Outo juttu

En tiedä onko tämä palsta oikea, mutta kirjoitan kuitenkin jos joku tietäisi mitä neuvoksi. eräs ystäväni on perinyt aikoinaan varsin mittavan varallisuuden, nykyisin hän on alkoholisoitunut, mutta kohtalaisen tarkka rahoistaan edelleen.

Tuttavani on aikoinaan tehnyt valtakirjan kaukaiselle sukulaiselleen ja tarkoituksena oli se, että tämä sukulainen hoitaisi juokseva menot yhdeltä tililtä ja käyttövaroja varten tuttavallani oli oma tili, johon tarpeen mukaan rahaa olisi mahdollista siirtää. Nyt on selvinnyt, että tämä "rahastonhoitaja" on muuttanut yhden tilin omiin nimiinsä ja kieltäytyy luovuttamasta tai siirtämästä rahoja käyttelytilille. Tili joka on hävinnyt piti sisällään säästöjä noin muutaman sadan tuhannen euron arvosta, kokonaismäärä ei ole kenenkään tiedossa. Rahoja on aikoinaan kertynyt kiinteistöomaisuuden myynnistä. Tuttavallani on yksi perijä, johon tuttavani ei ole ollut vuosiin yhteydessä, kyseessä on kuitenkin rintaperillinen. Mitä tulisi tehdä, että tuttavani saisi käyttörahaa eläkkeidensä lisäksi ja myös rintaperillinen aikoinaan osuutensa?
5310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

>> tämä "rahastonhoitaja" on muuttanut yhden tilin omiin nimiinsä ja kieltäytyy luovuttamasta tai siirtämästä rahoja käyttelytilille.

Miten hän on voinut muuttaa tilin omiin nimiinsä?

Äänestä
  • Kävimme yhdessä tällä viikolla pankissa ja sieltä kerrottiin tilin olevan lopetetun. Rahoja on jo jonkin aikaa siirretty ko. "rahastonhoitajan" nimissä olevalta tililtä, nyt tämä ihminen sitten kieltäytyi täysin rahojen siirrosta, hänen mukaansa eläkkeen tulisi riittää. Eläke ei ole kovin suuri, vain hieman kansaneläkettä suurempi. Rahastonhoitajana toimiva sukulainen ei ole perillinen ja hänestä on tuttavallani ollut sellainen mielikuva, että hän auttaa hyvästä tahdostaan.

    Selvyyden vuoksi ehkä olisi hyvä mainita se, että tämä tuttavani on varsin luottavainen ja koska hänellä ei ole koskaan aiemmin ollut pulaa rahasta, niin tilanne on tosi outo. En tiedä mikä valtakirja on aikoinaan laadittu, tuttavani mukaan hän ei tiedä itsekään, koska kännissä tuli vetäistyä nimi paperiin.

    Rahoja ei ole missään tapauksessa voitu kuluttaa loppuun tuttavani rahankäytöllä, hän realisoi monta asuntoa Helsingistä ennen edellistä lamaa ja silloisen kiinteistökuplan aikoihin, kyse on todella sadoista tuhansista.

    Aiemmin näitä ongelmia ei ole ollut, rahaa on ollut käytettävissä riittävästi. Nyt kuitenkin siirtosummat ovat pienentyneet ja nyt ruokaakin on ollut pakko hakea ruokajonoista. Asunnon yhtiövastikkeet on maksettu ajallaan, siis tältä "hävitetyltä tililtä". Lapsuudenystäväni ei todellakaan ole kovin hyvä pitämään puoliaan, mutta jotakinhan tässä olisi tehtävä.

    Äänestä

  • tilin omistajan vaihto ei edes onnistu.Kysyin Nordeasta ja Op:sta,Aino keino avata uusi tili ja siirtää rahat sinne.Silloinkin pitää aina olla tilin omistaja mukana ei valtakirja käy tuossa tapauksessa.

    Muuten jos on ilman lupaa ominut rahoja on kyseessä rikos eli törkeä peton.Ainoa keino rikosilmoitus ja heti sekä ilmoitus ja kopio siitä rikosilmoituksesta siihen pankkiin missä kyseinen tili on niin jäädyttävät tilin kunnes asia ratkaistu.Ei pääse ottaan rahoja jemmaan.Mitään ilmoitusta ei kannata sanoa sille joka huijasi ennen tilin jäädyttämistä.

    Äänestä

  • 12+3 kirjoitti:

    tilin omistajan vaihto ei edes onnistu.Kysyin Nordeasta ja Op:sta,Aino keino avata uusi tili ja siirtää rahat sinne.Silloinkin pitää aina olla tilin omistaja mukana ei valtakirja käy tuossa tapauksessa.

    Muuten jos on ilman lupaa ominut rahoja on kyseessä rikos eli törkeä peton.Ainoa keino rikosilmoitus ja heti sekä ilmoitus ja kopio siitä rikosilmoituksesta siihen pankkiin missä kyseinen tili on niin jäädyttävät tilin kunnes asia ratkaistu.Ei pääse ottaan rahoja jemmaan.Mitään ilmoitusta ei kannata sanoa sille joka huijasi ennen tilin jäädyttämistä.

    Nordeasta tili oli lopetettu, en tiedä kuinka temppu oli tehty, mutta näin vain oikeasti on tapahtunut.
    Rikosilmoituksen tekeminen lienee ainoa mahdollisuus, tosin varsin hankala asia on sekin. Tuttavaani on varsin vaikea ilmoituksen tekemiseen suostutella, hän on perusluonteeltaan niin kiltti ja myös maineestaan arka

    Äänestä

  • epätietoisuutta kirjoitti:

    No ensimmäinen askel on tietysti se, että se annettu asiainhoitovaltakirja peruutetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätietoisuutta kirjoitti:

En tiedä onko tämä palsta oikea, mutta kirjoitan kuitenkin jos joku tietäisi mitä neuvoksi. eräs ystäväni on perinyt aikoinaan varsin mittavan varallisuuden, nykyisin hän on alkoholisoitunut, mutta kohtalaisen tarkka rahoistaan edelleen.

Tuttavani on aikoinaan tehnyt valtakirjan kaukaiselle sukulaiselleen ja tarkoituksena oli se, että tämä sukulainen hoitaisi juokseva menot yhdeltä tililtä ja käyttövaroja varten tuttavallani oli oma tili, johon tarpeen mukaan rahaa olisi mahdollista siirtää. Nyt on selvinnyt, että tämä "rahastonhoitaja" on muuttanut yhden tilin omiin nimiinsä ja kieltäytyy luovuttamasta tai siirtämästä rahoja käyttelytilille. Tili joka on hävinnyt piti sisällään säästöjä noin muutaman sadan tuhannen euron arvosta, kokonaismäärä ei ole kenenkään tiedossa. Rahoja on aikoinaan kertynyt kiinteistöomaisuuden myynnistä. Tuttavallani on yksi perijä, johon tuttavani ei ole ollut vuosiin yhteydessä, kyseessä on kuitenkin rintaperillinen. Mitä tulisi tehdä, että tuttavani saisi käyttörahaa eläkkeidensä lisäksi ja myös rintaperillinen aikoinaan osuutensa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu