ne verot

kannattaako tuleva perintö jakaa monelle edunsaajalle kun emme ole rintaperillisiä ?
Tällä hetkellä testamentissa vain yksi edunsaaja.
Käsittääkseni perintövero on suht korkea.
Kuinka saadaan verottajan osuus kohtuulliseksi ?
4519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Perintövero määräytyy sukulaisuuden mukaan: kaikkein matalin perintövero on rintaperillisillä.
Heihin nähden kaksinkertaisen veron maksavat sisaret ja veljet ja näiden rintaperilliset, muut maksavat rintaperillisiin nähden kolminkertaisen veron. Koska vero on progressiivinen on veronmaksajan kannalta edullisempaa, että vero jakaantuu kussakin sukuhaarassa useammalle henkilölle.
Silloin kun perintö menee lain mukaan, voi esim veljeltään perintöä saava luopua perinnöstä tällöin perintö menee hänen rintaperillisilleen.

Tässä tapauksessa kyse on mutkittaammasta asiasta.Kysymyksessä puhutaan siitä, että testamentissa on vain yksi edunsaaja. On ratkaisevaa onko testamentinsaaja perillisasemassa testamentintekijään. Jos näin ei ole ja testamentinsaaja luopuu veroteknisistä syistä perinnöstä, omaisuus meneekin testamentintekijän lainmukaisille perillisille.

Jos sensijaan kyse on siitä, että testamentintekijä vielä harkitsee miten omaisuus tulisi jakaa, silloin voidaan edelläoleva ottaa huomioon ja laatia testamenttiteksti tämän mukaisesti

Äänestä
  • miten perintövero jos lahjakirja ei testamentti
    vaan jakaa perintö lahjana

    Äänestä

  • naatti kirjoitti:

    miten perintövero jos lahjakirja ei testamentti
    vaan jakaa perintö lahjana

    Samansuuruisesta perinnöstä ja lahjasta seuraava vero on samansuuruinen. Usein on kuitenkin edullista antaa osa omaisuudesta lahjana. Kun tähän osaan omaisuutta vielä pidätetään lahjanantajalle hallintaoikeus, saadaan näin tehtävällä, täysin laillisella verosuunnittelulla kokonaisveroa selvästi alennettua. Tämä johtuu siitä, että näin saadaan kerralla luovutettavaa omaisuutta pienennettyä ja koska veron määrä on progressiivinen, kokonaisveroa alennettua.

    Äänestä

  • Jude kirjoitti:

    kiitos tiedoista kirjanpitäjä hoitaa jo ositusta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tomaatti kirjoitti:

kannattaako tuleva perintö jakaa monelle edunsaajalle kun emme ole rintaperillisiä ?
Tällä hetkellä testamentissa vain yksi edunsaaja.
Käsittääkseni perintövero on suht korkea.
Kuinka saadaan verottajan osuus kohtuulliseksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu