Kokonaisuudessaan novelli menee suunnilleen luokitukseen K-15. Kertokaa, jos piditte. Jos joku piti, lupaan kirjoittaa loppuun hyvin pian.
-Tonya-
***
"Tuo on niin kusinen jätkä, että jos se olis yhtään kusisempi, niin sen vois levittää säiliöautolla pellolle", Kalle ärisi. Kauempana, muutaman metrin päässä kuvauksen kohde, tummatukkainen 15-vuotias poika puuhasteli lempiharrastuksensa koulukiusaamisen parissa. Hän oli juuri vienyt joltakulta seiskaluokkalaiselta repun kädestä ja ravisteli iloissaan sen sisältöä roskikseen.
"Ole nyt vaiti. Kuulee vielä ja tulee tänne", Kallen kaveri Roope sanoi hiljaa vierestä. Samassa tummatukkainen kääntyi, vilkaisi heihin syrjäkarein ihan kuin uhrinvaihtoa harkiten. Roope tuijotti kapein silmin takaisin, uhmakkaasti. Sitten toinen kääntyi takaisin. Roope huokaisi salaa helpotuksesta. Ilmeisesti repunkaivelu oli todella mielenkiintoista puuhaa.
Jos jokin asia Roopea toden teolla harmitti, se oli se, että hän oli joutunut yläastelle samalle luokalle Jonin kanssa. Ehkä vielä enemmän harmitti kuitenkin se, että jostain syystä Jon oli kaikista koulun oppilaista valinnut pääinhokikseen juuri hänet. Luokanvalvoja oli sanonut Roopen vanhemmille vanhempainillassa että Jon ja Roope olivat kuin kissa ja koira. Jon aina Roopen kimpussa ja Roope, olkoonkin että kuului luokan hiljaisiin poikiin, ei koskaan väistynyt Jonin tieltä.
Roope oli ollut jälki-istunnossa Jonin takia. Ja kerran jopa rehtorin puhuttelussa. Roope, jonka lukuaineiden keskiarvo oli 9,8. Roope, joka ei koskaan käynyt viikonloppuisin missään. Roope, jota Jon nimitti hikarirunkkariksi. Roope, joka oli yläasteen ainoa poika, joka oli käynyt Jonin kimppuun.
Kellot olivat soineet jo hetki sitten, mutta Jon lopetti seiskan kiusaamisen vasta kun ensimmäiset opettajat ilmestyivät näköpiiriin. Roopen ja Jonin luokalla oli äidinkieltä. Päivän viimeinen tunti ja sen jälkeen kotiin.
Opettaja oli vanha, keski-iän jo aikaa nähnyt nainen. Monotonisella äänellä hän referoi oppikirjan kielioppisääntöjä eikä Roope viitsinyt edes yrittää kuunnella. Häntä ei kuitenkaan koskaan syytetty opiskelun laiminlyönnistä ja hän osasi kirjoittaa hyvää suomea muutenkin. Huomattuaan, että opettaja ei ollut nostanut koko tunnin aikana kertaakaan katsettaan kirjasta, Roope käänsi päänsä ja hänen katseensa lipui takaviistoon, luokan yli, ja etsi tummatukkaisen pojan pään muiden joukosta.
Harvinaista kyllä, Jon näytti olevan täysin keskittynyt kirjaansa eikä huomioinut ympäristöään ollenkaan. Niinpä Roope uskalsi katsoa häntä pidempäänkin. Jon oli kasvanut kasin ja ysin välillä aika paljon, hän oli muuttunut lihaksikkaammaksi ja muutenkin raamikkaammaksi, mutta sileä poikamaisuus oli kuitenkin tallella. Jonin tummanruskea tukka oli leikattu sotkuiseksi pehkoksi hänen kasvojaan kehystämään, etutukka oli vähän liiankin pitkä, se roikkui hänen silmillään. Ilmeisesti tarkoituksella, koska se oli geelillä aseteltu. Roope mietti, kannattaisiko hänen kokeilla joskus samaa. Hänen oma tukkansa oli platinanvaalea ja kesän jäljiltä auringon vielä vaaleammaksi polttama. Se oli Jonin tukkaa lyhyempi, mutta hänelläkin oli ylipitkä otsatukka, jonka suortuvia hän joutui alinomaa pyyhkimään silmiensä edestä.
Jonin leuka oli saanut miehekkäitä piirteitä sitten viime vuoden. Se ei ollut enää yhtä kapea, tosin ei leveäkään. Roope huomasi, että Jonin kasvot olivat eri muotoiset kuin hänen. Siinä missä Roopen suuret siniharmaat silmät veivät huomion kapeasta suusta ja leuasta, Jonin täyteläiset huulet, kulmikas leuka ja hymykuopat kiinnittivät katseen vihreitä, mantelinmallisia silmiä tehokkaammin.
Jon oli ruskettunut, hyvin ruskeaihoinen ja se teki mielenkiintoisen kontrastin hänen silmiinsä. Roope taas ei juurikaan ottanut aurinkoa kesäisin. Hän pelkäsi palavansa.
Roope seurasi katseellaan, kun Jon työnsi kätensä poissaolevasti farkkujensa taskuun. Hän veti sieltä kännykän, katsoi siitä kelloa ja työnsi sen takaisin taskuun. Sitten hän käänsi äkisti päänsä kohti Roopea, joka siirsi katseensa kiireesti pois ja punastui hieman. Olikohan Jon huomannut, että hän oli tuijottanut?
Roope päätti näyttää lopputunnin siltä, että hän kuunteli tuntia. Hän nojasi päätään käsiinsä ja tuijotti kirjaan. Ajatukset vaelsivat taas tummatukkaiseen.
Roope ei oikein ymmärtänyt, miksi Jonin seuraamisesta oli tullut hänelle melkein harrastus. Useimmiten hän katsoi Jonin edesottamuksia vihan kaventamin silmin. Häntä sieppasi, miten vaivattomasti Jon sai kaikki alempiluokkalaiset pelkäämään itseään. Roopea otti päähän se, että puolet ysiluokkalaisista seurasivat Jonia ympäri koulua minne hän ikinä menikin, valmiina nauramaan ja kannustamaan kun poika päätti taas ryhtyä pahantekoon.
Luulisi, että niissä kerroissa olisi tarpeeksi, kun Jon osoitti Roopelle henkilökohtaista huomiota. Huomio oli jokapäiväistä, harvoin Roope eli sellaista koulupäivää, ettei Jon olisi edes kerran nälväissyt häntä tai tökännyt käytävällä. Lukuisten puhuttelujen takia he eivät enää tapelleet yhtä usein kuin ennen, enää vain pari kertaa kuukaudessa. Joskus se alkoi käytävätökkimisestä, joskus Jon ärsytti Roopen siihen pisteeseen. Pari kertaa Roope oli sekaantunut Jonin seiskojenkiusaamisharrastukseen. Oli kertakaikkiaan kummallista, että Roope vapaaehtoisesti seurasi Jonin puuhia silloinkin, kun ei itse ollut niiden kohteena.
Roope oli pari viikkoa sitten huomannut uuden harrastuksensa olemassaolon. Ensin hän oli selittänyt sen sillä, että Jon on yksinkertaisesti niin hirveä että häntä on vaikea olla huomaamatta. Mutta se ei vielä selittänyt sitä, miksi Roope punastui joka kerta kun Jon huomasi hänen tuijotuksensa. Roope ei osannut selittää asiaa. Hän ei halunnut edes ajatella asiaa.
Mutta kuitenkin...Roope nosti päänsä vielä kerran kirjasta ja kääntyi katsomaan takaviistoon. Hän melkein hätkähti säikähdyksestä. Jon tuijotti häntä suoraan kohti, oli ilmeisesti tuijottanut siitä lähtien, kun hän oli kääntynyt katsomaan. Jonin ruskettuneilla kasvoilla oli vino, omahyväinen hymy.
Helvetti, Roope ajatteli, punastui vielä lisää ja käänsi katseensa pois. Hän pelkäsi, että Jon avaa suunsa ja sanoo jotain ilkeää. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Onkohan Jon huomannut hänen katseensa?
Roope hautasi päänsä käsiinsä. Koulun pahimman kusipään tuijottelu on kaikkea muuta kuin terveellinen harrastus.
Kuten aina viimeisellä tunnilla, kellon soidessa suurin osa oppilaista oli jo rynninyt ovesta ulos. Roope ei pitänyt kiirettä. Bussi lähtisi vasta kymmenen minuutin kuluttua.
"Mikäs runkkari-Roopea vaivaa kun ei oppitunnit kiinnosta?" kuului ääni hänen takaansa. Pulpettinsa vieressä seissyt Roope kääntyi ympäri ja näki Jonin seisovan hänen edessään. Muuten luokka oli paria ihmistä lukuunottamatta tyhjä. Poika oli kuitenkin juuri kääntänyt selkänsä Roopelle ja puhui nyt äikänopelle. "Tiesitkö, että Roope-puppeli tässä boikotoi sun tuntejas? Tasapuolisuuden nimissä jälki-istunto vois-"
"Pää kiinni, Jon", Roope ärähti ja puristi kätensä nyrkkiin.
Opettaja nosti vasta nyt katseensa kirjasta, ilmeisesti edelleen ensimmäisen kerran sitten tunnin alun. Hänen ilmeensä oli väsynyt, kysyvä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, kun Jon kääntyi takaisin Roopeen naamallaan tuttu, omahyväinen virnistys.
"Oho, oho, varo nyt sitä käytöksen numeroas. Mitä äitikin sanois?"
Suuttumus humisi Roopen päässä. Hän ei ollut taaskaan tehnyt yhtään mitään ja tuo kusipää jäi luokkaan maleksimaan ainoastaan voidakseen järjestää hänet hankaluuksiin.
Ajattelematta sen enempää Roope tarttui Jonia rinnuksista. Jon tarttui Roopea aivan yhtä äkäisesti, työntäen häntä rajusti taaksepäin. Pulpetit kolisivat, yksi tuoli kaatui. Roope irrotti toisen kätensä ja löi Jonia leukaan. Jon pyyhkäisi kädellään kasvojaan ja rynni sen jälkeen uudestaan Roopea päin, tällä kertaa kaikin voimin. He kaatuivat lattialle.
"Riittää!" äikänopettaja karjaisi. Yllätys siitä, että noin tylsästä ihmisestä saattoi lähteä noinkin voimakas ääni, sai molemmat pojat jähmettymään.
"Onko teidän täysin mahdotonta käyttäytyä kunnolla?" opettaja silmäili Jonia ja Roopea vihaisena ja lisäksi sen näköisenä kuin olisi juuri huomannut heidän olemassaolonsa.
"En minä-" Roope aloitti.
"Löit ensin!" Jon kivahti.
"Hiljaa!" opettaja huusi taas.
"Jälki-istuntoa, molemmille. Tunti. Nyt heti."
"Tunti!" Jon toisti raivoissaan.
"Hiljaa!" opettaja ei ilmeisesti itse huomannut toistavansa itseään.
"Te pääsette kotiin vasta neljältä. Istukaa alas."
Roope istui heti. Jon loi häneen raivoisan katseen ja istui sen jälkeen hänkin alas.
Opettaja huokaisi. Hän näytti siltä, että katui päätöstään saman tien. Hän näytti siltä, että haluaisi kotiinsa nukkumaan. Sen jälkeen hänen ilmeensä vaihtui takaisin päättäväiseksi.
"Te istutte täällä. Minä menen opettajanhuoneeseen tarkistamaan kokeita. Te istutte täällä ja olette hiljaa. Minä tulen tunnin päästä hakemaan teidät. Jos täällä on yksikin pulpetti liikahtanut, saatikka jos olette karanneet, niin se on rehtorin puhuttelu seuraavaksi. Minä lupaan sen."
Sen sanottuaan opettaja purjehti pois lyöden oven perässään kiinni hieman lujempaa kuin tavallisesti.
Roope hautasi kasvonsa taas käsiinsä. Voi helvetin helvetti, hän ajatteli. Sitten hän käänsi kiersi päätään hieman ja vilkaisi syrjäkarein Jonia, joka istui parin pulpetin päässä vasemmalla.
Jon oli kääntynyt kokonaan sivuttain, istui suoraan Roopeen päin, tuijotti häntä ja hymyili vinoa hymyään.
Roope hätkähti ja nosti katseensa. Aikaisempi vihamielisyys oli kadonnut Jonin kasvoilta. Roope puri huultaan. Tämä ei tiedä hyvää. Jon juonii jotain, ihan varmasti.
Mutta Jon vain tuijotti naama virneessä.
Roope hätkähti uudelleen säikähdyksestä, kun hän tajusi juuri ajatelleensa, että ollessaan hyväntuulinen Jon näyttää itse asiassa aika komealta.
Jonin toinenkin suupieli nousi ylös, nyt hänen kasvoillaan oli oikea hymy ylimielisen virnistyksen sijaan. Hänen silmänsä tosin välähtelivät edelleen vaarallisen näköisesti. Roope ei osannut tulkita katsetta, mutta hän ei pystynyt siirtämään silmään pois Jonin silmistä.
Yhtäkkiä Jon nousi ja käveli Roopen viereen, istahtaen nyt viereiseen pulpettiin. Hymy hänen huulillaan ei hyytynyt, eikä hän siirtänyt katsettaan pois Roopesta. Roope tunsi punastuvansa. Jonin hymy leveni entisestään. Hän istui taas Roopeen päin kääntyneenä, nojasi toisella kyynärpäällään rennosti pulpettiin ja katsoi Roopea.
"Voi voi pikku Roopea. Taitaa äiskä antaa tästä hyvästä piiskaa. Mutta sähän tykkäät siitä, eikö vaan?"
Roopen silmät kapenivat. "Miksi, voi helvetti, miksi maailmaan syntyy tollasia umpikusipäitä kuin sinä?"
Jon vaan hymyili. "Käyttääkö äiskä vyötä vai raippaa? Raapiiko kanssa?"
"Sun kannattais käydä tarkistuttamas pääsi. Sä et tosiaankaan ole normaali." Roopen ärtymys kasvoi koko ajan.
"Toisaalta sun ei kannata valittaakaan, koska äitiäs lukuunottamatta kukaan nainen ei varmaan tuu sua viittä metriä lähemmäs."
Se riitti. Roope nousi ylös, otti Jonia rinnuksista kiinni ja nosti hänet väkisin seisomaan aikomuksenaan heittää hänet ympäri seiniä.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä sitä. Jon otti häntä toisella kädellä niskan takaa kiinni. Ennen kuin Roope älysi reagoida mitenkään, Jon oli vetänyt hänet lähelleen ja painanut huulensa hänen huuliaan vasten. Roope jähmettyi. Hän tunsi Jonin kielen suljettujen huuliensa edessä, etsiskelemässä sisäänpääsyä. Yhtäkkiä hän ei osannut enää ajatella selvästi. Hän oli unohtanut kaiken muun, kaiken paitsi Jonin suun hänen suutaan vasten.
Hetki tuntui ikuisuudelta. Sitten Roope voihkaisi hiljaa ja avasi huulensa päästäen Jonin kielen suuhunsa. Sitten hän vastasi suudelmaan. Jon reagoi painautumalla Roopea vasten. Roope löysäsi otettaan Jonin rinnuksista.
Sitten hetki oli ohi. Jon tökkäsi Roopen kauemmaksi ja virnisti jälleen omahyväisesti. "Runkkari-Roope-raukka. Taidat olla puutteessa?"
Sitten Jon kääntyi kannoillaan ja marssi ulos, katsomatta kertaakaan taakseen. Roope jäi seisomaan keskelle luokkaa ja tuntemukset hänen sisällään vaihtelivat kauhusta vihaan ja vihasta johonkin, jota hän ei oikein osannut määritellä. Sitten, tietämättä itsekään mitä teki, hän otti reppunsa ja lähti kotiin. Kävellen. Vasta kotiovellaan hän muisti, että opettaja oli uhannut heitä rehtorin puhuttelulla. Hieno homma. Häntä kauhistutti ajatuskin Jonista selittämässä reksille, miksi pojat olivat häipyneet luokasta kesken jälki-istunnon.
-Tonya-
***
"Tuo on niin kusinen jätkä, että jos se olis yhtään kusisempi, niin sen vois levittää säiliöautolla pellolle", Kalle ärisi. Kauempana, muutaman metrin päässä kuvauksen kohde, tummatukkainen 15-vuotias poika puuhasteli lempiharrastuksensa koulukiusaamisen parissa. Hän oli juuri vienyt joltakulta seiskaluokkalaiselta repun kädestä ja ravisteli iloissaan sen sisältöä roskikseen.
"Ole nyt vaiti. Kuulee vielä ja tulee tänne", Kallen kaveri Roope sanoi hiljaa vierestä. Samassa tummatukkainen kääntyi, vilkaisi heihin syrjäkarein ihan kuin uhrinvaihtoa harkiten. Roope tuijotti kapein silmin takaisin, uhmakkaasti. Sitten toinen kääntyi takaisin. Roope huokaisi salaa helpotuksesta. Ilmeisesti repunkaivelu oli todella mielenkiintoista puuhaa.
Jos jokin asia Roopea toden teolla harmitti, se oli se, että hän oli joutunut yläastelle samalle luokalle Jonin kanssa. Ehkä vielä enemmän harmitti kuitenkin se, että jostain syystä Jon oli kaikista koulun oppilaista valinnut pääinhokikseen juuri hänet. Luokanvalvoja oli sanonut Roopen vanhemmille vanhempainillassa että Jon ja Roope olivat kuin kissa ja koira. Jon aina Roopen kimpussa ja Roope, olkoonkin että kuului luokan hiljaisiin poikiin, ei koskaan väistynyt Jonin tieltä.
Roope oli ollut jälki-istunnossa Jonin takia. Ja kerran jopa rehtorin puhuttelussa. Roope, jonka lukuaineiden keskiarvo oli 9,8. Roope, joka ei koskaan käynyt viikonloppuisin missään. Roope, jota Jon nimitti hikarirunkkariksi. Roope, joka oli yläasteen ainoa poika, joka oli käynyt Jonin kimppuun.
Kellot olivat soineet jo hetki sitten, mutta Jon lopetti seiskan kiusaamisen vasta kun ensimmäiset opettajat ilmestyivät näköpiiriin. Roopen ja Jonin luokalla oli äidinkieltä. Päivän viimeinen tunti ja sen jälkeen kotiin.
Opettaja oli vanha, keski-iän jo aikaa nähnyt nainen. Monotonisella äänellä hän referoi oppikirjan kielioppisääntöjä eikä Roope viitsinyt edes yrittää kuunnella. Häntä ei kuitenkaan koskaan syytetty opiskelun laiminlyönnistä ja hän osasi kirjoittaa hyvää suomea muutenkin. Huomattuaan, että opettaja ei ollut nostanut koko tunnin aikana kertaakaan katsettaan kirjasta, Roope käänsi päänsä ja hänen katseensa lipui takaviistoon, luokan yli, ja etsi tummatukkaisen pojan pään muiden joukosta.
Harvinaista kyllä, Jon näytti olevan täysin keskittynyt kirjaansa eikä huomioinut ympäristöään ollenkaan. Niinpä Roope uskalsi katsoa häntä pidempäänkin. Jon oli kasvanut kasin ja ysin välillä aika paljon, hän oli muuttunut lihaksikkaammaksi ja muutenkin raamikkaammaksi, mutta sileä poikamaisuus oli kuitenkin tallella. Jonin tummanruskea tukka oli leikattu sotkuiseksi pehkoksi hänen kasvojaan kehystämään, etutukka oli vähän liiankin pitkä, se roikkui hänen silmillään. Ilmeisesti tarkoituksella, koska se oli geelillä aseteltu. Roope mietti, kannattaisiko hänen kokeilla joskus samaa. Hänen oma tukkansa oli platinanvaalea ja kesän jäljiltä auringon vielä vaaleammaksi polttama. Se oli Jonin tukkaa lyhyempi, mutta hänelläkin oli ylipitkä otsatukka, jonka suortuvia hän joutui alinomaa pyyhkimään silmiensä edestä.
Jonin leuka oli saanut miehekkäitä piirteitä sitten viime vuoden. Se ei ollut enää yhtä kapea, tosin ei leveäkään. Roope huomasi, että Jonin kasvot olivat eri muotoiset kuin hänen. Siinä missä Roopen suuret siniharmaat silmät veivät huomion kapeasta suusta ja leuasta, Jonin täyteläiset huulet, kulmikas leuka ja hymykuopat kiinnittivät katseen vihreitä, mantelinmallisia silmiä tehokkaammin.
Jon oli ruskettunut, hyvin ruskeaihoinen ja se teki mielenkiintoisen kontrastin hänen silmiinsä. Roope taas ei juurikaan ottanut aurinkoa kesäisin. Hän pelkäsi palavansa.
Roope seurasi katseellaan, kun Jon työnsi kätensä poissaolevasti farkkujensa taskuun. Hän veti sieltä kännykän, katsoi siitä kelloa ja työnsi sen takaisin taskuun. Sitten hän käänsi äkisti päänsä kohti Roopea, joka siirsi katseensa kiireesti pois ja punastui hieman. Olikohan Jon huomannut, että hän oli tuijottanut?
Roope päätti näyttää lopputunnin siltä, että hän kuunteli tuntia. Hän nojasi päätään käsiinsä ja tuijotti kirjaan. Ajatukset vaelsivat taas tummatukkaiseen.
Roope ei oikein ymmärtänyt, miksi Jonin seuraamisesta oli tullut hänelle melkein harrastus. Useimmiten hän katsoi Jonin edesottamuksia vihan kaventamin silmin. Häntä sieppasi, miten vaivattomasti Jon sai kaikki alempiluokkalaiset pelkäämään itseään. Roopea otti päähän se, että puolet ysiluokkalaisista seurasivat Jonia ympäri koulua minne hän ikinä menikin, valmiina nauramaan ja kannustamaan kun poika päätti taas ryhtyä pahantekoon.
Luulisi, että niissä kerroissa olisi tarpeeksi, kun Jon osoitti Roopelle henkilökohtaista huomiota. Huomio oli jokapäiväistä, harvoin Roope eli sellaista koulupäivää, ettei Jon olisi edes kerran nälväissyt häntä tai tökännyt käytävällä. Lukuisten puhuttelujen takia he eivät enää tapelleet yhtä usein kuin ennen, enää vain pari kertaa kuukaudessa. Joskus se alkoi käytävätökkimisestä, joskus Jon ärsytti Roopen siihen pisteeseen. Pari kertaa Roope oli sekaantunut Jonin seiskojenkiusaamisharrastukseen. Oli kertakaikkiaan kummallista, että Roope vapaaehtoisesti seurasi Jonin puuhia silloinkin, kun ei itse ollut niiden kohteena.
Roope oli pari viikkoa sitten huomannut uuden harrastuksensa olemassaolon. Ensin hän oli selittänyt sen sillä, että Jon on yksinkertaisesti niin hirveä että häntä on vaikea olla huomaamatta. Mutta se ei vielä selittänyt sitä, miksi Roope punastui joka kerta kun Jon huomasi hänen tuijotuksensa. Roope ei osannut selittää asiaa. Hän ei halunnut edes ajatella asiaa.
Mutta kuitenkin...Roope nosti päänsä vielä kerran kirjasta ja kääntyi katsomaan takaviistoon. Hän melkein hätkähti säikähdyksestä. Jon tuijotti häntä suoraan kohti, oli ilmeisesti tuijottanut siitä lähtien, kun hän oli kääntynyt katsomaan. Jonin ruskettuneilla kasvoilla oli vino, omahyväinen hymy.
Helvetti, Roope ajatteli, punastui vielä lisää ja käänsi katseensa pois. Hän pelkäsi, että Jon avaa suunsa ja sanoo jotain ilkeää. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Onkohan Jon huomannut hänen katseensa?
Roope hautasi päänsä käsiinsä. Koulun pahimman kusipään tuijottelu on kaikkea muuta kuin terveellinen harrastus.
Kuten aina viimeisellä tunnilla, kellon soidessa suurin osa oppilaista oli jo rynninyt ovesta ulos. Roope ei pitänyt kiirettä. Bussi lähtisi vasta kymmenen minuutin kuluttua.
"Mikäs runkkari-Roopea vaivaa kun ei oppitunnit kiinnosta?" kuului ääni hänen takaansa. Pulpettinsa vieressä seissyt Roope kääntyi ympäri ja näki Jonin seisovan hänen edessään. Muuten luokka oli paria ihmistä lukuunottamatta tyhjä. Poika oli kuitenkin juuri kääntänyt selkänsä Roopelle ja puhui nyt äikänopelle. "Tiesitkö, että Roope-puppeli tässä boikotoi sun tuntejas? Tasapuolisuuden nimissä jälki-istunto vois-"
"Pää kiinni, Jon", Roope ärähti ja puristi kätensä nyrkkiin.
Opettaja nosti vasta nyt katseensa kirjasta, ilmeisesti edelleen ensimmäisen kerran sitten tunnin alun. Hänen ilmeensä oli väsynyt, kysyvä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, kun Jon kääntyi takaisin Roopeen naamallaan tuttu, omahyväinen virnistys.
"Oho, oho, varo nyt sitä käytöksen numeroas. Mitä äitikin sanois?"
Suuttumus humisi Roopen päässä. Hän ei ollut taaskaan tehnyt yhtään mitään ja tuo kusipää jäi luokkaan maleksimaan ainoastaan voidakseen järjestää hänet hankaluuksiin.
Ajattelematta sen enempää Roope tarttui Jonia rinnuksista. Jon tarttui Roopea aivan yhtä äkäisesti, työntäen häntä rajusti taaksepäin. Pulpetit kolisivat, yksi tuoli kaatui. Roope irrotti toisen kätensä ja löi Jonia leukaan. Jon pyyhkäisi kädellään kasvojaan ja rynni sen jälkeen uudestaan Roopea päin, tällä kertaa kaikin voimin. He kaatuivat lattialle.
"Riittää!" äikänopettaja karjaisi. Yllätys siitä, että noin tylsästä ihmisestä saattoi lähteä noinkin voimakas ääni, sai molemmat pojat jähmettymään.
"Onko teidän täysin mahdotonta käyttäytyä kunnolla?" opettaja silmäili Jonia ja Roopea vihaisena ja lisäksi sen näköisenä kuin olisi juuri huomannut heidän olemassaolonsa.
"En minä-" Roope aloitti.
"Löit ensin!" Jon kivahti.
"Hiljaa!" opettaja huusi taas.
"Jälki-istuntoa, molemmille. Tunti. Nyt heti."
"Tunti!" Jon toisti raivoissaan.
"Hiljaa!" opettaja ei ilmeisesti itse huomannut toistavansa itseään.
"Te pääsette kotiin vasta neljältä. Istukaa alas."
Roope istui heti. Jon loi häneen raivoisan katseen ja istui sen jälkeen hänkin alas.
Opettaja huokaisi. Hän näytti siltä, että katui päätöstään saman tien. Hän näytti siltä, että haluaisi kotiinsa nukkumaan. Sen jälkeen hänen ilmeensä vaihtui takaisin päättäväiseksi.
"Te istutte täällä. Minä menen opettajanhuoneeseen tarkistamaan kokeita. Te istutte täällä ja olette hiljaa. Minä tulen tunnin päästä hakemaan teidät. Jos täällä on yksikin pulpetti liikahtanut, saatikka jos olette karanneet, niin se on rehtorin puhuttelu seuraavaksi. Minä lupaan sen."
Sen sanottuaan opettaja purjehti pois lyöden oven perässään kiinni hieman lujempaa kuin tavallisesti.
Roope hautasi kasvonsa taas käsiinsä. Voi helvetin helvetti, hän ajatteli. Sitten hän käänsi kiersi päätään hieman ja vilkaisi syrjäkarein Jonia, joka istui parin pulpetin päässä vasemmalla.
Jon oli kääntynyt kokonaan sivuttain, istui suoraan Roopeen päin, tuijotti häntä ja hymyili vinoa hymyään.
Roope hätkähti ja nosti katseensa. Aikaisempi vihamielisyys oli kadonnut Jonin kasvoilta. Roope puri huultaan. Tämä ei tiedä hyvää. Jon juonii jotain, ihan varmasti.
Mutta Jon vain tuijotti naama virneessä.
Roope hätkähti uudelleen säikähdyksestä, kun hän tajusi juuri ajatelleensa, että ollessaan hyväntuulinen Jon näyttää itse asiassa aika komealta.
Jonin toinenkin suupieli nousi ylös, nyt hänen kasvoillaan oli oikea hymy ylimielisen virnistyksen sijaan. Hänen silmänsä tosin välähtelivät edelleen vaarallisen näköisesti. Roope ei osannut tulkita katsetta, mutta hän ei pystynyt siirtämään silmään pois Jonin silmistä.
Yhtäkkiä Jon nousi ja käveli Roopen viereen, istahtaen nyt viereiseen pulpettiin. Hymy hänen huulillaan ei hyytynyt, eikä hän siirtänyt katsettaan pois Roopesta. Roope tunsi punastuvansa. Jonin hymy leveni entisestään. Hän istui taas Roopeen päin kääntyneenä, nojasi toisella kyynärpäällään rennosti pulpettiin ja katsoi Roopea.
"Voi voi pikku Roopea. Taitaa äiskä antaa tästä hyvästä piiskaa. Mutta sähän tykkäät siitä, eikö vaan?"
Roopen silmät kapenivat. "Miksi, voi helvetti, miksi maailmaan syntyy tollasia umpikusipäitä kuin sinä?"
Jon vaan hymyili. "Käyttääkö äiskä vyötä vai raippaa? Raapiiko kanssa?"
"Sun kannattais käydä tarkistuttamas pääsi. Sä et tosiaankaan ole normaali." Roopen ärtymys kasvoi koko ajan.
"Toisaalta sun ei kannata valittaakaan, koska äitiäs lukuunottamatta kukaan nainen ei varmaan tuu sua viittä metriä lähemmäs."
Se riitti. Roope nousi ylös, otti Jonia rinnuksista kiinni ja nosti hänet väkisin seisomaan aikomuksenaan heittää hänet ympäri seiniä.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä sitä. Jon otti häntä toisella kädellä niskan takaa kiinni. Ennen kuin Roope älysi reagoida mitenkään, Jon oli vetänyt hänet lähelleen ja painanut huulensa hänen huuliaan vasten. Roope jähmettyi. Hän tunsi Jonin kielen suljettujen huuliensa edessä, etsiskelemässä sisäänpääsyä. Yhtäkkiä hän ei osannut enää ajatella selvästi. Hän oli unohtanut kaiken muun, kaiken paitsi Jonin suun hänen suutaan vasten.
Hetki tuntui ikuisuudelta. Sitten Roope voihkaisi hiljaa ja avasi huulensa päästäen Jonin kielen suuhunsa. Sitten hän vastasi suudelmaan. Jon reagoi painautumalla Roopea vasten. Roope löysäsi otettaan Jonin rinnuksista.
Sitten hetki oli ohi. Jon tökkäsi Roopen kauemmaksi ja virnisti jälleen omahyväisesti. "Runkkari-Roope-raukka. Taidat olla puutteessa?"
Sitten Jon kääntyi kannoillaan ja marssi ulos, katsomatta kertaakaan taakseen. Roope jäi seisomaan keskelle luokkaa ja tuntemukset hänen sisällään vaihtelivat kauhusta vihaan ja vihasta johonkin, jota hän ei oikein osannut määritellä. Sitten, tietämättä itsekään mitä teki, hän otti reppunsa ja lähti kotiin. Kävellen. Vasta kotiovellaan hän muisti, että opettaja oli uhannut heitä rehtorin puhuttelulla. Hieno homma. Häntä kauhistutti ajatuskin Jonista selittämässä reksille, miksi pojat olivat häipyneet luokasta kesken jälki-istunnon.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ehdottomasti lisää tällaista....todella hyvin kirjoitettu ja sujuva tarina.
odotan innolla koska pääsen lukemaan jatkoa..
en ole tainnut näin hyvää tarinaa täällä lukea...
kiitti hyvästä alusta, kerro ihmeessä lisää :))
Toivottavasti se jatko-osa tulee PIAN!!!! Toi oli oikeesti magee tarina.
Erittäin hyvä, toivottavasti saadaan lisää!!