei edes huomaa kun ne taiturimaisuutta vaativat kuviot ja askellukset ovat usein aika pienimuotoisia.

Kun tanssikisojen yhteydessä on sellainen kisa missä yleisö äänestää voittajan, niin kisan voittaa lähes poikkeuksetta hyvin yksinkertaisesti mutta näyttävästi tanssiva pari. Tuomareiden arvostelun perusteella voittajapari saattaisi jäädä jopa viimeiseksi.

Helppoon ja yksinkertaiseen tanssiin se näyttävyys tulee mukaan jo yksinomaan tanssikokemuksen vusien mukana. Jos näin ei kävisi, niin heräisi kysymys, että miksi yleensä käy tanssimassa jos ei kehitystä tapahdu.

Usein näyttävin tanssi on tavallisten tanssijoiden tanssimaa tavallista tanssia. Niiden taitureiden tanssia moni ei edes huomaa.

Äänestä
  • Sen helppouden luo juuri sen kyky pidättäytyä ja kyetä kuulemaan musiikista tanssillinen sekmentti ja siitää se liikkeeseen. Muodostuu käytössä itsestään kun kehossa ja kropassa on kehitykseltään kyvykäs tapa tuottaa "helppoa tanssia" yksinkertaista.

    Todellisuudessa se ei ole yksinkertaista eikä helppoa vaan vaivattomuus tulee juuri kokemuksen ja sen "kiihkottomuuden" tuoma siirtyminen ylä-asteelle ja voikin jo luovuttaa pakkoyrittämisen. Siis se ei ole tavallista vaikka on yksinkertaista ja näyttävää sillä siihen ei ulotu läheskään kaikki ja syyksi ilmenee satoja eri seliltyksiä.
    Juuri niin että taitureiden tanssia ei edes moni huomaa. motto: kun keho kuulee on korvat kerääjinä.
    Yleiseen keskusteluun tanssipaikkojen pro vastaan tavikset sanoisin että, on tosi tärkeää hyväksyä kehitysinnokkaiden eritasoisuus ja yritys sekä pidättäytyvien asettuminen , tilankäyttö on mahdollisuus ei uhka tanssille.

    Äänestä

NO mulla on ihan rapakunto, eikä urheilut kiinnosta evvk.... jne

Mutta jotain kuntoliikuntaa pitää harrastaa terveydenkin tähden joten
tanssi sopii ja se liikunta unohtuu musiikin soidessa.
riittävästi ei vain pääse.
ja se parishde olis kiva jos pääsis naimisiin!

PS, vielä enemmän olis naatintaa jos tanssitaito olis parempi lavoilla,
ravinteleissa se on ihan 0 - eli sellaista ketkutusta

psps. toi loppu matikan tehtävä on tehty liian vaikkeksi

Äänestä

Itse ainakin olen innostunut käymään tansseissa tanssimisen ilosta ja hyvien orkestereiden takia! :) Tansseissa olen oppinut tanssimaan paljon uusia tanssilajeja ja se jos mikä innostaa enemmän käymään tansseissa. Toinen suuri syy on se että olen saanut paljon uusia tuttavuuksia ja ystäviä tansseissa käydessäni. Jotkut saattavat epäillä että käyn tansseissa etsimässä uutta miestä mutta sehän ei pidä ollenkaa paikkansa!! Käydäänhän sitä baareissakin tyttöporukalla ilman omaa miestä ja siitä ei epäillä ollenkaa mitään tommosta. Miksi lavatanssit olisi eri asia??

Äänestä

Käyn tansseissa ihan mukavuudenhalustani. Ensinnäkin on ihan kiva tavata uusia tanssipartnereita. Ja kuinka mukavaa se onkaan kun löytää parikseen askeleisiini sopivan kaverin ( ei välttämättä hyvän tanssijan ), joka haluaa tanssia useammankin kappaleen peräkkäin. Ja mitä lähekkäämmäksi tanssi menee, partneri likistyy yhä lähemmäksi minua vasten. Hyvä musiikki ja tunnelma. Kaiken kruunaa partnerin asunnolle saatto jolloin likistytään jo niin lähelle, että voidaan puhua sisäkkäin olemisesta.
Tansseissa käymisen suola löytyy siitä, ettei olla koskaan samassa tanssipaikassa ja saman partnerin kanssa peräkkäin yhtä kertaa enempää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

"tanssitte" kirjoitti:

Kun tätä palstaa lukee,niin pitää kyllä jo kysyä mielipiteitä miksi käytte tansseissa?
Itsellä kyllä alkaa todellakin ihmetyttää tämä kirjoittelu ja kyllä samanlaista ihmetystä herättää tanssipaikoilla käyttäytyminenkin.
Mutta sanokaapas mikä motiivi on käydä siellä tansseissa?Sana on vapaa.
Itse ainakin yrittänyt löytää jopa sitä parempaa puoliskoa ja todellakin tykkään tanssia muutenkin.
Monella vain tuntuu menevän näytösluonteiseksi tämäkin homma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu