Ujot pojat EIVÄT saa naisia. Ikävä totuus.
On poika sitten kuinka komea, lihaksikas ja siististi pukeutunut niin ei hän tule millään saamaan tyttöjä ellei osaa keskustella heille.
Sanoo täällä sitten vaikka kuinka moni tahansa vastaan, ettei ujous merkitse seurustelu suhteen saamisessa. Kyllä se merkitsee jos ei kykene naisille juttelemaan eivätkä naiset siksi kiinnostu tulla itse juttelemaan tai sitten ovat itsekin niin törkeän ujoja. Pelkkiä katseita saan jossa vinkataan silmää ja joissa katsekontakti yhdistyy useammaksi sekunniksi. Panee loppujen lopuksi vain vituttamaan tuommoinen, kun tietää ettei vaan pysty menemään tämän luokse ja kaikki jää pelkäksi haaveiluksi. Samalla tietää jossain määrin, että itsekin taitaa tuottaa vitutusta tälle toiselle, kun mitään ei tapahdu. Harmittaa hänen puolestaan.
Ei tällä viestillä mitään käytännön väliä ole juuri. Ei sitä voi mitää itselleen jos pelkää jatkuvasti pakkeja, vihatuksi tulemista, haukkuja, maineen menetystä yms kivaa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Pian joku tulee kertomaan, kuinka on ujo ja seurustelusuhteessa ja sitten sä sanot että "kyllähän niitä poikkeuksia aina on" ja sitten se toine jänkää vähä vastaa ja sit tää ketju unohtuu.
Tuskin ujot tytötkää sit saa poikia. Ja ihan vain huomautan tässä välissä, että kaikki hiljaiset EIVÄT ole ujoja. Monet ovat epäsosiaalisia, eli heitä ei kiinnosta muiden ihmisten kanssa oleskelu. Tämä on geeneissä.
Esittämäsi argumentti ei vaikuta todellakaan niin hyvin perustellulta, että uskoisin sitä. Jos on koko aika tarve saada joku vierelle, niin tietty sitten, mutta elämä usein hoitaa ujotkin yhteen vaikka millaisten ihmisten kanssa. Maailma ei ole noin mustavalkoinen paikka. Jotkut taas eivät halua seurustelusuhdetta. Esim. minä, ainakaan tällä hetkellä... ehkä. Mistäs minä alintajuntani tahtoa tietäisin.
Kyllä ujot tytöt saavat paljon helpommin seurustelusuhteen, koska vallalla on edelleenkin tapa, että miespuolisen tulee olla aloitteelisempi osapuoli. Ujon tytön ei tarvitse kuin odottaa sopivassa paikassa.
Tottahan tuo on, kuka nyt kiinnostuisi jostain ujosta, joka ei puhu ollenkaan, ketä kukaan ei huomaa ja joka välttelee kaikkia sosiaalisia tilanteita. Ei kukaan.
Mielestäni ei tarvitse olla se kaikista eniten äänessä oleva (voi ärsyttää muita), mutta kuitenkin pitää pystyä olemaan keskusteluissa mukana luonnollisesti ja omana itsenään.
Tytöissä en yleensä välitä ollenkaan niistä huutajista, kaikista pahimmista juorukelloista ja puheripulia sairastavista.
Ujoille tytöille sen verran, että ei siinä mitään, jos on ujo, mutta sitten kun se oikea poika osuu kohdalle, niin näyttäkää jollakin tavalla, että teistä on mukavaa kun hän juttelee sinulle. Koska kun ujoille tytöille puhuu, niin ei niistä oikeen saa minkäänlaista käsitystä, kun ne tahtovat peittää ilmeensäkin. Niin sitten tulee vain sellainen olo, ettei tuo halua, että sille jutellaan.
Kyllä ujot pojatkin voivat saaha naisen. Nykyään on onneksi internet chätit ja semmoset
Chatit ovat helvetin huono keksintö tutustumiseen. Sosiaalinen vuorovaikutus perustuu paljon moneen muuhunkin asiaan kuin keskusteluun. Siihen kuuluu niin ilmeet, äänen sävy kuin myös kehon liikehdintä. Toisekseen chatissa hiljaiset hetket ovat yleisiä, kun taas live tapaamisessa niitä ei tule ja nekin voi korvata vaikka silmiin katsomisella ja hymyilyllä.
Ja eniten se koskee juuri poikia ujous. Nykyaikanakin tuntuu siltä, että miehen täytyy tehdä se aloite jonka jälkeen nainen ottaa homman haltuunsa jos ottaa, jos mies ei mitään keskustelu aloitettta tee niin ei sitä nainenkaa tee. Naisen taas ei tarvitse muuta kuin olla kaunis ja oikeassa paikassa. Kyllä miehet siihen huomionsa kiinnittää ja joku tulee aikansa kuluttua juttelemaankin jolloin tyttö pian jo seurusteleekin.
ujot pojat on just ihanii ja söpöjä.
Ujot pojat eivät koskaan saa naista. Tai kyllähän ne voi saada naisen, mutta siitä en menisi takuuseen, että se nainen olisi kauneimmasta päästä.
Ujot pojat siis voivat saada naisen, mutta ainoastaan sellaisen naisen, joka on läski, ruma, ukkomainen tai jotain muuta sellaista eli toisin sanoen jos ujo poika saa naisen, niin se nainen on sellainen, jota muut miehet eivät ole itselleen kelpuuttaneet.
Kaunista naisseuraa ujot pojat eivät saa koskaan, tämä on fakta.
Vai onko?
Minkä ikäset näitä tänne kirjottaa?
"Ulkonäköhän on tärkein."
No en minä niin ole sanonut. Tarkoitin vain, että kukaan ujo poika ei tule koskaan saamaan kaunista naisseuraa, sellaista naista, joka on yleisten kauneisihanteiden ja kauneiskäsitysten mukaan kaunis tai todella kaunis.