sikäli ajankohtainen aihe,alkoihan tänään taas tuo joka syksyinen hirvien joukko teurastus, hirvet säntäilevät sekopäisinä jahtaajia pakosalle.Saattavat tulla yllättäen myös liikenteen sekaan,varovainen hirvien suhteen kannattaa olla,myös hirvimiesten ja naisten jotka kivääreillään tähtäilevät torneistaan.
No sitten itse juttuun joka myös liittyy hirvi aiheeseen.Ufo säikäytti hirvet uintireissulle Summasessa Saarijärvellä:
Siitä on parikymmetä vuotta kun näin uistelureissulla keski-suomessa jotain perin kummallaista.. pari asiaa jotka kaivelee mieltä loppu elämän.
noin klo 22.30 heinäkuussa, kuhia olin uistelemassa summasjärvellä, hämärää oli.. lähes pimeää, siinä tunnin uisteltuani kuulin ihmeellistä huohotusta järvestä, no paljastui kaksi hirveä lähteneen yölliselle uintireissulleen.. empä koskaa aiemmin ollut tuota ollut todistamassa, melkoinen kiire tuntui hirvillä olevan ja suuntana pitkä järvenselkä jossa maata osuisi sorkkien alle vasta parinkilometrin uinnin jälkeen.. ihmeellistä hän hirvien uintireissut ei ole mutta kun samalla näkyin taivaallakin jotain perin outoa, samalla siis kun hirvet uivat.. olisikohan ollut 500 metriä vastakkaiseen rantaan mistä hirvet olivat lähteneet, näkyi metsän yläpuolella kirkas keltainen ja noin 30 metrin halkaisijaltaan ollut pallon kaltainen esine, se liikkui hiljaa puiden yläpuolella ja sitten häipyi kuin tuhka tuuleen.
Lähettäjä: J-P | ma 29.3 klo 11:12
Juttu löytyy Aamulehden keskustelupalstalta:
http://www.aamulehti.fi/teema/hullujuttu/174478.shtml

Vastaukset 3
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=bC4xnp4AHqA
onni on pieniä asioita kuten Jaakko Teppo toteaa.Onni asuu meissä,onnea on nähdä Ufo joskus,joopa.Onko se sitten hyvää vai huonoa no jaa,mutta jaakko teppo:
http://www.youtube.com/watch?v=qOi7tseEgPQ&feature=more_related
Mökillä vierähti viikonloppu mukavasti, mutta kylläpä ne hirvikoirat taasen rätkyttivätkin. Ei muuta kuin kaikki hirvet nurin, niin eipä tarvitsisi niin vahdata hämärässä ajellessa, vaan voisi huoletta päästellä menemään. Lautaselle vaan hirveä kaikille, niin niinhän niistä päästään. Ketkä nyt pelkillä rehuilla viitsii elää. Olen yhden muijan mieliksi sellaisellakin pöperöllä yrittänyt tulla toimeen, mutta eihän se mitään oikeaa ruokaa saakeli vieköön vastannut, heti kun syönnin jälkeen erehtyi röyhtäisemään, niin nälkä oli taas.
Hyvä koira, hyvää koiraa, siis mitäpä eläintä ihmiset eivät söisi? Jos kerta kaikki käy meille, niin miksipä me emme kelpaisi niille ufoukkeleille. Olisimme sitten herkkua taikka ei, niin mikä ettei. Jos lehmät tai ne muut puhuisivat meille, niin säästyisivätkö ne haarukaltamme? Kerta kertomien mukaan ne ufoukkelit kommunikoivat telepatialla, niin mitäpä tämä puheemme on sen rinnalla, eikös se olisi yhtä alkeellista heille kuin mitä eläinten ääntelyt meille. Nooh, onneksi ne mielikuvistusolennot pysyvät kiltisti siellä missä ovat.