Olen muuttanut jo yli vuosi sitten uuteen osoitteeseen, mutta DNA:n laskut tulevat edelleen vanhan osoitteen kautta minulle. Olen tehnyt asianmukaisen muuttoilmoituksen muuttaessani, lisäksi olen lähettänyt DNA:n laskujen mukana tulleen osoitteenmuutos-ilmoituksen kirjallisena. OmaDNA:ssa on nähtävissä liittymän käyttäjän osoite, joka on nykyinen osoitteeni eli oikea osoite. Laskutusosoitetta ei pysty muuttamaan OmaDNA:ssa (eikä sitä edes näy siellä), joten laskut jostain kumman syystä menevät aina väärään osoitteeseen. Olen joutunut maksamaan jo muistutusmaksujakin, koska laskujen tulo on kestänyt väärän osoitteen vuoksi.
Miten vaikeaa voi olla osoitteen muuttaminen? Asiakaspalvelussakin tuntuu olevan jotain mätää, kun sinnekin ilmoitettu, mutta mitään ei ole tapahtunut. Näkeekö asiakaspalvelukaan laskutusosoitetta? Muilla samoja ongelmia?
Miten vaikeaa voi olla osoitteen muuttaminen? Asiakaspalvelussakin tuntuu olevan jotain mätää, kun sinnekin ilmoitettu, mutta mitään ei ole tapahtunut. Näkeekö asiakaspalvelukaan laskutusosoitetta? Muilla samoja ongelmia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
mitään muistutusmaksua jos kerran ei oikeaan osoitteeseen tule ja sillä selvä.Vaihda operaattori jos noin paska.
Aivan sama ongelma täällä näin!
Ite muutin susirajalta 350km sivistyksen pariin 1,5 vuotta sitten. Tein DNA:lle osoitteen muutoksen välittömästi. Laskut tuli aina postin käännyttämänä uuteen osoitteeseen. Tein uudelleen osoitteen muutoksen kirjallisena sekä soittamalla asiakaspalveluun. Jokunen lasku tuli perille uuteen osoitteeseen, vaan suurin osa kiersi edelleen vanhan osoitteen kautta, myös maksumuistutukset. Sitten tuli lasku jo perintätoimistolta. Soitin Dna asiakaspalveluun, saatiin onneksi setvittyä perintätoimiston maksu pois päiväjärjestyksestä. Minulle kerrottiin osoitteeni päivittyneen oikein ja ajallaan, vaan laskutusosoitteeni oli jostain syystä vanha osoitteeni. Uskoin että asia olisi selvä, laskutusosoitetta ei oltu vain huomattu päivitää tms. inhimmillistä.
Nyt muutettuani kaksi kertaa nykyisessä asuinkaupungissani, olen tehnyt aina ajallani osoitteenmuutoksen. Se on minun vastuuni.
Kaikesta huolimatta osa laskuista kiertää edelleen susirajan kautta ja ties mistä..
Viime vkolla ilmaantu taas perintätoimistolta kirje Dna maksusta. Soitin asiakaspalveluun selvittääkseni tilanteen. Laskut oli kuitattu maksetuiksi, paitsi yksi oli maksettu viivellä joka oltiin keretty sitten laittaa jo perintään. Tämä lasku oli lähetetty vanhaan osoitteeseeni susirajalle ja ilmeisesti siellä notkut aikansa. Asiakaspalvelija kertoi taas saman minkä olin jo aikaisemminkin kuullut, asiakastiedoissani on kyllä oikea päivitetty osoitteeni mutta laskutustiedoissa kyseinen "huitsinnevada". Ihmettelin miten voi olla, kun asiaan on aikaisemminkin puututtu. Asiakaspalvelija sanoi minulle että laskut on heidän osaltaan kunnossa, eivätkä ole mitään sitemmin enää perimässä. Minun tulisi vain soittaa perintätoimistoon ja sopia asia heidän kanssaan. Jätin lausuntoni asiasta perintätoimiston virkailijilla kuten oli ollut puhetta Dna asiakaspalvelun kanssa. Selvitin vielä osoite hässäkän kuten olimme Dna asiakaspalvelijan kanssa todenneet. Tänään sain perintätoimistolta uuden kirjeen jossa selvitettään että Dna:n mukaan laskut sekä maksukehotukset ovat menneet aina ajallaan oikeaan asiakasosoitteeseen ja perintä on aiheellinen kokonaisuudessaan.. Huoh.
Valitettavasti en tänään vielä kerennyt ottaa yhteyttä Dna asiakaspalveluun, mutta heti huomen aamulla soitan, teen reklamaation ja lopetan liittymän siihen. Vaikka suurimmalla osalla tuttavistani on Dna ja olen kuvitellut säästäväni kun ollaan samassa kimpassa jne. Ei kyllä tule yhtään halvemmaksi soitella ympäriinsä setviäkseen heidän laskutuksen/ asiakastietojen tökkiessä, saatika että pitää samat laskut maksaa kahteen otteeseen. Tunnen asiakkana että minua on pompoteltu, nöyryytetty, ja minulle annetut lupaukset jätetty lunastamatta. Pettynyt.