Kysymys?

Meillä lapsuuden kodissa on ollut aina koiria. En muista etttä niitä olisi koskaan leikattu!!!!!

Koirien kynnet eivät myöskään koskaan olleet pitkät.

Että mahtaako ne edes kasvaa, jos niitä ei koskaan leikata?

Meillä silloin koirat saivat olla vapaana pihalla ja juoksennella minkä kerkesivät, mahtoiko kynnet siinä itsellään kulua sen verran että leikkauksia ei tarvinnut suorittaa!

Onkos ketään huomannut samaa tai ylipäätään onko kukaan edes voinut huomata samaa, koska koiranpennun kynsiä eletaan leikkelemään jo hyvin pian!
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kirjotin hieman väärin ekan lauseen, eli en muista, että koiran kynsiä olisi koskaan leikattu!

Äänestä
  • Saman olen huomannut, en siis oman lapsuudenkodin koirissa, niiden kynsiä kyllä leikattiin. Mutta esim. vanhempieni villakoiran kynnet on leikattu varmaan kymmenen kertaa sen elämän aikana, jos sitäkään, ja koira on 7v.
    Meillä belgi uroksen (nyt vasta 8kk) kynsiä ei ole leikattu koskaan, ja ovat silti niin lyhyet että ei voisi edes harkita leikkaavansa. Uskon myös että eivät kasva sen takia kun niitä ei heti pentuna ole alettu saksimaan, kuluvat siis käytössä vaikka koira ei maata kaivakkaan, hyvä niin.
    Molemmilla koirilla siis mustat kynnet, jos se asiaan vaikuttaa, mutta meidän uudella tulokkaalla (jo 1v) on valkoiset kynnet jotka kyllä kasvaa ja nopeasti, eli leikata saa.

    Äänestä

  • mamamirabel kirjoitti:

    Saman olen huomannut, en siis oman lapsuudenkodin koirissa, niiden kynsiä kyllä leikattiin. Mutta esim. vanhempieni villakoiran kynnet on leikattu varmaan kymmenen kertaa sen elämän aikana, jos sitäkään, ja koira on 7v.
    Meillä belgi uroksen (nyt vasta 8kk) kynsiä ei ole leikattu koskaan, ja ovat silti niin lyhyet että ei voisi edes harkita leikkaavansa. Uskon myös että eivät kasva sen takia kun niitä ei heti pentuna ole alettu saksimaan, kuluvat siis käytössä vaikka koira ei maata kaivakkaan, hyvä niin.
    Molemmilla koirilla siis mustat kynnet, jos se asiaan vaikuttaa, mutta meidän uudella tulokkaalla (jo 1v) on valkoiset kynnet jotka kyllä kasvaa ja nopeasti, eli leikata saa.

    Enpä muista minkä värisiä kynsiä noita oli! Oli ajokoiria, saksanpaimenkoiria ja tavallisia sekarotusia! En kyllä ikinä muista, että niitä olisi leikattu ja tosiaan kuitenkin itse touhuilin koirien kanssa kaiket päivät!

    Täytyypä kokeilla, seuraavan pennun kanssa, jospa nuo kynnet eivät kasvais, kun niitä ei pilho. Ja näkeehän sen sitten jos alkavat kasvamaan!

    Mulla on ollut kaksi sakemannia ja kummankin kynnet ovat ainakin vanhemmiten kasvaneet ihan tajuttomasti, vaikka liikkuvatkin paljon. Sai olla leikkaamassa niitä taukoamatta! Toisella oli mustat ja toisella muuten vaaleat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyselijä63 kirjoitti:

Meillä lapsuuden kodissa on ollut aina koiria. En muista etttä niitä olisi koskaan leikattu!!!!!

Koirien kynnet eivät myöskään koskaan olleet pitkät.

Että mahtaako ne edes kasvaa, jos niitä ei koskaan leikata?

Meillä silloin koirat saivat olla vapaana pihalla ja juoksennella minkä kerkesivät, mahtoiko kynnet siinä itsellään kulua sen verran että leikkauksia ei tarvinnut suorittaa!

Onkos ketään huomannut samaa tai ylipäätään onko kukaan edes voinut huomata samaa, koska koiranpennun kynsiä eletaan leikkelemään jo hyvin pian!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu