Hirvenmetsästys

on alkanut suurimmassa osassa Suomea, joten kissojen omistajat ottakaa se huomioon että tästä päivästä alkaen maaseudulla (myös kylien ja maanteiden läheisyydessä) liikkuu satoja metsästäjiä joilla on liipasinherkkä sormi myös irtokissan nähdessään. Myös hirvi- ja ajokoirat lähtevät helposti kissaa jahtaamaan ja pahimmillaan sen saavat kiinni ja tappavat.
Nyt kannattaa olla todella varuillaan ettei kissansa vaan joutuisi lähikontaktiin metsästäjien ja heidän koiriensa kanssa.
45622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Turhaa vainoharhaisuutta!

Asiallisten ja lakia noudattavien kissanomistajien lemmikit eivät ole maaseudullakaan (edes kylien ja maanteiden läheisyydessä) yksinään juoksentelemassa, vaan niiden ulkoilua kuuluu olla turvaamassa eläimen omistaja tai haltija. Tilanteen niin vaatiessa omistaja tai haltija puolustaa lemmikkiänsä vierailta koirilta ja äärimmäisen epätodennäköisen ampumistilanteen kohdalla kirjaa tarkasti ampujan tuntomerkit muistiin poliisia varten.

Äänestä

Onneksi on omia maita joilla metsästys on kielletty. Kissoilla on täysi vapaus mennä halujensa mukaan. Varakkaiden omistajien kissojen etuoikeus.

Äänestä
  • ei aina auta, sillä lainkin mukaan koira saa (§ 53) jatkaa haukkua tai ajoa puolen tunnin ajan vaikka se olisi harhautunut vieraalle alueelle.

    Puolessa tunnissa ehtii oikein hyvin nappasemaan kissan hengiltä!

    Ja kuinka muka valvot maitasi vaikka siellä olisi kaiken riistan metsästyskielto? Meidän mailla on pienriistan metsästyskielto (hirvestys siis sallittua), mutta silti siellä porukat metsästää niin jänistä-, kettuja & supeja kuin vesilintujakin joko ihan tahallaan kun tietävät että kiinni jääminen on melkein mahdotonta, tai sitten he eivät tiedä missä kenenkin rajat maastossa kulkevat.

    Ihan turha jeesustella että metsästyskielto pelastaisi kissan metsästyskoiralta tai kissoja mielellään ampuvalta metsämieheltä. Tulevathan röyhkeimmät koirat jopa pihapiiriin louskuttamaan!

    Äänestä

  • 7+33 kirjoitti:

    ei aina auta, sillä lainkin mukaan koira saa (§ 53) jatkaa haukkua tai ajoa puolen tunnin ajan vaikka se olisi harhautunut vieraalle alueelle.

    Puolessa tunnissa ehtii oikein hyvin nappasemaan kissan hengiltä!

    Ja kuinka muka valvot maitasi vaikka siellä olisi kaiken riistan metsästyskielto? Meidän mailla on pienriistan metsästyskielto (hirvestys siis sallittua), mutta silti siellä porukat metsästää niin jänistä-, kettuja & supeja kuin vesilintujakin joko ihan tahallaan kun tietävät että kiinni jääminen on melkein mahdotonta, tai sitten he eivät tiedä missä kenenkin rajat maastossa kulkevat.

    Ihan turha jeesustella että metsästyskielto pelastaisi kissan metsästyskoiralta tai kissoja mielellään ampuvalta metsämieheltä. Tulevathan röyhkeimmät koirat jopa pihapiiriin louskuttamaan!

    Onneksi neuvokas kissa osaa kiivetä puuhun tarvittaessa. Sisäkissan omistajalla omaaloitteinen ja neuvokas kissa taitaa olla ennennäkemätön ilmiö. Eipä muuten ole pahemmin metsästyskoiria viime vuosina näkynyt. Muutama on saanut äkkilähdöt omien koiriemme toimesta. Eivät reppanat ole pakoon juossessaan paljon kissoihin ehtineet keskittyä.

    Äänestä

  • vapaat kisut kirjoitti:

    Kyllä kissat yleensä ottavat käpälät alleen tai piiloutuvat jos aistivat vieraan koiran, mutta aina se neuvokkain, kokenein ja fiksuin ei pääse tai kerkiä suojaan koiralta kuten ei muiltakaan petoeläimiltä.

    Tiedän suomenajokoiran joka työkseen tappaa kissoja ja omistajansa on siitä hyvin ylpeä. Tiedän tapauksen kun maatalon pihaan tuli hirvikoira ja tappoi piha-aitassa olleet kissanpennut ja puri emää pahasti. Tiedän sellaisenkin tapauksen kun supia etsivä venäjänajokoira kävi tappamassa kissan vaikka se yritti pelastautua aitan rappusille omalla pihallaan. Jatkanko?

    Metsästyskoiria (ja muitakin kylän rakkeja) on liikkeelleellä paljonkin niillä seuduin jossa harrastetaan metsästystä. Nytkin olen koko aamun joutunut kuuntelemaan pystykorvan räyskytystä kun se yrittää saada supia kolostaan, mutta onneksi perheen miehet lähtivät sinireissullaan antamaan koiralle lähdön, tosin hetihän se takaisin palaa saalistaan haukkumaan.. ja ajokoiria pyörii pihassa harva se päivä vaikka meidänkin (eli veljeni) mailla on kaiken riistan metsästyskielto!!!

    Olen aikoinani paljonkin vääntänyt koirapuolella aiheesta, joten tässä tyydyn toteamaan mahdollisimman lyhyesti, eli se on valitettava totuus että metsästyskoira saalista etsiessään & vainua ottaessaan saattaa tulla ilmestyä jopa vieraaseen pihapiiriin, kuin myös silloin kun se on laskettu omin päin haahuileman omistajan makoillessa uuninpankolla kotonaan. Koiran irti päästäminen yksin on kuulemma "harjoitusta". Metsäveriselle koiralle (ja muillekin) kissa on saaliseläin ja vaisto sanoo että ota se kiinni ja mielellään tapa!

    Myös metsästäjät ovat kissoille uhkana, sillä metsästyspiireissä yleisesti pidetään kissaa pienpetona joka tulee luonnosta karsia tavalla tai toisella. Ja mikäs sen helpompaa kuin antaa killin maistella hieman lyijyä metsän uumenissa, kissan omistajan jäädessä ihmettelemään että missä se lemmikki oikein viipyy. Olen keskustellut asiasta hyvin monen metsästäjän kanssa kun niitä tuttavapiirissä paljon on, ja lähes poikkeuksetta kaikki myöntävät vapaana liikkuvat kissat tappavansa. Ei auta vedota lakiin eikä siihen, että kissa saattaa olla jonkun rakas ystävä ja perheenjäsen.

    Äänestä

  • Xisca kirjoitti:

    Ovat tainneet nuo metsästäjät jäädä itsekin villieläimen tasolle...

    Äänestä

  • Kissa-Päivi kirjoitti:

    Ovat tainneet nuo metsästäjät jäädä itsekin villieläimen tasolle...

    Metsästäjissä on täysälyisiä ja eläimiä kunnioittavia yksilöitä, mutta valitettavan paljon myös täysiä k*sipäitä jotka tappavat tappamisen ilosta lähes kaiken liikkuvan, oli se sitten luvallista tai ei ja luvallisessa maastossa tai ei.
    Meillä päin on riesana myös pikkupojat jotka huvittelevat räiskilmällä ilmakolla lintuja ja pikkujyrsijöitä. Juuri tälläisista kasvaa eläimistä piittaamattomia aikuisia!

    Äänestä

  • Xisca kirjoitti:

    Kyllä kissat yleensä ottavat käpälät alleen tai piiloutuvat jos aistivat vieraan koiran, mutta aina se neuvokkain, kokenein ja fiksuin ei pääse tai kerkiä suojaan koiralta kuten ei muiltakaan petoeläimiltä.

    Tiedän suomenajokoiran joka työkseen tappaa kissoja ja omistajansa on siitä hyvin ylpeä. Tiedän tapauksen kun maatalon pihaan tuli hirvikoira ja tappoi piha-aitassa olleet kissanpennut ja puri emää pahasti. Tiedän sellaisenkin tapauksen kun supia etsivä venäjänajokoira kävi tappamassa kissan vaikka se yritti pelastautua aitan rappusille omalla pihallaan. Jatkanko?

    Metsästyskoiria (ja muitakin kylän rakkeja) on liikkeelleellä paljonkin niillä seuduin jossa harrastetaan metsästystä. Nytkin olen koko aamun joutunut kuuntelemaan pystykorvan räyskytystä kun se yrittää saada supia kolostaan, mutta onneksi perheen miehet lähtivät sinireissullaan antamaan koiralle lähdön, tosin hetihän se takaisin palaa saalistaan haukkumaan.. ja ajokoiria pyörii pihassa harva se päivä vaikka meidänkin (eli veljeni) mailla on kaiken riistan metsästyskielto!!!

    Olen aikoinani paljonkin vääntänyt koirapuolella aiheesta, joten tässä tyydyn toteamaan mahdollisimman lyhyesti, eli se on valitettava totuus että metsästyskoira saalista etsiessään & vainua ottaessaan saattaa tulla ilmestyä jopa vieraaseen pihapiiriin, kuin myös silloin kun se on laskettu omin päin haahuileman omistajan makoillessa uuninpankolla kotonaan. Koiran irti päästäminen yksin on kuulemma "harjoitusta". Metsäveriselle koiralle (ja muillekin) kissa on saaliseläin ja vaisto sanoo että ota se kiinni ja mielellään tapa!

    Myös metsästäjät ovat kissoille uhkana, sillä metsästyspiireissä yleisesti pidetään kissaa pienpetona joka tulee luonnosta karsia tavalla tai toisella. Ja mikäs sen helpompaa kuin antaa killin maistella hieman lyijyä metsän uumenissa, kissan omistajan jäädessä ihmettelemään että missä se lemmikki oikein viipyy. Olen keskustellut asiasta hyvin monen metsästäjän kanssa kun niitä tuttavapiirissä paljon on, ja lähes poikkeuksetta kaikki myöntävät vapaana liikkuvat kissat tappavansa. Ei auta vedota lakiin eikä siihen, että kissa saattaa olla jonkun rakas ystävä ja perheenjäsen.

    Tiedän kyllä metsästäjistä löytyvän asenneongelmaisia. Tunnen paljon myös myös sellaisia metsästäjiä, joilla itsellään on kissoja ja pääosin myös vapaina ulkoilevia sellaisia. He tosin eivät siihen metsästäjien fanaattisimpaan siipeen yleensä kuulu.

    Kuten sanottu, ei meillä ole ollut ongelmia sen paremmin koirista kuin metsästäjistä. Ei tuo kertomasi sitä miksikään muuta.

    tämäkin..
    Eli ystäväni asuu maaseudulla ja heillä on kissa joka saa liikkua vapaasti. Isänsä ei juurikaan harrasta metsästystä mutta omistaa aseen. Tuolla aseella hän leuhki tappavansa kaikki kissat jotka hän maillaan tapaa, sillä kuulemma siellä saa oma kissa liikkua vapaasti mutta vieraat eivät.

    Jos kaikki ajattelisivat samoin kuin ystäväni isä, niin huonosti kävisi ;((

    Äänestä

  • vapaat kisut kirjoitti:

    Tiedän kyllä metsästäjistä löytyvän asenneongelmaisia. Tunnen paljon myös myös sellaisia metsästäjiä, joilla itsellään on kissoja ja pääosin myös vapaina ulkoilevia sellaisia. He tosin eivät siihen metsästäjien fanaattisimpaan siipeen yleensä kuulu.

    Kuten sanottu, ei meillä ole ollut ongelmia sen paremmin koirista kuin metsästäjistä. Ei tuo kertomasi sitä miksikään muuta.

    saa niin halvalla ja jopa ilmaiseksi, jotta ihan sama vaikka muutaman katin koira tai metsästäjä tappaisi. Kunhan itse ei vain tarvitse niitä ulkoiluttamaan ja omaa aikaa hukkaamaan.

    Äänestä

  • Näinkö? kirjoitti:

    saa niin halvalla ja jopa ilmaiseksi, jotta ihan sama vaikka muutaman katin koira tai metsästäjä tappaisi. Kunhan itse ei vain tarvitse niitä ulkoiluttamaan ja omaa aikaa hukkaamaan.

    Kuten jo tyhmimmänkin luulisi ymmärtäneen, ei koirista eikä metsästäjistä ole ollut ongelmaa meidän lähiympäristössä. Maat ja metsät ovat omia ja niillä on metsästys kielletty. Ympärillä on peltoa sen verran paljon, että näkyy helposti, jos joku tätä kieltoa ihan lähialueella yrittäisi rikkoa. Ei ole yrittänyt. Omat koirat taas hoitavat tehokkaasti satunnaiset koiravierailijat. Siinä ei ajokoira paljon ala kahden molossin ja laumanvartijan edessä uhoamaan.

    sinä jäkätät ettei teillä ole ongelmia metsästäjistä tai koirista! Sinä ja sinun maasi on vain yksi pirun pieni kolkka tässä maassa, yksi tapaus ei muuta eikä edes kiinnostava!! Jos sinulla ei ole ongelmia, niin yrittäisit ymmärtää pienillä aivoillasi että monella muulla saattaa ongelmia ihan oikeasti olla. Ole sinä onnellinen lintukodossasi ja pidä pääsi kiinni asioista joista sulla ei ole ymmärrystä tai kokemusta!!!

    Hei haloo, tässä maailmassa on muutakin kuin sinä ja sinun oma napasi!

    Mielenkiintoista että sulla on mitä ilmeisemmin kaksi molossia ja laumanvartija irti maillasi. Monesti em. rotujen edustajat kun ottavat yhteen jopa oman perheen koirien kanssa, ja koska ne ovat todella vaativia koiria, niitä ei pitäisi jättää valvomatta edes oman perheen lasten pariin.

    Tosin laumanvartija on kyllä hyvä peloite metsästäjille jos heidän koiristaan riesaa on. Veljemme mailla alkoi pyöriä metsästyskoiria turhan usein vaikka maat ovat metsästyskiellossa ja keskustelu koirien omistajien kanssa ei tuottanut toivottua tulosta. Lopulta veljemme pillastui parin sattumuksen takia joista voin mainita vaikka sen, että eräs koira tavattiin Vihtiksen kimpusta. Vihtis = Vihtahousu = naapurin hirmu iso kissa. Silloin veli ilmoitti metsästäjille, että jos vielä kerran hän tapaa vieraita koiria maillaan, niin hän laskee maremmat välittömästi maastoon. Pitkään meni ettei rakin rakkia ilmestynyt eli peloite tehosi. Ehkä se pitäisi taas uusia kun on tainnut eräiltä päästä unohtumaan.. Mutta uhkaus on vain uhkaus, isoja ja jopa vaaralliseksi luokiteltuja koiria ei todellakaan lasketa vapaana kulkemaan ellei ole se viimeinen pakko.

    Äänestä

  • Chipukka kirjoitti:

    Yritä nyt niillä pikkiriikkisillä aivoillasi ymmärtää tämän olevan keskustelupalsta, jossa kukin voi kertoa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Minä kerroin kuinka asiat meillä ovat ja jos se sinun napaasi noin kovasti kaivaa, niin ehkä kannattaa harkita avun hakemista joltain taholta.

    se on avun tarpeessa kun jo viisi nillitysviestiä samassa ketjussa?

    Joo, me kyllä uskotaan että olet varakas maanomistaja mutta hei, so what, who cares!

    Vie keskustelua eteenpäin äläkä kelaa aina sitä samaa vanhaa mantraa..

    Äänestä

  • Chiste kirjoitti:

    Mitä ihmeen nillitystä? Yritä itse viedä keskustelua eteenpäin. Mikäli muistan, et osaa jankata kuin noista iänkaikkisista kissasanaatikkojen "uskonkappaleistaä".

    Äänestä

  • vapaat kisut kirjoitti:

    Mitä ihmeen nillitystä? Yritä itse viedä keskustelua eteenpäin. Mikäli muistan, et osaa jankata kuin noista iänkaikkisista kissasanaatikkojen "uskonkappaleistaä".

    kyllä toivonut vähän älyllisempää ja nasevampaa vastausta sinulta. Olen yllättynyt, negatiivisesti.

    Äänestä

  • 66+443 kirjoitti:

    kyllä toivonut vähän älyllisempää ja nasevampaa vastausta sinulta. Olen yllättynyt, negatiivisesti.

    puolestani odotin sinulta juuri tuollaista tyhjänpäiväisyyttä. Olen toivoni kohdaltasi menettänyt jo kauan sitten.

    Äänestä

  • vapaat kisut kirjoitti:

    Onneksi neuvokas kissa osaa kiivetä puuhun tarvittaessa. Sisäkissan omistajalla omaaloitteinen ja neuvokas kissa taitaa olla ennennäkemätön ilmiö. Eipä muuten ole pahemmin metsästyskoiria viime vuosina näkynyt. Muutama on saanut äkkilähdöt omien koiriemme toimesta. Eivät reppanat ole pakoon juossessaan paljon kissoihin ehtineet keskittyä.

    Hehhehhehheh...

    taisi tulla aiemmassa säikeessä liian kuumat paikat?

    Äänestä

  • hehehehhehe kirjoitti:

    Hehhehhehheh...

    taisi tulla aiemmassa säikeessä liian kuumat paikat?

    Missä ihmeen säikeessä? Taidat ottaa turhan vakavasti nämä nettujutut.

    Äänestä

  • 544+4546 kirjoitti:

    puolestani odotin sinulta juuri tuollaista tyhjänpäiväisyyttä. Olen toivoni kohdaltasi menettänyt jo kauan sitten.

    pienokaiseni, aina on toivoa kun on elämää,
    vaikka aina ei ole elämää kun on toivoa!

    Sinulla sentään on joskus ollut toivoa minun suhteeni, mutta ikävä kyllä en voi sanoa sinusta samaa, sillä kirjoituksesi ovat tasosi niin älyllisesti kuin tiedollisestikin sinut jo kauan sitten paljastaneet.

    Mutta ei se mitään, sillä ihan viihdyttävä persoona olet, jollain tapaa!

    Äänestä

  • vapaat kisut kirjoitti:

    Missä ihmeen säikeessä? Taidat ottaa turhan vakavasti nämä nettujutut.

    vakavuudestasi en tiedä, mutta ainakin jaksat päivystää aamusta iltaan ja kommentoida kaikkea vaikka emme sitä kaipaisikaan.
    Mutta vapaa maa, vapaa palsta jolla pöljäpöljätkin saa kirjoitella.

    Äänestä

  • 6+0 kirjoitti:

    pienokaiseni, aina on toivoa kun on elämää,
    vaikka aina ei ole elämää kun on toivoa!

    Sinulla sentään on joskus ollut toivoa minun suhteeni, mutta ikävä kyllä en voi sanoa sinusta samaa, sillä kirjoituksesi ovat tasosi niin älyllisesti kuin tiedollisestikin sinut jo kauan sitten paljastaneet.

    Mutta ei se mitään, sillä ihan viihdyttävä persoona olet, jollain tapaa!

    Menepäs nyt vaaveli nukkumaan niin jaksat sitten koulussa ahkeroida. Viikonloppuna voit taas päivystää täällä aamusta yömyöhään ja kirjoitella tyhjänpäiväisyyksiä. Tui tui pikkuinen.

    Äänestä

  • Chipukka kirjoitti:

    sinä jäkätät ettei teillä ole ongelmia metsästäjistä tai koirista! Sinä ja sinun maasi on vain yksi pirun pieni kolkka tässä maassa, yksi tapaus ei muuta eikä edes kiinnostava!! Jos sinulla ei ole ongelmia, niin yrittäisit ymmärtää pienillä aivoillasi että monella muulla saattaa ongelmia ihan oikeasti olla. Ole sinä onnellinen lintukodossasi ja pidä pääsi kiinni asioista joista sulla ei ole ymmärrystä tai kokemusta!!!

    Hei haloo, tässä maailmassa on muutakin kuin sinä ja sinun oma napasi!

    Mielenkiintoista että sulla on mitä ilmeisemmin kaksi molossia ja laumanvartija irti maillasi. Monesti em. rotujen edustajat kun ottavat yhteen jopa oman perheen koirien kanssa, ja koska ne ovat todella vaativia koiria, niitä ei pitäisi jättää valvomatta edes oman perheen lasten pariin.

    Tosin laumanvartija on kyllä hyvä peloite metsästäjille jos heidän koiristaan riesaa on. Veljemme mailla alkoi pyöriä metsästyskoiria turhan usein vaikka maat ovat metsästyskiellossa ja keskustelu koirien omistajien kanssa ei tuottanut toivottua tulosta. Lopulta veljemme pillastui parin sattumuksen takia joista voin mainita vaikka sen, että eräs koira tavattiin Vihtiksen kimpusta. Vihtis = Vihtahousu = naapurin hirmu iso kissa. Silloin veli ilmoitti metsästäjille, että jos vielä kerran hän tapaa vieraita koiria maillaan, niin hän laskee maremmat välittömästi maastoon. Pitkään meni ettei rakin rakkia ilmestynyt eli peloite tehosi. Ehkä se pitäisi taas uusia kun on tainnut eräiltä päästä unohtumaan.. Mutta uhkaus on vain uhkaus, isoja ja jopa vaaralliseksi luokiteltuja koiria ei todellakaan lasketa vapaana kulkemaan ellei ole se viimeinen pakko.

    Ei ne veljesi maatkaan ole kun yksi pirun pieni pläntti tässä maassa....

    Meillä maalla on kissat aina olleet vapaana, talossa on myös metsästävä koira, isäni metsästää. Ikinä ei yhtään kissaa meiltä ole kuollut haulikolla (tai muulla ampuma-aseella) eikä myöskään koiran suuhun, ei oman eikä vieraan.

    Ehkä meidän nurkilla sitten vain on fiksua hirviporukkaa. Arvostavat hirvikoiriaankin sen verran ettei niitä lasketa yksinään "harjoittelemaan", ajossakin koirilla on pannoissa gps/tutka. Ja joka miehellä on varmaan talossa myös se kissa joka kulkee vapaana pitäen hiirikannan kurissa. Miksi sitä metsästyskaverin hiirikissaa ampuisi, vähän kun omaan jalkaansa posauttaisi.

    Äänestä

  • maalla vapaus kirjoitti:

    esim. metsästäjien keskustelupalstoja niin huomaat kuinka siellä 90% porukoista irti oleviin kissoihin luonnossa suhtautuu.
    Ja jos teillä on fiksua hirviporukkaa niin hyvä, mutta kaikkialla ei ole samoin.
    Omalla kylällä on yhdellä suomenajokoiralla tutkapanta, mutta mitäpä se panta lohduttaa jos rakki omalla pihalla pyörii? Omistaja tietää missä rakki on, mutta ei muuta.
    Täällä savossa kyllä on tapana että syksyisin ja talvisin melkein kaikki hurtat jolkottavat vapaana oli se sitten pystis, ajokoira, hirvikoira, noutaja tai sekarotuinen piski.
    Ja metsällä ollessaan koira on usein yksin metsässä ja isäntä itse istuu autossa odottelemassa kunnes lopulta vaivautuu ampumaetäisyydelle.

    Äänestä

  • 12+12 kirjoitti:

    Menepäs nyt vaaveli nukkumaan niin jaksat sitten koulussa ahkeroida. Viikonloppuna voit taas päivystää täällä aamusta yömyöhään ja kirjoitella tyhjänpäiväisyyksiä. Tui tui pikkuinen.

    kirjoitella viikonloppuna ellen sitten perjantaina lähde viihteelle eli siis eskariryhmämme kanssa iltaretkelle nauttimaan juo.. eli siis ruskasta, luonnon ruskasta. Voi olla etten lähde tai sitten lähden. Riippuu siitä antaako äiti luvan ja onko säästöpossussani tarpeeksi kolikoita ostaa biss.. eli siis pillimehua.

    Sinähän täällä varmasti päivystät kuten aina eli siis 24/7, joten varmaan sinut löydän kunhan suunnistan kohti tyhjänpäiväisintä jäkättäjää.. vai tehdäänkö treffit?
    Ilmoita aika, tapa ja paikka niin ma tulen kuin tuulenhenki.. tai sitten en.

    Moi moi mussukka.

    Äänestä

  • maalla vastuuta kirjoitti:

    esim. metsästäjien keskustelupalstoja niin huomaat kuinka siellä 90% porukoista irti oleviin kissoihin luonnossa suhtautuu.
    Ja jos teillä on fiksua hirviporukkaa niin hyvä, mutta kaikkialla ei ole samoin.
    Omalla kylällä on yhdellä suomenajokoiralla tutkapanta, mutta mitäpä se panta lohduttaa jos rakki omalla pihalla pyörii? Omistaja tietää missä rakki on, mutta ei muuta.
    Täällä savossa kyllä on tapana että syksyisin ja talvisin melkein kaikki hurtat jolkottavat vapaana oli se sitten pystis, ajokoira, hirvikoira, noutaja tai sekarotuinen piski.
    Ja metsällä ollessaan koira on usein yksin metsässä ja isäntä itse istuu autossa odottelemassa kunnes lopulta vaivautuu ampumaetäisyydelle.

    Ja se keskustelupalsta on kattava osuus metsästäjistä kuten tämä suomi24:n kissapalsta on kattava osuus kissanomistajia?

    Savossa se minunkin isäni asuu, eikä meillä ole irtokoiria näkynyt kymmeneen vuoteen.

    Äänestä

  • maalla vapaus kirjoitti:

    Ja se keskustelupalsta on kattava osuus metsästäjistä kuten tämä suomi24:n kissapalsta on kattava osuus kissanomistajia?

    Savossa se minunkin isäni asuu, eikä meillä ole irtokoiria näkynyt kymmeneen vuoteen.

    Savossa sitten muka metsästetä? Yleensä varsinkin ajavat koirat erkanevat isännästään pitkienkin matkojen päähän eli käytännössä ovat irtokoiria!

    Äänestä

  • joo joo joo kirjoitti:

    Savossa sitten muka metsästetä? Yleensä varsinkin ajavat koirat erkanevat isännästään pitkienkin matkojen päähän eli käytännössä ovat irtokoiria!

    Toki koirat on irrallaan, mutta tutkat/gps:t pannassa jolloin omistaja tietää tasan missä koira menee ja on itsekin liikkeellä eikä makaa missään sohvalla kotona urheilua tuijottaen.

    Mitä ne kissat sitä paitsi siellä keskellä metsää tekee? Tai se koira naapurin pihassa? Ei se hirvi sinne pihaan yleensä eksy vaikka koira sitä etsisikin... Kyllä meillä on kissat saaneet olla pihassa ihan rauhassa ja metsästäjät koirineen metsissä.

    Ja miksi ihmeessä tosiaan ne metsästyskaverit alkaisi toisiensa hiirikissoja räiskimään hengiltä...

    mielestä kissa on minkkiin ja supiin verrattava luontoon kuulumaton pienpeto joka verottaa nisäkkäiden pentuja ja lintukantaa mm. kanalintujen poikasia. Irtokissoja vihataan metsästyspiireissä yleisesti ja vedotaan vanhaan metsästyslakiin joka salli kissojen tappamisen surutta.

    Turhaa jeesustella miten teillä Savossa on, sillä monellakaan metsästyskoiralla ei ole hienoja tutkapantoja. Elämäni aikana olen nähnyt sellaisen vain yhdellä ajokoiralla ja senkin omistaja on mökkiläinen kaupungista. Ja minä sentään olen elänyt maaseudulla melkein 50 vuotta ja omassa perheessä kaikki kaksilahkeiset metsästävät.

    Kissat ovat edelleen maaseudulla lainsuojattomia sanoi laki mitä tahansa!

    Äänestä

  • mökin muija kirjoitti:

    jokainen aikuinen ymmärtää, ei metsästäjät ole mikään yhtenäinen joukko, joka jakaa samat ajatukset ja mielipiteet. Osa pitää kissoista, osa ei. Jotkut taas suhtautuvat niihin neutraalisti. Omissa tutuissa on paljon metsästäjiä. Suurella osalla heistä on kissoja ja koiria.

    Äänestä

  • rgrwg2g2 kirjoitti:

    Jos Suomessa on vaikka 100 000 metsästäjää, kuinka moni niistä on kissavastainen, kissamyönteinen, neutraali?

    Äänestä

  • monta.. kirjoitti:

    Siinäpä sulle miettimistä.

    kissoja ampuva metsästäjä riittää, jos se oman kissani ampuu kylmästi!

    Siinä ei sitten lohduta että ne tuhannet muut jättävät kissat ampumatta.

    Jopa oma mieheni on myöntänyt että nuoruudessa hänkin kaikki luonnossa tapaamansa kissat ampui, kuin myös pihaan tulevat vieraat kissat. Onneksi olen saanut hänen päänsä käännettyä kissamyönteisempään suuntaan kun olen omalla esimerkilläni opettanut sen, että kissoja voi pitää myös vastuullisesti eikä laskea niitä luontoon tai naapureiden pihoilla pyörimään. Myös molemmat poikani ovat toivoakseni tämän saman opin sisäistäneet, vaikka valitettavasti isänsä tavoin metsästävät lähes kaikkea mikä on luvallista.

    Äänestä

  • grjrjrjrtjrj kirjoitti:

    Siinäpä sulle miettimistä.

    taaskaan osannut muuta vastata? NO, tämän nyt olis voinut jo ennalta arvata.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    taaskaan osannut muuta kuin kysellä typeriä. No, sen nyt arvasi etukäteen. Tui tui pikkuinen.

    Äänestä

  • mökin muija kirjoitti:

    kissoja ampuva metsästäjä riittää, jos se oman kissani ampuu kylmästi!

    Siinä ei sitten lohduta että ne tuhannet muut jättävät kissat ampumatta.

    Jopa oma mieheni on myöntänyt että nuoruudessa hänkin kaikki luonnossa tapaamansa kissat ampui, kuin myös pihaan tulevat vieraat kissat. Onneksi olen saanut hänen päänsä käännettyä kissamyönteisempään suuntaan kun olen omalla esimerkilläni opettanut sen, että kissoja voi pitää myös vastuullisesti eikä laskea niitä luontoon tai naapureiden pihoilla pyörimään. Myös molemmat poikani ovat toivoakseni tämän saman opin sisäistäneet, vaikka valitettavasti isänsä tavoin metsästävät lähes kaikkea mikä on luvallista.

    ja kun Suomessa on jo liitossakin 150 000 metsästäjää, sen lisäksi ne jotka ei liittoon kuulu, niin on niitä kissoja ampuvia aika tavalla. Jos ne ei kaikkien kohdalle osukaan, niin aika monen kohdalle kyllä.

    On esitetty väitteitä, ettei ne kissat siellä metsässä juurikaan liiku, vaan ovat kotipihalla. Toisaalta esitetään kritiikkiä siitä, ettei kissa saa valjasulkoilussa tai tarhassa liikuntaa tarpeeksi. Siis tässä taas tullaan siihen, ettei mikään ole trollaajien mielestä selvää, vaan aina yritetään kiertää jollakin tavalla. Tapa on se, mikä trollille itselle tuntuu sopivalta.

    Faktahan on se, että kissa lepäilee paljon eikä liiku mahdottomia määriä. Mutta kun naaraalla on kiima, se etsii kolleja ja kollit naaraita matkojenkin takaa - metsässäkin liikkuen. Tämä voidaan ehkäistä a) leikkaamalla kissat ja b) pitämällä ne sisäkissoina ja valvotulla ulkoilulla valjaissa tai tarhassa tai verkotetulla parvekkeella.

    Valistus on tässäkin se tehokkain keino ja tuottaa kyllä toivottua tulosta aikanaa. Onneksi netti on siinä suhteessa oivallinen väline, vaikka se trolleille onkin väline johonkin muuhun.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    taaskaan osannut muuta kuin kysellä typeriä. No, sen nyt arvasi etukäteen. Tui tui pikkuinen.

    alempaa, niin siinä sinullekin vastausta:) Tuo lapsellinen pikkuiseksi haukkuminen ei tehoa, vaikka sinä nuorena tai lapsena niin tunnut luulevan. Kaikille toista mieltä oleville tarjoilet tuota samaa, on tainnut päikkärit jäädä väliin ;)

    Äänestä

  • mökin muija kirjoitti:

    mielestä kissa on minkkiin ja supiin verrattava luontoon kuulumaton pienpeto joka verottaa nisäkkäiden pentuja ja lintukantaa mm. kanalintujen poikasia. Irtokissoja vihataan metsästyspiireissä yleisesti ja vedotaan vanhaan metsästyslakiin joka salli kissojen tappamisen surutta.

    Turhaa jeesustella miten teillä Savossa on, sillä monellakaan metsästyskoiralla ei ole hienoja tutkapantoja. Elämäni aikana olen nähnyt sellaisen vain yhdellä ajokoiralla ja senkin omistaja on mökkiläinen kaupungista. Ja minä sentään olen elänyt maaseudulla melkein 50 vuotta ja omassa perheessä kaikki kaksilahkeiset metsästävät.

    Kissat ovat edelleen maaseudulla lainsuojattomia sanoi laki mitä tahansa!

    Ja minun isäni on asunut maalla koko elämänsä, lähes 60v. Aina on naapurit kunnioittaneet toisten eläimiä. Nämä metsästäjät jotka isäni porukassa kulkee on ihan saman kylän miehiä, ei mitään kaupunkilaisia. Ehkä meidän kylällä ollaan sitten vaan harvinaisen fiksuja....

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    ja kun Suomessa on jo liitossakin 150 000 metsästäjää, sen lisäksi ne jotka ei liittoon kuulu, niin on niitä kissoja ampuvia aika tavalla. Jos ne ei kaikkien kohdalle osukaan, niin aika monen kohdalle kyllä.

    On esitetty väitteitä, ettei ne kissat siellä metsässä juurikaan liiku, vaan ovat kotipihalla. Toisaalta esitetään kritiikkiä siitä, ettei kissa saa valjasulkoilussa tai tarhassa liikuntaa tarpeeksi. Siis tässä taas tullaan siihen, ettei mikään ole trollaajien mielestä selvää, vaan aina yritetään kiertää jollakin tavalla. Tapa on se, mikä trollille itselle tuntuu sopivalta.

    Faktahan on se, että kissa lepäilee paljon eikä liiku mahdottomia määriä. Mutta kun naaraalla on kiima, se etsii kolleja ja kollit naaraita matkojenkin takaa - metsässäkin liikkuen. Tämä voidaan ehkäistä a) leikkaamalla kissat ja b) pitämällä ne sisäkissoina ja valvotulla ulkoilulla valjaissa tai tarhassa tai verkotetulla parvekkeella.

    Valistus on tässäkin se tehokkain keino ja tuottaa kyllä toivottua tulosta aikanaa. Onneksi netti on siinä suhteessa oivallinen väline, vaikka se trolleille onkin väline johonkin muuhun.

    Minun kantani kissan vapaaseen liikkumiseen on hyvin selkeä. Kaupungissa, taajamassa tai jos asutusta on enemmän, naapurit alle 200 metrin päässä, kissat on pidettävä kytkettynä. Maalla, sopivissa olosuhteissa jotka vaativat ainankin eläinystävälliset naapurit sekä se vähimmäinen 200m matka lähimpään naapuriin voi kissaa pitää vapaana jos se on leikattu eikä katoa kauas (kissan luonteesta kiinni), myös mahdolliset lähialueen petieläimet on otettava huomioon. Sopivissa olosuhteissa kissan voi kuitenkin mielestäni laskea päiväksi ulos ja miksipä se ei voisi lämpiminä kesäöinäkin siellä olla jos itse tahtoo. Kissalla on kuitenkin aina oltava mahdollisuus tulla sisälle jos se sinne haluaa sekä kissaa on ruokittava kuten sisäkissojakin.

    Itselläni on sisäkissa joka ulkoilee maalla vapaana, koska siellä ei niitä haulikon kanssa riehuvia naapureita ole, lähimmillä naapureilla on omatkin kissat vapaana. Kissani pysyy aina pihapiirissä, kuten tekee vanhempieni omakin kissa.

    Kissat saattavat kiima-aikoina kulkea pitkiä matkoja, mutta empä usko kovinkaan monen kissan oikeasti kulkevan tiheässä metsässä tai edes suurilla hakkuualueilla. Käykääpä oikeassa metsässä maalla, kuinka moni kissa todella sinne menee seikkailemaan... Kyllä kissa yleensä kulkee niitä teitä ja polkuja pitkin suht asutulla alueella. Ei ne mitään treffejä sinne umpimetsään tee, naapurin nartun/kollin luo kun pääsee tietäkin/polkujakin pitkin.

    ole ainut metsämiehen ase, vaan myöskin ne koirat. Minä tiedän tapauksen jossa koira lähti ajoon, metsästäjä luuli, että jänistä, vaan kuinka ollakaan kun pääsi koiransaa luokse oli saaliina kissa. Hän totesi, ettei voinut tehdä asialle mitään koska ei tiennyt siellä mitään kissaa olleen ja siis ihan metsässä hekin olivat ajossa.

    Ei pidä luottaa siihen, että kissa pääsee puuhun ja koira ei, ei pidä luottaa siihen, ettei pyssy laukea jos tähtäimessä näkyykin jotakin muuta kuin aiottu saalis. Koirat voivat ajaa saalista muuallakin kuin tiheimmässä metsässä, eikä ne kissat tietä pitkin aina kulje vaan myös siellä metsässä. Ei kissa saalista itsekään tiellä, vaan siellä missä saalista on - joko ulkorakennuksissa tai metsässä.

    Äänestä

  • se ampuminen kirjoitti:

    Itse asun aika lailla metsän keskellä ja kas vain, kyllä niitä kissoja ja koiria lähiympäristössä vilisee vaikka lähimpään naapuriin on n. kilometri ja hänellä ei ole russakkaa kummoisempaa eläintä nurkissaan, jos edes niitä!

    Äänestä

  • maalla vapaus kirjoitti:

    Ja minun isäni on asunut maalla koko elämänsä, lähes 60v. Aina on naapurit kunnioittaneet toisten eläimiä. Nämä metsästäjät jotka isäni porukassa kulkee on ihan saman kylän miehiä, ei mitään kaupunkilaisia. Ehkä meidän kylällä ollaan sitten vaan harvinaisen fiksuja....

    sillä omat vanhempani ovat asuttaneet tätä kylää kohta jo 90 vuotta ja aika lailla karuja on ne kertomukset kuinka täällä on kissoihin ja osin myös koiriin suhtauduttu.

    Äänestä

  • 5+22 kirjoitti:

    Itse asun aika lailla metsän keskellä ja kas vain, kyllä niitä kissoja ja koiria lähiympäristössä vilisee vaikka lähimpään naapuriin on n. kilometri ja hänellä ei ole russakkaa kummoisempaa eläintä nurkissaan, jos edes niitä!

    Sieltä umpimetsän läpi upottavan mättään ja kaatuneiden puiden naapurien kissat vaeltaa sankoin joukoin luoksesi! Halleluja!

    Äänestä

  • maalla vapaus kirjoitti:

    Sieltä umpimetsän läpi upottavan mättään ja kaatuneiden puiden naapurien kissat vaeltaa sankoin joukoin luoksesi! Halleluja!

    ei ole upottavia mättäitä vaan suolla. Hoidetussa metsässä ei ole kaatuneita puita. Halleluja!

    Äänestä

  • 55+55 kirjoitti:

    ei ole upottavia mättäitä vaan suolla. Hoidetussa metsässä ei ole kaatuneita puita. Halleluja!

    Metsurin tyttärelle oikeasti väität ettei metsissä ole upottavaa mätästä eikä kaatuneita puita? :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MissMoose kirjoitti:

on alkanut suurimmassa osassa Suomea, joten kissojen omistajat ottakaa se huomioon että tästä päivästä alkaen maaseudulla (myös kylien ja maanteiden läheisyydessä) liikkuu satoja metsästäjiä joilla on liipasinherkkä sormi myös irtokissan nähdessään. Myös hirvi- ja ajokoirat lähtevät helposti kissaa jahtaamaan ja pahimmillaan sen saavat kiinni ja tappavat.
Nyt kannattaa olla todella varuillaan ettei kissansa vaan joutuisi lähikontaktiin metsästäjien ja heidän koiriensa kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu