Heipä hei
Olen ollut työttömänä 2009 elokuusta lähtien. Koulutusta ei ole muuta, kuin peruskoulu. Lukiota on tullut käytyä neljä vuotta ja enää kymmenisen kurssia jäljellä siitä, että voi osallistua kirjoituksiin. Suoritan loppuja kursseja internetix verkkoportaalin kautta. Asustelen vanhempien luona edelleen ja he haluaisivat, että saisin jonkinlaista tukea tai palkkaa, että voisin osallistua laskuihin sun muihin kuluihin.
Kävin TE-toimistossa ilmoittautumassa kortistoon ja sain sieltä ajan nuoriso-ohjaajalle. Kävin sitten hänellä ja hän tarjosi kahden kuukauden kurssia, josta olisi saanut 800€ . Suostuin ja ilmoitin vanhemmille.
Myöhemmin nuoriso-ohjaajalta tuli kuitenkin soitto, jossa hän kyseli milloin olin ilmoittautunut Kuopion aikuislukioon ja kysymys oli jostain 6 kuukauden väliajasta, joka pitää olla opiskelujen välillä tai muuten lasketaan täysipäiväiseksi opiskelijaksi. En oikein ymmärtänyt tätä. Tässä kaikki ajat jolloin olen opiskellut tai ollut hommissa:
2004 elokuu - 2007 kesäkuu täysipäiväistä opiskelua lukiossa
2007 lokakuu - 2008 kesäkuu iltalukio
2008 elokuu - 2009 helmikuu täysipäiväistä opiskelua ammattikoulussa
2009 heinäkuu - 2009 elokuu töissä
2010 helmikuu - 2010 kesäkuu etälukio, 4 vuotta lukiossa täyteen, he siirtävät opinnot internetixiin
2010 kesäkuu - internetix, kurssien suorittamista verkonkautta
Lasketaanko näiden mukaan minut vielä kokopäiväiseksi opiskelijaksi? En voi kuulemma osallistua kurssille sen takia ja ohjaajan mukaan he voivat kuitenkin vielä ohjata jonkinnäköiseen ammattiharjoitteluun, mutta siitä tulee vain 9€/pv, jos ymmärsin oikein.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos on siirtynyt päivälukiosta suoraan iltalukioon, niin ei tule työttömyysturvan piiriin, ts. sinut katsotaan edelleen kokoaikaiseksi opiskelijaksi, sillä kesätöillä ei ole merkitystä.
Tuo tietysti on vähän harkinnan paikka, kun suoritat verkon kautta, joten päätöksestä saattaisi kannattaa valittaa, vaan sehän vie vähintään vuoden, joten eipä taida olla apua sinulle.
Tosin ennen laissa taisi olla em. jutusta erikseen maininta, vaan nyt ei enää näytä olevan. Kannattaisiko tarkistaa tuo vaikka temiin soittamalla, että päteekö vielä. Ettei olisi työkkärissä tehty päätöstä vanhasta muistista.
Temin yhteystiedot löydät sen sivuilta.
Vai että näin. Kiitos vastauksesta. Täytyy tutkia sieltä temistä sitte.