Saimme neuvoteltua ryhmällemme räätälöidyn "lasten/perheristeilyn" taiteilijakolleegojen kanssa (taidetarvikehankintaa varten) Tukholmaan joka alkaa 27/10. Kyseessä on yöristeily sillä erotuksella että vietämme maissa vielä toisen yön.
Tarkoituksemme olisi Tukholmassa lasten pakollisten kaupunkihauskuuksien sekä taidetarvikekauppojen jälkeen vielä samana päivänä matkustaa Norköpingin taidetukku/tarvikeliikkeeseen (onnistuu suhteilla). Norköpingissä yövymme toisen yömme kauniilla maatilalla missä on myös taidetta tulvillaan. Käytössämme noilla reissuillamme on bussi missä on suuret tavaratilat. Palaamme takaisin Katajanokalle 30/10.
Lapsillamme on sovitut syyslomat.
Reissu tulee olemaan takuuhauska ja ryhmäämme mahtuu vielä 2 aikuista lapsineen- tai 3 aikuista ilman lapsia.
Mikäli juttu kiinnostaa niin ilmoittanette siitä täällä 1/9 mennessä ja halutessanne annatte e-mail osoitteenne samalla niin keskustelemme detaljeista sitä kautta.
Reissu on todellakin edullinen ja takuuhauska kun ottaa huomioon että lyödään 2 kärpästä yhdellä iskulla.
Meitä on jo mukana 5 aikuista ja 8 lasta. Reissu sopii todella hyvin meille ammatikseen maalaaville, sillä vastassamme on kolleegoja jotka kierrättävät meitä myöskin monissa näyttelyissä ja aktiviteeteissa.
Ilmaiskaa täällä toiveenne tuosta matkasta sekä kertokaa itsestänne niin otan yhteyttä- tai osoitan e-mailin mihin voitte ottaa yhteyttä.
Matkailu avartaa...ja kenties rikastuttaakin samalla! :-)
Tarkoituksemme olisi Tukholmassa lasten pakollisten kaupunkihauskuuksien sekä taidetarvikekauppojen jälkeen vielä samana päivänä matkustaa Norköpingin taidetukku/tarvikeliikkeeseen (onnistuu suhteilla). Norköpingissä yövymme toisen yömme kauniilla maatilalla missä on myös taidetta tulvillaan. Käytössämme noilla reissuillamme on bussi missä on suuret tavaratilat. Palaamme takaisin Katajanokalle 30/10.
Lapsillamme on sovitut syyslomat.
Reissu tulee olemaan takuuhauska ja ryhmäämme mahtuu vielä 2 aikuista lapsineen- tai 3 aikuista ilman lapsia.
Mikäli juttu kiinnostaa niin ilmoittanette siitä täällä 1/9 mennessä ja halutessanne annatte e-mail osoitteenne samalla niin keskustelemme detaljeista sitä kautta.
Reissu on todellakin edullinen ja takuuhauska kun ottaa huomioon että lyödään 2 kärpästä yhdellä iskulla.
Meitä on jo mukana 5 aikuista ja 8 lasta. Reissu sopii todella hyvin meille ammatikseen maalaaville, sillä vastassamme on kolleegoja jotka kierrättävät meitä myöskin monissa näyttelyissä ja aktiviteeteissa.
Ilmaiskaa täällä toiveenne tuosta matkasta sekä kertokaa itsestänne niin otan yhteyttä- tai osoitan e-mailin mihin voitte ottaa yhteyttä.
Matkailu avartaa...ja kenties rikastuttaakin samalla! :-)
Vastaukset 29
Vanhimmat
Asun keski suomessa mutta ei ole ongelma. Olen ammattimaalari ja mielelläni lähtisin mukaan. Ei ole kuitenkaan noita "penaksia" jotka olisivat tuossa iässä jotka osaisivat nauttia noista lasten aktiviteeteista.
Kirjoita tänne jos kiinnostaa: [email protected]
Tuo osoitteesi ei toiminut Repa. Vastausviestini kyllä lähti kyseiseen osoitteeseen mutta tuli ilmoitus että tätä osoitetta ei olekkaan?!?
Taas alkaa tuoksua tutut tuulet. Eikö täällä todellakaan voi keskustella ilman että jonkun pitää jollakin tavalla yrittää heittää kapulaa rattaaseen?
Kuka viitsiikin harrastaa tuollaista häiriköintiä?
...mukaan Laitinen ihan oikeesti. Nythän voisi tsekata tämänkin nimimerkin henkilöllisyyden ja kenties voisitte verrata jopa niitä teidän muotokuvianne hehe XD.
..puolue sen sinne huolisi??? toisaalta, olisi todella mielenkiintoiset kyselytunnit. kaikki kyselyt perustuisi jollain tavalla kateuteen.
Ei pääse Laitinen mukaan. Vein häneltä oikeudet. Sekä matkustusoikeudet, että maalausoikeudet.
;)
...näyttää kyllä pahasti siltä että palstan lapsellinen porukka on vaihtanut pikkukakkosen isoon kolmoseen aivan liian aikaisessa vaiheessa!
Säälittävää alamittaista sakkia ... tulee mieleen koulu- ja työpaikkakiusaajat. Ollaan niin reippaita ja rohkeita ja jokaikinen visusti vaihtuvien nimimerkkien takana, helppoahan se ... vaan eipä kovinkaan kaunista eikä kunniakasta. Seuraava vaihe: sakinhivutus, nurkan takaa ampuminen, selkäänpuukottaminen ... mikä?
...tämä on se tulos kun poliittisilla suhteilla epäpätevät saavat opetuslupia noille monenkirjaville yksityisille "taidekouluille"!
...jos puuttuisit edes kerrankin tällä tavalla väliin silloin kun tämä tuttu "ongelman aiheuttaja" puuttuu noihin oikeisiin aloituksiin. Niihin alkaa väsymään itse kukin ja se tiedoksi vain sinullekin.
Tämänkin ketjun aloitus oli ihan asiallinen ja ainakin minusta mielenkiintoinen. Ei kuitenkaan tarvi olla mitenkään ruudin keksijä vetääkseen tuostakin "häirinnästä" tiettyjä johtopäätöksiä.
Lisään tähän vain tämän "Ykä3":sen: (...tämä on se tulos kun poliittisilla suhteilla epäpätevät saavat opetuslupia noille monenkirjaville yksityisille "taidekouluille"!) viimeisimmän 'viisauden'.
En tiedä....olen aina pitänyt sinua jotenkin ihan normaalina ja ajattelevana, mutta etkö sinäkään osaa tehdä oikeita johtopäätöksiä?
Sanottakoon nyt kuitenkin se että en itse ole ainakaan osallistunut aiemmin tähän ketjuun, mutta ärsyyntymiskynnykseni nousi heti kun näin että sinäkin jopa tunnet nähtävästi sympatiaa tuota pottumaista häirikköä kohtaan vieläkin. Eikö sinua todellakaan häiritse tuon ukkelin sairaanloinen ja jatkuva häirintä näissä keskusteluketjuissa???? En ole koskaan nähnyt sinun puuttuvan esimerkiksi niihin???!!
Minäkin olen miettinyt että onko tämä palsta ihan yhden ihmisen valloittama joka kirjoittelee mitä erilaisimmilla nimimerkeillä. Sellaisenhan käsittää jokainen joka näitä viestejä lukee että se ei voi olla normaalia.
Itse kuitenkin olen tavattoman paljon ihmetellyt että miksi ihmiset voivat kiusata tuolla tavalla ihan selvästi "syyntakeetonta" ihmistä joka ei hallitse itse omaa käyttäytymistään.
Ihmiset ovat joko ystävällisiä tai täysiä sikoja. On ihmeellistä että jotkut eivät kertakaikkiaan osaa hallitaa itseään.
Tinat, jos kerran tunnet että peliin pitää puuttua niin mielestäni sinun olisi kannattanut tehdä se jo ajat sitten. Varmaankin tiedät mitä tarkoitan ja en sano tätä yhtään ilkeilläkseni.
""jos puuttuisit edes kerrankin tällä tavalla väliin silloin kun tämä tuttu "ongelman aiheuttaja" puuttuu noihin oikeisiin aloituksiin.""
Se mikä sinuata itsestäsi omista motiiveistasi ja tekemisistäsi lähtien näyttää palstan ongelmalta, ei ole sitä kaikkien mielestä, vaan joillakin ihmisillä on älliä itse päättää omista havainnoista käsin mikä on ja kenenkin ongelma. Ja tämän palstan selvä ongelma on yhden huippulahjakkaan kiusaaminen.
""Ei kuitenkaan tarvi olla mitenkään ruudin keksijä vetääkseen tuostakin "häirinnästä" tiettyjä johtopäätöksiä.
Lisään tähän vain tämän "Ykä3":sen: (...tämä on se tulos kun poliittisilla suhteilla epäpätevät saavat opetuslupia noille monenkirjaville yksityisille "taidekouluille"!) viimeisimmän 'viisauden'.""
Kysyn vain yhden kysymyksen! Oliko tarkoituksesi piilotetusti väittää että tämä nimimerkki Ykä3 on tuon häirinnän tekijä? Jos näin on, niin syytökset tulisi syytä tehdä omalla nimellä, niin tosiasiat selviäisivät sinullekin helposti! Mutta jos tarkoituskaan ei ole selvittää tosiasioita, vaan tehdä nimimerkin suojasta piilotettuja syytöksiä, niin myös sen tarkoitus on ilmiselvä!
""En tiedä....olen aina pitänyt sinua jotenkin ihan normaalina ja ajattelevana, mutta etkö sinäkään osaa tehdä oikeita johtopäätöksiä?""
Ja mitkä ne oikeat johtopäätökset ovatkaan, niitäkö joita sinä nimimerkkisi suojasta yrität epätoivoisesti pakkosyöttää? Vai saisivatko palstalla olijat vetää ihan itse ne oikeat johtopäätökset?
""Sanottakoon nyt kuitenkin se että en itse ole ainakaan osallistunut aiemmin tähän ketjuun, mutta ärsyyntymiskynnykseni nousi heti kun näin että sinäkin jopa tunnet nähtävästi sympatiaa tuota pottumaista häirikköä kohtaan vieläkin.""
Kuten jo aiemmin totesin, syytökset jotain henkilöä vastaan voi tehdä rohkeasti myös omalla nimellä! Jos siihen ei ole rohkeutta, niin silloin olet vain nimimerkin suojasta raukkamaisena ampuva selkäänpuukottaja!
"" Eikö sinua todellakaan häiritse tuon ukkelin sairaanloinen ja jatkuva häirintä näissä keskusteluketjuissa????""
Mikset todellakin tee näitä syytteitäsi omalla nimelläsi ja kerro selkeästi missä ja miten hän esimerkiksi sinun keskustelujasi on häirinnyt? Etkö avoimella pelillä saavuttaisi kaiken sen minkä haluaisit, vai onko tarkoituskaan muu kuin toisen selkään puukottaminen nimimerkin suojasta raukkamaisena?
Joten onko sinulla muuta rohkeutta kuin nurkan takaa kivittäjän rohkeus, jos on niin silloin teet syytöksesi rohkeasti omalla nimelläsi? Jos taas ei, niin viestisi täyttävät kaiken mahdollisen häirinnän tunnusmerkit ja vielä enemmänkin!
""Minäkin olen miettinyt että onko tämä palsta ihan yhden ihmisen valloittama joka kirjoittelee mitä erilaisimmilla nimimerkeillä. Sellaisenhan käsittää jokainen joka näitä viestejä lukee että se ei voi olla normaalia.""
Voisitko rohkeasti nyt kertoa millä kaikilla nimimerkeillä tämä mainitsemasi yksi ihminen on valloittanut tämänkin ketjun? Ja voisitko tehdä sen omalla nimelläsi, niin kuin asiaan kuuluu silloin kun kyse on toisen väitetyistä tekemisistä?
""Itse kuitenkin olen tavattoman paljon ihmetellyt että miksi ihmiset voivat kiusata tuolla tavalla ihan selvästi "syyntakeetonta" ihmistä joka ei hallitse itse omaa käyttäytymistään.""
Tässä kohtaahan syytös on aikamoisen törkeäkin ja olisi hyvä jos uskaltaisit tehdä sen omalla nimelläsi rohkeasti ja kertoa nimeltä kuka ja miten on syyntakeeton? Koska nimimerkin suojasta tällaisten juttujen heittäminen kuulosta lähinnä itse syyntakeettomuudesta kärsivän ihmisen syytöksiltä.
""Tinat, jos kerran tunnet että peliin pitää puuttua niin mielestäni sinun olisi kannattanut tehdä se jo ajat sitten. Varmaankin tiedät mitä tarkoitan ja en sano tätä yhtään ilkeilläkseni.""
Osaatko yhtään ymmärtää mitä juuri kerroit? Annat selvästi ymmärtää että kirjoituksesi ja haukkumisesi yhtä palstalla esiintyvää taiteilijaa kohtaan, ovatkin jatkumoa jollekin pelille joka on alkanut siis jo aiemmin. Olet siis osallinen johonkin aikaisempaan juttuun ja kuvittelet nimimerkki Tinat:tin olevan osallinen samaan asiaan. No nyt asiat asettuvat oikeaan kontekstiin ja asiayhteys paljastuu, eikä se tuo omalta puoleltasi minkäänlaisia sinua puolustavia seikkoja esiin. Päinvastoin jatkat jotakin jonka olet aloittanut jo paljon aikaisemmin ja olet ilmeisesti jäänyt jostakin erittäin katkeraksi, ei tuota muuten tuota sinun raukkamaista toimintaasi voi selittää.
En puutu tietyn henkilön kirjoituksiin, sillä ohitan ne nykyisin ja toivoisin, että muutkin ohittaisivat. Jos et ole nähnyt minun puuttuvan niihin, niin et ole lukenut kaikkia kirjoituksiani, enää kun en yksinkertaisesti viitsi niihin reagoida. Muutenhan tuo valitusvirsi ei lopu koskaan. That's it. Kun itse ohitan ne kirjoitukset, minua ärsyttää se, että jotkut yhä lyövät vain pökköä pesään ärsyttämällä tahallaan tätä ikikirjoittajaa, joten valitusvirsi jatkuu jatkuu jatkuu ... MInusta vika alkaa siis jo olla näissä kiusaajissa. Mikään erotuomari en ole enkä halua ollakaan, voit ottaa sen tehtävän ihan itsellesi. Koulua, mitä ikuinen valitusvirsi koskee, en tunne enkä siis siihen ota mitään kantaa, joten se on minulle samantekevää!
Ja sitä paitsi minulle on aivan täätisen samantekevää mitä minusta henkilökohtaisesti ajattelet, jos näet minut kovinkin vialliseksi, niin sittenhän voit vertailussa tuntea itsesi virheettömäksi ja kaikkihan on silloin aivan hienosti! Nauti siitä. Vaikeaa minun sen sijaan on olla mitään mieltä sinusta ja sinun kirjoituksistasi, kun kirjoitat ilmeisesti milloin milläkin nimimerkillä.
No, ehkäpä sitten on niin, etten olekaan niin täydellinen ihminen, kuin teidän luullakseni olen luullut olevani. ;)
...kun ajattelee vielä että tällaiseen kiusaamiseen syyllistyvät kuuluvat virallisiin taidepiireihin, on "koulun" opettajia ja taidemaalariliittoon kuuluvia niin sanottuja virallisia taiteilijoita, niin asiat maamme taidemaailmasta asettuvat oikeaan kontekstiin.
Näin käy kun poliittisilla suhteilla voidaan perustaa "taidekouluja", joiden ainoa tarkoitus on rahastaa veronmaksajien rahoja huijauksen keinoin. On säälittävää itse maamme taiteen kannalta että suljetuissa virallisissa taidepiireissä toimivat henkilöt, ovatkin vain raukkamaisia selkäänpuukottajia ja nurkan takaa kivittäviä pelkureita, joita ei saada vastuuseen tälläkään palstalla vuosikausia kestäneistä häiriköinneistä' yhtä huippulahjakasta kohtaan, koska omaavat korkean tason poliittisia suhteita.
Näillä samoilla poliittisilla suhteilla on estetty näiden raukkisten "koulujenkin" asioiden tutkinnat ja siksi he saavat näennäisdemokraattisessa oikeusvaltion irvikuvassa touhuta mitä haluavat. Tietääkö muuten kukaan näkyykö verottajan tiedoissa tällaisten "koulujen" antamat esimerkiksi vaaliavustukset? Tiedoilla olisi käyttöä!
Ihmettelen vieläkin, mikä sinä olet hyökkäilemään minun kimppuuni. Pitääkö minun kirjoitella jonkun "reagoisit"-nimimerkin toiveiden mukaisesti? Älä unta näe! Minäkö se häirikkö tässä olenkin? Eiköhän sinulla nyt liene ihan Oma Lehmäsi Ojassa, mutta suoraan sanoen se ei kiinnosta minua vähääkään. Ryhdy sheriffiksi palstalle, niin voit jättää ihan vain omalle psyykellesi sopivia kirjoituksia palstalle. Minut saat ihan oikopäätä poistaa häirikkönä, jos onnellisuutesi sitä vaatii.
"Tinat, jos kerran tunnet että peliin pitää puuttua niin mielestäni sinun olisi kannattanut tehdä se jo ajat sitten. Varmaankin tiedät mitä tarkoitan ja en sano tätä yhtään ilkeilläkseni."
En todellakaan ymmärrä, mitä tarkoitat! Turha teidän on tulla minua läksyttämään. Olen aikoinani yrittänyt asiaan puuttua, mutta ei sillä mitään vaikutusta ollut. Nyt on alkanut ärsyttää kaikenmaailman nimimerkkien koulukiusaamista muistuttava tuon ikikirjoittajan ärsyttely. Mutta jos se on teistä nimimerkit "reagoisit" ja "Sarita" sitten sopivaa, niin sehän jatkuu iloksenne, siitä voitte olla varmoja. Nähtävästi asianosaisia ja sekopäitä tässä maassa riittää.
Minä luulen, että sekä "kiusattu",että "kiusaajat" ovat ainakin osittain sama henkilö. Ei tällaista sairasta jatkumoa oikein muuten osaa selittää. Suurin osa palstan aiemmista keskustelijoista on lähtenyt, tai ainakin jättävät täysin huomiotta nämä tietyt kirjoittelut. Jäljelle ei jää kovin montaa vaihtoehtoa. Jos sillä mitään merkitystä edes on. Mutta rappiolla on tämä palsta nykyään.
""Minä luulen, että sekä "kiusattu",että "kiusaajat" ovat ainakin osittain sama henkilö. Ei tällaista sairasta jatkumoa oikein muuten osaa selittää.""
Et siis kehdannut tehdä muuta kuin piilotella syytteesi luuloiksi ja palstan kaavan mukaan teet sen nimimerkkisi suojasta. Minun epäilykseni on että yhden huippulahjakkaan taiteilijan teokset ovat saaneet taidealan höpö höpö tyypit niin sekaisin että ovat jatkaneet näitä nimimerkkiensä takaa tehtyjä suoria ja salattuja syytteitä useita vuosia ja etkös sinäkin nimimerkki palstaa seurannut ole osallistunut toimintaan aivan täysillä?
Voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että en ole osallistunut mainitsemaasi toimintaan millään tavalla. En täällä, enkä muualla. Kunhan vain yritän hakea järjellistä selitystä sille miksi tämä sama "pyörä" jatkaa pyörimistään täällä kohta vuodesta toiseen. Sen sijaan asiallista keskustelua, kuten palstalla ennen, tahtoisin mieluusti nähdä. Ja siihen osallistua.
""Kunhan vain yritän hakea järjellistä selitystä sille miksi tämä sama "pyörä" jatkaa pyörimistään täällä kohta vuodesta toiseen.""
Tähän esitin oman näkemykseni, joka lienee lähinnä totuutta. Yhden taiteilijan teokset ovat saaneet aikaan sen että palstan höpö höpö tyypeiltä on mennyt pasmat aivan sekaisin.
""Sen sijaan asiallista keskustelua, kuten palstalla ennen, tahtoisin mieluusti nähdä. Ja siihen osallistua.""
No nämä asiat ovat aivan itsestäsi kiinni, ei muuta kuin laitat keskustelun aloitukseen niitä asioita joista haluat keskustella ja joita sinä pidät tärkeinä. Muut keskusteluthan voit ohittaa huoletta, samoin kuin aloittamiisi keskusteluihin tulevat asiattomat ja aihetta sivuattomat asiat.
Joten sen sijaan että osallistut tällaisiin (omien väitteidesi mukaan) sinua koskemattomiin keskusteluihin tai odottaisit että joku muu tekisi sinun mielestäsi tärkeitä keskustelunaloituksia, niin aloita itse keskusteleminen sinulle tärkeistä asioista.
Ja vain tämän kerran enää suoraan sinulle. Olet suurin palstan pilaaja ja TIEDÄT sen oikein hyvin. Kanssasi ei voi keskustella mistään eikä edes halua keskustella mistään. Myötätunto on kadonnut jo kauan sitten. Piste.
...varoittaa että voin tarvittaessa julkaista täällä sinun käyttämäsi ip-numerot (huom. monikossa) jos tapasi ei muutu....saatana!
Tämä on ns. "mattinykäsilmiö", eihän ihmiset halua jättää rauhaan niitä jotka tarjoaa loputonta viihdykettä, ehkä vuosi vuodelta vähän väsyneempää ja vähemmän kiinnostavaa mutta kuitenkin jotain taivasteltavaa. Viihdykkeen itsensä kannalta olisi parempi että jätettäisiin rauhaan kun ei kerran osaa itse tilannetta rauhoittaa.
Luulisi aikuisten ihmisten osaavan sen verran ajatella että eivät suotta provosoisi sellaista joka villiintyy ihan mistä vaan mistä vaan pikkuisenkin kiinni saa. Mutta ei. Padat ja kattilat on ihan yhtä mustia täällä. Yhtä pöllöä on meno kaikkien ip-osoitteiden takana ja yhtä huonot motiivit.
Käyn täällä parin viikon välein katsomassa olisiko jostakin kiinnostavasta asiasta keskustelua, joskus onkin jotain mutta harmittavan vähän niihin oikeasti mielenkiintoisiin aloituksiin tartutaan, muuta turhanaikaista vänkäämistä kyllä saa lukea vaikka päivät läpeensä jos parempaa tekemistä ei löydy. Tuntuu että nykyään vielä enenevässä määrin, vaikka luulin jo hyvän aikaa sitten että ei olisi enää mahdollista. Ihmettelen eikö ylläpito mitenkään puutu sellaisiin ketjuihin, joissa ei ole asiasta eikä asian vierestäkään kysymys, ilmeisesti ei. Joistakin heti alkuunsa henkilöön menevistä loukkaavista ja asiattomista aloituksista olen raportoinut ja ne onkin poistettu heti hetken päästä. Eipä se mitään auta kun aina löytyy kiusaa molemmilta puolilta.
Turha asiallisille kirjoittajille sitä enää alleviivatakaan, että palsta on pilalla. Kenen syy, sitä voi miettiä se porukka joka vielä jotenkin pystyy tunnustelemaan motiivejaan. Jossakin vaiheessahan se ominaisuus ihmisestä kuolee jos sitä jatkuvasti vakavasti laiminlyödään. Joillakin sitä taas ei ole syntymässä siunaantunut ja sitä porukkaa pitäisi kaikkien parhaaksi ymmärtää olla provosoimatta.
""Sinä et tänä päivänä ja näillä meidän käytettävillä menetelmillä pysty piiloutumaan noiden alati vaihtuvien nimimerkkiesi taakse tiedä se""
Kuule minä en ole piiloutumassa mihinkään, mutta mites on itsesi laita? Nimimerkkisi suojasta uskallat kirjoitella hävyttömyyksiäsi ja olet tehnyt sitä jo pitkään, mutta mihinkään muuhunhan sinusta ei ole ollut!
Ja koska tiedät kenen kanssa kirjoittelet niin eikö olisi reilua että kirjoittelisit ihan omalla nimelläsi, nuo raukkamaiset selkäänpuukotuksesi!
Voi hitto mikä hiiri!
...tulla vain, kaikki mahdollinen jollaiseen kaltaisesi hyypiö pystyy! Omalla nimelläsi tuskin kuitenkaan pystyt tai uskallat tehdä yhtään mitään. Mutta joka kerta kun julkaiset laittomasti tietoja jostakin palstalla kirjoittajasta, niin joka kerta myös syyllistyt laittomaan tekoon!
""Mutta ei. Padat ja kattilat on ihan yhtä mustia täällä. Yhtä pöllöä on meno kaikkien ip-osoitteiden takana ja yhtä huonot motiivit.""
Lasketko joukkoon myös itsesi?
Luulin että voisi edes yhden asiallisen keskustelun täällä avata mutta kuinkas taas kävikään.
No jokatapauksessa tuohon meidän ryhmään olisi enää yhdelle aikuiselle paikka avoinna jos kiinnostaa. Kyseiselle Tukholman risteilylle muuten tiettävästi on paikkoja avoinna.
Laita toimiva e-postin osoite tähän tai osoita muuten perusteltu halukkuutesi niin annan oman e-postiosoitteeni tarvittaessa tänne.