Polttava kipu ristiselässä

lonkissa ja reisissä ilmeni jo aikoinaan ennen kuukautisia (pms oireena) ja muutama vuosi ennen vaihdevuosien alkamista. Nyt nämä kipukohtaukset tulevat edelleen silloin tällöin pahoina tiskatessa tai imuroidessa, kipu menee ohitse kun istuu tuolille. Eli ei kestä seistä paikallaan tai lievässä kumarassa asennossa. Samalla yleinen turvotus lisääntyy, vatsa menee kovalle ja iho huonoon kuntoon. Tämä kestää pahimmillaan kaksi tai kolme vuorokautta ja kotitöiden tekemistä ei tahdo tulla mitään. Käveleminenkin on yhtä tuskaa (tosin minulla on nivelrikkokin lisäksi).
Onko kenelläkään tullut saman tapaisia vaivoja vaihtareiden yhteydessä? Eräällä lääkäripalstalla kysyi samanlaisista oireista kärsivä nainen osteoporoosin mahdollisuudesta, lääkäri sanoi sen olevan muuta, mutta ei sanonut mitä. Minulla nämä oireet alussa liittyivät ihan selkeästi hormonikiertoon.
2747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olipas helpottavaa lukea tuo. Minulla nimittäin ihan samanlaiset säryt. Ensin jalat sittemmin alaselkä. Pikkuhiljaa pahentunut vuosi vuodelta. Istuessa ei mitään. Joskus tuntuu että se menee ohi muutamassa päivässä joskus taas on pitemmän aikaa ja turvotukset yms. Luin oikein kaksi kertaa ja mietin olinko itse unissani kirjoittanut tuon. =) En ole lääkärille puhunut tästä kun tuntuu että se ei olisi liittynyt näihin vaihevuosiin ja kun on kaikenmaailman muuta valittamista aina ollut. Olenkin pitänyt enempi näitten vaivojen syynä vähäisen liikkumiseni. Mutta mutta.... onkohan muitakin.

Äänestä
  • Kipua tuntuu ristiselässä ja lisukkeena on kalvavan oloinen kipu joka säteilee jalkojen sisällä jonkin matkaa reisiä alas. Kestänyt jo pidempään, välillä toki hellittääkin.

    Gynekologi kirjoitti Primolut-kuurin ja suositteli vaan ottamaan särkylääkettä, jos ei kipua muuten kestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Selkäkramppi kirjoitti:

lonkissa ja reisissä ilmeni jo aikoinaan ennen kuukautisia (pms oireena) ja muutama vuosi ennen vaihdevuosien alkamista. Nyt nämä kipukohtaukset tulevat edelleen silloin tällöin pahoina tiskatessa tai imuroidessa, kipu menee ohitse kun istuu tuolille. Eli ei kestä seistä paikallaan tai lievässä kumarassa asennossa. Samalla yleinen turvotus lisääntyy, vatsa menee kovalle ja iho huonoon kuntoon. Tämä kestää pahimmillaan kaksi tai kolme vuorokautta ja kotitöiden tekemistä ei tahdo tulla mitään. Käveleminenkin on yhtä tuskaa (tosin minulla on nivelrikkokin lisäksi).
Onko kenelläkään tullut saman tapaisia vaivoja vaihtareiden yhteydessä? Eräällä lääkäripalstalla kysyi samanlaisista oireista kärsivä nainen osteoporoosin mahdollisuudesta, lääkäri sanoi sen olevan muuta, mutta ei sanonut mitä. Minulla nämä oireet alussa liittyivät ihan selkeästi hormonikiertoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu