Lisäänpä tämän tännekin. Kuten monet ovatkin jo varmasti kuulleet, lutikka on tekemässä kovasti paluuta täällä Suomessakin. Osasyynä tähän on lisääntynyt matkailu ja se, että vuosikymmenien saatossa ihmiset eivät ehkä edes tunnista tätä pientä vikkelää verenimijää. Tässä muutamia faktoja, jotka toivottavasti auttavat estämään luteen maailmanvalloitusta edes hieman:
- Lutikat voivat elää jopa yli vuoden imemättä verta. Ruuan ollessa saatavilla ne kuitenkin syövät noin kerran viikossa.
- Lutikat eivät välitä hotellin tähtiluokituksesta tai hinnoista. Niitä on tavattu niin erittäin kalliissa luksushotellleissa kuin matkailumajoissakin.
- Myöskään siisti huone (tai koti) ei karkoita niitä; lutikat voivat piileskellä tapetin raoissa tai sängyn ruuvinrei'issäkin. Se on siis harhaluulo, että luteet elävät vain paskakasoissa!
- New Yorkissa on jouduttu sulkemaan vaatekauppoja (mm. Abercrombie & Fitch), elokuvateatteri ja toimistoja (mm. Elle-lehden toimitus) lutikoiden takia.
- Lutikat voivat siis seurata kotiin jopa uusien vaatteiden mukana.
- Luteet iskevät yleensä öisin, noin aamukolmen ja viiden välillä, kun ihminen nukkuu sikeästi ja on mukavan pimeää.
- Luteet pitävät pimeästä, jonka takia esim. elokuvateatterit ovat niille ideaali ympäristö vaihtuvan ihmisbuffettinsa ja pimeytensä takia.
- Noin puolella ihmisistä eivät luteen puremat aiheuta kutisevia paukamia. On siis mahdollista, että luteita ei huomaa kotonakaan ennen kuin ne ovat jo lisääntyneet rajusti.
- Luteenpuremia tulee yleensä kolme lähelle toisiaan (ns. aamiainen, lounas ja päivällinen). Puremien ulkonäkö riippuu ihmisestä, mutta kuvia kannattaa etsiä netistä jos epäilee tulleensa purruksi.
- Luteet munivat mielellään pehmeisiin aineisiin, kuten lakanoihin, patjaan tai vaatteisiin, esim. yöpukuun.
- Luteista on erittäin vaikea päästä eroon! Nykyiset hyönteismyrkyt eivät tapa niiden munia, joten käsittely on tehtävä ainakin kolme kertaa. Luteet ovat myös erittäin hyviä piileskelemään, joka vaikeuttaa niiden tappamista.
Miten lutikoita voi sitten estää tulemasta kotiin?
Tärkeintä olisi tarkistaa ainakin hotellihuoneen sänky heti sinne saavuttaessa. Lutikat piileskelevät mielellään esim. patjan saumakohdissa ja alla. Muitakin merkkejä ne voivat jättää itsestään: lutikat ulostavat imemänsä veren jättäen pieniä tummia pisteitä esim. patjaan tai vuodevaatteisiin. Pisteitä on usein useita samassa paikassa, ja ne näyttävät suunnilleen samalta, kuin kuulakärkikynän jättämä jälki, kun sitä painetaan paikallaan paperia vasten.
Jos huoneessa näkyy lutikan jälkiä on heti ilmoitettava asiasta hotellille ja vaadittava toista huonetta (joka tulee myös tietenkin tarkistaa) tai majoituttava toiseen hotelliin.
Matkalaukkua ei kannata laittaa sängyn päälle, sillä luteet siirtyvät helposti sängystä laukkuun ja matkaavat sen mukana kotiin.
Jos ostaa käytettyjä vaatteita, ne kannattaa pestä 60 asteessa. Myös käytetyt huonekalut kannattaa puhdistaa vaikka höyrypuhdistimella huolellisesti lutikoiden varalta.
Jos epäilee yöpyneensä lutikoiden keskellä, kannattaa kaikki vaatteet pestä heti (myös käyttämättömät) 60 asteessa tai laittaa ne kuivausrumpuun. Vaatteet, joita ei voi pestä, kannattaa laittaa kuivina kuivausrumpuun. Saunakin voi auttaa, mutta tulee muistaa, että vaatteiden pitää silloin olla noin 60 asteisia, ei riitä että ilma niiden ympärillä on! Lutikoiden kuolemispiste on kyllä noin 49 astetta, mutta 60 astetta on varma tapa tappaa ne, myös munat. Matkalaukut pitäisi imuroida (kun laittaa sukkahousut imuosan päälle lutikat eivät mene sisälle asti) ja suihkuttaa hyönteismyrkyllä. Muutkin tavarat kannattaa ainakin tarkistaa. Yhdysvalloissa on myös myynnissä erityisesti tähän tarkoitukseen tarkoitettu "laatikko", Packtite, joka lämmittää tavaroita tappaen lutikat. Se ei kuitenkaan ole vielä myynnissä Suomessa.
Jos luteita huomaa kotonaan kannattaa turvautua ammattilaisten apuun mahdollisimman pian.
Paras tapa estää luteiden maailmanvalloitus on kuitenkin olla tarkkana ja estää niiden pääsy kotiin sekä estää niiden leviäminen kotoaan, jos niitä siellä on. Tämän takia kaikkien tulisi olla tietoisia näistä otuksista! On paljon helpompaa estää niiden tulo kotiin, kuin päästä niistä eroon.
Lisätietoa (englanniksi) ja kuvia löytyy mm. Bedbugger.com sivulta.
Yhdysvaltoihin matkustavien kannattaa tsekata Bedbugregistry.com johon kerätään tietoa lutikkahavannoista mm. hotelleissa (voi etsiä hotellin nimellä, onko kukaan huomannut lutikoita siellä).

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.