Hei! Kommentoikaa te viisaammat tätä, kun itse olen ihan pihalla, että mitä ihmettä tässä pitäisi oikein tehdä. Erosta pari vuotta ja pari lasta. Lapset asuvat minun, äidin, luona, mutta viettävät joka toinen viikko pe-ke välisen ajan isällään, ei siis ihan 50-50, mutta melkein. Minun mielestäni tämä systeemi on toiminut hyvin, sopimukset on pitänyt, mitä nyt muutaman kerran ex on halunnut viikonlopun vapaaksi ja minä olen silloin siihen suostunut, koska niitä on kuitenkin ollut niin harvoin, eikä se muutos ole minun omia aikataulujani sotkenyt mitenkään. Ja ymmärtääkseni ex on myös ollut tyytyväinen, vaikka onkin ehkä sitä mieltä, että suhteen pitäisi olla tasan 50-50.
Lapset oireilevat eroa edelleen, oikeastaan se näyttää vain pahentuvan koko ajan. Olen hakenut ja saanut heille apua. Nyt minun äitini on alkanut hiillostaa, että minun pitäisi ottaa lapset kokonaan asumaan luokseni, että he vain kävisivtä ex:n luona, ehkä joka toinen viikonloppu, siis 4 vuorokautta kuukaudessa näiden nykyisten 10 sijaan. Äitini mielestä lapset oireilevat juuri siitä syystä, että he joutuvat laukkaamaan kahden kodin väliä, eivätkä tiedä, missä heidän kotinsa oikeasti on, eivät tiedä, mihin heidän pitää minäkin päivänä mennä jne. Tottahan se on, että juuri nämä vaihtopäivät ovat lapsille raskaita ja aiheuttavat kiukuttelua. Mutta minä olen ymmärtänyt, että jos homma sujuu, niin jaettu vanhemmuus on aina parempi lasten kannalta, ja mielestäni se on meillä sujunut ihan hyvin.
Mitä te muut sanotte? Voiko kahden kodin väliä ravaaminen olla niin raskasta lapsille, että he oireilevat sen vuoksi? Olisiko parempi, että heillä olisi vain yksi koti ja varmuus siitä, missä he ja heidän tavaransa milloinkin sijaitsevat? Vai onko tämä vain äitini salajuoni savustaa ex:ni, josta hän ei ole koskaan pitänyt, pihalle? Ja miten paljon lapset kärsivät siitä, jos tapaavat toista vanhempaansa vain noin harvoin?
Lapset oireilevat eroa edelleen, oikeastaan se näyttää vain pahentuvan koko ajan. Olen hakenut ja saanut heille apua. Nyt minun äitini on alkanut hiillostaa, että minun pitäisi ottaa lapset kokonaan asumaan luokseni, että he vain kävisivtä ex:n luona, ehkä joka toinen viikonloppu, siis 4 vuorokautta kuukaudessa näiden nykyisten 10 sijaan. Äitini mielestä lapset oireilevat juuri siitä syystä, että he joutuvat laukkaamaan kahden kodin väliä, eivätkä tiedä, missä heidän kotinsa oikeasti on, eivät tiedä, mihin heidän pitää minäkin päivänä mennä jne. Tottahan se on, että juuri nämä vaihtopäivät ovat lapsille raskaita ja aiheuttavat kiukuttelua. Mutta minä olen ymmärtänyt, että jos homma sujuu, niin jaettu vanhemmuus on aina parempi lasten kannalta, ja mielestäni se on meillä sujunut ihan hyvin.
Mitä te muut sanotte? Voiko kahden kodin väliä ravaaminen olla niin raskasta lapsille, että he oireilevat sen vuoksi? Olisiko parempi, että heillä olisi vain yksi koti ja varmuus siitä, missä he ja heidän tavaransa milloinkin sijaitsevat? Vai onko tämä vain äitini salajuoni savustaa ex:ni, josta hän ei ole koskaan pitänyt, pihalle? Ja miten paljon lapset kärsivät siitä, jos tapaavat toista vanhempaansa vain noin harvoin?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mites ne lapset sitten oireilee? Jospa kyseessä on vaan perinteinen tunteiden esiin tuominen, kyllä lapsen tulisi saada myös kiukutella turvallisella mielellä.
itse en ole koskaan suostunut siihen, että lapset kärsivät ex mieheni oikuista. Sanoin jo heti sävelet marssiin, ja niin on menty.
Mietippä omalle kohdalle, kuinka kauan muuttelisist asunosta toiseen viikottain, eikä missään ole pysyvää paikkaa? Mieti sitten, mitä se tekee vasta lapsille
asunnosta toiseen mennä, vaan kodista äidin luota kotiin iskän luo. Kummassakin on pysyvä paikka.
Kun tässä on selkeä kuvio, toistuvuus säännöllisesti asiassa ei ole ongelmaa. Ja kun lapset kasvavat, alkavat ymmärtämään esim. viikonpäiviä, oppivat laskemaan öitä siihen kun päästään iskän luo, asia edelleen lutvituu eli sujuu aina vaan paremmin.
Mieti sitten, mitä ylisuojelimen tekee lapsille, nehän on ovat loppuun palaneita, ennen kuin siirtyvät itsenäiseen elämään.
Säännölinen rytmi tuossa näyttää olevan, eikä kyse ole kenenkään oikusta. Tai no, ehkä aloittajan äidin kohdalla, joka kyllä tuntuu menettäneensä suhteellisuudentajunsa.
samassa asunnossa kuitenkin? Jos asuu erikseen, niin kyllä siinä terveen järjen mukaan mennään asunnosta toiseen!!!
Pysyvä paikka ei ole silloin, jos ravataan ees taas kahden asunnon väliä... pysyvä paikka on se jossa ollaan eikä muuteta majaa...
Sinä näet kaiken nyt omin silmin, että se on helppoa, mutta et asetu sen lapsen asemaan.
Sinä kuvittelet että se onhelppoa, kun sun ei itse tarvi niin tehdä, olet laittanut lapsen asialle, maksumieheksesi siitä että miehesi kanssa erositte.
Muutappa sinä viikottain asunnosta toiseen, niin huomaat että se ei ole hauksaa pitemmän päälle, rasittaa ja tulee ongelmia.
Kuvittelet että lapset sietää kaiken, mitä aikuinen sanoo, hänen on pakko, kun pelkää että menettää vanhemmat sitten jos alkaa vastustamaan.
kirjoitetaan, äläkä lue mitä haluat lukea, se on tervettä järkeä?. Eli kodista kotiin, äidin luona olevasta kodista iskän luona olevaan kotiin. Pitääkö vielä selventää?
Jos et ymmärrä että ko. tilanteessa asutaan eri paikoissa, olet tosiaan harvinaisen tyhmä yksilö?
Minä näen asian lapseni silmin, minä olen lapseni paras tuntija (hänen isänsä kanssa). Ja voin kyllä sanoa että lapsi ei kärsi siitä että, menee rakastavan ja huolehtivan isänsä luo säännöllisesti.
Koti ei ole maja, ainakaan minun lapselleni, isän koti on myös lapsemme koti.
Lapselle tulee ongelmia sinun kaltaisesta äidistä, joka ei hyväksy sitä että iskä on lähtenyt. Sinä olet laittanut lapsesi maksumieheksi siitä että, et voi antaa anteeksi sitä ettei exäsi sinua enään rakasta.
Sinun lapsesi on menettänyt isänsä, koska isä alkoi vastustamaan sinua. Mieti sitä.
Minun lapseni ei tarvitse "pelätä menettävänsä vanhempiaan", ei kumpaakaan meistä. Me aikuiset erosimme, mutta lapsella on ja tulee aina olemaan rakastavat vanhemmat vaikkakin eri osoitteessa.
Onneksi sinun kaltaiset äidit lienevät harvinaisuus, suurinosa lähi-äideistä tajuaa että iskä on lapselle tärkeä vanhempien erosta huolimatta.
Minä paikallolevana ja lapseni kanssa elävänä, olen paljon parempi kommentoimaan oman lapseni kokemuksia kuin sinä.
omat ongelmasi minun ongelmaksi niinkö? Kuule miski pitää hyväksyä että isä jätti lapset? Jos susta se on normaalia, niin ajattelet vain itseäsi. Jos mies ei jaksanut sua, niin lähti. Ja se on oikein sinusta että jätti lapsesi ja nyt maksatat lapsillasi omat ongelmasi.
Tuskin tuo tapaamisjärjestely on oireilun takana. Tärkeämpi olisi selvittää mitä siinä on taustalla ja lähteä sitten sitä purkamaan. Minkälaiset välit teillä on, onko vihamielisyyttä aikuisten välillä? Oletteko kokeilleet perheneuvolaa? Minkälaista oireilua, se on ihan luonnollista (riippumatta tapaamisrytmistä) että lapset oireilevat jonkinverran vaihtopäivänä. Ilmeisesti äidilläsi joku oma juoni ja yrittää aiheuttaa riitaa sinun ja exäsi välillä.
Ei ole mitään hätää. Lapset yleensä oireilevat erosta sitten,kun on turvallista ja seesteistä aikaa. Lapsesi ehkä purkavat pahaa oloa ja eripuraa teidän erosta. Nyt olisi hyvä keskustella lapsen ikä huomioiden erosta ja lukea vaikka kirjoja,jossa tunteita käsitellään. Anna lasten kiukutella paha olo pois,kyllä asiat pikkuhiljaa alkaa taas rauhoittua.
riippuu vähän siitä minkäikäisiä lapset ovat ja miten reagoivat.
voihan olla normaaliakin mutta itse koen että ihmisellä pitää olla yksi koti ja jos erikseen asuvat vanhemat niiin sitten tapaa sitä toista. Näin oli myös erään lastensuojelun työntekijän näkökanta meidän tapauksessa.
Itse en pystyisi muuttamaan kodista toiseen jatkuvasti, harvoin tapahtuvat kyläilyt sukulaisissakin ovat rasittavia joten miten sitten kokoaikainen ravaaminen.
Jos lapset on isompia, niin miksei heiltä voisi kysyä mitä haluaisivat jne. ihan normaalina keskusteluna.
Oireista kannattaisi puhua neuvolassa tai lääkärillä ja tarvittaessa hakeutua psykiatriseen palveluun jossa punnitaan mikä on se perimmäinen syy. Itse en uskaltaisi jättää reagoimatta jos lapseni oireilisi pahasti.
Mielestäni lapselle on parempi yksi koti ja tapaamisia tarpeen mukaan jotta perusturvallisuus säilyy. Lapsuudessa koettu trauma johtaa monesti myös aikuisiän ongelmiin.
Meillä toiminut monta vuotta ja lapset ovat suhtautuneet siihen alusta asti hyvin. Päivä on pysynyt samana 6 vuotta ja joskus lasten harrastuksien tai matkojen ym. vuoksi päivää on väliaikaisesti muutettu ja tästä ilmoitettu lapselle. Koti on kummassakin paikassa koti ja kummassakin on omat tavaransa, toki tavaroita on saanut tuoda ja viedä mukanaan jos ne ovat lapsen omia. Minusta on huonompi kun lapset jotka tapaavat toista vanhempaansa esim. joka toinen viikonloppu ja vanhempi ei jostain syystä pysty silloin ottamaan lasta, seuraavaan kertaan on paljon aikaa, lapsi voi kokea asian niin että toinen vanhempi ei halua häntä luokseen. Jos meillä joudutaan viikonlopusta puristamaan päivä pois lapsi saa kumminkin viettää 6 päivää kanssani ja toisinpäin. Minusta lapsella on oikeus kumpaankin vanhempaansa. Jos lapsi jostain syystä yhtäkkiä päättääkin että ei haluakaan tavata toista vanhempaa. On syytä miettiä onko se mahdollisesti jonkun muun aikaan saama ajatus tai hetkellinen kiukuttelu tai protestointi. Isommilla voi toimia jopa kiristyksenä. Näkökanta on usein myös täysin erilainen toisen osapuolen kannalta. Kyllä meillä on joskus ollut kiivastakin keskustelua pitäisikö asioita muuttaa, mutta nämä ovat loppujen lopuksi olleet aikuisten välisiä ongelmia ja kuvitelmia siitä kuinka itse hoitaa lapsia paremmin kuin toinen. Olen myös nähnyt tapauksen missä lapsi halusi olla äitinsä kanssa samaa mieltä, jotta tämä ei pahottaisi mieltään. Ystävien kautta kuitenkin selvisi, ettei lapsi edes ollut samaa mieltä. Pitänee siis varoa ettei huomaamattaan sekoita lapsen päätä, koska niinkuin aikuinen haluaa lapsen parasta, niin myös jo melko nuori lapsi haluaa aikuisen parasta.
olla ettei vaihtopäivä ole paras mahdollinen kun osuu keskelle viikkoa, peräkkäisinä päivinä mennään kouluun/päiväkotiin eri paikasta. Siinä mielessä 50/50 voi olla parempi vaihtoehto. Lapsen olisi myös hyvä olla joskus toisen vanhempansa kanssa kahdestaan mikä eroperheissä ei aina ole helposti järjestettävissä. Lapset ovat aina yhdessä eivätkä saa koskaan erityishuomiota kummaltakaan vanhemmalta. Kyllä lapsilla voi olla kaksi kotia ja silti varmuus siitä missä he milloinkin ovat. Joka toinen viikonloppu on ainakin alle kouluikäiselle liian harvoin, eka päivä menee kotiutuessa ja toinen irtautuessa.
erityishuomiota ihan itsekseen ja yksin kun on 50/50 -viikot.
Entä kun lapsia on 3, 4, 5... ? Jaettua näppäryyttä.
Lapsenvaihtopäivä olisi kätevää suunnitella viikkorytmiin samaan kohtaan kun lakananvaihdonkin, tai kirjaston palautuspäivän kohdalle.
Alle kouluikäisen kanssa voi kommunikoida muutenkin kun viemällä hänet pois kotoaan jokatoiseksiviikoksi.
olla niin raskasta lapsille, että he oireilevat sen vuoksi?
Kyllä voi.
- Olisiko parempi, että heillä olisi vain yksi koti ja varmuus siitä, missä he ja heidän tavaransa milloinkin sijaitsevat?
Se selviää kokeilemalla.
- Vai onko tämä vain äitini salajuoni savustaa ex:ni, josta hän ei ole koskaan pitänyt, pihalle?
Keskustele äitisi kanssa vakavasti, koska on kyse lasten perusturvallisuudesta, ei anopin ja vävyn mittelöstä.
- Ja miten paljon lapset kärsivät siitä, jos tapaavat toista vanhempaansa vain noin harvoin?
Jos isä on viitseliäs ja pitää lapsiinsa yhteyttä myös joka-toinen-viikonloppu tapaamisten välillä, lapset eivät kärsi.
- Lapset oireilevat eroa edelleen, oikeastaan se näyttää vain pahentuvan koko ajan. Olen hakenut ja saanut heille apua.
Keskustele lasten isän kanssa ja kokeilkaa rauhoittaa tilanne. Pyydä isää olemaan aktiivisesti lasten elämässä mukana, koska hän on lapsille tärkeä ihminen, mutta pitäkää lasten arki kellon tarkasti samanlaisena päivästä päivään. Samanlaisuus ja toisto luovat lapselle turvallisuuden tunteen.
Ole rohkea, koska sinä äitinä näet lapsistasi onko heillä asiat hyvin vai ei.
Oletko samaa mieltä kuin äitisi?
"jos homma sujuu, niin jaettu vanhemmuus on aina parempi lasten kannalta"
Teillä se ei selvästikään suju, koska lapset oireilevat. Mitä ammattilaiset neuvoivat tekemään?