te vangit, jotka linnaan joudutte omasta syystä, ootte yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. naurettavaa luettavaa noi kaikenmoiset pullisteluviestit sun muut. te ootte täysin kykenemättömiä elämään yhteiskunnassa. yhteiskunta jota vastaan te tappelette, elättää teitä kädestä suuhun sen linnareissun jälkeenkin yleensä.
ressukat.
ressukat.
Vastaukset 9
Vanhimmat
hyvä ihminen. Onneksi sinä olet saanut olla vapaudessa, käydä koulut ja opetella lukemaan ja kirjoittamaan sujuvasti ja oikein, kuten tekstistäsi ilmenee. Toisin on me venkulat, koulut kesken jääneinä, suoraan rikolliselle uralle luisuneena olemme kirjoitus- ja lukutaidottomia pöhköjä, joille yhteiskunta antaa ruuan suoraan lusikalla suuhun ja kantaa meidät kunnan kämppiin, jos olemme liian juovuksissa niihin konttaamaan.
No vitsit sikseen. Voin sanoa omalta kohdalta, aikoinaan kun vapauduin, en markkaakaan pummannut yhteiskunnalta, asunnonkin hommasin vapailta vuokramarkkinoilta ja maksoin käteisellä. Sen jälkeen montakin asuntoa ja jossain välissä tuli ostettuakin asunto 98 m2. Maksoi 300 000 markka aikana. No ei tietenkään käteisellä mutta pienillä pesämunilla ja lainalla. Myöhemmin jätin asunnon lapselleni ja hänen äidilleen ottamatta mitään, kun maailma kutsui tallaista levotonta miestä eteenpäin.
Milloinkaan en ole pullistellut enkä tapellut yhteiskuntaa vastaan, saati sitä syytellyt siitä, että olin mulkku ja pelasin muutamat kortit väärin. Mutta en ole katunutkaan.
Olen siitä vittumainen venkula, että edelleen maksan kiltisti veroja ja kun alan mies olen, en vasikoi poliisille, että verottaja kuppaa minua. Viime vuonna maksoin vajaa 16 000 euroa. Ei paljon mutta sentään jotakin. Miten lienee sinun oma veronmaksukyky ja halu? Ja tiedän muitakin venkuloita aika monta jotka paiskivat töitä ja maksavat veroja. Loppujen lopuksi niitä on tuhansia, etenkin jos laskee 1 - 2 kertaa elämässään hairahtuneita jotka ovat muuttaneet kurssia.
Kädestä suuhun en ole elänyt.....hitto.....en milloinkaan koska tienasin rosvonakin hyviä ansioita.
Älä sure, kyllä se elämä tästä kirkastuu. Vastasin huvikseni kun huomasin että olet alaikäinen ja kirjoituksesi oli provoilua.
oon ihan 30, herra venkula. ja en kirjoitin "yleensä" tuonne loppuun, tarkoittaen, että yleensä näin käy. ei aina.
en osaa kirjoittaa minäkään
aloituksessa on totta toinen puolisko. Aika paljon on niitä konnakkeita,
et niillä ei oo haluakaan yrittää. Olen ittekin kritisoinut heitä, et kaikki
pitäis tehä heille valmiiksi, mut ne ryyppää pienenkin yrittämisen halunsa
ja vitut välittää sosiaalisista velvotteista. Reppanoita, pikku nilkkejä,
pikku rikollisia ja päihdeongelmaisia. Niitä ei tarviis hyysätä liian usein,
tekisivät jumalauta ittekin jotain vastapalveluksi ja kiitokseksi.
Älä vankeja syytä siitä jos sulla on vaikeaa.
Tässähän joutuisi ottamaan osaa miljoonan ihmisen murheeseen jos vangit
olisivat syyllisiä heidän pahaan oloonsa.
13 wee teini joka pelkäisi kuoliaaksi kun menisi vaikka sörkkaan käymään, mene sinne vitun idiootti heittämään herjojasi, katotaan miten käy. Vitun pelle: on se hienoa täällä meuhkata ja haukkua kaikki vangit "suusta suuhun elätettäviksi". Kävikö mielessä, että siellä venkuloiden joukossa on ihan kovanluokan rikollisiakin jotka ei tasan jaksa kirjoitella mitään hakemuksia mihinkään suuntaan, vaan ovat jotkut jopa ihan pienestä asti elättäneet itsensä juuri niitä rikoksia tekemällä.
Vai oletko näitä tietämättömiä teinitampioita, jotka luulee, että "kovat rikolliset ei joudu vankilaan"....? Voin kertoa, että jos olet "alalla" montakymmentä vuotta, niin kyllä se häkki joskus heilahtaa. Mutta et selkeästikään tiedä mistä mitään, mahtaakohan pillukarvat vielä edes kasvaa:-)?
Että aloittaja on nainen ?
että aloittaja on täysi-ikäinen mieshenkilö joka on katkera siitä kun ei saa sossusta tai kelasta rahaa vaan on joutunut ihan oikeesti töihin! Ehkä aloittaja itse harkitsee rikollisen uraa muttei uskalla. Katkeruus paistaa läpi teksteistä. Ei alaikäinen voi olla noin katkera tollaisista asioista!