tulisi pitää kansalaisten mielipiteen kartoitus, mihin he haluavat liittyä ja mistä hakea palvelutukea.
Lukiolla nyt menee hyvin, mutta kädenvääntö taas parinvuoden päässä edessä. Akuuttipaikat on lähteneet Puolangalta, niin , ja mitähän hyvää on tullut tilalle?
Perusturvan ja sivistyksen tulevaisuuden takia, suorittakaa kansanäänestys.
Lukiolla nyt menee hyvin, mutta kädenvääntö taas parinvuoden päässä edessä. Akuuttipaikat on lähteneet Puolangalta, niin , ja mitähän hyvää on tullut tilalle?
Perusturvan ja sivistyksen tulevaisuuden takia, suorittakaa kansanäänestys.
Vastaukset 18
Vanhimmat
olisi lukijoille lukemista, Kaleva 5.10 lehdessä Petri Hakkarainen ruotii Kainuun kohtaa, juttu on ihan asiallinen. Lukekaa ja sitten puliskaa.
Ihan turhaan sitä tuulipukukansalta kyselee. Ne kun ei ymmärrä isoista asioista sen enempää kuin sika tuulimyllystä.
Puolanka liittettiin myös 7 vuotta sitten hallintosekoiluun ilman, että kansan mielipidettä kysyttiin. Ikävä kyllä sen päätöksen kanssa on linjassa se, ettei puolankalaisten mielipidettä nytkään kysytä. Toivottavasti poliittinen kulttuuri on 2000-luvun vaihteen hurlumhei-vuosista sen verran muuttunut, että vaikkei kansanäänestystä nytkään tulisi, niin maakuntaköyhtymästä muutenkin ymmärrettäisiin irtautua. Niin selvää on, mikä kohtalo pienten kuntien palveluille on Kajaanissa varattu.
voi mielipiteensä ilmaista
http://www.puolankainfo.fi/kysely.php
http://www.kaleva.fi/uutiset/palvelupelissa-panoksena-kainuun-tulevaisuus/872522
On ihan turha vaihtaa puljusta toiseen. Sijainti on niin syrjäinen että mikään kuntayhtymä tms. pulju ei pysty tuottamaan palveluja Puolangalle. Jos halutaan että palvelut järjestetään Puolangalla niin nostetaan veroprosenttia parikymmentä prosenttia ja palkataan työntekijät kunnan palkkalistoille.
Puolangalle kuuluvilla valtionosuuksilla järjestettäisiin kyllä mukavasti tarpeelliset palvelut. Nyt on vain löydettävä sellainen yhteistyökumppani, jonka kanssa Puolangalle kuuluvat rahat myös käytetään täällä. Neuvottelut näyttävät, keneltä parhaat takeet saadaan.
Lähivuosina Kajaanista tulee paha mies ruskeassa nahkatakissaan ja antaa käskyn koulutuslautakunnalle, lakkauttakaa lukio. Ei löydy sellaista sankaria joka tämän käskyn voisi kumota.
Eriksonin kova manupulointi ja uhkailu syynä siihen että haluaa kaikkien kuntien jatkavan tuossa sekamelskassa mikä vallitsee Kainuun maakuntamallissa. Sehän olisi ministeriön virkamiehelle kynnysmattopaikkaa lopputyöuran ajaksi. Tehkää päättäjät oikeita päätöksiä, älkääkä pelätkö menemästä erikoissairaanhoidossa länteen.Sieltä löytyy kandeja täydentämään lääkärivajetta.
Kunhan 2013 koittaa, Puolanka taitaa olla kiltisti maakuntahallinnossa. Ja sitten riittää muulla Kainuulla nauramista, kun puolankalaiset vaikeroivat hädissään terveyskeskuksen ja lukion lakatessa siihen paikkaan! :D
edellämainittu katasrofi voi tulla. Kovin oli Säkkisellä Ylä-Kainuussa mahtipontiset lausunnot, jotta Puolangan tulee liittyä idän kauhuun. Aikoinaan Suomussalmen lääkäri yhdessä Säkkisen kanssa torpetoi Puolangalle tulevan lääkärin, jotta Puolankalaiset joutuisivat ahdinkoon. Hyrynsalmi sai pitää akuuttipaikkoja sairaalassa, koska sieltä oli kyseisen lautakunnan puheenjohtaja, vaikka heillä ei ole Kajaaniin kuin 60 km. Puolangalta vietiin kaikki akuuttipaikat, vaikka oli pätevää hoitohenkilökuntaa.Sitten potilaat kelan kustannuksella kierrätettiin pitkin maakuntaa.Sotaveteraanit olivat katkeria, jotka pelastivat Suomussalmen,ja sen ymmärtää.
Puolangan päättäjät, tehkää viisaita päätösiä ja olkaa itsenäisiä ja hakekaa erikoissaairaanhoitoa Oulusta jos ei Kajaanista saa. Älkää nostako edes hattua Suomussalmelaisille politikoille.
kyllä Puolankalaisten on paras liittyä Ouluun,siellä on yliopistot ja Nokiat,löytyy koulutusta ja työtä kunhan uusi tj pääsee vauhtiin,ja vielä siitä lukiosta--mitä sen kanssa vouhottamaan,jos ei ole oppilaita tarpeksi niin, niitä ei silloin ole,sehän on tosiasia jonka kanssa ei kannata vouhottaa muiden kuin niiden kauppiaiden joiden taloutta se hiukan raapaisee,uusia myynti ideotahan on helppo synnyttää---kyllä se hyvejää.
vahvistuu, ja palvelut paranevat. Yliopistokin olisi monelle nuorelle oiva paikka hakeutua yhteiskunnan oravanpyörään.
Ei tarvita terveyskeskusta jos ei sairaita ole eikä lukiota jos ei nuoria... maakunnan ongelma on vain se, että vaikka Puolangalla olisi kumpiakin, täältä pitää silti lakkauttaa kaikki kostoksi siitä, miten Kajaanistakin menivät UPM, opettajankoulutus ja ties mitkä tuulitunnelit.
Ainoa huono puoli Oulun suunnassa on se, että sinne suunnattaessa saadaan Kainuun Sanomien, Säkkisen ja Jokelaisen haukkuja suut ja silmät täyteen.
jopa Oulunkin pääsee opiskelemaan muualtakin, samoin osan palveluista saa rahalla, ilman mitään liitoksia.
köyhäthän ne rutisee,,
on rikkaat saavat palvelu(ut)n mistä vaan haluavat.
Kurja-Jefgeni, alias pääkkönen, jota tulee pelätä,,