Olen jo 50 patu, ja olen aistinut katseita aina ilman näkökontaktia.
Jos suuremmassakin väenpaljoudessa jossain tilaisuudessa tai jalkakäytävällä minua katsotaan kiinteästi vaikka kauempaakin takaa, aistin sen, ja refleksinomaisesti käännähdän, ja tavoitan katseen heti. Missä vain.
Muuten en vilkuile tai kääntyile yhtään.
Aistimus ei ole mitenkään kielteinen.
Tavallaan koomillista, kun ikäni olen ollut koiraihminen, ja uteliaisuudesta kaupungilla tulee katsottua koirien menoa, niin vastaavissa tilanteissa nekin aistivat minun katseen vaikka kaukaa takasuunnasta, ja pää kääntyy suoraan katsekontaktiin. Monien kymmenien ihmisten joukosta.
Näen niiden silmissä hämmästystä.
Niin, ja en ole koskaan ollut lääkärin pakeilla mielenterveysasioiden tiimoilta.
Jos suuremmassakin väenpaljoudessa jossain tilaisuudessa tai jalkakäytävällä minua katsotaan kiinteästi vaikka kauempaakin takaa, aistin sen, ja refleksinomaisesti käännähdän, ja tavoitan katseen heti. Missä vain.
Muuten en vilkuile tai kääntyile yhtään.
Aistimus ei ole mitenkään kielteinen.
Tavallaan koomillista, kun ikäni olen ollut koiraihminen, ja uteliaisuudesta kaupungilla tulee katsottua koirien menoa, niin vastaavissa tilanteissa nekin aistivat minun katseen vaikka kaukaa takasuunnasta, ja pää kääntyy suoraan katsekontaktiin. Monien kymmenien ihmisten joukosta.
Näen niiden silmissä hämmästystä.
Niin, ja en ole koskaan ollut lääkärin pakeilla mielenterveysasioiden tiimoilta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minä olen myös 50 patu ja hämmästyn yhä kerta toisensa jälkeen siitä että netissä hakukonetta käyttäen näkee sivuja joissa on juuri sitä tekstiä jota haettiin.
Käyttävätkö koiratkin Googlea?
Vaikka olen nuorempi, olen tuntenut katseen ja kun käännyn katsomaan niin joku katsoo minua. Ja minulle on käynyt kissan kanssa noin, eli käännyin katsomaan niin kissakin kääntyi samaan aikaan katsomaan. Syy miksi ylipäätään käännyin, on se, kun tasaisella tiellä ajoin pyörällä ja tuntui siltä kuin joku olisi hypännyt kyytiin, en uskaltanut kääntyä katsomaan. Mutta tämä kissa tuli vastaan ja kyyristeli siinä karvat pystyssä pyörääni katsoen, niin tuli mieleen että onko siellä tarakalla joku, joten käännyin katsomaan. No ei siellä ketään ollut, mutta kun kissakin vaikutti niin pelokkaalta. Syy miksi en heti kääntynyt oli se, että sillä samaisella pätkällä olin edellisviikolla nähnyt aaveen.
Näemme enemmän kuin luulemme. Mainosmiehet tietävät tämän ja käyttävät surutta hyväkseen. Olemme parhaiten tietoisia vain siitä mikä on näkökenttämme keskellä, mutta ainakin alitajuisesti meihin vaikuttaa myös se mikä on näkökentän reunoilla. Luulemme että voimme kävellä mainosten ohi niitä lukematta niin että ne eivät meihin vaikuta.
Alitajuisesti tajuamme että näkökentän reunalla näkyvä henkilö tuijottaa. Käännämme päätä niin että katsomme suoraan ko.henkilöön ja näemme selvästi että joo, minulla on yliluonnollisia kykyjä, tuijottaahan se!
Alitajuisesti tajuamme että jokin liikahti näkökentän reunalla. Käännämme päätämme niin että katsomme suoraan ja näemme selvästi, että joo ihan oikein, olen selvänäkijä, tuohan on liikahtanut!
Siis minulla ei näkökenttä yletä selkäpuolelle, siis taakseni, eikä käsittääkseni taida olla mahdollistakaan. Ymmärsitkö selän takaa. Että teitä pätijöitä riittää, kannattaa lukea aina ennen kuin vastaa.
Totta kai sinua katsellaan jos käännähtelet äkisti kannoillasi ja tavottelet katse kontaktia. Normaalia tuntemusta. Ehkä pelkäät ja olet epäluuloinen?
Nuoruuteni ruuhkabussi aikaan kuljin lapsi kainalossa illoin aamuin kaupunginlaidasta toiseen usealla dösällä.
tapanani oli tuijottaa edessä käytävällä menijää niskaan ja mielessäni hokea-> et mene siihen istumaan... Ja se tepsi. Monesti joku oli juuri kääntymässä vapaaseen istumapaikkaan kun jatkoikin matkaansa. Ja liukas suojapukukangas oli hankala (muunlaisia ei ollut) pidettäväksi lapsen päällä sylissä. seisten.
Vanhana jalkavaivaisena joka to ilta n 22:00 tulin metrosta ulos pysäkille jossa oli sekakäyttäjä ja muutakin outoa porukkaa ryhmittyneenä.
Hoin mielessäni ette näeminuaettenäeminua. Ja niin se ryhmä aukesi kuin punainen meri aikoinaan. Kukaan ei kiinnittänyt minuun huomiota. Kun olin ohi mennyt vako supistui ja sain olla tyytyväinen "oikopolustani" En pitänyt näitä yliluonnollisena vaan ajatusvoimaan kuuluvana.
Minä lausun aamulla ajatuksissani avaudu-silmäluomi-avaudu ja ihme kyllä se avautuu. Sitten ajattelen intensiivisesti nouse-keho-nouse-sängystä-nouse ja kuin taikavoimasta huomaan nousevani seisomaan. Nämä ovat oikeasti yliluonnollisia ilmiöitä, mutta pidän niitä vaan ajatusvoiman ilmentyminä.
Usein aamulla ajattelen myös ankarasti aurinko-nouse-aurinko-nouse ja kyllä se toimii, ulkona alkaa tulla valoisampaa. Illalla ajatusvoimani nostama aurinko alkaa sitten pudota taivaalla, mutta pudotkoon, koska menen kuitekin pian tutimaan. Nostan sen sitten taikavoimillani taas ylös seuraavana aamuna.
Television uutistenlukijan olen monasti huomannut tuijottavan minua. Olen selin telkkariin, käännähdän äkisti ja - HAA! - tavoitan katsekontaktin uutistenlukijan kanssa. Olen niin herkkä tuntemaan tuollaiset niskaantuijotukset.
Ja katso, yht'äkkiä heidän edessään seisoi herran pieksut, ja he sanoivat heille; "Älkää peljätkö, sillä olette näkevä, kokeva ja kuuleva." Ja he näkivät ihmeen joka loisti kauppatorilta kohden Havis Amandan patsasta. Ja he peljästyivät suuresti ja he lankesivat maahan kukin omaan kaupunkiinsa, sillä he olivat lahtarien huonetta ja punikkien sukua. Mutta 4.s enkeli puhalsi pasuunaan ja taivas harmaantui ja he ylistivät herraa (paitsi Mesekiel, joka oli mykkä) ja he kohottivat kämmenensä kohti taivaita ja heidän kämmenissään oli reijät. Ja he menivät sinne, amen.