Olkoon kysymyksessä mikä hyvänsä ajassa pintaan noussut ilmiö, taikka syntyvä liikehdintä, se tiimoille liimautuu väistämmättä myöskin media vähähjasimmat toimmittajat.
Kun katsoin tässä suomen tv:n ohjelamaa, olisiko se ollut 'Hauska Juttu' otsikoltaan, mutta päivänpolttavista aiheista sen påiti olla kumminkin.
Siinä ohjelmassa tahdottiin todistaa romanien työ huttomuudesta, ja mitä siinä sitten todistettiin oli tuon typerän ja tietämättömän toimittajan ammatti taidottomuus.
Tuossa ohjelmassa olittiinnn kiireen kaupalla värväämässä romanikerjäläisiä suoraan kadulta hät'hätään tilapäiseen tätä ohjelmaa varten keksityyn työhön, tilapäiseen työhön, kuin veepeekoon palosotilas sammuttamaanmaan tulta.
Nurempi koehenkilö lähti ja teki työnsä. Mutta sanomattakin pitäisi olla selvää, ettei kukaan yhtäkkiä voi noista lähtökohdista muutua hetkessä tunnolisestti aamuseitsemältä töihin lähteväksi työntekiäksi. Ei kadulta niin vain mennä tsäänölliseen yöhön, ilman kiinteää asuntoa ja keinoa kulkea työmatkoja. Sellaisen oli nyt pitänyt yksinkertaisenkin toimmittajan ymmärtää.
Toinen koehenkilö oli vanha mies jota patisteltiin tarkoilla kelonlyömillä tarkoin sovituille paikoilla. Olisi hyvä ottaa ensi selvää miten vanha mustalaismies yleensäkään ymmärtää kellonajat. Toisekseen tuo vahvaperseinen toimittaja nainen olisi voinut tehdä senverran taksvärkkiä, että oli kantanut nuo puunrungot ja roinat itse ja hyvästä mielestä lahjoittanut saamansa 7 e tuolle vanhukselle.
Romaneille suomessa näyttää olevan ajoittain epäselvää kenen joukoissa he oikeastaan haluavat viime kädessä seisoa. Vaikka Helge Valamasta olisi sanottu mitä hyvänsä, kaikesta käy kuitenkin selville että hän selkeästi on määrittänyt kenen asiaa hän tahtoo ajaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomessa voi kuka tahansa tituleerata itseään toimittajaksi. Oikea toimittaja opiskelee tehtäväänsä monta vuotta yliopistotasolla. Toimittajalla ja toimittajalla on siis hirveän suuri ero.
Toinen seikka on, että toimittajan tehtävä on provosoida. siinä usein moraali ja etiikka heitetään romukoppaan. Niillä ei ole merkitystä
Kyllä toimittaja voi olla vain kirjekurssinkin käynyt, ainakin ratiotoimittaja.
Juu ja varsinkin kaupallisilla radioasemilla. Niissä ääni kuuluu kauan sen jälkeen, kun asia on jo loppunut. Kirosanoilla höystettynä tietysti. Maailmasta ja sen menosta ei tarvitse tietää yhtään mitään. On sikamakeeta olla toimittaja ilman aivoja. Mainokset ja kikatus riittää tekemään ohjelman. Taito se on tietysti sekin, että vyöryttää tekstiä ilman ajatusta. Minä olen ilman muuta kateellinen. Sitä kun tulee puhuttu vain vähän ja asiaa! Vai miten lienee?
Kannattaa aanestaa vasureita,niin siiten menoo niinku tahanki asti,siis hyvasti.