Miten pystyisin puhumaan avomiehelleni vauvakuumeestani. Oon nuori mutta olen tuntenut jo pitkään olevani valmis äidiksi. Elämä on ihan kunnossa, valmistuin vuosi sitten ja nyt olen ollut vuoden töissä ja opiskelen avoimessa yliopistossa. Mieheni on 23 (itse siis 19) ja häenllä on ammatti ja ollu 4 vuotta töissä, eli molemmat tienaamme. Olemme yhdessä ollut kolme vuotta ja kihloissa puoli vuotta. Olemme asuneet kauan yhessä, melkee alusta asti. Ongelma on se että olen moneen kertaan sanonut että haluan lapsen mutta mieheni ei. Hänen mielestä olemme liian nuoria ja hänen elämänsä on muka niin kesken ja hän haluaa elää nuoruuttaan, vaikka hän viihtyy erityisen hyvin hänen kummilapsensa kanssa ja viettää paljon aikaa sen kanssa. Minusta on hyvä että hän avoimesti kertoo ettei ole valmis ja tietää mitä haluaa, mutta eiks isäksi kasveta eikä vaa yhtäkkiä olla "valmis"? Ja en halua lapsia vanhana vaan nuorena ja nyt minusta oisi hyvä aika mutta miten saisin myös mieheni innostumaan??
Haluan perheen
miksei hän?
9671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minusta teillä ei kyllä ole mitään kiirettä, kun olet vielä noin nuori. Kannattaa kunnioittaa miehen mielipidettä. Ongelmia syntyy, jos hankkiudut kierolla tavalla raskaaksi (esim. lopetat ehkäisypillerien oton). Pahimmassa tapauksessa edessä on ero. Lapsi ei välttämättä mitenkään lähennä teitä, ja se vain tulehduttaa välejänne jos lapsi on hankittu vasten miehen tahtoa. Lapsen hankkiminen on suuri päätös!
Jos olisit lapseton 30-vuotias, niin sitten tavallaan ymmärtäisin kiireen lapsen hankkimisessa. Mutta, olet kuitenkin vasta 19-vuotias. Saatat tuntea olevasi kypsä lapsen hankintaan, mutta kyllä päätös on molemminpuolinen. Toista ei saa kuitenkaan pakottaa. En halua mitenkään pelotella, mutta hyvin usein suhteet johtavat eroon kun elämänsuunnitelmat eivät mene yksiin. Sinuna katoisin vielä kaksi vuotta ja kysyisin sitten mieheltä tuosta lapsen hankkimisesta.
Tää ei oo mikään vittuilu viesti vaan ihan tosissani ehdotan että hankkisit jonkun elukan :) itselläni ollut kauhan hirveä hinku perustaa perhe ja etenkin huolehtia jostain. Ostin siis ensihätään koiran, hoitelen ja hellin sitä! Ehdota siis miehelles että ostatte koiran tai jonku muun kivan möllin ja kas vain aika kuluu paljon nopeampaa, pahin vauvakuume laantuu ja parhaassa tapauksessa miehes näkee että hyvinhän te pärjäätte muutenkin kun kahestaan ja lämpenee vauva-ajatuksille ;)
niin ja lisäyksenä vielä että nyt ollaan kihlatun kanssa alottamassa vauvantekohommat eli TOIMII !
Varmasti sekä, että. Isäksi/äidiksi kasvetaan, mutta myös jollain tapaa pitää olla valmis. Kukaan ei varmaan ole 100% valmis vaikka halua on. Vaikea siihen on täysin valmistautua. Mutta ei sitä voi niinkään ajatella, että noh tehdään lapsi, kyllä sitä siinä sitten varmaan isäksi ja äidiksi kasvaa. Ja vaikka olisi kyvykäs huolehtimaan lapsesta, voi olla, että ei jostain syystä ole halukas. Ja kummilapsi on aivan eri asia kuin oma.
Oma siskoni sai lapsen 23 -vuotiaana, itse en olisi todellakaan ollut silloin vielä valmis. Ihmiset ovat erilaisia. Sinä ehkä olet tuntenut pitkään olevasi valmis, mutta se ei tarkoita että kaikki muutkin olisi samanikäisenä/samassa elämän tilanteessa. Valmius ei tulekaan yhtäkkiä päivässä (tuliko sinullekaan?) vaan pikkuhiljaa asiaa harkiten ja sille kypsyen. Ja silloinkaan ei siis ole 100% valmis, epäilyksiä/pelkoja voi silti olla ja saa olla.
Hyvä jos kuitenkin pystytte keskustelemaan asiasta. Ehkä avomiehesi vielä kypsyy ajatukselle. Mutta anna hänen harkita asiaa rauhassa, älä painosta. Ehditte vielä hyvin saamaan lapsia, joten ei ole sinänsä hätää.
Silverrose: En haluan tulla raskaaksi "huijaamaalla" haluan että lapseni syntyy toivottuna ja rakastettuna siksi pyysin täältä neuvoa, koska en ikinä haluaisi tehdä toiselle niin. Ja tiedän että lapsen hankinta vaikuttaa parisuhteeseen ja voi jopa kaataa sen ja siksi haluan että se on meidän yhteinen juttu, yhteinen toive.
ajlkdjlksgj: Kiitos sinulle vinkistä mutta vaikka tykkään koirista tosi paljon ja vanhempieni tykönä on aina ollut koira niin en halua omaan kotiini ainakaa viellä mitää elukoita :) Mutta kiitos ideasta! :)
Ja sinulle "valmis": Tottakai jollai tasolla pitää olla valmis että on valmis huolehtimaan muksusta, mutta omat vanhempani ja siskoni ovat saaneet nuorena n 20 lapsen ja olen halunnut lasta ja muutaman vuoden ja tiedän että parjäisin sen lapsen kanssa ja tiedän että myös mieheni pärjäisi koska hän hoitaa jo paljon kummilastaan ja hienosti on mennyt ja hänelläkin ikää jo on ..
Enpä kyllä voisi sanoa et miehelläsi ja sinulla ikää jo on siis ootte TOSI nuoria vielä molemmat! Ja toienn juttu et miehet monesti kypsyy tuohon isyyteen vasta siinä 30 vuoden hujakoilla, siis noin yleensä eli anna nyt vaan sen miehes olla ja odottele ihan rauhassa! Kiirettä teillä ei ole vielä todellakaan mihinkään, se nyt on ainakin ihan varma.
Nimittäin tosiasia on myös e et ku se lapsi tulee ni sit siinä ei kyllä enää keskinäiselle parisuhteelle jää todellaakaan kovin paljon aikaa ku on molemmilla työt, lapset pitää viedä hoitoon/hakea hoidosta, harrastukset ym ym ni kyllä teijän nyt kannattaa vielä nauttia siitä yhteisestä ajasta mitä teillä nyt on ja vaikka matkustella, tehdä kaikkea kivaa ja mukavaa yhdessä sillä se pitkälti loppuu siihen et ku se lapsi tulee ni se aika menee sen jälkeen sille lapselle, ei parisuhteelle.
Ja tosiaankin, toistan vielä itseäni mut sanon silti et älä painosta miestäs, anna hänen olla ihan rauhassa ja odota vaan. Kyllä se hänellekin se aika tulee jolloin sen lapsen hänkin vielä haluaa, nyt vaan pidä sinä jäät hatussa ja odota rauhassa. Jos ei 5-10 vuoden sisään oo vieläkään asiaa ottanut esille ni sit voit alkaa pikkuhiljaa vihjailemaan et voiskos jo ajatella jne.. mut älä painosta täs tilantees, eikä kannata edes puhua asiasta sillä miehet monesti ottaa jo sen et jatkuvasti puhut asiasta painostuksena ja se voi koituu teijän suhteen lopuks se. eli anna hänen nyt olla vaan rauhassa tämän asian tiimoilta. Kyl se vielä sit joku päivä voi ollakin valmis isäks ja sillo se ottaa sen asian ite puheeks niinku meilläkin kävi. :)
Ja jos miehes on noin selvästi sanonut et haluaa elää nuoruuttaan ni elä sinäkin ja unohda nyt vähäks aikaa ne lapset! Opiskele opintos loppuun rauhassa, nähkää elämää ja kokekaa. Sitten joskus on vasta se teijän aika lapselle kun molemmat ootta siihen valmiita, mut ei näköjään vielä kun miehes ei siihen ole valmis!
Tietysti ikävä tosiasia on myös se et joskus miehet ei oo koskaan valmiita isäks ja sillo se tarkoittaa sitä, et te ette ehkä oo sitte toisillenne ni oikeat jos tommoset ongelmat tulee teeen mut ei niitäkään teijän vielä tartte miettii, olkaa nyt vaan onnellisii siitä mitä teillä on nyt ja vaalikaa sitä.
Itsellä hieman samantyyppistä ongelmaa. On ollut hirveä vauvakuume jo pitkään, mutta valitettavasti tilanne ei ole paras mahdollinen. Olen 20v, mies myöskin 20v. Hän on tällä hetkellä armeijassa, minä töissä mutta toivon mukaan pääsisin opiskelemaan syksyllä. Ollaan oltu yhdessä vasta 10 kk ja asuttu yhdessä n. kuukausi. Joskus olen kysellyt ajatusta vauvoista mutta mies ei tahdo innostua. Ymmärrän sen, ja toivon että tää kuume menis kohta ohi koska en halua vauvaa suhteeseen joka on näin nuori. Pitää vaan hyväksyä ajatus että pitää odottaa ainakin muutama vuosi ennen kuin alottaa yrittämisen. Haluan lapsia nuorena, siksi en jaksaisi kovin pitkää odottaa. Mutta tällä hetkellä vauva aivan mahdoton ajatus.
Hyviä kommentteja tullut tähän tekstiin, aivan oikeassa ootte :) Mut minkäs sitä kuumelleen mahtaa.. :)
Voin hyvin kuvitella, miltä sinusta tuntuu, koska itseäni vaivaa myös kova vauvakuume. Tilanteeni on kuitenkin siltä osin erilainen, että myös mieheni kuumeilee, oikeastaan on aloittanut kuumeilun jo ennen minua. Emme kuitenkaan voi muista syistä aloittaa vielä perheenperustamista. Olemme suunnilleen saman ikäisiä kuin te.
Olet vasta 19-vuotias, miehesi 23-vuotias. Tällä hetkellä ehkä pidät itseäsi vanhana, ja sinusta tuntuu, että olette kokeneet jo kaiken tarpeellisen ja olet täysin kypsä perheenperustamiseen. Muutama vuosi menee kuitenkin hyvin nopeasti kuumeillessakin, sen olen saanut itse kokea. Ja muutaman vuoden päästä ajattelet, että parempi, että odotettiinkin vielä nämä muutama vuotta, ja saatiin viettää kaksistaan aikaa. Matkustelkaa, käykää ulkona, kokekaa kaikenlaista, sillä lapsen kanssa se ei välttämättä ole enää mahdollista. Nauttikaa kaksistaan olosta "kyllästymiseen" asti. Olet varmasti kuullut tämän jo monta kertaa, ja tiedostat sen varmaan itsekin, mutta se vain on niin totta, että olette todellakin vielä nuoria! Kun lähestyt 30 ikävuotta, voit alkaa ajatella, että nyt alkaa olla jo vähän kiire... Mutta nyt voit ajatella, ettei teillä ole vielä mitään kiirettä. Anna miehesti kypsyä rauhassa ajatukselle, niin hän pystyy varmasti olemaan parempi isä kuin mitä hän nyt olisi. Sain kuitenkin aloituksestasi sellaisen kuvan, että mies haluaa tulevaisuudessa lapsia ja hänestä tulee varmasti hyvä isä. Nauttikaa siis nyt vain toisistanne muutama vuosi, vahvistakaa parisuhdettanne entisestään ja säästäkää vaikka rahaa tulevaisuutta varten. Harva mies kuitenkaan tuossa iässä on vielä valmis perheenperustamiseen.
Yksi vaihtoehto on tietenkin se, että jätät pillerit salaa ottamatta, ja esität, että kävi vahinko. Miehesi kuitenkin vaikuttaa sen verran vastuulliselta, että varmasti kantaisi vastuun lapsesta. Mikään kiire sinulla ei tietenkään ole, mutta kuten sanoin, ymmärrän tunteesi.
"Yksi vaihtoehto on tietenkin se, että jätät pillerit salaa ottamatta, ja esität, että kävi vahinko. Miehesi kuitenkin vaikuttaa sen verran vastuulliselta, että varmasti kantaisi vastuun lapsesta. Mikään kiire sinulla ei tietenkään ole, mutta kuten sanoin, ymmärrän tunteesi."
Todella vastuutonta tehdä tällainen temppu! Älä nyt missään nimessä huijaamaan ala! Todella ala-arvoinen ohje sinulle. Parempi, että jos miehesi ketkuttelee vielä pidemmänkin aikaa vauva-asian kanssa, on edessä ero. Parempi se, kuin että lapsi miehen kanssa, joka ei halua sitä lasta.