käsittämätön pelastuminen tai asioista selviytyminen.
Irrotin tämän erilliseksi aiheeksi noista uskonnollisista, en nyt yksinomaan tarkoita Jeesuksen "tekemiä" ihmeitä tai vaikkapa Kuikka-Koposen (sukulaiseni!) silmänkääntötemppuja, hypnositointeja, vaan minusta tämä on mielenkiintoinen aihe näin "järjen aikakautena."
Mistä johtuu, että toisille tapahtuu näitä "ihmeitä" kerkeämmin kuin toisille. Mitä kaikkea voi ajatella liittyvän käsitteeseen ihme.
Ihme-käsitys lienee jollain lailla unohtunut, vaikka tämän tästä tapahtuu ihmeitä, jos osaa kiinnittää huomiota omalla kohdallaankin tapahtuneisiin, tapahtuviin asioihin.
Nykyaikana pyritään ihmeitä selvittämään rationaalisesti, järkiperäisesti, koska luotetaan tietoon enemmän kuin tunteeseen. Minäkin olen täällä kertonut omakohtaisesti kokemistani ihmeistä, kuin ihmeen kaupalla selviämistä tilanteista (pyörällä- ja autolla-ajamisistani.) Ja pikku ihmeitä ovat jokapäiväisessä elämässä tapahtuvat "oikeat osumat", joita ei aina heti huomaakaan, vaan vasta jälkeenpäin. Asiat menevät niinsanotusti nappiin.
Itsekin selittelen, siis turvaudun selittelemään onnistuneet, minulle sopivalla tavalla, käsittämättömät selviytymiset tilanteissa, joissa olisi kaiken todennäköisyyden mukaan, järjen mukaan, ollut suurempi mahdollisuus kuolla tai vammautua. Olen kyllä sanonut, että "suojelusenekelini" on pitänyt huolta tai että oma intuitioni (ennakko-ohjaus) on pelastanut minut.
Nyt on jätettävä tämä "alustus" kesken, mutta ehkäpä joku toinen asiasta kiinnostunut tai ihmeitä kokenut voi mietintöjään esitellä. Palailen iltapäivällä varmaankin aiheeseen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihmeselityksiä tulee eteen jokaiselle kahmalokaupalla. Jotkut ovat suorastaan niitä valkoisia selityksiä eli valheita joilla halutaan vapautua irti velvollisuuksista tai vain pyynnöstä tai kyläkutsusta.
Eilen juuri sain ihme selityksen kysyttyäni tuttavalta, oletko aikeissa lähteä silloin ja silloin olevaan tapahtumaan. Tuli oikein selitysten selitys, vaimo joutui kolariin ja auton kylki meni sisään, kun ihmeen kaupalla hän selvisi vammoitta, ja juuri tuona päivänä saan auton korjaamolle. Kysyin etkö saa firman autoa tilalle, vastaus ei vaimo uskalla ajaa "vierasta autoa" ja meillä on vain yksi auto. Lähtiessä tapasimme ja huomasin miehen autossa ei ollut lommon lommoa. Jäin miettimään pitikö hän minua niin hölmönä että minulle voi selittää mitä vain taivaan ja maan väliltä, mutta luottamus miestä kohtaan horjui.
Tapaturmissa on kyllä ihme pelastumisia, on usein sekunnista tai sen murto-osasta kiinni elon kohtalo.
Ihme voi olla myös enne uni, tai lintu pääsee sisätiloihin liitelemään - kuulema on huono enne.
Nyt rönsyilin aiheesta, kait oli kyse ihmepelastumisesta tms.
Olin liikkeellä pyörällä Sipoossa, jossa Talman aseman jälkeen on lievä mäki, jonka tavallisesti pyöräilin suht. kevyesti ylös. Oli kova tuuli, ja vaikka se oli myötätuuli, nousin kuitenkin kävelläkseni pyörää taluttaen.
Kova räminä kuului, ja viuhahtaen seilasi irronnut kattopelti (metri kertaa metri) aivan kurkkuni edestä, päätyen rämähtäen viereiselle pellolle. Juuri ennen sen tuloa, jokin sai minut laskeutumaan satulasta.
Näen vieläkin silmissäni sen aaltoilevan terävän reunan, aivan lähellä...Silloin kyllä jäin ihmettelemään, mikä vaisto, enkeli--kehoitti kävelemään mäen, jonka aina olin polkenut ennen sitä.
Ihmeellisempääkin on sattunut, mutta en niihin nyt palaa. On kuitenkin olemassa jotain, josta emme tiedä miten se toimii. Kiitollinen voi vain olla.
Tuo panisi itseni miettimään, miksi tuttavani oli keksittävä minulle tuo hätävalhe.
Lapsille monet pienet meiltä aikuisilta huomaamatta jäävät asiat ovat uteliaan ihmetyksen kohteena. Äitini jaksoi aina paneutua lastensa, lastenlastensa ja lastenlastenlastensa kanssa ihmettelemään elämän ja luonnon ihmeitä, ja minä olen koettanut jatkaa tätä, ihan omasta mielenkiinnostakin. Äidin hautajaisissa monilukuinen lastenlastenlasten kuoro lauloi:
Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa. Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet, pupulla ja oravalla turkit pehmoiset.
Muurahaiset aina rakentaa ja rakentaa, vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa?
Matkamies käy rantaan lammen vettä juodakseen, niin peilikuva katsoo alta tyynen veen.
Mitenkähän lumpeet kelluu veden pinnalla, ja yhtä kevyt korento on niiden rinnalla?
Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla, mut lapset voivat purjehtia unilaivalla.
Maailmassa monta...
Helen Kelleristä kertova kirja on nimeltään Ihmeidentekijä.
Pikkulapsena kuurosokeutunut Helen Keller oppi 7-vuotiaana kommunikoimaan opettajansa Anne Sullivanin johdolla. Sullivan eristi tytön muusta perheestä puutarharakennukseen, koska hänen piti opettaa ensin Helen käyttäytymään kunnolla. Ihme kielenoppimisessa tapahtui, kun Helen tajusi eräänä päivänä, että kuviot, joita hänen opettajansa teki hänen toiselle kämmenelleen samalla, kun pumppasi vettä pumpusta toiselle kämmenelle, symboloivat vettä. Tämän jälkeen Helen vaati Sullivania nimeämään kaikki muut tärkeät asiat maailmassaan.Helenille avautui ensin viittomakieli, sitten pistekirjoitus ja puhe.Kaikella on nimi, ja jokainen nimi synnytti uuden ajatuksen. Helen käytti oman elämänsä kuurosokeitten auttamiseen.
Yleensä ihmeet liittyvät uskonnolliseen ajatteluun, kuten ihmeparantumiset. Uskon muutenkin, että esirukoukset auttavat , niissä välittyy myönteinen energia ja toisesta välittäminen.Toisten ihmisten tuki ja myötäeläminen auttaa sairasta toipumaan, vapautaa hänen omia voimiaan.
Olen minäkin todellisiksi ihmeiksi monia asioita kokenut, suurimpina omien terveiden lasten syntymät.
Vauva onkin suuri ihme, kaikki niin pientä mutta täydellistä. Sellaista ihmettä meillä nyt taas varrotaan.
asian näin. Uskon siihen, että jokaiselle on määrätty tarkka aika jolloin elämä päättyy. Siihen ei itse voi vaikuttaa. Pelastut mitä ihmeeliisemmistä jutuista, jos aikasi ei ole vielä tullut. Toisaalta taas saatat menehtyä ihan pieneenkin asiaan jos aikaisi on mennä. Näin minä uskon nuo ihmepelastumiset.
Uskon parantumisiin rukouksen voimalla.
Tyttäreni pääsi eroon sytostaateista rukouksella johon osallistui kaksi pastoria, pyynnöstäni, häneen eivät tavalliset reumalääkkeet vaikuttaneet.
Noin 10 min rukouksen päättymisen jälkeen tyttäreni soitti ja oli niin innoissaan mitä on tapahtunut, olin kirkossa ja sain keskustella hänen kanssaan ja hän sai itse kiittää pastoreita. Heillä oli tyttärelleni pyyntö että kiitää Taivaallista Isääsi, Hän kuuli rukouksemme.
Tavallaan tämä oli suuri ihme. Työpaikalla oli ollut suorastaan hiljainen hetki kun hän kertoi asian siellä.
Tiedän toki muitakin suuria ihmeitä, olen nähnytkin, mutta täällä ei ole niiden kertomiselle suurta tarvetta.
onkin niitä suuria ihmeitä. Jumalaan ehdottomasti uskova ja luottava tietää omassa mielessään Jumalan auttaneen. Kunnioitan kyllä ihmistä, jolla on näin vahva usko.
Itse kun olen skeptikko luonteeltani, tällainen panee miettimään, miten se on mahdollista. Alan pohtia joitain energiakenttiä, tietynlaisen voiman vaikutuksia, johon voisi liittyä vahvaa suggestiota.
Asioilla päivällä käydessäni ihan pikkuruisen "ihmeen" koin, sattumaksikin sitä voisi kai sanoa, mutta olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Bussissa juttelin vieraan ihmisen kanssa, extroverttinä ihmisenä useinkin juttelen, niin siinä istuessamme parinkymmenen minuutin ajan kerkisi paljastua, että olemme pieninä palleroina asuneet samaan aikaan Viipurissa, melkeinpä peräti naapureinakin Luadogan meren randamil. Hänen isoäitinsä oli venäläinen.
Kaikenlaiseen sitä ennättää.
Sitten toisesta...juuri parhaillaan tulee Teemalta Kalevalan Sampo, Sammon Ryöstö. Siinäkin tuli ilmi Kalevalan ihmettä, kun Lemminkäisen äiti herätti poikansa kuolleista, Koivun Mahlan, Päivän Kehrän ja mikähän se kolmas luonnon elementti oli....niitten avulla.
Tuli vielä yht´äkkiä mieleeni se kertomani déjà-vu-kokemukseni...olihan sekin tavallaan ihme.
Ihmeitä tapahtuu joka päivä, kun vain osaamme huomata ne, olla tarkkoina.