Ongelma.

Joo elikkä olen tuntenut tämän tytön vuodesta 2007 tähän päivään asti. Silloin olin jo rakastunut kovasti tähän ihmiseen mutta en koskaan uskaltanut pyytää häntä ulos. Kummatkin olemme 19-vuotiaita. 2009 hän rupesi seurustelemaan jonku toisen miehen kanssa, mutta tämän vuoden elokuun alkupuolella he erosivat. Toki ymmärrän että yli vuoden olivat seukanneet ja rankkaa päästä yli siitä, mutta otin tilaisuuteni ja pyysin häntä ulos 22.9 eli toissapäivänä, keskiviikkona. Menimme baariin, istuimme kolmisen tuntia, ehkä vähän ylikin, ja sain tytön kyllä nauramaan kovasti jutuillani. Kellon lyötyä klo 23 oli jo niin iso halu sanoa että olen kovasti rakastunut sillä 3 vuotta on iso aika tällainen asia pitää sisällään. Menimme ulos halailemaan ja olin kyllä aika herkkänä. Hän sanoi että kaikki on hyvin, soitan sulle vielä kun pääsen himaan. En oikein saanut selvyyttä tähän asiaan. Surulliselta hän vaikutti kun kerroin tämän kolmen vuoden ajan kiintymisestä häneen. Joo, eli en nyt tiedä uskallanko pyytää häntä huomenna/ylihuomenna ajelemaan kanssani tai muuten vain hengailemaan. Nyt kun hän tietää tämän asian, hän voi saada must jonkinlaisen stalkkerin tai kyylän tittelin. Meillä on samanlainen musiikkimaku, metallia ja rockia. Soitan myös kitaraa, ja olisi hienoa joskus soittaa hänelle jotain. Mutta neuvoja mitä kannattaisi tehdä. Kiitos vaivautumisesta etukäteen!
2393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos se kyselee että mitä oot tehnyt niin et vastaa "ajatellut sua" vaan kerrot muuten mitä olet tehnyt huolettomasti

Äänestä
  • Ongelmana saattaa vain olla että hän tuskin kysyy edes. Enkä halua väkisinkään tunkeutua hänen elämäänsä, viestitellä jatkuvasti tai kysellä ulos. Hän vain vastasi että katsoo sitten jaksaako lähteä mihinkään, niin ailahtelevaisella tuulella kun hän on sanomansa mukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... =) kirjoitti:

Joo elikkä olen tuntenut tämän tytön vuodesta 2007 tähän päivään asti. Silloin olin jo rakastunut kovasti tähän ihmiseen mutta en koskaan uskaltanut pyytää häntä ulos. Kummatkin olemme 19-vuotiaita. 2009 hän rupesi seurustelemaan jonku toisen miehen kanssa, mutta tämän vuoden elokuun alkupuolella he erosivat. Toki ymmärrän että yli vuoden olivat seukanneet ja rankkaa päästä yli siitä, mutta otin tilaisuuteni ja pyysin häntä ulos 22.9 eli toissapäivänä, keskiviikkona. Menimme baariin, istuimme kolmisen tuntia, ehkä vähän ylikin, ja sain tytön kyllä nauramaan kovasti jutuillani. Kellon lyötyä klo 23 oli jo niin iso halu sanoa että olen kovasti rakastunut sillä 3 vuotta on iso aika tällainen asia pitää sisällään. Menimme ulos halailemaan ja olin kyllä aika herkkänä. Hän sanoi että kaikki on hyvin, soitan sulle vielä kun pääsen himaan. En oikein saanut selvyyttä tähän asiaan. Surulliselta hän vaikutti kun kerroin tämän kolmen vuoden ajan kiintymisestä häneen. Joo, eli en nyt tiedä uskallanko pyytää häntä huomenna/ylihuomenna ajelemaan kanssani tai muuten vain hengailemaan. Nyt kun hän tietää tämän asian, hän voi saada must jonkinlaisen stalkkerin tai kyylän tittelin. Meillä on samanlainen musiikkimaku, metallia ja rockia. Soitan myös kitaraa, ja olisi hienoa joskus soittaa hänelle jotain. Mutta neuvoja mitä kannattaisi tehdä. Kiitos vaivautumisesta etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu