Ihastut suuresti vuonna miekka ja kypärä tyttöön jota et tunne ja johon et edes tutustu, monestakin syystä. Tyydyt vain ihailemaan ja punastelemaan kaukaa. Hän muuttaa pois ja menee vuosia ja vuosia etkä näe häntä ja juttu unohtuu. Sitten käykin niin että törmäät jälleen kyseiseen tyttöön ja hän paljastuu nykyisen hyvän ystäväsi (jota et tuntenut vielä silloin vuonna miekka ja kypärä) ystäväksi. Menet jotenkin paniikkiin ja sekaisin, ja aina kun sinulle tulee mahdollisuus lähteä johonkin missä myös tämä tyttö on, jänistät. Et edes tiedä miksi, et ole enää ihastunut mutta pelkäät silti jotenkin mokaavasi. Ehkä myös pelkäät ihastuvasi uudestaan ilman mitään toivoa vastakaiusta, hänhän on luonnollisesti hetero...
Että sitä pitää tehdä taas elämästään vaikeaa.
Että sitä pitää tehdä taas elämästään vaikeaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ajattelin itse kirjoittaa juuri vähän tämäntapaisesta kokemuksesta, joka askarruttaa mieltä yhä vain. Ihastuin (ehkä enemmän kuin ikinä kehenkään) myös vuonna miekka &kypärä tyttöön, jonka kanssa pääsin silmäpeliasteelle. Emme koskaan puhuneet. Vuosien jälkeen aloimme törmäillä samoissa paikoissa ja selvisi,että välissämme oli yhteisiä tuttuja ym. muita kontakteja. Otin häneen varovasti yhteyttä, hän ei vastannut. Silmäpelit ja kiertely kuuman puuron ympärillä kuitenkin vain yltyi ja tiheni..niin paljon, että tiesin hänen tuntevan myös jotain. Paikka ja aika vain tuntuivat aina olevan vääriä lähestymiseen, uskallus puuttui. Uskoin aina seuraavan mahdollisuuden ja kerran tulevan. Kerran hän jopa tuli suoraan viereeni, mutta siinä vain tuijotimme toisiamme sanattomina kuin kaksi akvaariokalaa. Usein hänet nähdessäni olin miespuolisen kaverini /kavereideni kanssa liikkeellä, hän varmasti oletti minun kuitenkin olevan hetero.
Nyt en ole nähnyt häntä enää aikoihin, ja pelkään etten enää näekään. Tekisin vaikka mitä saadakseni vielä yhden pienen mahdollisuuden... :') Tosin tiedän, että nyt on tod näk jo myöhäistä.
Jos yhtään lohduttaa, tämä on erittäin tuttu asia minullekin. Tässäpä nyt vituttaa olla. Kummastella tunteitaan.
"Kerran hän jopa tuli suoraan viereeni, mutta siinä vain tuijotimme toisiamme sanattomina kuin kaksi akvaariokalaa."
Hiihiihii, kuinkahan monta kertaa mullekin kävi noin... x) Se kai siinä onkin, kun on aikansa toista möllötellyt ja toinen vaikuttaisi möllöttelevän takaisin (anteeksi epäromanttiset termini :), millä hitolla viimein särkeä se jää varsinkin jos toisella vaikuttais olevan melkoisen vankka heterostatus ja kavereita ja miesystäväkandidaatteja pörrää ympärillä pilvin pimein? Meilläkin pienenpientä lähestymistä oli joskus ilmassa, mutta jompikumpi (yleensä molemmat) jänisti kriittisellä hetkellä. Pään kääntäminen ja katsekontaktin katkaisu, selän kääntäminen, kavereiden luo karkaaminen... You name it, I did it.
No, mullahan tämä entinen-ihanainen kuuluu tavallaan nyt kaveripiiriin, kunhan nyt vain sais itsestään niin paljon irti ettei jänistäis joka jumalan illanistujaisista. Mutta kun kauhistuttaa. Muistaakohan se minut? Iik! Mitä jos silloin vuonna miekka ja kypärä käsitinkin kaiken ihan väärin? Iik! Mitä jos nolaan itseni? Iik!
Varsinainen smooth operator... :D
Niin, mulla ei oo ihan samanlainen tämä tilanne, mut melkein. Siis ystäväni kanssa on peliä, niinkuin olenkin tänne palstalle jo aiemmin kirjoittanut. Kännissä siis suudeltu ja sillain, mutta kaveri se edelleen seurustelee poikaystävänsä kanssa eikä tiedä mitä elämältään haluaa. Aina kun ollaan kahdestaan jossain niin tuijotellaan vaan toisiamme ja muutenkin se on semmoista kiehnäämistä, mutta en ikinä uskalla tehdä minkäänlaista aloitetta, kun pelkään tulevani torjutuksi ja nolaavani itseni...Apuva.
Mikshän sitä aina ihastuu vääriin ihmisiin.
Suosittelisin että rohkaiset mielesi ja menet illanistujaisiin, et voi menettää mitään. Jos hän olisikin hetero (mikä muuten on aika häilyväinen käsite...)mitä sitten, ei sinun otsassasi lue mitään omista tunteistasi =)
Minä olen jo ajat sitten päättänyt, että jos vain näen suuren ihastukseni vielä, aion tehdä jotain asian eteen, niin ikuisuuksia siitä olen haaveillut! En ole varma näenkö häntä enää...ja entä jos hän onkin (kuten varmaan onkin) varattu jo? Haluaisin silti saada pisteen tunteilleni, jos ei muuta. Hän oli nuoruuden suuri rakkauteni, ja jokin hänessä jäi kiehtomaan näihin päiviin asti :)
..viestisi viimeisessä lauseessa..:)
No niinpä. Kukas muu elämäni pilaa kuin minä itse. :)
Luonnollisesti noinkin voi käydä. Ihminen on tunneperäinen olento. Jos asiaa ajattelee järjellä, niin tajuaa, että kyseessä on asiantila, johon voisi suhtautua toisinkin. Asiat eivät siitä välttämättä miksikään muutu, mutta ei noin pienestä kannata turhautua. Sinä luovutat jo ennen kuin olet yrittänytkään. En voi ymmärtää, että miksi jännität niin paljon etukäteen ja pelkäät epäonnistuvasi, kun eihän edellinenkään ero ollut sinun syytäsi. Vaikka tyttö olisi hetero, niin tarvitseeko sen estää sinua lähtemästä sinne, missä hänkin on. Vaikka hän ei olisikaan hetero, niin voisithan kuitenkin ihastua häneen ja jäädä silti ilman vastakaikua. Vaikeudet on tehty voitettaviksi. Jos et voi voittaa häntä, voit voittaa itsesi.